KOTI: Mötkiksen huone

Jatketaan kodin esittelysarjaa Mötkiksen huoneella.

Huone on sinällään vielä hieman keskeneräinen,

että tummanruskea arkku tulee saamaan kalkkimaalia pintaansa

ja todennäköisesti lisää tauluja seinille tullaan ripustamaan.

Pääpiirteissään huone on kuitenkin valmis.

Pinnasängyn lisäksi ainut uusi hankinta Mötkiksen huonetta varten oli Malm- lipasto Ikeasta, joka kasattiin Mötkiksen tulevan kummin kanssa muuttoviikolla. Koska Mötkiksen huoneessa ei varsinaisesti ole vaatesäilytystilaa, oli lipaston hankinta melkolailla pakollista. En halunnut säilyttää Mötkiksen vaatteita vaatehuoneessa, johon kyseisestä makkarista on käynti, vaan halusin saada vaatehuoneen kausisäilytyksessä olevien vaatteiden ja niin sanotusti ylimääräisen krääsän säilytykseen.

Samaisen tulevan kummin kanssa käytiin läpi Mötkiksen vaatteet ja lajiteltiin ne koittain. Myöhemmin samalla viikolla aloin pystyviikkaamaan Mötkiksen vaatteet Skubb-laatikoihin lipastoon. Vaatteet on sijoitettu lipastoon siten, että vasemmalta reunassa ovat bodyt, seuraavana housut, sitten yökkärit, takana oikeassa yläkulmassa jumpsuitit, neuletakit, sukkikset ynnä muut sekalaiset ja etuoikealla pikkukoreissa sukat ja pipot. Ulkovaatteet on sijoitettuna eteisen peilikaappiin.

50-56 koot

62-68 koot

Tällä hetkellähän Mötkiksellä on käytössä koot 74-80. Yllä olevat kuvat on otettu jo raskausaikana eikä tämän hetkisestä Malmin sisällöstä ole kuvia. Pikkukokojen vaatettahan meillä oli aivan hillittömästi, mutta nyt pikkuhiljaa olen yrittänyt opetella hillitsemään ostohalujani ja koitan pitää vaatemäärät maltillisena. Ennen Mötkiksen syntymää etenkin isäni naureskeli sille, että näinköhän pystyviikkaan Mötkiksen vaatteet enää muutaman viikon jälkeen. Noh, näin kymmenen kuukaudenkin jälkeen kyllä, edelleen pystyviikkaan. En koe tuon pystyviikkauksen vievän yhtään sen enempää aikaa tai olevan sen vaivalloisempaa ja pysyvätpähän vaatteet siistimmin kasassa, kuin kaatuilevissa pinoissa.

Lipaston päällä on somisteena babyshowereilla saatu norsupehmo, muutamat nuppipalapelit, palikoilla kuormatut vaunut sekä Mauri Kunnaksen kirjoja. Osa kirjoista on minun lapsuuteni aikaisia ja osa on Mötkiksen mumman hänelle hankkimia. Muutamia kertoja onkin jo kirjoja luettu ja kuvia katseltu. Kuitenkin Mötkis malttaa vielä kovin lyhyen aikaa keskittyä sylissä satua kuuntelemaan, että taidetaan niiden antaa vielä hieman odottaa.

Pingviinitaulun saimme muutamia vuosia sitten samaiselta Mötkiksen mummalta, minun äidiltäni, joululahjaksi. Se on virolaisen Navitrollan käsialaa ja sopii mielestäni pienen pojan huoneeseen mainiosti.

Kooltaan Mötkiksen huone on melko kompakti 8,5 neliöä. Huoneen sisustamisesta hivenen haastavan tekee se, että siinä on yksi ainut niin sanotusti ehjä seinä. Muilla kolmella seinällä on joko ikkuna, huoneen ovi tai vaatehuoneen ovi. Hirveän täyteen en halua huonetta alkaa tunkea ja tällä hetkellä tavaramäärä tuntuukin aikalailla sopivalta. Katsotaan tilannetta sitten, kun isompia leluja alkaa meille rantautua.

Katsotaanhan kauanko tuo nojatuoli jatkaa oleiluaan Mötkiksen huoneessa. Sillä ajatuksella sen Facebook-kirpparilta ostin, että sen voisi jossain vaiheessa siirtää olkkariin, kunhän yöimetykset vähenevät tai loppuvat. Tällä hetkellähän sitä tilannetta kohti ollaan kovasti pyrkimässä, joten saa nähdä missä vaiheessa nojatuoli siirtyy olkkariin. Toisaalta se saa kyllä olla Mötkiksen huoneessakin, siinä on mukava itse istuskella Mötkiksen touhutessa lattialla.

Mitäs tykkäsitte pojan huoneesta ja ylipäätään tämäntyyppisestä postauksesta?

Kodin osalta aikaisemmin on esitelty olohuone ja keittiö,

esittelemättä olisivat siis vielä meidän makkari, vessa, kodari sekä pesutilat. 

Haluaisitteko päästä kurkistamaan niihinkin?

FitLine-ravintolisät testissä: viikko 3 ja rimpat päälle

Jostain syystä tämä postaus ei lähtenyt julkaisuun silloin,

kun olisi kuulunut (melkein viikko sitten).

Eli julkaistaanpas se nyt.

Tuotteet on siis jo kiikutettu postiin

ja rahojen palautusta odottelen.

Kolmas viikko oli aivan yhtä mitään sanomaton, kuin kaksi edeltävääkin. Ehkä pieniä muutoksia unen laadussa, muttei mitään niin merkittävää, mikä olisi saanut minut jatkamaan tuotteiden käyttöä. Olin yhteydessä yhteyshenkilööni ja kerroin halustani palauttaa tuotteet. Soiteltiin aiheen tiimoilta ja hän toki yritti vielä kannustaa jatkamaan tuotteiden käyttöä, muttei mitenkään painostanut siihen. Sain ohjeet tuotteiden palauttamiseen ja pakkasinkin kaiken takaisin alkuperäiseen laatikkoon ja kiikutin tuotteet postiin.

