perjantai 29. joulukuuta 2017

IMETYSTAIPALEEN ENSIASKELEET

Kerkesin huolestua jo hetken siitä, kuinka imetys lähtee käyntiin kun en heti synnytyksen jälkeen pystynyt kuumehorkan takia pitämään Mötkistä rinnalla pitkiä aikoja kerrallaan. Sain pojan aina hetkittäin rinnalleni, mutta sitten vointini heiketessä hänet siirrettiin iskän ihokontaktiin. Lapsivuodeosastolle siirryttyämme aamuyöllä kolmen aikaan pidin Mötkistä rinnalla ja hän imikin rintaa useita kertoja. Kuitenkin joka kerta, kun yritin hänet siirtää omaan sänkyynsä nukkumaan, nukkui hän vain muutaman hetken ja parahti sitten täyteen huutoon.

Kutsuin kätilöä avuksi ja hän tulikin paikalle pian. Hän tarkasti rintani ja herutteli käsin lypsämällä muutamia tippoja rinnan päähän Mötkikselle suuhun maistiaisiksi. Innokkaana poika kahmaisi rintaa, tarkasteltiin kätilön kanssa imuotetta ja hän neuvoi hyvän imuotteen tunnusmerkkejä. Hän totesi minulla olevan melko matalat nännit ja toisi minulle rintakumin. Kätilö ohjasi rintakumin käytössä ja vielä lopuksi hän lypsi käsin Mötkikselle 5 millilitran ruiskuun muutaman millin maitoa ja syötti ne pojalleni. Tämän jälkeen kätilö sanoi, että voin ottaa pojan viereeni yöksi nukkumaan jos tuntuu siltä, että se on molempien unen kannalta hyvä vaihtoehto. Siinä sitten nostettiin sairaalasängyn reunat ylös, myntättiin peittoja laidan pehmikkeeksi ja käperryttiin vierekkäin nukkumaan.
Alle 8 tunnin ikäinen pienokainen
Lapsivuodeosastolla ollessa imettäminen oli välillä melko tuskaista. Synnytyksen jäljiltä istuminen kovalla sairaalasängyllä ei oikein ollut vaihtoehto, joten imetin joko erittäin takakenoisessa asennossa tai kyljellään. Asettelin rintakumia joka syötölle ja tuskailin imetyksen vaikeuden kanssa muutamia kertoja itkuun asti kun Mötkis ei yrityksistä huolimatta meinannut saada kunnollista imuotetta. Heti ensipäivinä aloin hoitaa rintojen ihoa rasvaamalla nännejä joka syötön jälkeen Bepanthenilla. Veikkaan, että tuolla heti alussa aloteitulla rasvaamisella saatiin ennaltaehkäistyä nännien rikki meneminen. Viimeisenä lapsivuodeosastolla vietettynä iltana pyysin käyttöön rintapumpun ja nostateltiinkin maitomääriä sähköisen pumpun avulla. Paavo pääsi antamaan minun maitoja Mötkikselle ruiskusta ja itse iloitsin oman maidon riittämisestä.


Viimeisenä aamuna lapsivuodeosastolla heräsin aamulla innoissani rintojen ollessa aivan pinkeät. Edellisen illan pumppaaminen oli selvästi tuottanut tulosta ja maito oli noussut kunnolla. Kuitenkin suihkussa käydessä säikähdin kainaloita pestessä melkoisesti. Minulle oli noussut kainaloihin kananmunan kokoiset patit, jotka olivat todella kipeät ja kosketusarat. Seuraavan kerran kun kätilö tuli huoneessamme käymään, näytin patteja hänelle ja pyysin lääkärin käyvän katsomassa niitä. Kätilö rauhoitteli minua kertoen, että minulla on todennäköisesti rintarauhaskudosta myös kainalossa, joten maidonnousu näkyy myös siellä. Myöhemmin lääkäri vielä kierrollaan vahvisti tuon kätilön epäilyn ja kertoi rintarauhaskudoksen esiintymisen kainaloissa olevan täysin mahdollista eikä mitenkään epänormaalia.

Kotiin päästyä imettäminen muuttui jonkun verran helpommaksi. Kotona oli pehmeä sohva, tarvittava määrä tyynyjä ja toki myös istuminen alkoi onnistua. Tuli laskettu aika. Mötkis kuitenkin oli tässä vaiheessa ollut mahan tällä puolen jo 5 päivää. Vanha herra siis. Päivän kunniaksi alkoi kunnon tissihulinat, tiheät imut siis. Tissillä oltiin kaikenaikaa maitoa tilailemassa. Paavo kyhäili Imetyksen tuki ry:n ohjeiden mukaisia TIS-nänninkohottajia ja minä kohottelin nännejä, että päästäisiin eroon synnäriltä asti käytössä olleesta rintakumista. Kohotin nännejä, imetin lasta ja yritin syödä samaan aikaan parhaimmillaan. Voin sanoa, että melkoista suorittamista. Mutta olin valmis siihen kaikkeen, sillä täysimetys oli minulla hartaana toiveena ollut koko raskauden. Myös Paavo tuki ja kannusti vaadittavissa toimissa, sillä hän toivoi täysimetystä vähintään yhtä paljon kuin minä.

