Helmi 6 kuukautta

Uskomatonta miten nopeesti aika jouksee. Helmi, joka oli äsken vielä aivan pikku rääpäle on nyt jo puol vuotias! Älyttömän nopeesti tuo tyttö on kasvanu ja kehittyny. Taitoja on tullu valtavasti tämän ensimmäisen puolen vuoden aikana ja tyttö oppii koko ajan uutta :)

Helmi on sisäistäny jo hyvin koirien "perustemput": luoksetulo, istu, maahan, tassu, irti, paikka. Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi myös nököttäminen on tyttösellä jo erittäin hyvin hallussa ja se tuntuukin olevan Helmin lempitemppu, jota se esittelee erittäin mielellään. Myös perus arkiset asiat, kuten hihnassa kulkeminen nätisti, ruuan kimppuun käymisen odottaminen "ole hyvä"-käskyyn saakka sekä sisäsiisteys ovat hallinnassa yllättävänkin hyvin :)

Tuo hihnassa kulkeminen nätisti rinnalla seuraten on lähinnä vain omasta tahdonvoimasta ja mielenlujuudesta kiinni: jos Helmiä ei muista/jaksa/kehtaa muistuttaa jatkuvaan rinnalla kulkemisesta, ei voi olettaa että koira oppii kyseisen asian tuosta noin vaan, ilman sen kummempaa opettamista ja jatkuvaa muistuttamista.

Helmin kouluttaminen on ainakin tähän asti (koputtaa puuta) ollut melko helppoa ja kivutonta. Hemmo on innokas oppimaan ja helposti palkittavissa sekä nameilla että pelkillä rapsutuksilla ja hellyydenosotuksilla :) Siitä oon kyllä ollu erittäin tyytyväinen, että Helmiä ei oo missään vaiheessa palkittu pelkästään nameilla vaan enemmänkin niin päin, että koira saa palkkionsa miellyttävällä äänellä valtaisien kehujen muodossa sekä rapsutuksina ja hyvittelyinä.

Kuitenkaan aina koiran kanssa liikkuessa mukana ei välttämättä ole niitä nameja, vaan koiran huomio pitää saada jollain aivan muulla ja tähän oon kehittäny kielellä tuotettavan äänen, jonka Vallu ja Helmi on oppinu yhdistämään herkkuun tai hellintään. Systeemi on aivan vastaava kun esimerkiksi naksuttimen käytössä ja siten helppo ja yksinkertainen. Alussa ajattelin että koulutan molemmat koirat vastaamaan naksuttimen naksahduksiin tulemalla luokse tai kiinnittämällä huomion omistajaansa, mutta kahden koiran kanssa lenkillä kulkiessa naksuttimen käyttö on hieman haastavaa, kun molemmissa käsissä on koirien hihnat. Myös tässä on yksi syy siihen, miksen ole koiriani opettanut palkkautumaan pelkällä namilla: ei minulla yksinkertasesti kädet riitä palkkaamaan koiria siinä vaiheessa jos mulla on molemmissa käsissä koirien hihnat :D

Erilaisten taitojen kehittymisen lisäksi Helmi on myös tietenkin kasvanut aivan hillittömästi siitä, kun tuli meille seitsemän viikkoisena pikku nassikkana. Harmi kyllä säkää ja painoa ei tullu punnittua sillon kun Helmi meille kotiutu mutta tällä hetkellä painoa on kiitettävät 10-11 kiloa, joten samoissa painoissa aletaan Ellin kanssa olemaan. Hirmu hyvin Helmi on ainakin omasta mielestäni jo keränny lihasta eikä Helmi meijän mielestä oo mitenkään lihava. Paavokin sanoo sitä Ukrainalaiseks naiskuulantyöntejäks :D Puolipuolalainenhan Helmi tosin on, eli tuota nimitystä pitäisi varmaan hieman muokata ;)

Ensimmäisessä kuvassa Helmillä ikää huimat 3 viikkoa ja yksi päivä, seuraavissa kuvissa ikää jo puoli vuotta.