Tuotteet palautetaan siis kaikkine hyvineen. Kaikki mitä alunperin pakkauksessa on ollut, sinne myös palautuksen yhteydessä laitetaan. Vajaat ja tyhjät Fitskupurkit, muki ja lusikka, kaikki. Palautusta varten täytetään reklamaatiolomake, joka tuotteiden mukana on toimitettu ja postiin viedessä annetaan palautuskoodi. Palautuskoodia käyttäessä ei palautuksesta aiheudu asiakkaalle kuluja. Jotta palautuksen käsittely sujuu tukussa mahdollisimman helposti ja kivuttomasti, kannattaa reklamaatiolomakkeeseen kirjata kuitinnumero tai laittaa kuitti tuotteiden mukaan. Näin rahojen palautus tapahtuu mahdollisimman nopeasti, kuulemma parissa arkipäivässä.

En sano, ettenkö ikinä voisi tuotteita käyttää. Ainakaan tämä reilun kolmen viikon kokeilu ei minua vakuuttanut. Vaikutusta voi olla sillä, että edelleen imetän Mötkistä. Yhteyshenkilöni puhui myös rautavarastoista ja kilpirauhasen toiminnasta kertoessani, etten koe vireystasoni kohonneen mitenkään merkittävästi tuotteiden käytön myötä. Kilpirauhasarvothan minulta on tarkastettu edellisen keskenmenon aikaan kaksi vuotta sitten. Tuolloin arvoissa ei ollut mitään vikaa. Rautavarastoja ei varmaan koskaan ole minulta tarkastettu, joten niiden tilasta minulla ei ole tietoa.

Aikaisemmat viikot löytyvät täältä ja täältä.

Ensimmäinen vuosi omassa kodissa

Tänään tulee päivälleen vuosi siitä, kun päästiin kantamaan muuttolaatikot ja huonekalut nykyiselle asunnollemme. Tämähän on ensiasuntomme ja siltä osin kaikki oli tietyllä tavalla uutta ja jännittävää. Entisen vuokranmaksun sijaan hoidettavana olikin vastikkeet ja lainan lyhennykset. Myös asunnon kunnossapidolliset asiat kuuluivat eri tavalla meille, kuin vuokra-asunnossa.

Kuten aina täysin uuteen asuntoon muuttaessa, yllätyksiä voi tulla. Meidän kohdallamme suurin yllätys löytyi kodinhoitohuoneesta. Muuttopäivänä Paavo kytki pyykinpesukonetta, mutta kone ei koekäytössä alkanut poistamaan vettä. Paavo ihmetteli asiaa aikansa, kunnes luovutti ja totesi jatkavansa seuraavana päivänä. Seuraavanakaan päivänä mitään ei tapahtunut, joten oltiin yhteydessä rakennuttajaan, joka puolestaan lähetti oman putkimiehensä paikalle. Kyseinen putkimies tutki ja ähersi kodinhoitohuoneen lattiakaivon kimpussa, johon pyykinpesukoneen poisto oli toteutettu. Pian hän kuitenkin totesi, että se on tukossa, siellä on jotain vastassa. Seuraavalle päivälle tilattiin siis toisesta yhtiöstä lisää työmiehiä ja lattiakaivo kuvattiin. Sinne oli siis lattioiden valun yhteydessä mennyt betonia, joka ei ollut enää poistettavissa. Tämän vuoksi päädyttiin ratkaisuun, jossa lattikaivo pinnoitettiin uudelleen ja pyykinpesukoneen poistoputki liitettiin lavuaarin hajulukkoon.

Saatiin siis täysin toimiva ratkaisu, joka on ollut käytössä hyvä. Lisäksi hyvitykseksi vaivasta rakennuttajan toimesta meille kyhäiltiin koira-aita takapihalle. Tässä kohtaa huokaisin ensimmäisen kerran helpotuksesta sen suhteen, että oltiin ostettu uusi asunto ja kaikki tällaiset kömmähdykset kuuluvat rakennuttajan vastuuseen. Seuraava huokaisu olikin kuitenkin jo nurkan takana odottamassa.

Pari päivää muuton jälkeen tuolloin Mötkiksen tuleva kummi, tuli luoksemme yökylään auttamaan minua muuttolaatikoiden purkamisessa. Hän meni illalla suihkuun ja aikansa suihkussa oltuaan kuului "Mari, tää suihku ei sammu". Siinä kohtaa olin jo itse kerennyt kömpiä peittojen alle ja mietin, että "et oo tosissas, etkö osaa yhtä suihkua käyttää". Möngin kylppäriin ja yritin itsekin sulkea suihkuhanan, tuloksetta. Tässä kohtaa kävin herättämässä Paavon, joka unisena tuli myös toteamaan tilanteen: suihkusekoitin on rikki. Onneksi Paavo on koulutukseltaan LVI-asentaja, joten hän tiesi heti, mistä suihkun ´kalustesulku löytyy. Näin saatiin siis suljettua pelkästä suihkusta vedentulo ja muualla asunnossa vettä pystyi käyttämään normaalisti.

Näpyttelin tulikiven katkuisen sähköpostin rakennuttajalle vaatien tilanteen korjaamista heti seuraavana aamuna. Seuraavana aamuna samainen putkimies, joka meillä oli jo kodinhoitohuoneen lattiakaivon tiimoilta vieraillut saapui paikalle vaihtaen suihkusekoittimen uuteen ja päästiin taas suihkuun normaalisti. Myöhemmin samaisesta suihkusta hajosi myös sadetinlautanen, tai miksi sitä sanotaankaan, ja se vaihdettiin uuteen.

Kevättalvella erilliswc:n taso alkoi kupruilla ja se reklamoitiin saaden erittäin huonoa tulosta. Ensinnäkin Topi-keittiön asentaja tilasi väärän värisen tason. Tämä tietenkin kävi ilmi vasta siinä vaiheessa, kun hän oli purkanut puoli vessaa saadakseen vaurioituneen tason irti. Noh, ei muuta kun vanha taso takaisin paikalleen ja kaapinovet ynnä muut purkamisen aikana irroitetut paikoilleen ja uusi taso tilaukseen. Kun oikeanvärinen taso viimein saapui ja se paikalleen asennettiin, oli silikoonien vetämisen jälki sen luokan pelleilyä, etten niitä sulattanut. Ei muuta kun reklamaatio, taas, ja rakennuttajan toimesta kävi työntekijä ne vetämässä uudelleen. Minun isäni on rakennusmies ja hän vetää varmaan lähes päivittäin silikonia laatoituksen viimeistelytyönä, joten viimeistään hänen tullessaan käymään olisi perseelleen vedetyt silikonit aiheuttaneet ihmetystä.