Pian alun tuskailu alkoi tuottaa tulosta ja nännit muotoutuivat Mötkiksen suuhun sopiviksi. Imetys alkoi sujua kerta toisensa jälkeen paremmin ja siitä alkoi tulla helppoa. Neuvolassa tehdyt punnitukset ja pissa- ja kakkavaippojen määrät tukivat ajatusta siitä, että maitoa varmasti riittää. Hankin käsikäyttöisen pumpun ja pumppailin maitoa Paavolle ruiskusta annettavaksi. Pian pumppasin maitoa myös pakkaseen varalle. Välillä, etenkin tiheän imun kausien aikaan tuntui, etten kerkeä mitään muuta tekemään kun imettämään. Kuitenkin koin vastapainona erittäin suurta mielihyvää siitä, että imetys onnistui ja nautin myös osaltaan siitä tarpeellisuuden tunteesta.

10 viikkoa imetystaivalta takana

Kun raskausaikana puhuttiin Paavon ja lähipiirin kanssa siitä, aionko imettää, vastaus oli varma. Aion. Aioin tehdä parhaani ruokkiakseni lapsemme hänelle parhaalla mahdollisella ravinnolla. Etsin tietoa imetyksestä, kyselin siitä terveydenhoitajalta äitiysneuvolassa ja osallistuttiin Paavon kanssa Imetyksen tuki ry:n järjestämään odottajien iltaan. Yllätyksekseni Paavon lisäksi vain toinen iskä oli äidin mukana illassa. Itse koin Paavon mukana olemisen erittäin tärkeäksi, koska Paavo on ollut tukena ja kannustamassa aina silloin, kun oma luottamus vauvaan ja tisseihin on horjunut.

Imetyksen alussa etenkin tuo imetysluottamus on ollut tärkeää. Monta kertaa teki mieli kaivaa korvikepurkit kaapista esiin ja helpottaa itkevän vauvan (sekä omaa) ahdinkoa antamalla korviketta pullosta. Varsinkin ensimmäisten tiheän imun kausien aikana oli erittäin lähellä, ettei korviketta tullut annettua. Onneksi kuitenkin hammasta purren sinniteltiin ja sitkeästi annettiin Mötkiksen olla rinnalla niin paljon kuin häntä huvittaa.

Nyt kun imetystaivalta on takana 11 viikkoa on ilo huomata pojan kasvavan erittäin hienosti rintamaidolla. Jokainen imetyskerta on tärkeä yhteinen hetki, vaikka välillä se hieman tuskailua onkin väsyneen vauvan etsiessä rintaa kainalosta. Verta, hikeä ja kyyneleitä on imetyksen eteen vuodatettu ja todennäköisesti vuodatetaan myös jatkossa. Toiveena meille kuitenkin on imetyksen jatkuvan vielä pitkään kiinteiden aloittamisen jälkeenkin.

Niin pitkään, kuin se minusta ja pojastamme hyvältä tuntuu.

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Jouluyö, juhlayö

Jouluyö, juhlayö.
Päättynyt kaikk´ on työ,
kaks´ vain valveill´ on puolisoa,
lapsen herttaisen nukkuessa
seimikätkyessään,
seimikätkyessään.

Rentouttavaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!
 Toivottaa Mötkis, Mari, Paavo, Vallu & Helmi

perjantai 22. joulukuuta 2017

SYNNYTYSKERTOMUS

Perjantaina 13.10.2017 minulle oli varattu aika äitipolille. Olin valvonut edeltävän yön supistusten kanssa ja miettinyt, olisiko aika olla yhteydessä synnärille. Supistukset olivat kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisiä, osa kivuliaampia kuin toiset. Kärvistelin koko yön supistusten kanssa siinä ajatuksessa, että menen polille joka tapauksessa ja aika on jo klo 9.45, joten maltan kyllä odottaa siihen.

Otin yöllä ja aamuyöllä Panadolia kahteen kertaan ilman helpotusta ja kuuden aikaa herätin Paavon. Kerroin tuntemuksistani ja pyysin Paavoa soittamaan töihin ja kertomaan tilanteen. Minunhan oli alunperin tarkoitus ajella itse polikäynnille, mutta nyt siitä ei kyllä ollut toivoakaan. Paavo sopi työnantajansa kanssa vievänsä minut polikäynnille ja tulevansa vasta sitten töihin ja käyvänsä viemässä minut kotiin käynnin jälkeen.

Syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa, tuossa kohtaa supistukset olivat hellittäneet ja mietin jo, että olikohan väärä hälytys. Pikkuhiljaa aamutoimien jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti KYSiä. Koska Paavolla oli menossa päivystysviikko, oltiin liikenteessä hänen työautollaan. Ajatus lapsivesien mahdollisesta menemisestä työautoon kuumotteli jonkun verran. Ennen KYSille lähtöä tarkastettiin vielä sairaalakassin sisältö, testattiin kameran toiminta ja otettiin viimeinen mahakuva.