Helmille on alkanu ihan selvästi kehittyä koko ajan enemmän ja enemmän corgimaisia piirteitä ja ilmeitä ja samanlainen hököhän se on ku Valluki ;)

Fyysisenä kehityksenä mainittakoon myös, että kaikki Helmin maitohampaat ovat kadonneet jo muutamia viikkoja sitten ja tilalle on kasvanut komeat rautahampaat. Myös molemmat korvathan Helmillä on ollut jo melkoisen pitkään pystyssä ja korvat rustottuu koko ajan vahvemmiks :)

Myös turkin väritykset on vahvistuneet huomattavasti ja etenkin punaiset alueet ovat tummuneet entisestään. Turkki on myös osittain vaihtunut erittäin pehmoisesti pentukarvasta, hieman karkeampaan ja jäykempään aikuisen koiran karvaan. Helmin häntä, joka oli kasvattajan luona vielä ollessa muiden saman pentueen pentujen häntiin verrattuna melko lyhyt, alkaa tällä hetkellä olla melkoisen pitkä ja paksu. Myös cardille ominaista sapelipiirrettä on alkanu häntään ilmestyä koko ajan lisivässä määrin.

Ensimmäinen mätsäri

Nyt on sitten mätsärineitsyys menetetty minun ja Helmin osalta. Paha sanoo, että miten meillä meni, ite oon aina niin kamalan kriittinen itteni suhteen. Punasiin sijotuttiin ja ensimmäisenä meijät sieltä sitten raakattiin pois eli miten sen nyt ottaa :D

Hirveesti vaatii vielä harjottelua Helmin kanssa tuo näyttelytouhu, mutta enpä mää muuta oottanukkaan. Nyt ollaan kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampia ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Mää oon kuitenkin ite niin hirvee hermoheikko ja vihaan olla arvosteltavana yhtään mistään, eli Paavo saa varmaan seuraavan kerran astua koiran kanssa kehään :D

En tiiä oonko jotenkin vainoharhanen, mutta koko ajan kehässä ollessa oli sellanen tunne, että kaikki puhuu, että eihän nuo osaa mitään, mitä ne täällä tekee jne. Mutta ekaa kertaahan me vasta mätsäriin tultiin ja kuulutin sen kyllä avoimesti jokaiselle joka meitä tuli jututtamaan ettei vaan jää epäselväks että ollaan vasta harjottelemassa ;)

Tietysti jotain perusasioita pitää olla hallussa ennen ees mätsärikehään menoa, mutta vaikka esim. hihnassa vierellä nätisti kulkeminen normaalissa arjessa sujuisi ongelmitta, ei se tosiaankaan tarkota sitä, että nätisti käyttäytyminen onnistus kehässä, koirien ja ihmisten ympäröimänä. Nyt kuitenkin tiietään meijän lähtötilanne ja osataan ruveta harjottelemaan oikeita asioita :)

Tämmöstä tähän päivään kaiken valitusvirren lisäks, toivotaan seuraavalle kerralle parempaa menestystä ja jatketaan harjotuksia!

Valituspostaus

Hehhehe... Päästäänkin tähän joka vuotiseen ketutukseen kera koulujen alku. Tähän asti kaikkina vuosina syksy on jotenkin vaan tullut omalla painollaan ja koulu/opiskelut on alkanut, minkäs teet. Tänä vuonna syksy ei ala todellakaan mitenkään stressittömällä tavalla, vaan ensimmäinen opiskeluviikko vietetään tämän viikon sunnuntaista alkaen Virossa, Remnikussa, lastenleiriä ohjaamalla kera sosionomi- ja sairaanhoitajaopiskelijoiden.

Okei, tässä kohtaa joku miettii siellä ruudun toisella puolella, että mikä siinä nyt voi olla niin stressaavaa ja miksei reissuun lähtö motivoi. Mää oon aina ollu hirmu tarkka siitä, että haluan tietää asiat mahdollisimman tarkkaan, mahdollisimman hyvissä ajoin ja stressaan ihan hirveesti sillon, jos esim. oon myöhässä tai en tiiä mitä seuraavana tapahtuu. Tämän takia kalenteri ja erilaiset to do- listat onki ollu luottoystäviä.

Nyt tää Viroon lähtö onkin sitten organisoitu jotenkin (ainakin minun mielestä) ihan tosi oudosti ja ns. huolimattomasti. Meillä ei edelleenkään näin puoli viikkoa ennen leirin alkua ole tarkkaa tietoa lasten lukumäärästä (tämänhetkinen arvio 160 lasta),  kyytiasioihin tuli viimehetken muutoksia osan opiskelijoista jäätyä pois leiriltä ja niin edelleen. Kaikkein eniten itteeni tällä hetkellä ressaa tuo lapsimäärä, tai lähinnä epäselvyys sen suhteen. On kuitenkin ihan eri asia suunnitella ohjelmaa sadalle ku kahellesadalle lapselle.