Tällä hetkellä odotamme vuositakuutarkastuslomakkeiden saamista. Muutamia reklamaatioita on jo niin sanotusti sisällä, mutta ne odottavat takuutarkastuksia. Kyseisten reklamaatioiden aiheet ovat ulko-ovi, jonka karmi on ilmeisesti niin vino, että aurinko paistaa sisään oven raosta sekä eteisen peilikaapin lattia, joka on turvonnut. Lisäksi takaterassin laudoitukset on reklamoitu jo ennen muuttoa tehdyssä tarkastuksessa. Terassilaudat ovat todella oksaisia ja siinä on niin isoja koloja, että niihin pahimmassa tapauksessa satuttaa varpaansa todella pahasti. Muita selvästi reklamoitavia asioita ovata kodinhoitohuoneen ratkennut seinien yhtymäkohta, olipa sekavasti selitetty. Siis kulma, jossa kaksi seinää kohtaavat. Siitä on akryylit revennyt. Myös olohuoneen isossa seinässä on huomatettavaa cyproc-levyjen liitoskohdan pullistuessa. Tuo muutaman askeleen portaikko on myös ottanut melko rutkasti osumaa itseensä ja aion senkin osilta tiedustella, että mikä on normaalia kulumaa ja mikä taas laadun heikkoutta. Mitään hirmu suuria reklamaatioaiheita ei siis ole, mutta kuitenkin niin merkittäviä, että haluan niiden tulevan kuntoon.

Täytyy siis kyllä olla erittäin tyytyväinen siihen, että päädyttiin ostamaan uusi asunto. Ei pelkästään meille uusi, vaan täysin koskematon. Nyt meillä on ollut turvanamme rakennuttajan vastuu ja takuukorjausasiat ovatkin sujuneet todella kivuttomasti ja helposti, mistään ei ole tarvinnut alkaa riidellä tai väitellä. Olen ollut asuntomme hinta-laatusuhteeseen myös tyytyväinen. Jos tältä osin jotain moitetta täytyy kuitenkin antaa, niin se kohdistuu Topi-keittiöön ja sinne päin olen myös asiaa viestittänyt.

Todennäköisesti jossain vaiheessa alamme kaipaamaan isompaa asuntoa ja mahdollisesti omakoti- tai paritaloa. Kuitenkin rivarissa asumisessa on omat hyvät puolensa. Huoltoyhtiö hoitaa lumityöt ja nurmenleikkuun, uudessa asunnossa vastikkeet ovat kohtuulliset ja iso osa kiinteistön kunnossapidosta kuuluu talonyhtiön vastuulle. Tottakai tässä on myös kääntöpuolena se, että myös muiden kulut jakautuvat osittain itselle. Omakoti- tai paritalon rauha kuitenkin houkuttaisi. Se, etteivät naapurit välttämättä ala juuri siihen aikaan, kun oma lapsi nukkuu, grillaamaan ja touhuamaan kovaäänisesti omalla takapihallaan. Toki tämä on aivan täysin normaalia asumisenääntä ja siksi en olekaan osannut käydä pyytämässä, että voisitteko olla vähän hiljempaa. Toisaalta hyvä, jos Mötkis oppiikin nukkumaan taustahälystä huolimatta.

Tällaisia pohdintoja vuoden vanhasta kodista. Tarkoituksena olisi jatkaa KOTI-postausten sarjaa. Tällä hetkellähän esiteltynä on vain olohuone ja keittiö, joihin on jo jonkun verran muutosta uuden sohvan ja valaisimet sekä muutamien sisusteiden myötä tullut. Katsotaan jos saisin tuota postaussarjaa tässä pikkuhiljaa jatkettua, vielä kun luonnonvaloa olisi mukavasti tarjolla kuvaamiseenkin. Aikaisempia kotiamme käsitteleviä postauksia löytyy täältä.

Mötkis 10kk

Meidän pieni vauva on kadonnut ja tilalle on tullut erittäin liikkuva ja menevä veijari.

Vauvavuotta ei ole jäljellä enää kuin kaksi kuukautta ja äitiyslomakin loppui kaksi viikkoa sitten.

  

Mötkis lähti konttaamaan ollessaan 9kk ja yhden päivän. Aluksi konttaaminen oli haparoivaa, mutta alle viikon konttaamisen jälkeen vauhtia oli jo saatu kasaan niin paljon, että perässä pysyminen antoi haastetta. Tällä hetkellä meillä liikutaan siis vaihtelevasti kontaten tai ryömien riippuen siitä, miten kiire on. Edelleen jos Mötkis nopeasti haluaa paikasta toiseen vaihtaa hän ryömimiseen. Kuitenkin koko ajan konttaamisen määrä kasvaa. Mötkis nousee kaikkia mahdollisia tasoja, kuten myös seiniä, pitkin ylös seisomaan ja välillä saakin olla tarkkana sen suhteen, että niin sanottu tukipuu on riittävän tukeva. Esimerkiksi meidän ruokapöydän tuolit ovat niin kevyitä, että ne helposti keikkaavat, mutta niidenkin kanssa Mötkis on oppinut taitavasti touhuamaan ilman suurempia kömmähdyksiä. Portaat hän kipuaa jo todella taitavasti ylös, kuitenkaan alaspäin tuleminen ei onnistu vielä peruuttamalla, vaan myös alaspäin hän yrittää tulla kontaten. Kuluneen kuukauden aikana Mötkis myös alkoi kävellä tukea vasten taaperokärryllä ja hänelle puhkesi yläetuhampaat.

Mötkiksen vuorokausirytmi on nyt muuttunut sellaiseksi, että hän pääsääntöisesti menee iltaisin nukkumaan kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä heräten syömään aamuyöllä johonkin aikaan, jatkaen sen jälkeen uniaan meidän välissä vähän väliä rinnalla käyden aamu seitsemään tai kahdeksaan. Aamuyön herääminen ajoittuu pääsääntöisesti kolmen ja viiden välille. Kuitenkin ollaan pyritty siihen, etten Mötkistä syöttäisi ainakaan ennen neljää ellei ole tiedossa, että hän on jotenkin erityisen huonosti syönyt iltapalan tai muuta erikoisempaa, kuten sairastamista. Ja tosiaan mitenkään yhtä soittoa syötöstä ei jatketa aamuun asti vaan Mötkis vähintään hamuilee rintaa ja sen suuhun saatuaan jatkaa uniaan, joten varhainen aamu on melkoista pilkkimistä minun ja Paavon osalta.