39+2
Aika oli yllättäen myöhässä ja odottelu jo melko tuskaista. Lopulta kätilö kutsui minua huoneeseen ja pääsin tutkittavaksi. Käynnin oli tarkoitus olla opetuskäynti ja olisin ollut useamman kandin tutkittavana ja mittailtavana. Opiskelijoilla olikin kuitenkin joku tentti ja vastassa oli tosiaan iäkkäämpi, äärimmäisen ammattitaitoinen hoitaja.

Kätilö ohjasi minut tutkimuspöydälle, otti sf-mitan, joka oli 33 cm sekä tunnusteli kohdun kokoa. Hän antoi arvioksi käsituntumalla nelisen kiloa. Suhtauduin tuossa vaiheessa jostain syystä hieman skeptisesti painoarvioon ja hymähdin vain ääneen. Hän tunnusteli päätä, todeten sen olevan kiinnittynyt. Seuraavana otettiin sydänkäyrää ja kätilö alkoi kysellä raskauden kulusta. Keskustelimme ainakin raskausdiabeteksestä, sen aiheuttamasta kohonneesta riskistä 2. tyypin diabeteksen puhkeamiseen sekä käsillä olevasta hienosta tilaisuudesta tehdä elämäntapamuutos sekä opettaa lapselle terveelliset elämäntavat. Kaikesta tästä kätilö puhui todella sensitiviisesti ja hänen sanansa tuntuivat juuri oikeilta, rautainen ammattilainen. Käyrän ottamisen aikana mitattiin myös verenpaine, joka oli 113/80. Käyrien ottamisen jälkeen kävin vessassa ja annoin virtsanäytteen, jonka kätilö tarkasti. Virtsa oli puhdas.

Vessasta siirryin lääkärin vastaanotolle. Hän oli kohtuu nuori, mutta todella ammattitaitoisen oloinen lääkäri. Hän oli myös eri tavalla inhimillinen kuin moni tähän asti tapaamani lääkäri. Hän kyseli voinnista ja siitä, joko lähestyvä synnytys jännittää. Kerroin öisistä tuntemuksista, johon lääkäri vastasi tilanteen selviävän pian sisätutkimuksessa. 

Käynnillä tarkastettiin vielä viimeisen kerran Mötkiksen painoarvio sekä virtaukset ja istukan toiminta. Painoarvio oli 3411g. Virtaukset ja istukka olivat kunnossa. Lääkäri ultrasi vielä 4D:nä ja pyysin saada kuvan kasvoista ja sainkin mukaan kolme ultrakuvaa Mötkiksen kasvoista. Kuvat olivat äärimmäisen hyvät ja jälkeenpäin puhuttiin Paavon kanssa miten ihanaa on, että meillä on ultrakuva ja valokuva Mötkiksestä saman vuorokauden sisältä.

Seuraavana oli vuorossa sisätutkimus, jota olin odottanut. Halusin tietää olivatko irronnut limatulppa, sen jälkeiset supitukset sekä viime öiset tuntemukset saaneet mitään aikaiseksi. Sisätutkimus tehtiin noin klo 10.30. Lääkäri kertoi vauvan pään olevan jo hyvin matalalla. Olin yllätyksekseni väljästi kahelle sormelle auki. Lääkäri pyöritteli kalvoja ja vähän ronskimmin tutki. Sen jälkeen hän kertoi päivystävänsä synnärillä seuraavan yön ja uskoi meidän vielä tapaavan synnytyksen merkeissä. Hämmennyin täysin siitä, miten lähellä synnytys jo oli.

Poistuin vastaanottohuoneesta myhäillen ultrakuvat kädessäni ja pakatessani tavaroita soitin klo 10.53 Paavolle, että voisi tulla minut hakemaan. Paavolla oli juuri joku keikka meneillään, joten sovittiin hänen soittavan kun pääsee hakemaan. Odotellessani Paavoa päivittelin tilannekatsausta perheelle ja ystäville.

Kun Paavo tuli minut hakemaan, kiipesin työautoon ja jäin odottamaan, että Paavo puhuu työpuhelunsa loppuun. Emme onneksi kerenneet lähteä liikkeelle ennen kun minusta tuntui, että jotain holahti pöksyyn. Odotin, että Paavo puhui puhelun loppuun ja kerroin tuntemuksestani ja että kävisin vielä sisällä tarkistamassa tilanteen. Vessassa ei kuitenkaan mitään ihmeempää ollu havaittavissa. Onneksi olin NAKin vessassa, joten isoja siteitä oli tarjolla. Laitoin sellaisen varmuuden vuoksi housuun, olisi ollut äärimmäisen noloa ilmoittaa Paavon työnantajalle, että lapsivedet meni työautoon.