Oon lohduttanu itteeni sillä, että tää on kuitenkin vaan viikko mun elämästä, enkä mää siihen kuole jos en tiedä etukäteen mitä tapahtuu. Oon myös onnitellu itteeni siitä, että ainakin meijän luokan porukka, joka Viroon on lähössä on ihan mahtava ja kaikkien kanssa juttu luistaa niin kun kuuluukin.

Kuitenkin pelkotiloja luo mieleen se, että leiriä kokoonnuttiin suunnittelemaan peräti kaks (2) kertaa, mulla ainakaan ei oo hajua siitä, minkälaisia lippuja ja lappuja leiriä varten ois pitäny täytellä, leirille lähtevän porukan kanssa ei oo päässy mitenkään hirmu hyvin tutustumaan jajajajaja...

Pitää kuitenkin ajatella leiriä erilaisena oppimiskokemuksena ja sellasena mahdollisuutena, joka ei monelle tule opiskelujen aikana vastaan. Lisästressiä tähän kuitenkin osaltaan luo myös se, että minä, kontrollifriikki ihminen, joudun jättämään koirat ja kodin Paavon vastuulle viikoks :D Myös osaltaan minun porukat varmasti osallistuu koirien hoitoon riippuen Paavon työpäivien pituuksista, mutta en usko, että äiti käy meillä siivoomassa Paavon puolesta ennen ku kotiudun :D No ei, osaahan Paavokin hoitaa kodin, tehhä ruokaa, siivota, yms. Se ei vaan pidä niitä asioita niin tärkeenä kun minä, joten en usko, että minua on puolentoista viikon päästä sunnuntaina kotiutuessani vastassa kiiltävän puhdas koti ja valmis ruoka :D

Tämän kaiken muun ruikutuksen lisäksi vielä pakko mainita yks valitamisen aihe jos siellä ruudun toisella puolella sattus vaikka olemaan pienten lasten vanhempia. Tämä ongelma oli erittäin jokapäiväinen ja kiusallinen varsinkin silloin, kun Helmi oli vielä "niin ihana, lutunen, sulonen, pikkupalleropollero, nappisilmä nännäänänänäänäänää kuin vaan olla ja voi" eli siis erittäin pieni pentu, mutta jatkuu näköjään vieläkin ainakin naapuruston lasten kanssa. Helmiä ja Vallua tullaan silittelemään ilman minkäänlaista luvan kysymistä, mätkähdetään vaan keskelle katua istumaan ja aletaan silittää koiria. Ai että mulla kiehuu aina tuossa vaiheessa, mutta tyynen rauhallisesti vaan nielen kiukkuni.

Välillä erittäinkin tylysti vihjailen, että meijän pitää nyt jatkaa matkaa ja koirilla on kova pissahätä, muttta aina ei vaan nämä pienet lapset ymmärrä, mitä haen takaa. Ja tästä en yhtään millään tavalla syytä lapsia itteänsä, vaan niitä aikuisia (joita usein myös vanhemmiksi kutsutaan), jotka vastaavat lapsen kasvatuksesta. Kaikkein tragikoomisimpia tilanteita on ne, kun lapsen äiti tai isä töröttää muutaman metrin päässä höpöttämässä kaverinsa kanssa ja lapsensa lähtee vaan ampaisemaan suoraan päin koiria juoksemalla ja pyllähtää siihen sitten istumaan sanomatta sanaakaan, alkaen vain silittää koiria.

Edellä mainitun kaltaisissa tilanteissa vastuutan kyllä lasten vanhempia siltä osalta, että voisivat tulla siihen luokse, hieman nuhdella lasta siitä, että täytyy kysyä ensin koiranulkoiluttajalta lupa, että saako koiraa edes silittää ja sitten vasta silittää. Usein vanhemmat vaan katsovat vierestä tumput suorina, puuttumatta tilanteeseen millään tavalla. Tuollaisessa tilanteessa kun tuntuu itsestä melko hölmöltä alkaa koulimaan lasta sen suhteen, että täytyy pyytää lupa, koirahan saattaa olla vaikka äkäinen, jos lapsen äiti tai isä seuraa tapahtumia muutaman metrin päästä.