Päiväunia Mötkis nukkuu yhdet tai kahdet. Ensimmäiset päikkärit ajoittuvat lounaan jälkeiseen aikaan ja ne alkavat yleensä klo 11-12. Aivan täysin päivästä, tuulen suunnasta ja kuun asennosta riippuen Mötkis nukkuu tässä kohtaa joko 40 minuuttia, puolitoista tuntia tai kaksikin tuntia. Ei siis mitään varmuutta siitä, miten pitkään tässä kohtaa nukutaan. Pyrin siihen, että Mötkis nukkuisi ainakin sen puolitoista tuntia tässä vaiheessa, mutta kaikkina päivinä mikään määrä hyssyttelyä ja vaunujen ees taas heijaamista ei riitä. Tuolloin sitten päivän toiset unet ovat yleensä ne pidemmät. Pääsääntöisesti toiset unet ovat kuitenkin sellaiset puolen tunnin torkut alkuillasta suunnilleen neljän, viiden aikaan. Välillä toki mennään myös siten, että koko päivän päiväunisaldo on vain puolitoista tuntia. Edelleen päikkärit nukutaan ulkona rattaissa ja näin mennään ainakin toistaiseksi.

Päivän aikana Mötkis syö tällä hetkellä aikalailla vakiintuneesti viisi ateriaa. Neljää ateriaa en edes halua yrittää ja välillä Mötkis syökin jopa kuusi kertaa päivässä. Hän on päässyt nyt todenteolla sormiruokailun makuun ja oikeastaan puurot ovat enää ainoat ruuat, jotka hänelle syötetään. Soseita syödään kuitenkin edelleen smoothiepusseista. Noiden viiden aterian lisäksi hän syö rintaa vaihdellen ennen ruokailua, ruokailun jälkeen tai ruokailujen välissä. Tuo pitäisikin meidän nyt vakioittaa johonkin kohtaan ja ehkä se ruokailun päälle rinnan tarjoaminen olisi tässä vaiheessa paras vaihtoehto. Vuoden ikään ei ole kuitenkaan matkaa enää kuin muutama kuukausi ja sitten oma imetystavoitteeni on täynnä, vaikka silti ehkä imetystä vielä jatkammekin niin pitkään kun se molemmista hyvältä tuntuu.

Suloinen mustikkasuu

Nyt kesäaikaan Mötkiksen iho on ollut todella hyvässä kunnossa eikä ole vaatinut rasvausta. Helteiden aikaan hänelle kuitenkin ilmestyi ilmeisestikin hikinäppyä niskan ja hartioiden alueelle. Hoitona ja muutenkin helpotuksena helteeseen Mötkis on kylpenyt joka ilta pitkän kaavan mukaan. Helle kuitenkin osaltiin verottaa Mötkiksen unia ja ruokahalua, joten vaikka siitä on seurannut nuo mukavat joka iltaiset kylpyhetket, voisi kelit vähän inhimillistyä ja niin onneksi kävikin elokuun vaihduttua. Kelien viileneminen kuitenkin toi pienen laikukkuuden Mötkiksen mahan iholle, jota täytyykin varmaan alkaa jo hieman ennaltaehkäisevästi rasvailemaan, ettei kohta olla taas kortisoonikuurilla.

Varsinaisesti tässä kymmenen kuukauden iässäkäänhän ei neuvolaa olisi, mutta koska Mötkiksen painonnousu on ollut niin hintsua, etenkin terkkarin mielestä, varattiin aika. Neuvolassa käytiinkin 9.8.2018. Käytiin läpi kuulumisia ja kerroin Helmistä luopumisesta ja Mötkiksen uusista taidoista. Myös oma jaksamiseni nousi keskusteluun ja tuntuikin ihan mukavalta, että siitäkin kysyttiin. Myös mitat tuttuun tapaan otettiin ja nyt Mötkis olikin jonkun kunnon spurtin kasvun suhteen ottanut. Paino oli siis nyt 9305g, pituus 74,5cm ja päänympärys 48,3cm. Painoa oli siis tullut 260g, eli sata grammaa enemmän kuin kaksien edellisten punnitusten välillä. Pituuttakin oli tullut sentti kuukauden takaiseen. Päänympärys oli mitattu edellisen kerran kahdeksan kuukauden iässä ja sekin oli kasvanut yli sentin.

Vähintään maailman hienoin lapio

Edelleen Mötkis kasvaa miinuskäyrällä, mutta kuitenkin erittäin maltillisesti miinuksella ollaan. Hän on sen verran liikkuvainen kaveri ja masukin toimii edelleen useita kertoja päivässä, joten ei ihmekään, että miinuskäyrällä jatketaan. Itsehän pääsin pluskäyrille ensimmäisen kerran vasta 1½-vuoden iässä, joten siltä osin en erityisemmin tuota nollatason alapuolella oleskelua ihmettele. Käynnistä terkkari kirjasi "Touhukas ja iloinen poika. Mukavat, ikätasoiset leikit. Tukea vasten kävelee. Hapanmaitotuotteita alkanut maistamaan. Kasvaa hienosti." Seuraavan kerran neuvola on vuoden iässä, mutta varmaan käydään taas 11 kuukauden iässäkin avovastaanotolla ainakin mitoilla, jos ei mitään ihmeempää ole.

Vaippojen ja vaatteiden osalta on edelleen sama virsi. Käytössä on siis Liberon Comfort teippivaipat koossa 4 ja UP&GO:t koossa 5. Vaippojen osalta kuitenkin siirtyminen seuraaviin kokoihin on todennäköisesti pikkuhiljaa edessä, sillä etenkin housuvaipat tuntuvat olevan jo vähän pienenlaisia ja jäävät selästä melko matalalle. Vaatteista käytössä on edelleen muutamat 74 koon lempparit, jotka vielä mahtuvat sekä 80.

Oodi ilmalämpöpumpulle

... ja vaarilleni.

Rakentamisen aikaan meillä ei käynyt pienessäkään mielessä, että ilmalämpöpumpun hankkiminen voisi olla tarpeen. Noh, kuitenkin hyvin pian viimeisillään raskaana olevana aloin viilennystä kaipaamaan ja meillä nukuttiinkin oikeastaan Mötkiksen syntymään asti makuuhuoneen ikkuna auki. Tämän kesän helteet nostivat asuntomme lämpötilat infernaalisiksi ja vaarini syntymäpäivillä valitin kuumuudesta. Tähän vaarini kasuaalisti totesi, että haluaisimme ilmalämpöpumpun, jos hän sellaisen meille ostaisi. Sopersin hämmentyneenä, että aika iso ostos, mutta ottaisimme sen ilomielin vastaan.