Noin klo 12, hetki sen jälkeen kun Paavo oli tuonut minut kotiin, alkoi supistukset. Kellottelin supistuksia ja soitin Paavolle 12.59, että supistuksia tulee ja kesto kasvaa koko ajan ja supistusten väli lyhenee. Varoituksena siis, että kohta täytyy lähteä töistä tulemaan kotiin päin. Makailin sohvalla ja pidin lämminvesihaudetta vatsan päällä. Seuraavana soitin Mötkiksen tulevalle kummille ja puhuimme seuraavan 40 minuuttia puhelimessa, kunnes supistusten väli oli enää 5 minuuttia, enkä pystynyt niiden aikana puhumaan. Tässä kohtaa tuleva kummi alkoi kysellä, että pitäisiköhän sille Paavolle soittaa uudestaan ja antaa käsky tulla kotiin. Lopeteltiin puhelu ja soitin Paavolle uudestaan klo 13.41. Paavo alkoi lopetella työpäivää ja lähteä kotia kohti. Klo 14.18 soitin vielä Naisten akuuttikeskukseen ja varmistelin, joko olisi aika tulla näytille. Vastaukseksi sain, että omien tuntemusten mukaan. Eli kyllä, ruvetaan lähtemään näytille heti kun vaan Paavo kotiutuu.

Paavo tuli kotiin, vaihtoi vaatteet, napattiin sairaalakassi mukaan ja lähdettiin vaappumaan autolle päin. Vaikka matkaa meidän kotiovelta autokatospaikalle on ehkä 50 metriä, tuntui matka kestävän ikuisuuden. Autossa laitettiin varmuuden vuoksi pyyhe minun penkille ja sitten lähdettiin ajelemaan KYSille. Joka ikinen töyssy teki pahaa, supistukset tekivät kipeetä ja niitä tuli tasaisin väliajoin. Enää autossa en kellottanut supistuksia, mutta alle 5 minuuttia niiden väli oli. Ikinä ei ollut autossa istuminen tuntunut noin tuskaiselta ja alle 15 minuutin matka sairaalalle tuntui ikuisuudelta. Ajettiin auto suoraan parkkihalliin ja käpöttelin hiljaksiaan kohti NAKia.

Vartin yli kolmen aikaan ilmoittauduin NAKissa ja pian kätilö tulikin hakemaan meitä käyrille. Klo 15.30 makasin käyrillä kun tunsin, että jotain lorahti housuun ihan huolella. Kerroin tuntemuksesta, kätilö tarkasti tilanteen ja totesi, että lapsivedet menevät. En muista enää kuka sen huomasi, muistaakseni Paavo, mutta lapsivedet menivät vihreänä. Paniikissa kysyin, että mitä se tarkoittaa. Kätilö vastasi hyvin rauhoittelevasti, että vauva on korkeentaan pieraissut lapsiveteen. Tiedettiinhän me Paavon kanssa, että vauvalla on silloin joku ahdinkotila päällä, jos lapsivesi on vihreää, mutta tuo kätilön tyyli käsitellä asiaa oli niin rauhoittava, että pystyin painamaan lapsiveden vihreyden taka-alalle.

Siirryin vessaan lorottelemaan lapsivesiä pönttöön, riisuin omat vaatteet ja vaihdoin tilalle sairaalavaatteet. Kätilö laitteli kanyylin valmiiksi antibioottia varten ja Paavo pääsi toimimaan avustajana kun erinäisiä verinäytteitä otettiin ja kanyylia jouduttiin laittamaan kahteen kertaan ensimmäisen suonen puhjetessa. Kun verinäytteet oli saatu otettua lähdimme siirtymään synnytyssaliin.

Synnytyssaliin päästiin klo 16.24. Kätilö saatteli meidät kiireisen oloisena saliin ja kysyi, minkälaista kivunlievitystä toivon tässä vaiheessa. Pyysin saada jumppapallon ja TENS-laitteen. Vähän ajan kuluttua kätilö toi jumppapallon ja TENSin kertoen, ettei hän kyseisen laitteen toimintaan ole perehtynyt vaan isä voi ruveta käyttöohjeiden mukaan laitetta paikalleen asettelemaan. Oltiin vähän, että täh, mutta Paavo tarttui tuumasta toimeen ja alkoi lukea käyttöohjeita ja asetteli lätkät selkään ohjekuvan mukaisesti. Hetkeä myöhemmin tehoa päästiin testaamaan kivuliaan supistuksen myötä ja kohtuullisen avun se toikin.

Puoleen seitsemään asti mentiin siis tuon jumppapallon ja TENSin voimin, kunnes enää täydet tehot TENSistä eivät riittäneet ja pyysin jotain tehokkaampaa kivunlievitystä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja tässä vaiheessa olin auki 5-6 cm. Aloitettiin ilokaasu suhteella 50/50 ja kätilö sanoi, että nyt voisi olla hyvä aika ottaa epiduraali, jos sitä kokee tarvitsevansa. Kivut olivat jo niin kovat, että halusin tuossa kohtaa epiduraalin. Taisin vielä varmistukseksi vilkaista Paavoon kuin jotenkin lupaa tai vahvistusta hakeakseni ja Paavo totesi, että se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Epiduraalin saantia odottaessani hengittelin ilokaasua ja yritin samanaikaisesti käyttää TENSiä. Monta kertaa kävi niin, ettei käsky aivoilta mennyt enää kädelle asti, vaan jäin hengittelemään ilokaasua liian pitkäksi aikaa, mikä taas aiheutti hyperventilointia maski kasvoilla. Inhottava se humalainen olo, mikä ilokaasun käyttämisestä tulee. Onneksi se kuitenkin poistuu hyvin nopeasti, kun kaasua lakkaa hengittelemästä.