Onneks tähän asti omien koirien kohalla on vältytty kaikenlaisilta vahingoilta noitten pienten lasten kanssa, mutta kauhulla odotan sitä päivää, kun Helmi alkaa olla vähän isompi ja kaataa vahingossa jonkun lapsen hyppäämällä vasten (tuo Hemmo kun on enemmän innokas ku älykäs). Esimerkiks jos joudun joskus jättämään koirat kaupan eteen parkkiin siks aikaa että käyn kaupassa, voi Helmi tai Vallukin keretä innostuksissaan hyppäämään jonkun pienen lapsen päälle, ja pahimmassa tapauksessa kaatamaan tämän pienen, innokkaan kaverin. Toki vahdin koirani aina silloin kun itse olen niiden hihnan päässä, mutta just tuo kaupan eteen jättäminen kyllä arveluttaa tuonkin näkökulman takia.

Omien koirien kohalla en pelkää niitten aggressiivisyyttä ja arvaamattomuutta pieniä silittelijöitä kohtaan, mutta onhan se melkonen takapakki aina etenkin pentukoiran koulutuksessa, kun koiraa aletaan yhtäkkiä lenkillä ollessa silittelemään. Kuitenkin kun tavotteena on näittenkin koirien kanssa päästä jossain vaiheessa siihen pisteeseen, että ihmiset ohitetaan lenkillä ilman enempiä haluja mennä niitä moikkaamaan. Nämä yli-innokkaat silittelijät ei ainakaan auta tilannetta millään tavalla... Kolikon kääntöpuolena tälle kuitenkin toimikoon se, että koirat ainakin oppivat ja tottuvat kaikenlaisten innokkaiden ihmisten silityksiin ja rapsutuksiin :)

Koiravapaa viikonloppu tuli ja meni

Tulossa teksti joka saattaa vihastuttaa osaa lukijoista. Ei koiranomistajilla varmaan oo samanlaista oikeutta ja tarvetta pitää välillä vapaata aikaa koiristaan kun lapsiperheen vanhemmilla, mutta viime viikonloppuna oli meidän aika saada ottaa vähän irti arjesta ja viettää aikaa ilman koiria :)

Syynä koiravapaalle viikonlopulle oli Kuopio RockCock, jonne haluttiin päästä Paavon kanssa viettämään ees pieni hetki lomaa. Oltiin jo monena aikasempana vuotena arvottu ja pähkäilty, että lähetäänkö rokkiin vai ei. Tänä vuonna sitten sattu viimein semmonen artistikattaus joka miellytti riittävästi molempia.

Näin ollen päätettiin että perhana, tänä vuonna me sinne lähetään ja yritetään saada koirat minun vanhemmille hoitoon viikonlopun ajaks. Koirille hoitopaikan saaminen olikin yllättävän helppoa, kun tätä asiaa olin kerenny jo äidilleni lämmittelemään jonkun aikaa, joten viime viikon torstaina pakkasin koirien kimpsut ja kampsut ja lähin viemään koirien vanhempieni mökille Varpaisjärvelle.

Hieman haikeelta ja vaikeeltahan se tuntu koirat jättää mökille, en oo ennen ollu lähellekkään näin pitkiä aikoja koirista erossa (erossaoloajat on ollu laskettavissa alle kymmenessä tunnissa) mutta tiesin, ettei koirilla tuu olemaan minun vanhempien kanssa mitään hätää. Siellähän ne saisi mökillä temmeltää yhessä Ellin kanssa ja viettää kunnon koiran elämää uiden ja tutkiskellen paikkoja.

Kieltämättä torstai-iltana kun istuttiin Paavon kanssa sohvalle telkkarin ääreen molemmille tuli melko outo olo, kun koirat ei hypännykkään sohvalle viereen ja tulleet kainaloon makaamaan. Myös iltapissillä käyttämisen poisjääminen tuntu oudolta: pysty vaan vetämään yökkärin päälle kun asettu telkkarin ääreen, eikä tarvinnu miettiä sen enempää, että tarviiko lähtä vielä pihalle pissillä käymään.