Seuraavana päivänä sainkin vaariltani yhteystiedot hänelle ilmalämpöpumpun asentaneeseen firmaan. Soittelin kyseiseen firmaan, valkattiin pumppu ja sovittiin asennuspäivä. Kuitenkin hieman mutkikasta ja hidasta pumpun saaminen meinasi olla, sillä helle oli tyhjentänyt maahantuojien varastot ja asennuspäivää jouduttiinkin pariinkin otteeseen viivästyttämään. Viimeisen kerran kun viivästyksestä kuulin, en enää erityisen mielissäni ollut. Pumpun asennus oli venynyt jo yli viikolla. Kuitenkin hyvitykseksi firman pomo lupasi jättää laskuttamatta vaarini luona käydyn huoltokäynnin ja tämä oli tyydyttävä hyvitys.

Asennuspäivänäkin kerkesin vielä hiiltyä viimeisen kerran. Asennusajaksi oli sovittu noin klo 12. No, kello 13 ja risat otin puhelimen käteen ja soitin kyseiseen firmaan saamatta ketään kiinni. Tulikiven katkuisen vastaajaviestin jätettyäni kerkesin jo ajatella, että liekköhän tulee koko pumppua tänäänkään. Kuitenkin puoli kahden aikaan asentajat viimein ilmaantuivat ja alkoi enää viimeisten tuntien piina.

Sisälämpötilat kohosi aste asteelta, sillä asennustöitä tehtiin juuri sillä puolella asuntoa, johon auriko paistoi. Jotta asennusta pystyttiin tekemään, täytyi ulko-ovea pitää auki. Kun asennus viimein alkoi olla loppusuoralla viiden aikaan, oli Mötkiksen huoneen lämpötila jo 30.1 astetta. Oltiin juuri lähdössä Paavon ja Mötkiksen kanssa kauppaan, mutta halusin kuitenkin vielä kiertää asuntomme lämpömittarit läpi ja kirjata sen hetkiset lämpötilat ylös. Makuuhuoneessamme on Ikean asteen tarkkuudella näyttävä lämpömittari/kello/ajastin/herätyskello, tuskin siis erityisen luotettava. Mötkiksen makkarissa ja keittiön/ruokailutilan/olkkarin nurkassa on tarkemmat mittarit. Lisäksi eteisen ilmanvaihtokoneen ohjauspaneelissa on asteen tarkkuudella näyttävä lämpömittari.

Lähtötilanne klo 17 oli siis Mötkiksen huoneessa tuon 30.1°C, meidän makkarissa 27°C, olkkarissa 28,3°C ja IV-koneen ohjauspaneelissa lämpötila keikkui 29°C ja 30°C välillä. Tunnin päästä asennuksesta ja käyttöönotosta lämpötilat olivat Mötkiksen huoneessa 27,6°C, meidän makkarissa 26°C, olkkarissa 27°C ja IV-koneen paneelissa 26°C. Kahden tunnin päästä vastaavat lukemat olivat 26,6°C, 25°C, 26,1°C ja 24°C. Kolmen tunnin päästä Mötkiksen käydessä nukkumaan lämpötilat olivat jo 26,1°C, 24°C, 25,7°C ja 23°C. Noiden kolmen tunnin aikana Möttkiksen huoneen lämpötila laski siis huimat 4°C.

Ilmalämpöpumpun asennuksesta on nyt kulunut reilu viikko ja täytyy todeta, etten vaihtaisi sitä enää mihinkään. Toki ensimmäisenä yönä hieman innostuttiin viilennyksen kanssa ja saatiin molemmat Paavon kanssa mojovat niskajumit aikaiseksi. Nyt kuitenkin meillä on koko ajan asunnossa tasaisesti 23-24°C, huoneilma on kuivaa eikä olo ole tuskainen. Tälläkin hetkellä ulkona huidellaan kevyesti hellelukemissa ja meillä on sisällä mukavan vilpoisa. Välillä yöllä on alkanut kuumus nousta pintaan, jolloin on vaan voinut etsiä pumpun kaukosäätimen käteensä ja käynnistää sen. Ah, ihanan helppoa.

Varmasti jossain vaiheessa olisimme päätyneet pumpun hankkimaan tukalaa oloa helpottamaan.

Kuitenkin iso kiitos vaarilleni, joka mahdollisti pumpun hankinnan juuri nyt!

Oma aika ja lapsivapaa

Onko ne jotain satuolentoja?

Ainakin jälkimmäinen on meille vielä toistaiseksi täysin tuntematon.

Heti alkuun haluan painottaa, ettei kyse ole siitä,

etteikö Mötkikselle hoitajaa löytyisi.

Päinvastoin.

Veikkaan, että hänet olisi monikin halukas ottamaan muutamaksi tunniksi hoitoon.

Kyse onkin lähinnä siitä, etten minä osaa ja raaski häntä jättää.

Ihan vasta viimeisen parin kuukauden aikana minusta on alkanut tuntua siltä, että tarvitsen enemmän aikaa itselleni. Olenkin sitä nyt hyvällä omalla tunnolla ottanut alun äärimmäisen symbioottisen vaiheen jälkeen. Olen alkanut käymään Fressillä jumpissa parina kolmena kertana viikossa ja nuo hetket tekevät kyllä niin hyvää. Hetkeen en mieti kotia ollenkaan, vaan on vain minä ja se hetki. Verenmaku suussa hengästyneenä spinning-pyörän selässä. Se on hyvä hetki.

Yleensä aina tunnin päätyttyä kuitenkin pakkaan salikamat nopeasti ja kiirehdin kotiin. Monesti kotona onkin vastassa tissiä ja äitiä etsivä Mötkis, joka haluaa äkkiä syliin ja alkaa syödä ahnaasti, vaikka olisi syönyt juuri ennen lähtöäni. Mötkishän pärjää täysin Paavon kanssa ja isänsä osaa häntä aivan täysin hoitaa siinä missä minäkin. Varmasti isoin ongelma onkin se, ettei Mötkis ole missään vaiheessa pullosta oppinut maitoa juomaan, joten minä tisseineni olen hänelle niin tärkeä.