Ennen kun lupa puudutukseen saatiin, kävi aamulla äitipolilla tapaamani lääkäri tarkistamassa vauvan KTG:n ja totesi, että oikeassa oli sen suhteen, että tapaamme vielä synnytyksen merkeissä hänen päivystysvuoronsa puitteissa. Puudutusvalmisteluja alettiin tekemään ja kätilö soitti anestesialääkärille klo 19.27. Anestesialääkäri oli kiinni jossain kolaripotilaan leikkauksessa eikä pääsisi vähään aikaan tulemaan. Puudutusvalmistelujen aikana minulle tuli todella paha olo ja sain siitä juuri ajoissa Paavolle sanottua. Paavo veti esiin oksennuspussin ja sillä hetkellä mahan sisältö tyhjeni. Kyseessä oli ilmeisesti kuuluisa 7 cm oksennus kun edellisessä tilannearviossa olin ollut sen 5-6 cm auki. Tässä vaiheessa kätilö patisti Paavon lähtemään käymään syömässä. Kätilö olisi kanssani tekemässä valmisteluja epiduraalia varten enkä joutuisi jäämään yksin jos Paavo nyt tässä välissä kävisi syömässä. Vastahakoisesti Paavo lähti.

Äärimmäisen pitkältä tuntuneen ajan jälkeen anestesialääkäri saapui ja epiduraalia alettiin laittaa. Kuten varmaan jokainen viimeisillään raskaana ollut tietää, on selän pyöristäminen melko vaikeaa sen ison mahan kanssa ja niinhän se oli. Kuitenkin selkä saatiin oikeaan asentoon ja sopiva nikamaväli puudutteen pistämiselle löytyi. Ensimmäisellä kerralla pisto kuitenkin meni jotenkin vinoon ja tuntui jommalla kummalla puolella selkärankaa, en enää muista kummalla. Turhautuneen oloisena anestesialääkäri alkoi pistämään uudestaan. Olin varma, että jos pistos ei tällä kertaa onnistu kolmatta kertaa ei enää yritetä. Onneks epiduraali kuitenkin saatiin paikalleen klo 20.10 ja klo 20.19 puudutus alkoi vaikuttaa. Viisi minuuttia myöhemmin supistukset tuntuivat enää vain paineen tunteena. Paavo palasi syömästä ja minä koitin levätä vähän ennen viimeistä rutistusta. Vähän ennen yhdeksää sain iltapalaksi jugurttia ja leipää ja ne kyllä maistuivat mahan ollessa ihan tyhjä oksentamisen jälkeen.

Puolen kymmenen aikaan kätilöillä oli vuoronvaihto ja klo 21.35 soitin kelloa kertoakseni, että nyt ponnistuttaa. Uusi kätilö ja hänen mukanaan ollut kätilöopiskelija tulivat tekemään tilannearvion. Tuossa vaiheessa olin 9 cm auki ja sain ohjeeksi puhallella supistukset. Makasin kyljellään ja hengittelin supistuksia. Painon tunne voimistuu koko ajan ja klo 22.10 sisätutkimuksessa olen kokonaan auki ja pää on alas laskeutuneena. Supistuksia tulee ja menee parin minuutin välein, mutta ne ovat kuitenkin liian lyhyitä, joten aletaan tiputtaa oksitosiinia.

Klo 22.40 päästiin supistusten osalta sellaiseen vaiheeseen, että pääsin alkamaan ponnistaa. Aloitan ponnistamisen kylkimakuultaan, mutta kymmenen minuutin kuluttua vaihdoin puoli-istuvaan asentoon. Ponnistamisen alkuvaiheessa kerron kätilöopiskelijalle, että en uskalla ponnistaa kunnolla kun tuntuu, että paskon alleni. Kätilöopiskelija suhtautui kertomaani juuri niin kuin kuuluu. Sanoi vaan, että ei sillä ole mitään väliä vaikka kakka tulisikin, sitten se vaan siivotaan poikkeen ja homma jatkuu. Ihana oli muutenkin tämä kätilöopiskelija ja itse hoitava kätilökin. He olivat juuri meille sopiva työpari. Kätilöopiskelija osasi kertoa asiat minulle juuri niin kuin ensisynnyttäjälle kuuluikin ja molemmat olivat sen oloisia, että olivat todellakin oikealla alalla.