Perjantaina käytiinkin aamupäivästä hakemassa Paavon Jyväskylästä kalakukkokaupunkiin rantautunu inttikaveri juna-asemalta meille. Iltapäivällä valuttiinkin jo hyvissä ajoin festarialueelle oottelemaan ensimmäisiä esiintyjiä ja pystyttelemään Paavon inttikaverin telttaa leirintään. Loppu viikonloppu nautittiin välillä enemmän ja välillä vähemmän hyvistä esiintyjistä sekä seurasta ;)

Eilen, sunnuntaina, lähdettiin puolen päivän aikaan ajamaan kohti mökkiä tarkotuksena viettää päivä siellä aurinkoo ottaen, grillaillen sekä toki hakien koirat samalla kotiin. Kun saavuttiin mökille, oli vastaanotto melko kostea kiitos useiden erittäin kosteiden koirasuukkojen, jotka meitä tervehti heti laiturilla. Oli ihana nähhä, että vaikka meijän kahella pienellä pöljällä ei varmasti mitään hätää minun vanhempien hoidossa ollukkaan ollu, niin silti meitä tervehittiin erittäin iloisena ja tyytyväisenä siitä, että tultiin hakemaan hurtat kotiin :)))

Helmi ja Vallu kera Ellin ei ollu pahemmin antanu porukoille rauhaa nukkua öisin: ensimmäisen yön Vallu oli itkeny ikäväänsä, toisena yönä koirat oli nukkunu makuuaitassa mutta sieltä pihalle päästyään kuuden aikaan aamulla olivat alottaneet semmosen rallin ettei tarvinnu enää kenenkään pahemmin nukkua. Viimesenä yönä isommat koirat, Vallu ja Elli, olikin nukkuneet kahdestaan makuuaitassa ja Helmi vanhempieni kanssa mökissä. Tämä viimeinen yö oli ollut se kaikkein rauhallisin ;)

Vaikka meillä oli mukava viikonloppu kotona ilman koiria, alko niitä tosiaan jo lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna kaipailemaan. Ollaan kuitenkin totuttu olemaan koirien kanssa jatkuvasti ja kehittämään niille tekemistä. Ennen kaikkea olemme oppineet miettimään elämäämme sen kautta, että meillä on kaksi koiraa, jotka tarvitsevat sekä fyysisen että henkisen puolen harjoituksia sekä säännöllisen rytmin ruokailun ja ulkoilun suhteen päivittäin ja siten asettavat tiettyjä reunaehtoja elämäämme (ei voi olla lietuamassa pitkin kyliä niin myöhään kun huvittaa, aamuisin pitää nousta aikaisin ulos koirien kanssa ja niin edelleen, kuten jokainen koiranomistaja tietää).

Tämä viikonloppu siis rikkoi siltäkin osin meidän omia rutineeja, joihin ollaan koirien kanssa totuttu. Aamulla oli mahdollisuus nukkua pitkään (en kuitenkaan osannut), koirien lenkityksiä ja ruokailuja ei tarvinnut miettiä... Ainut asia mikä viikonlopun aikana sai aikaan pieneksi hetkeksi ajatuksen siitä, että koiraton elämä voisi olla ihan mukavaa oli se, että siivoamisen jälkeen joka paikka ei näyttänyt hetken päästä täsmälleen samalta. Koirankarvaa ei ollut heti imuroinnin ja moppaamisen pitkin poikin lattioita ja huonekaluja, vaan meijän koti näytti kerrankin viikonlopun ajan erittäin siistiltä :D


Kuitenkin se, että meijän kodissa leijuu koirankarvaa 24/7 on mielestäni erittäin pieni miinus verrattuna siihen, että meillä on kaksi erittäin mahtavaa, suloista, riehakasta, rakastavaa ja uskollista corgia kun voi vaan olla. Eihän ne mitään valioyksilöitä käytöksensä puolesta ole, mutta ne on meijän mössyköitä, lämpöpattereita, jotka puskee nukkumaan viereen vaikka sisällä ois 25 astetta lämmintä ja hiki lentää jo muutenkin <3

Nyt varsinkin pidennetyn mökkiviikonlopun jälkeen huomaa, että koirat on ollu muutaman päivän ns. eristyksessä muusta maailmasta. Vanhempieni mökin lähellä kun ei pahemmin muita ihmisiä näy eikä toisten ihmisten ääniä kuulu... Tämä asia on sinällään hieman kostautunut eilisen illan ja tämän päivän aikana, sillä molemmat koirat on nyt paljon herkempiä esimerkiks rappukäytävästä ja ulkoa kuuluville äänille ja niistä ilmoitetaankin mielellään melko kovaäänisesti... Tuo herkkyys kuitenkin varmasti häviää hetkessä, onhan nuo karvakorvat kuitenkin tottuneet kerrostaloelämään jo pitemmän aikaa :)

Myös Hemmo osaa nykyään nököttää Vallun ja Ellin kaverina ;)