Salireissujen lisäksi käyn joinain viikkoina hoitamassa kauppareissun yksin viettäen laatuaikaa Prisman hyllyjä kolutessani. Mötkiksen syntymän jälkeen en ole tainnut käydä kertaakaan esimerkiksi shoppailemassa ilman häntä vaan ostokset keskittyvät lähinnä arkipäiväisiin asioihin, ruokaostoksiin.

Tällä hetkellä siis olen Mötkiksestä viikon aikana erossa 3-5 tuntia. Tuon ajan Mötkis on joko Paavon tai minun äidin ja isän, eli Mötkiksen mumman ja papan kanssa. Paavon päivystysviikkojen aikaan mumma ja pappa ovat tulleet meille siltä varalta, jos Paavon täytyykin lähteä töihin kesken minun salilla olemisen. Myös kauppareissut pyritään Paavon päivystysviikkojen aikaan järjestämään siten, että mumma ja pappa katsovat Mötkistä sen aikaa. Toinen vaihtoehto on, että käyn ennen päivystysviikon alkua hoitamassa isommat ostokset ja täydentelen niitä yhdessä Mötkiksen kanssa kaupassa käyden viikon aikana tarpeen mukaan.

Jos miettii, että viikossa on 168 tuntia, joista Mötkis on hereillä noin puolet, viettää hän edelleen merkittävän leijonanosan kanssani. Ja vastavuoroisesti minä hänen kanssaan. Paavon työpäivät ovat väistämättä aikaa, jonka olen kahden Mötkiksen kanssa. Tietenkin näemme tuolloin myös kavereita ja muitakin ihmisiä, mutta muotoillaan vaikkapa niin, että minä olen vastuussa Mötkiksestä Paavon työpäivien ajan.

Kuitenkin tietyllä tavalla sitä oman ajan puutetta ja tuskaa siitä hellittää nyt se, että Mötkis nukkuu yleensä 1,5-2 tunnin päikkärit, joiden aikana saan touhuta omiani. Tuolloin kirjoittelinkin monesti blogia, puhun puhelimessa kavereiden kanssa tai vain makaan sohvalla ja tuijotan telkkaria tai kattoa. Tietenkin tuo päiväuniaika on monesti sellaista, että Mötkistä täytyy käydä monesti useampaankin kertaan heijaamassa rattaissa, jotta unet jatkuvat. Enkä oikeastaan ikinä voi olla varma siitä, minkä aikaa ja monellako heijauksella meillä nukutaan. Siltä osin mitään hirmu suurta projektia päikkäriaikaan ei toinna aloittaa, ellei ole sitä valmis jättämään kesken.

Kahdenkeskistä lapsivapaata aikaahan me olemme Paavon kanssa viettäneet huimat kaksi kertaa. Joskus Mötkiksen ollessa vielä hyvin pieni, olisiko hän ollut parin kuukauden ikäinen, kävimme Prismassa kahdestaan. Toisen kerran kahdelleen kävimme ulkona syömässä tässä joku aika sitten.  Molemmilla kerroilla Mötkis oli mumman ja papan kanssa. Kertaakaan Mötkis ei siis paria tuntia kauempaa ole myöskään muiden hoidossa ollut.

Kuten myös oman ajan kohdalla, myös meidän kahdenkeskisen ajan kohdalla on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että voisihan sitä olla hieman enemmänkin. Toki iltaisin Mötkiksen käytyä nukkumaan meillä on aikaa toisillemme. Jotenkin silloin kuitenkin sortuu todella helposti selailemaan puhelinta ennen kuin silmät painuvat umpeen ja uni vie voiton. Tuo kahdenkeskisen ajan järjestäminenkin olisi lähinnä järjestelykysymys, sillä mumma ja pappa tulisivat mielellään Mötkiksen kanssa aikaa viettämään ja me päästäisiin kahden vaikka treffeille.

Pikkuhiljaa Mötkiksen lähestyessä vuoden ikää oletan alkavan niiden kyselyiden, että joko Mötkis on ollut yökylässä. Se nyt tuskin meillä on ihan hetkeen vielä tulossa ajankohtaiseksi, kun tosiaan nuo minusta tai meistä erossa olot ovat olleet vasta muutaman tunnin mittaisia. Mielestäni pitäisi ensin harjoitella olemaan pidempiä aikoja pidempiä aikoja erillään, ennen kuin mitään yökyläilyä voi edes suunnitella.

Kieltämättä tänä vuonna perinteisten kesätapahtumien käynnistyessä alkoi vähän harmittaa, ettemme olleet noita erossa oloja harjoitelleet riittävästi. Olisi ollut ihan kiva käydä Paavon kanssa vaikkapa Viinijuhlilla tai Kuopio Rockissa jonakin iltana. Varsinaisesti mikään juhlimaan tai juomaan lähteminen ei itsellä ole päällimmäisenä ajatuksena sillä haluan saada lapsivapaana yönä nukkua kokonaisen yön ja herätä aamulla levänneenä enkä krapulaisena. Kuitenkin kuin Mötkiksen vielä liian pieneksi jäämään varsinkaan ilta-aikaan kenenkään hoitoon, joten nuo menot jäivät tänä kesänä menemättä ja katsellaan sitten ensi kesänä uudestaan.

Jos jonkinlaista yhteenvetoa aiheen tiimoilta haluaa tehdä niin on monien asioiden summa, että kuinka monta tuntia olemme toisistamme olleet erillään. Ensimmäinen ja ehdottomasti merkittävin on imetys ja se, ettei Mötkis ole pullolle oikeastaan missään vaiheessa suostunut. Toisena tulee se, että hän on vielä kovin pieni ja minä kovin kiinni hänessä. Kolmantena ehkä tulee se, etten ole osannut omaa aikaa kovin paljon aikaisemmin vielä edes kaivata.

Tämäkin on jälleen kerran yksi niistä asioista, jonka jokainen perhe ratkoo haluamallaan tavalla. Jokaisella on erilaiset tarpeet sen suhteen, kuinka paljon tarvitsee omaa tai vanhempien kahdenkeskistä aikaa. Tottakai tässä vaikuttaa myös se, millainen tukiverkosto perheelle on. Meidän tilanteessamme voisi sanoa, että kohtuullinen tai jopa hyvä. Tärkeintä onkin mielestäni seurata omia ja lapsen tuntemuksia, milloin kukin on valmis ja minkä mittaiseen erossa oloon.