Ponnistus ponnitukselta tilanne etenee, mutta en kuitenkaan saa ponnistettua ihan loppuun asti, supistukset loppuvat joka kerta hieman kesken eikä pojan pää pääse syntymään. Poika oli takaraivotarjonnassa, mutta en silti saanut ihan riittävästi potkua ponnistukseen, jotta pää pääsisi syntymään. Pojan sydänääniä seurataan koko ajan ja ne pysyvät hyvänä. Kuitenkin tilanteen edistämiseksi minun ollessa jo aikalailla lopussa unettomien öiden jälkeen klo 23.00 väliliha puudutetaan ja tehdään eppariviilto. Kaksi minuuttia epparin tekemisen jälkeen poika syntyy napanuora kerran kaulan ympäri kiertyneenä. Tuntui kestävän ikuisuus, ennen kuin poika parkaisi ensimmäisen kerran, mutta Paavon mukaan se tapahtui lähes välittömästi hänen synnyttyään. Kun poikaa oli hieman kuivailtu sain hänet rinnalleni. Tuossa vaiheessa tilanne oli jotenkin todella epätodellinen enkä meinannut ollenkaan tajuta, mitä juuri tapahtui. Siinä hän nyt viimein oli, meidän oma pieni poikamme.


Lyhyen ajan kuluttua avustamaan tullut kätilö kuitenkin lähti Paavon kanssa viemään poikaa virkistelyyn. Häneltä imettiin lapsivettä keuhkoista ja hän sai hieman lämpöhoitoa sillä aikaa, kun minua kursittiin kasaan. Kivunlievityksenä käytin tuossa vaiheessa ilokaasua, joka osaltaan aiheutti taas sen humalaisen olotilan. Synnytyssaliin palattuaan poika pääsi ihokontaktiin Paavon kanssa. Koska kohtuni ei lähtenyt supistumaan riittävän nopeasti sain Cytotecit suuhun kielen alle imeytymään klo 23.40. Pian puolen yön jälkeen minulle tuli horkkamainen olo ja sain lisäpeitteitä. Olo helpottaa hieman ja saan pojan takaisin rinnalle imemään. Kuitenkin pojan pitäminen rinnalla tuntuu äärimmäisen vaikealta kun tärisen niin voimakkaasti.

Lämpö mitataan ennen puolta yhtä ja se on 38,6. Minulle aletaan tiputtaa Perfalgania, parasetamolivalmistetta tuon lämmön mittauksen jälkeen. Klo 00.50 lämpö on jo 39,8. Kerron, että minulla on kuivunut olo enkä ole varma olenko muistanut juoda tarpeeksi, joten minua aletaan nesteyttää 1000 ml Plasmalytella. Tämän jälkeen saimme onnittelukahvit salissa, mutta en kuitenkaan saanut juuri mitään syötyä tuon järkyttävän horkan takia. Joka kerta kun kohtua piti painaa ja peittoja ottaa päältä pois, aloin täristä pahasti uudestaan. Sama kävi myös joka kerta kun sain pojan rinnalleni. Lämpöhävikki aiheutti voimakkaan tärinän ja meni pitkään ennen kuin pääsin aina takaisin sellaiseen olotilaan, etten tärissyt valtoimenaan. Klo 01.45 lämpö on lähtenyt laskemaan ollen kuitenkin vielä 39,1. Tuossa vaiheessa pääsen käymään sen verran jaloittelemassa, että menen suihkuun. Olo on kuitenkin edelleen hutera ja minua seurataan jatkuvasti suihkussa ollessani. Klo 02.10 suihkusta tulemisen jälkeen meitä lähdettiin siirtämään naisten osastolle. Siirtymän matkustin pyörätuolissa poika sylissä.

Kuvan ottamisen aikaan minulta mitataan kuumetta ja minä pilkin kuumehorkassa tajunnan rajamailla.
Vaikka synnytys itsessään oli nopea ja saamallani kivunlievityksellä kokemuksena hyvä, oli synnytyksen jälkein kuumehorkka todella ahdistava ja pelottava. Onneksi Paavo oli koko ajan läsnä ja hän pystyi ottamaan pojan ihokontaktiin aina kun minä en pystynyt. Minua harmittaa kamalasti, että pojan ensihetket menivät minulla ihan täysin ohi ollessani niin huonossa kunnossa tuon kovan kuumeen takia. Muistan välähdyksiä synnytyksen jälkeisestä ajasta, mutta ne ovat hyvin hataria ja enemmän asioita on selvinnyt Paavolta kysymällä ja hänen kertomanaan.

maanantai 18. joulukuuta 2017

RISTIÄISET 9.12.2017

Lauantaina 9.12. vietettiin ristiäisiä ja poikamme koko nimi paljastettiin viimein. Heti siitä asti, kun hänen etunimensä oli päätetty, aloimme sitä käyttää. Kuitenkin kaksi muuta nimeä pidimme salaisuutena loppuun asti. Blogin puolella en tule lapsemme nimeä mainitsemaan, vaan hänestä käytän edelleen jotakin hellittelynimeä. Joku saattaa ajatella tämän olevan turhaa, kirjoitanhan blogia kuitenkin omalla nimelläni. Kuitenkin tultiin yhdessä Paavon kanssa siihen tulokseen, että näin toimitaan.