Hetkittäin kaipaan sitä, että voisin lähteä ovesta ulos, miettimättä asiaa sen kummemmin. Voisin lähtä vaikkapa valokuvaamaan niin pitkäksi aikaa, kuin itsestäni hyvältä tuntuu ja osaan sellaisen otoksen, jota lähdin hakemaan takaa. Saisin vaikka vuorokauden olla vain minä, Mari. En äiti, en puoliso. Nauttisin asioista, joista nautin ennen raskautta ja Mötkiksen syntymää miettimättä, kauanko olen ollut poissa ja jokohan minun olisi hyvä lähteä takaisin kotiin. Kuitenkin vanhemmuus on asia, joka on tämän muuttanut. En enää lähde kotoa, miettämättä ja tietämättä, koska viimeistään palaan. Luovun omista haluistani ja mieliteoistani saadakseni viettää aikaa rakkaan poikamme kanssa, vaikka tosiaan hetkittäin haluaisin vain karata paikalta.

Merkillistä.

Ensimmäiset päivät Helmin pois muuton jälkeen

Jotenkin otsikon muotoilu osoittautui vaikeaksi.

Pyörittelin hetken aikaa eri vaihtoehtoja,

kuten "Uusi arki yhden koiran kanssa".

Ehkä kuitenkin helpompi tuollainen suora otsikko

ilman turhaa kursailua ja hienostelua.

Viimeinen kuva Mötkiksestä ja Helmistä

Sunnuntaina ajeltiin siis koko perhe lukuunottamatta Vallua Jyväskylään Helmin uutta perhettä vastaan. Todella vähänhän Mötkis on matkustanut pitkiä matkoja autossa ja vielä harvemmin matkoja, joilla myös koira tai koirat olisivat olleet mukana. No, kuten arvata saattaa, Mötkiksen herätessä uniltaan itkien myös Helmillä oli tilanteeseen omat virtensä veisattavana. Hyvin nopeasti siis pysähdyttiin ensimmäiselle mahdolliselle levikkeelle ja Paavo hyppäsi takapenkille rauhoittelemaan Mötkis, ja Helmiä. Saatiin siis vielä oikein viimehetken varmistukset sille, että tämä on juuri oikea päätös. Ainut ja oikea.

Päästiin jatkamaan matkaa ja ajettiin Jyväskylän satamaan parkkiin ajatuksena mennä Konttiravintola Mortoniin syömään. Oltiin kuultu, että se on koiraystävällinen ravintola, mutta harmiksemme se oli aivan täynnä. Pikasen googlettelun tuloksena lähdettiinkin sitten suuntaamaan Rossoon, joka oli myös luokiteltu koiraystävälliseksi terassiksi. Viimeinen päivä Helmin kanssa siis vieteltiin Jyväskylässä kävellen ja syöden yhdessä ulkona.

Kun oltiin saatu syötyä, viestiteltiin Helmin uuden perheen kanssa ja sovittiin tapaamispaikka. Sinne kävellessä kurkkua alkoi kuristaa ja teki mieli kääntyä ympäri. Teki mieli kävellä autolle, pakata Helmi ja Mötkis autoon ja vain karata paikalta. Odotettiin piinalliset minuutit Helmin uuden perheen saapumista. Rapsuteltiin Helmiä, pidäteltiin itkua. Puhuttiin turhanpäiväisiä.

Uuden perheen saavuttua paikalle, suunnattiin heidän autolleen. Olin etukäteen kirjoittanut kotona kauppakirjan allekirjoituksia vaille valmiiksi. Käytiin kauppakirja läpi, perhe kyseli vielä viimeisiä mielessä olevia kysymyksiä. Nostin Helmin heidän autoonsa ja painoin viimeisen kerran kasvoni sen turkkiin ja itkin. Itkin vuolaasti hölmistynyttä koiraa vasten kunnes sain sanottua, että ole kiltisti. Myös Paavo rapsutti Helmille viimeiset heipat, jonka jälkeen hyvästeltiin Helmi uusine perheineen.

Käveltiin pois meille ennen niin rakkaan lemmikin luota. Koiran, joka oli ennen paras ystävä, mutta josta oli tullut pahin vihollinen. Koiran, jonka kasvu ja kehitys oltiin pienestä pennusta saakka nähty. Koiran, jonka viimeiseen kävelyyn oltiin valmistauduttu siitä asti, kun tulokset lonkkakuvista saatiin. Emme voi tietää kuinka monta hyvää vuotta Helmillä vielä edessään on, mutta olisimme toivoneet saavamme olla ne, jotka sen ikiuneen tuudittaa. Onneksi Helmille kuitenkin löytyi hyvä koti ja olemme saaneet kuulla kuulumisia Helmin ensimmäisistä päivistä uuden perheensä luona. Siellä on kaikki sujunut hyvin ja Helmi on kotiutunut nopeasti.

Myös meillä on kaikki sujunut hyvin. Päivät ovat rauhallisempia, kun Helmi ei ole ulvomassa heti Mötkiksen alkaessa vänistä tai itkeä. Tilanne on rauhoittunut huomattavasti. Nyt siltäkin osin tilanne on helpompi, että Vallun kanssa voi lähteä lenkille ilman, että tarvitsee miettiä Helmin jäävän yksin kotiin. Vallukin vaikuttaa siltä, ettei olisi moksiskaan. Tietenkään sitä ei voi tietää, mitä Vallun päässä liikkuu, mutta ei ole osoittanut mitään merkkejä siitä, että etsisi Helmiä tai muuten sitä kaipailisi.

Onneksi kaikki on sujunut hyvin ja tuntuu todellakin siltä, että tämä oli kaikkien kannalta se oikea ratkaisu. Nyt saadaan elellä rauhaisaa lapsiperhearkea, ilman ylimääräistä kuormitusta. Mötkis saa paremman mallin siitä, kuinka koiraa kohdellaan kun väsynyt äiti ei räyhää onnettomana vinkuvalle koiralle. Kun väsynyt äiti voi keskittyä vain hänen itkuunsa ilman, että myös koira tarvitsee rauhoittelua. Kun stressaantunut koira saa viettää loppuelämänsä rakastavan ja huomaavaisen perheen hoivissa.

Kun koirasta luopuminen on ainut jäljellä oleva vaihtoehto

FitLine-ravintolisät testissä: viikko 2

Kaksi viikkoa tuotteiden käyttöähän tuli täyteen jo torstaina.

Kuitenkin tuo Helmistä luopuminen on vienyt aikaa ja energiaa melkoisesti,

joten tämän postauksen julkaisu hieman venyi.

Lisäksi ajanpuutteen takia ja inspiraation ollessa kadoksissa postaus julkaistaan kuvattomana.

Toinen viikko FitLinen Optimalsetin kanssa lähti käyntiin pienin muutoksin. Ensimmäisen viikon lopussa käytin Activizea kerran päivään aamuisin yhdessä Basicsin kanssa. Tuolloin käytin kolme annosmitallista kerralla, enkä ottanut Activizea päivän aikana enempää. Toisella viikolla tehtiin sellainen muutos, että join Activizea pitkin päivää: aamulla Basicsin kanssa kaksi mitallista ja myöhemmin päivällä yhden tai kaksi kertaa tarpeen mukaan kaksi mitallista. Tällä tavalla vitamiinien ja hivenaineiden saanti jakautuu tasaisemmin pitkin päivää, eikä virtaa pelkästään virtsana läpi. Melko kallista pissiä alkaa olemaan jos Fitskut vain virtaavat läpi.

Olossa ei mitään merkittäviä muutoksia ollut. Yöuni ehkä tuli hieman helpommin, enkä havahtunut pitkin yötä ääniin niin helposti. Mötkiksen herätessä keskellä yötä olin monesti aivan pökkyrässä ja meininki oli että "mikä maa, mikä valuutta". Nukuin siis syvempää unta ja näin pitkästä aikaa unia ihan kunnolla pitkin yötä. Unia aloin nähdä myös aamuyön katkonaisen unen aikaan Mötkiksen jo nukkuessa meidän välissä.

Koko tuotteiden käytön ajan vatsantoimintani on pysynyt normaalina. Vessassa ei tarvitse käydä sen useammin kuin aikaisemminkaan eikä mitään merkittäviä vatsaoireita ole aiheutunut. Osalla käytön alussa menee vatsa aivan vesiripulille tai tulee turvotusta tai muita oireita. Tultiin yhteyshenkilöni kanssa siihen tulokseen, että todennäköisesti suolistoni on kohtuullisessa kunnossa, kun se ei mitenkään sen suuremmin reagoi.

Vielä en kuitenkaan erityisen vakuuttunut tuotteiden toimivuudesta ole.

Olen siis edelleen melko skeptinen tuotteiden suhteen,

mutta pyrin kuitenkin olemaan avoimin mielin,

jotta huomaan mahdolliset vaikutukset, mikäli niitä ilmenee.

Kun koirasta luopuminen on ainut jäljellä oleva vaihtoehto

Kuten otsikko antaa ymmärtää, meillä jouduttiin kiperän aiheen äärelle. Helmin ulina, volina ja vinkuminen Mötkiksen itkiessä ei hellittänyt erilaisista toimintatavoista ja yrityksistä huolimatta, joten päädyimme siihen, että hänelle etsitään uusi koti. Helmin oloa oli pyritty helpottamaan esimerkiksi feromonihaiduttimella, joka todettiin täysin turhaksi, kutsumalla häntä luokse rapsutettavaksi Mötkiksen itkiessä. Kuitenkin kaikki yritykset päättyivät turhina ja tuloksettomina. Pahinta Helmin ulvonta ja volina oli aamuöisin Mötkiksen herätessä. Mötkiksen itku loppuu yleensä vasta siinä vaiheessa, kun hän saa tissin suuhunsa ja tämän toteuttaminen hieman kestää, sillä tässä kohtaa käyn yleensä itse vessassa Paavon rauhotellessa Mötkistä.

Ensimmäisen kerran Paavon sylissä

Tuntuu todella oudolta luopua koirasta tällä tavalla. Oltiin nähty yhdessä sen toilailut yli viiden vuoden ajan ja ajateltiin olevamme ne, jotka myös viimeiset hoippuvat askeleet todistavat. Olin aina ajatellut, että se olen minä tai Paavo, joka Helmin vie viimeiselle kävelylle. Joka nostaa hänet eläinlääkärissä pöydälle, silittää ikiuneen. Nyt se onkin joku muu. Joudutaan hyvästelemään koira kesken sen elämän, jotta tämäkin tarina voi saada onnellisen lopun.

Onneksi Helmille löytyi hyvä perhe, jossa on ennenkin ollut kodinvaihtajia ja rescue-koiria. Heillä on omakotitalo isolla aidatulla pihalla. Heidän lapsensa odottaa innolla koiraharrastuksen aloittamista pitkään toivomansa corgin kanssa. Perfect match. Silti se tekee kipeää. Silti tuntuu pahalta sanoa Helmille heipat ja silittää sitä viimeisen kerran tämän viikon sunnuntaina. Tuntuu pahalta katsoa Helmin kuvia ja kerätä niitä uudelle perheelle tarinaksi Helmin matkalta.

Tämä on kuitenkin ainut oikea ratkaisu myös siltä osin, etten halua antaa tällaista mallia toimia koiran kanssa Mötkikselle. En halua, että hän muistaa äidin lukinneen koiran kodinhoitohuoneeseen pois silmistä ja pois mielestä pidätellen itkua riittämättömyyden tunteen puristaessa rinnassa.

Yksi lapsi ja yksi koira.

On niissäkin ihan tarpeeksi.

En olisi halunnut tämän asian suhteen luovuttaa, antaa periksi.

En kuitenkaan voi enää muutakaan.

En tiedä, mitä keinoja olisimme vielä voineet kokeilla.

Tiedän kuitenkin, että ratkaisu on paras mahdollinen meille kaikille.

Helmi saa arvoisensa loppuelämän kodin.

Me saamme rauhan siltä osin,

ettei itkuisen lapsen lisäksi rauhoiteltavana ole myös stressaantunut koira.

Tämäkin tarina päättyy hyvin.

"Vielä viimeisen kerran mä sua vilkaisen,

voisin sanoakkin jotain mutta vaikenen.

Vielä viimeisen kerran sä mua vilkaisten,

jäät odottamaan näenkö mä sua enää koskaan.

Näenkö sua enää koskaan.

Hengitä hetki hiljaa, hengitä uudelleen.

Ja suoniisi virtaa uutta voimaa.

Se sinut armahtaa."

Viimeisen kerran - Mikko Kuustonen