© Tuuli Kuosmanen
Ristiäiset pidettiin pienimuotoisena tilaisuutena, jossa meidän lisäksemme oli vain pojan kummit, isovanhemmat, sekä pojan isotäti minun puoleltani puolisonsa kanssa. Juhlat pidettiin kotonamme, joten se rajasi melko paljon vieraiden määrää. Meitä oli paikalla yhteensä 16 henkeä ja tiukkaa teki jo sillä määrällä. Kasteen lisäksi pappi siunasi kotimme ja avioliittomme. Mötkis itkeskeli väsymystään lähes koko toimituksen ajan. Hän hiljeni kuitenkin kuuntelemaan Suvi Teräsniskan laulaman Taivas sylissäni kappaleen. Pappi totesikin ihanasti, että Mötkis ottaa oman huomionsa, hänen juhlahan kyseessä on.


Tarjoiluja tehtiin yhteisvoimin sukulaisten ja kummien kesken. Enoni vaimo leipoi kakun, äitini teki jauhelihaleipiä sekä munavoin, Milja-kummi teki macaronsit sekä kokosi voileipäkakun. Lisäksi tarjolla oli cocktailpiirakoita, leipäjuustoa ja piparia sekä sini- ja valkohomejuustoja.

Täytyy sanoa, että niin ihana kun ristiäisiä olikin viettää, niin onneksi ne on nyt ohi. Nyt on taas eri tavalla aikaa keskittyä poikaan ja hänen kanssaan olemiseen kun ei ole mitään häsättävää. Kaiken kukkuraksi nukuin ristiäisiä edeltävänä yönä vain noin 2,5 tuntia kun jäin heti ensimmäisen syötön jälkeen hereille ja stressaamaan tulevaa päivää. Nuo vähäiset unet kyllä näkyivät silmien alla ja yleisesti minun ilmeessä päivän aikana. Meistä otetuissa kuvissa näytän lähinnä siltä, että olisin kamalassa humalassa tai vähintään krapulassa... Ristiäisten jälkeen unet onkin maistuneet (aina silloin kun Mötkis on sen sallinut).

Väsynyt juhlija

torstai 14. joulukuuta 2017

Mötkis 2 kk

Kuukausi on vilahtanut taas aivan kamalaa vauhtia ja meidän vauva kasvaa ja kehittyy silmissä joka päivä. Käytiin toissa päivänä neuvolassa kuulemassa tuoreet strategiset mitat sekä saamassa rotarokote. Painoa on kertynyt edelleen hyvin, lähes 36g/vrk tahtiin ja tuorein paino olikin jo 5860g. Mötkis on siis kerännyt massaa yli kaks kiloa näiden kahden kuukauden aikana. Senttejä on kasassa 60,8cm, niitäkin syntymän jälkeen tullut jo 10 lisää. Ei siis ihmekkään kun pienimmät 56 vaatteet on saanut laittaa pois ja yökkäreissä siirryttiin 62 jo parisen viikkoa sitten. Päänympäryskin on syntymämitoista kasvanut yli 5cm ollen nyt 41,2cm. Kasvu piirtyy käyrille tasaisena  ja poika kasvaa sopusohtaisesti. Seuraava neuvola onkin sitten jo 3 kuukautisneuvola.

Rotorokotteen sivuvaikutuksena tähän mennessä on ilmennyt yöllistä levottomuutta ja kakka on tiukassa. Mötkis äkkäilee, veuhtoo ja äheltää öisin mahan kipristelyjen takia, joten omat yöunet ovat olleet melko katkonaisia nyt parina yönä. Eiköhän tilanne kuitenkin tasaannu muutaman päivän kuluttua tai sitten tilalle saadaan ne kamalat vatsan kipristelyt, mitä monille on rotasta tullut...


Päivät taittuvat Mötkiksen tahtiin elellen. Aamut alkavat pääsääntösesti klo 7-8.30 välillä riippuen missä vaiheessa aamukakka pojan herättää. Aamupesujen jälkeen äiti syö yleensä oman aamupalan Mötkiksen pitäessä minulle seuraa sitteristä käsin. Tämän jälkeen vireystilan mukaan käydään vielä mahdollisesti lattialla jumppailemassa tai siirrytään tissittelyn kautta aamu-unille. Päiväunia otetaan päivän mittaa välillä useammat ja välillä vähemmät niiden kestosta riippuen. Päiväunien pituus vaihtelee 45 minuutista 2,5 tuntiin. Kuluneen kuukauden aikana alettiin opetella päikkäreiden nukkuminen omassa sängyssä tai rattaissa ulkona kelistä riippuen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta noissa onkin pysytty.

Päivisin moikkaillaan mammakavereita kotona tai kyläillen tai touhutaan ihan vaan kahdelleen. Pyritään käymään joka päivä ulkona vaunulenkin merkeissä, mutta jos se jää välistä voi päikkärit ottaa ulkona rattaissa. Iskän kotiuduttua töistä syödään päivällinen Mötkiksen seurustellessa sitterissä pöydän päässä. Illat touhutaan päivästä riippuen joko kotona tai kyläillään tai hoidetaan kauppareissut porukalla. Iltaunet ennen iltapesuja Mötkis nukkuu usein edelleen sylissä tai hyvällä tuurilla ulkona. Iltapesut ajoitetaan alkamaan noin klo 19. Pääsääntöisesti Mötkis käy kaksi kertaa viikossa suihkussa tai kylvyssä.

Yöllisten nukkumajärjestelyjen suhteen siirryttiin osittaiseen perhepetiin. Yöunille ollaan viime öinä päästy jo klo 22 aikaan. Kuitenkin joinakin öinä nukahtaminen venähtää lähemmäs puolta yötä tai ylikin. Osan yöstä Mötkis nukkuu minun kainalossa tai jos olen hereillä syötön päätteeksi ja jaksan niin siirrän hänet sivuvaunuun. Joka yö en kuitenkaan edes raaski jos tuntuu siltä, että poika tarvitsee läheisyyttä. Öisin pisin unipätkä tähän mennessä on 4 tuntia. Yleensä Mötkis nukkuu kaksi 3 tunnin pätkää ja sen jälkeen satunnaisesti lyhyempiä pätkiä.

Kuluneen kuukauden kohokohtia


16.10. Mötkis kääntyi mahalta selälleen vasemman kyljen kautta. Toki täysi vahinkohan tämä vielä oli ja painava pää vei mennessään, mutta kauhulla katsoin vierestä kun poika pyörähti hirveällä vauhdilla leikkimatolla ympäri. Sen jälkeen onkin saanut seurata, ettei Mötkis pyörähdä kun ei  kuitenkaan vielä tässä iässä ole valmiuksia siihen.

5 viikon iässä kyyneleitä Mötkiksen ensimmäiset kyyneleet tirahtivat. Siin vaiheessa kyllä kostui omatkin silmät. Tähän asti pelkkä itku ja huutaminen oli ollut helpompi sietää, mutta nuo vetistävät ja kyynelehtivät silmät olivat liikaa äidille.

6 viikon iässä ääntely alkoi monipuolistua, kaikki ääntely ei ollut enää suinkaan itkua. Mötkis alkoi pikkuhiljaa höpötellä ja kiljahdella ja hänen kanssaan pääsi keskustelemaan vuorovaikutteisesti.

7 viikon iässä Mötkis alkoi hymyillä tarkoituksellisesti. Höpöttely, nenän tuputtelu ja varpaiden kutittelu erityisesti saavat hymyjä aikaiseksi.

8 viikon iässä Mötkis kävi ensimmäistä kertaa saunassa. Koko saunassa oloajan hän oli tissillä minun istuessa lähes lattiarajassa jakkaralla ja siitä olikin mukava siirtyä kylpyyn lämpimään pesuhuoneeseen. Myös ristiäiset vietettiin viikon iässä ja niistä kirjoittelen erikseen kunhan kerkeän.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Tulkoon joulu


Eilen käytiin Mötkiksen kanssa kotiuttamassa meille tekokuusi. Aikaisempina vuosina meillä ei ole ollut kuusta ollenkaan, mutta tänä vuonna se viimein hankittiin. Motonetistä löytyi sopiva kuusi. 210cm korkea, mielestäni sopivan tuuhea ja riittävän aidonnäköinen tekokuusi. Mötkiksen ollessa suopealla tuulella tänään sain kuusen koristeltua hänen nukkuessaan ulkona. Kuusen koristeita olin kereäillyt pikkuhiljaa mieluisia löytäessäni ja ne olivat tähän päivään saakka odottaneet ostopakkauksissaan pääsyä esille ensimmäisen kerran. Kuusen lisäksi laittelin kotia muutenkin jouluisempaan ilmeeseen. Oveen vaihtui syyskoristeen sijaan tekemämme suodatinpussikranssi ja nostin esiin kynttiläkuppeja enemmältikin.


Tänä vuonna joulufiilistä on aivan eri tavalla kuin esimerkiksi vuosi sitten. Viime joulun alla istuttiin äitini kanssa heidän luonaan sohvan nurkassa ja kuunneltiin Raskasta Joulua itkien. Etenkin Tulkoon Joulu kirvoitti kyyneleet molempien silmiin. Keskenmeno oli edelleen liian tuoreessa muistissa. Jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisin joulun tietämillä jäänyt äitiyslomalle.

Nyt kuitenkin kun Mötkis on saatu tälle puolelle mahaa
ja olemme saaneet häneen tutustua,
on moni palanen loksahtanut kohdilleen.
Tänä vuonna saamme viettää
ensimmäisen joulun ensiasunnossamme
esikoispoikamme kanssa.
Juuri näin oli tarkoitettu.


Niityillä lunta, hiljaiset kadut
taakse jo jäänyt, on syksyn lohduttomuus.
Muistojen virtaa, lapsuuden sadut
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus
 
Joulu on taas, riemuitkaa nyt
lapsi on meille tänä yönä syntynyt
tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan
uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton