Kun pelko varjostaa raskautta

Ensimmäistä raskauskolmannesta käsittelevässä postauksessa

kirjoitin ensimmäisessä ultrassa heränneestä

epäilystä osittaisesta rypäleraskaudesta.

Kuitenkin kontrollin kontrollien jälkeen

epäily on hälventynyt kerta toisensa jälkeen,

ainakin lääkäreiden silmissä.

Kuitenkin omat epäilyt vielä lajinsa painavat päälle.

Kun mahdollisesta osittaisesta rypäleraskaudesta ensimmäisen kerran kohdallani puhuttiin, tarjottimella oli lähinnä paskoja vaihtoehtoja. Esitettiin seuraavat skenaariot: raskaus menee kesken, raskaus etenee normaalisti ja syntyy terve tai kromosomistoltaan poikkeava lapsi tai rypäleraskaus kehittyy istukkasyöväksi.

Ensimmäinen skenaario oli meille tuttu, sen olimme käyneet läpi kolmesti. Siltä osin sen vaihtoehdon pystyin ymmärtämään ja hyväksymään kohtuu nopeastikin. Meillä oli jo yksi terve lapsi, Mötkis, joten myös skenaario kaksi oli tuttu ja turvallinen, se paras mahdollinen. Kolmas tarjottimella oleva vaihtoehto oli vaikeampi sulattaa. Entä jos lapsellamme olisikin joku kehityspoikkeama, minkälaiseksi arki muodostuisi yhden vilkkaan ja vauhdikkaan puolitoistavuotiaan sekä kehitysvammaisen lapsen kanssa. Haastavaksi? Ylitsepääsemättömäksi? Kuitenkin palkitsevaksi?

Raskauden edetessä viimeisintä vaihtoehtoa ei ole sen kummemmin pohdittu lääkärikäyntien ja ultrien yhteydessä. Yhdistelmäseulannat, jotka niskaturvotusultran yhteydessä laskettiin olivat alhaiset, alhaisemmat, kuin Mötkistä odottaessamme, joten tuolloin ei lääkäri ohjelmoinut mitään jatkotutkimuksia. Kuitenkin tämä vaihtoehto on jäänyt itseäni kovin mietityttämään, vaikka ultrissa tarkasteltuna sikiön kehitys on näyttänyt etenevän normaaliin tapaan.

Tuo istukkasyöväksi kehittyminen on edellä käsitellyistä skenaarioista se pysäyttävin. Äitini on sairastanut kohdunkaulansyövän 30-vuotiaana menettäen syöpähoitojen seurauksena sekä kohdun, että munasarjat, jättäen minut ainoaksi lapseksi. Tältä osin kaikki, mikä on kohdallani ollut jotenkin poikkeavaa kyseisellä alueella, on saanut minut aina kauhun valtaan. Tämän takia myös isäni otti osittaisen rypäleraskauden epäilyn raskaasti.

Jotta istukkasyöväksi kehittyvä tila saadaan osaltani suljettua pois, lähtee istukka patologin tutkittavaksi synnytyksen jälkeen. Haluan, että syövän mahdollisuus suljetaan pois myös esimerkiksi hCG-kontrollien kautta. Mikäli kyseessä on todella ollut alunperin osittainen rypäleraskaus, josta on jäänyt kasvamaan ja kehittymään elävä sikiö, on mahdollisilla solumuutoksilla raskauden ajan aikaa tapahtua. Rypäleraskauksista lukiessani olen yleisesti ottaen saanut käsityksen, että osittainenkin rypäleraskaus pyritään keskeyttämään mahdollisimman nopeasti, jotta ns. taudinkehitys saadaan katkaistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Tällä hetkellä kuitenkin meidän tapauksessamme vaikuttaa siltä, että raskaus tulee etenemään normaalisti loppuun asti. Kohta ollaan kuitenkin jo sellaisilla viikoilla, että mikäli Kirppu syntyisi, olisi hänellä jo ihan kohtuulliset selviämismahdollisuudet. Kuitenkin pelko sekä Kirpun terveyden, että oman sairastumisen puolesta on läsnä. Ei nyt ihan päivittäin, mutta lähestulkoon. Tämä epätietoisuus on kaikkein raastavinta, kun ei voi varmuudella tietää, mikä tilanne on. Oliko ensimmäisen ultran epäily osittaisesta rypäleraskaudesta aiheellinen, onko Kirpulla seulannoista ja ultrista huolimatta kaikki hyvin, miten kaikki tulee etenemään synnytyksen jälkeen.

Huomenna olevassa rakenneultrassa kuitenkin toivon muistavani näistä asioista keskustella. Muutamia päiviä ennen ultraa soitin Kysille tiedustellen ultraa tekevää lääkäriä ja iloisena yllätyksenä sain kuulla ajan olevan näillä näkymin osaston apulaisylilääkärille, joten korkein odotuksin käynnille menen. Lääkäri on sama, joka aikanaan hoiti äitiäni hänen sairastuessaan kohdunkaulansyöpään. Hän tulee kuulemma aina muistamaan äitini, koska tämä oli niin nuori syöpään sairastuessaan.

Toivonkin, että käynnillä voidaan suunnitella myös jo raskauden jälkeistä aikaa. Jonkunlaista seurantaa todellakin kaipaan. Lisäksi toivon, myös loppuraskauden ajalle tihennettyä seurantaa sikiön terveyden seuraamiseksi. Näin rakenneultran lähestyessä mietityttää myös, olisiko ollut tarpeen tehdä NIPT tai lapsivesipunktio tai muu tutkimus, jolla sikiön terveydentilasta olisi saanut tarkemmin tietoa. Rakenneultran jälkeen kuitenkin ollaan viisaampia ja toivon, ettei lääkäri kerkeä vaihtua tällä välillä. Kyseisellä lääkärillä kuitenkin olisi useamman vuosikymmenen kokemus sekä asemansa puolesta varmastikin mahdollisuus vaikuttaa hoidon suunnitteluun ns. rivilääkäriä laajemmin.

Raskauspäiväkirja vol 2: toinen kolmannes

13. raskausviikko 28.10.-3.11.2018

Kuluneen viikon aikana aloin tuntea pieniä hipaisuja vatsassa, jotka pikkuhiljaa alkoivat voimistua. Vointi oli hyvä ja jaksavainen ja pikkuhiljaa pääsin palailemaan taas liikunnankin pariin.

14. raskausviikko 4.11.-10.11.2018

Viikon aikana Paavo näki ensimmäisen kerran liikkeitä vatsan läpi ja tunsi niitä myös.

15. raskausviikko 11.11.-17.11.2018

Meidän isänpäivä lähti hieman toivottua vauhdikkaammin käyntiin, kun heräsin aikaisin aamulla vessahätään. Olin herännyt useamman kerran yön aikana käymään pissillä, mutten kuitenkaan vielä siinä vaiheessa ollut osannut ajatella jotain outoa olevan tekeillä. Kuitenkin aamulla herätessäni ja vessassa käydessäni huomasin, ettei rakko tyhjeni täysin ja virtsaaminen kirvelee hieman. Ajattelin, että hienoa, VTI. Menin kuitenkin vielä takaisin sänkyyn köllimään vain todetakseni hetken päästä, että pakko lähteä uudestaan vessaan.

Tuolla käynnillä laitoin valot päälle ja pöntöltä noustessani näky veti tunnelman kaikkea muuta kuin juhlavaksi. Virtsa oli veristä. Odottelin hetken, että Mötkis heräisi syömään ja pienen hetken kuluttua hän heräsikin. Annoin hänelle rintaa ja kun varmistuin Mötkiksen painuneen takaisin unille, hiippailin pois makkarista poikien jäädessä tuhisemaan vierekkäin.

Yritin soittaa äidilleni ja isälleni, sillä Paavolla oli päivystysviikko, enkä siltä osin voinut jättää poikia kahdelleen kotiin, vaan oli pakko saada joku tulemaan meille varmistukseksi, jos Paavo joutuisikin töihin. En saanut vanhempiani kiinni, joten aloin laitella aamupalaa ja soittelin Kysin päivystykseen. Kuten arvelinkin, käsky tulla näytille kävi. Siinä aikani tuskailin ja mietin, että miten saan vanhempani melkein 15 kilometrin päässä hereille, en ainakaan huutamalla. Sitten suuri lamppu syttyi, ja muistin, että minulla on heidän naapurinsa numero. Laitoin naapurille viestin, että jos on kotona, voisiko käydä herättämässä vanhempani. Pian naapuri vastasikin, että joo hän käy, mukavaa isänpäivää. Kiittelin ja toivotin heille myös mukavaa isänpäivää.

Pian äitini soitteli takaisin, että mikä hätänä. Selitin tilanteen ja pyysin heitä tulemaan meille mahdollisimman pian. Vanhempani lähtivätkin tulemaan ja minä jatkoin aamupalan valmistelua. Söin siinä vielä aamupalan itse, ennen kuin Paavo ja Mötkis heräsi. Kun pojat nousivat sanoin Paavolle, että ei nyt saa saada mitään paskahalvausta, mutta minun pissa on veristä ja minun täytyy lähtä näytille Kysille. Varmistukseksi kuuntelimme vielä sydänäänet kotona ennen lähtöäni ja sitten suunta kohti Kysiä yhdessä isäni kanssa Paavon ja minun äitini jäädessä meille Mötkiksen kanssa.

Kysillä homma eteni tyypillisen verkkaisesti. Ensin ilmoittaudutaan päivystykseen ja odotetaan pääsyä hoidon tarpeen arviointiin. Sitten odotetaan pääsyä lääkärille, jonka jälkeen odotetaan pääsyä hoitajalle, joka ottaisi verikokeet ja vastaanottaisi virtsanäytteen. Sitten odotetaan tunti, että labrojen tulokset valmistuu ja siihen vielä hetki päälle, että lääkäri kerkeää ne katsoa ja ottaa taas vastaan. Kokonaisuudessaan tuo reissu ei kuitenkaan onneksi kestänyt kuin kolme tuntia, mutta oli siinäkin tarpeeksi. Tuon tunnin odottelun aikana käytiin viereisellä huoltsikalla kahvilla ja välipalalla, sillä Kysin kahviot aukeavat sunnuntaisin vasta klo 11.

Diagnoosiksi sain akuutin virtsarakon tulehduksen virtsanäytteessä olleen infektion kuvan vuoksi. CRP oli hieman koholla, mutta se voi liittyä itsessään pelkästään raskauteen. Pientä lämpöilyä minulla kuitenkin myös oli. Sain antibioottikuurin ja ohjeet tiedustella bakteeriviljelyn tuloksia muutaman päivän päästä omalta terveysasemalta. Lisäksi noin viikon kuluttua kuurin päättymisestä olisi hyvä käydä antamassa kontrollivirtsanäyte, jotta varmistuu taudin olevan varmasti ohi. Näillä ohjein lähdettiin apteekin kautta kotiin ja isänpäivän viettoon.

Isänpäivä iltana käytiin vielä minun vanhempien luona päivällisellä ja touhusteltiin yhdessä perheen kesken Paavon päivystyksen puitteissa. Olo alkoi helpottaa nopeasti kuurin aloituksen jälkeen ja jo muutaman tunnin päästä ensimmäisen tabletin ottamisesta virtsan väri normalisoitui.

Parin päivän päästä soittelinkin terveysasemalle ja kyselin bakteeriviljelyn tuloksia. Hieman hämmästyneenä kuuntelin, kun hoitaja kertoi viljelyn olevan negatiivinen. Kerroin virtsan olleen veristäkin, josta hoitajakin hieman hämmentyi. Hän kuitenkin tarkasti tulokset vielä uudelleen todeten, ettei viljelyssä kyllä mitään ole, mutta ohjasi kuitenkin käymään antamassa kontrollinäyte vielä viikon kuluttua kuurin päättymisestä.

Samaisella viikolla kävin vielä sokerirasituksessa viikoilla 14+5. Paavo oli kotona Mötkiksen kanssa sen aikaa, että sain labroissa käytyä ja lähti vasta minun kotiuduttua töihin. Muutaman tunnin päästä kotiutumisesta soittelin neuvolan soittoajan puitteissa labrojen tuloksista kuullen iloisia uutisia. Kaikki arvot olivat alle raja-arvojen, joten raskausdiabetesta ei ainakaan tässä vaiheessa diagnosoitu. Paastoarvo oli hieman koholla, mutta kuitenkin alle raja-arvon, joten yöpaaston pituuteen ja iltapalan laatuun terkkari suositteli kiinnittämään huomiota. Muuten mennään näillä mitä nyt on. Seuraava rasitus toteutetaan joskus puolivälin jälkeen ja siitä kuulen tarkemmin seuraavassa neuvolassa.

16. raskausviikko 18.11.-24.11.2018

Käytiin neuvolakäynnillä yhdessä koko perhe Paavon ollessa lomalla viikoilla 15+3. Käytiin läpi kuulumisia ja vointia sekä Paavo otti influenssarokotuksen. Mittauksien osalta kaikki oli kunnossa, painoa oli raskauden alusta tullut pari, kolme kiloa. Enemmän siis kun Mötkiksen raskaudesta tähän mennessä, mutta toki elämäntilanne on kokonaisuudessaan täysin erilainen. Verenpaine ole hyvä, 118/77. Hemoglobiini oli edellisestä mittauskerrasta laskenut 20 yksikköä ollen nyt 124. Kuitenkaan mitään tarvetta rautalisän aloitukselle terkkari ei nähnyt. Täytyy seuraavassa neuvolassa taas mittauttaa hemppari ja miettiä olisiko kuitenkin hyvä lisää aloittaa. Mittausten lisäksi kuunneltiin Kirpun sydänääniä ja Mötkiskin pääsi ensimmäisen kerran kuulemaan pikkusisaruksensa sydänäänet.

17. raskausviikko 25.11.-1.12.2018

16+3 minulle oli varattuna seuraava kontrolliaika Kysille ja käynnille menin yhdessä äitini kanssa. Käynnillä oli vastassa Mötkiksen niskaturvotusultrassa minua itkettämään onnistunut lääkäri ja odotukset käynnin suhteen romahtivat kyllä melkoisesti. Olin käyntiä varatessa kysellyt kelle lääkärille se on ja silloin oli tietona, että lääkärinä olisi sama mukava ja asiantunteva lääkäri, kuin Mötkiksen viimeisessä ultrassa ja synnytyksessä. Noh, toisin kävi.

Lääkäri oli kuitenkin yllättävän asiallinen ja syy tähän selvisikin myöhemmin. Lisäksi hänellä oli opiskelija mukana, jonka läsnäoloon tietenkin annoin suostumuksen. Lääkäri kyseli kuulumiset ja voinnin eikä niissä mitään ihmeempää ollut. Kerroin isänpäivänä olleessa VTI-epäilystä ja lääkäri tarkisti muutama päivä sitten antamani virtsanäytteen tulokset koneelta, todeten niiden olevan puhtaat. Edelleen siis hieman mysteeriksi jäi, että mistä virtsan verisyys aiheutui. 

Seuraavana siirryttiin ultraamaan. Lääkäri tarkasteli sikiön varhaisten rakenteiden osalta todeten kaiken, mikä on näkyvissä olevna kunnossa. Kirppu oli koko ajan selkä anturiin päin, joten kädet ja vatsanpeitteet jäivät näkemättä. Myöskään sydäntä lääkäri ei saanut tarkemmin tarkasteltua. Sikiön tarkastelun jälkeen alettiin tarkastelemaan tarkemmin kohtua ja lähinnä istukkaa. Istukka onkin etuseinämässä ja napanuora kiinnittyy keskelle sitä. Istukan ylä- ja alareunoilla on kuitenkin kalvojen sisällä tyhjiä kohtia, joita lääkäri nimitti laguunoiksi. Verenkiertoa niissä ei näyttänyt olevan.

Näkymä oli lääkärin mukaan kuitenkin melko tavallinen eikä mitään syytä huoleen olisi. Jatkona olisi seuraavana rakenneultraääni, jonka jälkeen päätettäisiin loppuraskauden osalta seurannan tarve. Kuten jo ensimmäisessä ultrassa lääkärin kanssa puhuttiin, istukka tulisi lähtemään synnytyksen jälkeen patologille tarkasteltavaksi. Tässä vaiheessa siis kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, eikä mitään huolta sikiön osalta ole. Painoarvioksi Kirpulle saatiin 151 grammaa.

18. raskausviikko 2.12.-8.12.2018

Liitoskivut alkoivat nostaa päätään ja vaivata lähes päivittäin. Kuitenkin ne pysyivät vielä siedettävinä, mutta osittain fyysinen rasitus sekä kelien liukkaus niitä ärryttivät entisestään.

17+2, masukin alkoi tosissaan jo ilmestyä

19. raskausviikko 9.12.-15.12.2018

Liitoskivut jatkuivat ja olivat välillä jo melko voimakkaitakin. Ei kuitenkaan ihan vielä mitään lamauttavia, mutta sen verran kovia, että välillä joutui tahtia ihan tosissaan hidastamaan.

20. raskausviikko 16.12.-22.12.2018

19+1 minulla oli neuvolakäynti. Käytiin läpi kuulumiset ja edellinen Kysin käynti. Mitään ihmeempää kantaa terkkari ei Kysin käyntiin ottanut, totesi vaan, että hänellekin nuo laguunat olivat täysin vieraita. Kerroin vaivanneista liitoskivuista ja väsymyksestä, sekä esitin toiveen hemoglobiinin mittaamisen. Mittailtiin paino, verenpaineet ja se hemppari. Painoa oli tullut kilo kuukauden takaiseen neuvolaan nähden, joten ihan maltillisissa lukemissa edelleen pysytään. Verenpainekin oli hyvä 116/81 ja hemoglobiinistakaan ei selitystä väsymykselle löytynyt. Se oli 135 ja noussut edellisestä käynnistä yli kymmenen yksikköä. Lisäksi kuunneltiin vauvan sykkeet, varailtiin seuraava neuvola ja sain kotiin voimavarakyselyt täytettäväksi. Seuraava käynti neuvolassa olisikin se niin sanottu KELA-käynti, jolla saa raskaustodistuksen ja pääsee hakemaan KELAsta äitiysavustuksen, äitiyspäivärahan sekä lapsilisän.

22.12. viikkoja ollessa kasassa 19+6 julkaistiin raskausuutinen somessa ja saatiin melko monelta kuulla heidän aavistelleenkin jotain tällaista olevan meneillään. Sinällään raskauden julkistamisesta lähtien on ollut tietyllä tavalla helpompi olla, kun ei tarvitse enää miettiä, että kuka tietää ja kuka ei, vaan automaattisesti voi kaikille kertoa odotuksesta.

Tästä eteenpäin raskauskuulumisia julkaisen sitä mukaan,

kun on kerrottavaa ja aikaa kirjoittaa.

Rakenneultran kuulumiset ovatkin seuraavana tiedossa

ultran häämöttäessä jo parin päivän päässä.

Raskauspäiväkirja vol 2: ensimmäinen kolmannes

5. raskausviikko 2.9.-8.9.2018

3.9.2018 tein positiivisen raskaustestin. Testin tulos oli hyvin hailakka, mutta niin oli myös Mötkiksestä tehty ensimmäinen positiivinen testi. Samana päivänä soittelin terkkarille ja varattiin neuvola-aikoja. Varattiin myös ultra raskauden keston määritystä varten, sillä kiertoni ei ollut tässä vaiheessa vielä kovinkaan säännöllinen. Terkkari varasi pyynnöstäni tulevalle perjantaille konsultaatioajan neuvolalääkärille koskien mahdollisia tukilääkityksiä tässäkin raskaudessa. Edellisessä raskaudessa käytössä olivat Folvite, Disperin ja Lugesteron enkä oikein tiennyt, olisiko niitä hyvä tässäkin raskaudessa käyttää.

Koko viikon olo oli aikalailla epätodellinen ja hämmentynyt. Oltiin äärettömän onnellisia, sillä raskaus sai alkunsa hyvin pian, kun toiselle lapselle lupa tulla annettiin. Plussasinkin siis jo heti ensimmäisen epäsäännöllisen kierron jälkeen. Toisaalta kuitenkin myös jännitti mitä tapahtuisi, jos kaikki ei menisikään hyvin. Nyt onneksi olisi Mötkis pitämässä minua liikkeellä ja siten myös toisi päiviin tekemistä. Nyt en myöskään ehdi analysoida ja pohtia kaikkia olojani ihan niin puhki, kuin edellisessä raskaudessa ja aika varmasti tulee kulumaan paljon nopeammin.

En malttanut odottaa perjantaihin asti neuvolääkärin ajatusta tukilääkityksistä, joten soittelin itse Kysin lapsettomuuspolille ja selvittelin asiaa. Tässä raskaudessa tultaisiin käyttämään samoja tukilääkityksiä, kuin Mötkiksen raskaudessa. Tulisin myös olemaan taas Kysin seurannassa, joten seuraava ultra varattiinkin Kysille.

6. raskausviikko 9.9.-15.9.2018

Huono olo ja väsymys vaivasivat pitkin viikkoa. Viikon lopulla kainaloihin ilmestyivät kosketusarat pallerot tissien herätessä uuteen raskauteen. Mötkiksen synnyttyähän minulla nousi nuo samanlaiset kipeät pallerot kainaloihin maidonnousun yhteydessä, joten osasin tämän oireet yhdistää heti maidontuotantoon.

Oikeastaan plussaamisesta asti olin nukkunut äärettömän huonosti, joten soittelin neuvolaan ja kyselin soittoaikaa neuvolalääkärille, jotta voitaisiin miettiä jotain lääkkeellistä apua unettomuuteen. Soittoajan sain parin päivän päähän ja tuolloin vastaukseksi sain, että tähän asti satunnaisesti käyttämäni Mirtazapin ei sovi käytettäväksi raskauden aikana, vaan käyttöön otettaisiin Opamox satunnaisesti. Opamoxia voisi käyttää vain satunnaisesti sen ollessa bentsodiatsepaami, eli vahvasti koukuttava, ja väärinkäytetty, lääke. Tähän vastaukseen tyydyin ja päätin käyttää Opamoxia vain äärimmäisessä tilanteessa.

7. raskausviikko 16.9.-22.9.2018

Väsymys ja pahoinvointi painoi edelleen. Ensimmäiset oksennukset oksensin tällä viikolla ja olotila oli väsymyksen kanssa aivan järkyttävä. Lauantaihin mennessä oltiin päästy siihen tilanteeseen, että päätin nyt olevan aika ottaa Opamoxia nukkumaan mennessä. Kohtuullisen yön sen turvin nukuinkin ja seuraavana päivänä olo oli helpompi.

8. raskausviikko 23.9.-29.9.2018

Tuo yksi Opamoxilla nukuttu yö lähes kolmen viikon unettomuuden jälkeenhän, kuten arvata saattaa, ei riittänyt mihinkään. Jäätävä väsymys ja kuvotus ja pahoinvointi painoi päälle kuin olisi seinä vastassa ja keskiviikkoon mennessä saavutettiin niin sanotusti pohja. Aamulla Paavon tehdessä lähtöä töihin herättiin Mötkiksen kanssa ja jätin Mötkiksen Paavolle mennessäni itse vessaan. Paavo kysyi minulta, sainko nukuttua edellisenä yönä. Pudistelin päätäni ja kyyneleet alkoivat valua. Paavo kysyi, että mikä on hätänä. Tähän vastasin tämän raskauden kamalimman lauseen. Menisipä tämä kesken, saisin edes nukkua. Niin. Näin toimii väsynyt mieli. Tekee tepposet ja heittää kupin täysin nurin. Paavo lähti töihin surullisena ja huolissaan. Minä jäin keräilemään itseäni. Samana päivänä oli Mötkiksen 1-vuotiskuvaus, jossa en halunnut näyttää ihan niin tuskaiselta, kuin olin.

Vähän ajan päästä soitteli äitini ja kysyi vointiani. Noh, itkuksihan se meni. Sain kuitenkin kerrottua aikovani soittaa Teratologiseen tietopalveluun, kunhan se aukeaa. Tuota aikeamista sitten odotettiinkin kuin kuuta nousevaa ja kun viimein pääsin soittamaan oli helpotus aivan valtava. Tietopalvelun työntekijä kysyi heti, miksen muka voisi käyttää Mirtazapinia, se sopii käytettäväksi raskauden aikana siinä, missä Opamoxkin. Lisäksi Mirtazapinia käytettäessä vältettäisiin bentsojen käyttö ja mahdollinen riippuvuus niihin.

Tässä kohtaa kirosin mielessäni, ja lujaa. Vittu. Vitun neuvolalääkäri. Saatana. Hänen kanssa puhuessaan minulle jäi päällimmäiseksi ajatukseksi, että raskauden aikaisen unettomuuden hoitaminen on haastavaa, koska normaalisti käytetyt lääkkeet eivät ole vaihtoehto. Niinpä niin. Ei tainnut olla kyseisen lääkärin lääketietämys ihan tätä päivää. Onneksi päädyin varmistamaan tuon asian ja Teratologisesta tietopalvelusta sain suoralta kädeltä vastauksen.

Kyseinen päivä taittuikin paljon kivuttomammin kuin aikaisemmat. Tiesin, että illalla voisin ottaa nukahtamislääkkeen ja nukkuisin tulevana yönä. Pystyin taas hengittämään. Lisäksi minusta tuntui, että pahoinvointi helpottui heti huomattavasti saadessani tietää, että ensi yöstä eteenpäin minä taas nukun. Tämä menee ohi, palaan ennalleni.

Seuraavalle päivälle minulla oli varattuna aika Ensikotiyhdistyksen työntekijälle. Aika varattiin samalla viikolla, kun plussasin sillä ajatuksella, että halusin päästä purkamaan hieman ajatuksiani uudesta raskaudesta ja siitä, mitä pelkojakin se minussa herätti. Käynti kuitenkin keskittyi melko pitkästi vallitsevan tilanteen purkamiseen. Käytiin läpi unettomuuttani ja jaksamista, tarvittaisiinko mahdollisesti jotain apua ja tukea arkeen. Mikä olisi tällä hetkellä meidän perheelle paras. Työntekijä ehdottikin heidän kauttaa saatavan vapaaehtoistyöntekijän ottamista avuksi. Vapaaehtoistyöntekijä voisi käydä ulkoilemassa Mötkisken kanssa sillä aikaa, kun itse lepäisin, hoitaisin kotia tai kävisin lenkillä. Tekisin sillä aikaa sitä, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Jäin miettimään tätä vaihtoehtoa ja lupasin ilmoittaa päätöksestäni mahdollisimman pian.

27.9. minulla oli tämän raskauden ensimmäinen ultra Kysillä. Viikkoja oli tuolloin kasassa 7+4, joten siltä osin hyvillä mielin menin ultraan: jos syke olisi näkyäkseen, se näkyisi jo varmasti tässä vaiheessa. Paavo ei ollut vielä tässä vaiheessa kertonut töihin raskaudesta, joten hän ei päässyt mukaani käynnille. Tehtiinkin sellaiset järjestelyt, että hain äitini töistään olemaan Mötkiksen kanssa ja isäni, joka on rakennuspuolen töissä Kysillä, tuli mukaani ultraan. Sinällään hyvä, etten ollut käynnillä yksin.

Käynnin alussa lääkäri kyseli perinteiset viimeiset kuukautiset, onko ollut vuotoja, minkälaisia oireita ja niin pois päin. Sitten käytiinkin läpi jo aloitetut lääkitykset ja päästiin viimein siirtymään siihen kaikkein jännittävimpään vaiheeseen, eli ultraamiseen. Ultraus tehtiin alakautta ja hyvin pian näytölle piirtyikin pieni papunen, Kirpuksi myöhemmin nimetty, jonka sydän löi vimmatusti. Kirppu vastasi viikkoja 7+0 eli muutaman päivän pienempää, kuin kuukautisista laskettuna. Tuossa vaiheessa oma sydämeni heitti volttia: meitä olisi ensi kesänä neljä.

Pitkään en kuitenkaan ehtinyt iloita ennen kuin lääkäri pudotti minut maan pinnalle. Hän onnitteli ensin hieman laimeasti elävästä pienestä ja siirtyi sitten näyttämään kohdusta aluetta, joka sai hänet kovin mietteliääksi. Kohdussa näkyi alkion vierellä lumisademaisema. Osittainen rypäleraskaus. Alkiolla oma erillinen istukka, mutta myös tuon lumisademaiseman muodostamaa rypälemäistä kudosta kohdussa näkyi. Näin sen ominkin silmin ja näky oli erilainen kuin koskaan aikaisemmin näin pienillä viikoilla ultrassa.

Sain nousta tutkimuspöydältä ja alettiin käydä lääkärin kanssa asiaa läpi. Isäni oli kalpea kuin lakana. Itse yritin olla reipas vielä tässä vaiheessa. Rypäleraskauden riskinä on pahimmillaan istukkasyöväksi kehittyvä tila, jota hoidetaan sytostaattihoidoilla. Mikäli sytostaatit eivät tepsisi, ainut hoitokeino olisi kohdun poisto. Vittu. Tässä kohtaa minulla oikeastaa sumeni ja humisi vain korvissa. Vittu, en minä voi kuolla. Minulla on pieni lapsi. En myöskään voi sanoa kohdulleni heihei, haluanhan lisää lapsia. Lääkäri näki parhaaksi tässä vaiheessa, että varataan kontrolliultra viikon päähän ja otetaan hCG-labrat heti tänään, jotta ollaan viisaampia. Lääkäri lupasi soittaa, mikäli hCG olisi poikkeavan korkea, kuten rypäleraskaudelle olisi tyypillistä. Raskauteen hän toivotti suhtautumaan varovaisen toiveikkaasti, mitä ikinä se tarkoittaisikaan.

Poistuttiin huoneesta ja oltiin molemmat isäni kanssa aivan pihalla. Ei mitään helvetin tolkkua. Löydettiin äitini käytävältä työntelemästä Mötkistä rattaissa ja lähdettiin suuntaamaan labraan. Matkalla kerrottiin mitä oltiin juuri kuultu. Labraan pääsyä odottaessani soitin Paavolle. Tässä kohdassa hanat aukesivat ja itku tuli vuolaana. Mitä helvettiä meille on taas tapahtumassa. Eikö meitä oltu koeteltu jo riittävästi lapsettomuuden saralla ennen Mötkistä. Missä on kohtuus ja tolkku. Labrojen jälkeen suuntasin autolle, pakkasin Mötkiksen kyytiin ja lähdettiin viemään äitini takaisin töihin suunnaten sen jälkeen itsekin kotiin.

Loppupäivä oli itkuinen, en todella tiennyt mitä tulisi tapahtumaan ja miten meidän käy. Mitä Mötkikselle käy, jos minä sairastun vakavasti, miten Paavo ja Mötkis pärjää kahden, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Miten tämä on mahdollista, että meille lyödään taas märkää rättiä naamaan, kun toiveena on lapsi. Vitutti, pelotti, suututti. Soitin myös Ensikotiyhdistyksen työntekijälle ja sovittiin, että meidän perheen tueksi saadaan heidän kauttaan vapaaehtoistyöntekijä, joka voisi olla esimerkiksi Mötkiksen kanssa minun ollessa lääkärissä tai hän voisi tulla myös muuten seurakseni tai mahdollistamaan esimerkiksi salille pääsemisen arkisin Paavon ollessa töissä.

Seuraavana päivänä soittelin neuvolaan ja kerroin tilanteesta. Terkkari oli ihmeissään ja kuunteli hämmästyneenä kertomaani. Pyysin häntä tarkistamaan, näkyisikö hCG-labran tulokset jo. Hän tarkisti ne ja kertoi tuloksen olevna 30666 eli viikkoihin nähden hieman yläkantissa, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Huokaisin vähän helpotuksesta. Peruttiin seuraavalle viikolle varattu ensikäynti ja sovittiin, että soittelen kontrolliultran jälkeen uutta aikaa tarpeen mukaan.

9. raskausviikko 30.9.-6.10.2018

Fyysinen oloni oli hyvä, pahoinvointi oli väistynyt, mutta pään sisällä olo oli kaikkea muuta, kuin hyvä. Päivät matelivat. Koko viikolle täytin kalenterin mahdollisimman täyteen, en halunnut olla yksin. Joka päivä näin jotakin. Viimein koitti 8+4, päivä jolle kontrolliultra oli varattuna. Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoinen tuli olemaan Mötkiksen kanssa Kysillä sen aikaa, että päästiin Paavon kanssa käymään ultrassa. Tällä kertaa en voinut mennä käynnille yksin vaan sanoin Paavolle, että hän tulee keinolla millä hyvänsä ultraan mukaan, ihan sama vaikka mitä joutuisi töihin selittämään. Ja Paavo tulikin. Niin paniikissa käynnille lähdin, että unohdin laukkuni kotiin. Siellä olisivat olleet neuvolakortti ja kukkaro. Unohduksen huomasin vasta Kysin parkkihalliin ajaessani, eikä minulla ollut enää aikaa kääntyä takaisin niitä hakemaan.

Hetkeä myöhemmin nähtiin vapaaehtoistyöntekijän kanssa Kaarisairaalan aulassa ja siirryttiin odotusaulaan odottamaan vuoroani. Myös Paavo tuli paikalle tervehtien vapaaehtoistyöntekijän ja istuttiin alas odottamaan vuoroamme. Minuutit matelivat. Joka kerta, kun vuoronumerotaulun numero muuttui, olin valmis pomppaamaan pystyyn ja juoksemaan huoneeseen. Jouduttiin kuitenkin vielä odottamaan.

Kun viimein vuoromme koitti yllätyin iloisesti. Meitä oli vastassa myös edellisen raskauden aikaan tapaamamme lääkäri, joka oli tuolloin ehkä hieman tyly, mutta äärettömän asiantunteva. Olinkin toivonut, että käynnillä olisi joku eri lääkäri, jotta saisimme toisenkin lääkärin näkemyksen asiasta. Lääkäri kertasi tilanteemme ja pyysi minua siirtymään tutkimuspöydälle. Asetuttiin tottumuksesta paikoillemme, minä pöydälle makaamaan ja Paavo viereeni istumaan, kädet etsittiin toistemme käsiin ja alettiin odottaa.

Ultraus toteutettiin jälleen alakautta ja lähes hengistystä pidättäen odotettiin mitä lääkäri sanoisi. Kirppu oli nähtävissä heti, hänen sydämensä pamppaili edelleen. Hän oli kasvanut viikossa täsmällisesti edelliseen ultraan verraten vastaten nyt viikkoja 8+0. Lääkäri jatkoi ultraamista ja tarkasteli kohtua muuten. Hän osoitti näytöltä muutamia rakkuloita, jotka itsekin näimme, mutta tilanne oli aivan toisenlainen kuin edellisessä ultrassa. Ei lumisademaisemaa. Tilanne oli huomattavasti parempi, kuin viikko sitten. Mitään selitystä tilanteelle lääkäri ei osannut antaa, mutta tulimme siihen tulokseen, että hyvä näin. Käynniltä saimme mukaamme useita kuvia Kirpusta sekä seuraavan ajan. Seuraavan kerran ultrattaisiin normaalin raskaudenseurannan mukaisesti niskaturvotusultra.

10. raskausviikko 7.10.-13.10.2018

Koko viikko meni tohistessa Mötkiksen synttäreitä ja olo olikin hyvä ja virkeä edellisen viikon hyvien uutisten jälkeen. 9+4 kävin myös neuvolassa ensikäynnillä ja melkoista sukkulointiahan se käynti olikin. Minulla oli Mötkis mukana, joten ihan täysin en käyntiin pystynyt keskittymään, mutta kuitenkin, tulipahan käytyä. Käytiin läpi raskautta ja otettiin perusmitat. Verenpaine oli 120/69 ja hemoglobini 144. Painoa nyt oli riittävästi ja siitä puhuttiinkin, ettei hirveästi tarvitsisi tulla. Koska Mötkiksen raskaudessa minulla oli ruokavaliohoitoinen raskausajan diabetes, tässäkin raskaudessa tulisin käymään sokerirasituksessa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Sain lähetteet labroihin ja varattiin seuraava neuvola varhennetusti raskausviikolle 15.

11. raskausviikko 14.10.-20.10.2018

10+5 kuunneltiin ensimmäisen kerran sydänääniä dopplerilla. Ensimmäisen kerran Mötkiksestähän sydänääniä kuunneltiin 11+1. Alkuun ei millään meinattu saada sydänääniä kuulumaan, mutta olihan niiden kuunteluyrityskin melkoinen tsembalo. Mötkis oli siis hereillä ja touhusi menemään olkkarissa samalla kun sydänääniä yritimme löytää. Varmaan puolen tunnin ajan niitä etsittiin ja aina pieneksi hetkeksi jotain saatiinkin kuulumaan, kunnes taas kadotimme kohdan. Tultiinkin siihen tulokseen Paavon kanssa, että yritetään uudestaan kunhan Mötkis menee päiväunille.

Päiväunien aikaan sydänääniä sitten alettiinkin jälleen etsiä. Tällä kertaa minulla oli rakko täynnä ja muutenkin meillä oli paremmin aikaa ja rauhaa syventyä touhuun. Pitkän aikaa jälleen etsittiin. Löydettiin jälleen vaimea syke, löydettiin syke, istukan virtaukset sekä oma sykkeeni samaan aikaan. Sitten viimein alkoi kuulua pelkkä Kirpun syke. Kyllähän siinä kohtaa olo oli väistämättäkin helpottunut. Olin ollut kovin oireeton jo pidemmän aikaa, joten olin kerennyt alkaa pelätä pahinta. Kuitenkin pieni Kirppunen on edelleen matkassa ja voitiin hyvillä mielin jäädä odottamaan seuraavalla viikolla olevaa nt-ultraa.

10+3, melkoinen turvotus

12. raskausviikko 21.10.-27.10.2018

26.10.2018 meillä oli niskaturvotusultra Kysillä. Käynnille mentiin yhdessä Paavon kanssa ja Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoistyöntekijä oli Mötkiksen kanssa käynnin ajan kärräilemässä pitkin Kysin käytäviä. Aika oli heti aamun ensimmäinen, mutta silti lääkäri oli myöhässä melkein 15 minuuttia. Oli taas tuskaisen pitkät minuutit odotella. Lisäksi odottelun tuskaisuutta lisäsi se, että olin pidätellyt aamupalan jälkeen pissaa varmuuden vuoksi, kun en muistanut pitäisikö rakon olla täynnä vai tyhjä ja siinä vaiheessa kun huoneeseen viimein päästiin sisään, oli rakko ainakin varmuudella täynnä.

Käynnin alussa lääkäri kyseli nopsasti kuulumiset, esitteli hänellä mukana olevan saksalaisen lääkäriopiskelijan ja kysyi suostumuksen tämän läsnäoloon ultran aikana. Suostuttiin opiskelijan mukana olemiseen ja kerroin, että minulla on täysi rakko, johon lääkäri totesi, että helpompi se on tyhjentää kun täyttää, joten käyn sitten vessassa, jos täysi rakko häiritsee näkymää. Sitten alettiin ultraamaan. Sekoilun merkeissä kävin heittämässä housut pois, johon lääkäri totesi, että laita vaan takaisin, ultrataan mahan päältä. Olisinhan minä tämän tietenkin Mötkiksen raskaudesta muistanut, mutta siinä paniikin sekaisesti heitin housut vain päästäkseni pukemaan ne heti takaisin. Kun pääsin tutkimuspöydälle lääkäri aloitti ultrauksen ja totesi, että on todellakin täysi rakko eikä sen takia saada kunnollista näkymää. Minut passitettiin siis vessaan ja sitten aloitettiin kunnolla ultraamaan.

Lääkäri tarkasteli sikiön kokonaisvaltaisesti rakenteiden osalta ja kertoi kaiken, mitä tässä vaiheessa voidaan katsoa, olevan kunnossa. Ultrauspäivänä viikkoja kuukautisista laskettuna oli 11+5 ja sikiö vastasi viikkoja 11+2. Kuitenkin ihan omalla ajallaan hän kasvaa, kun edellisissä ultrissakin sikiön CRL-mitta oli vastannut muutamaa päivää pienempää. Riskiluvut oli alhaiset.

Kirppunen <3

Sikiön tarkastelun päätyttyä lääkäri ultrasi vielä kohtua ja istukkaa etsien viitteitä mahdollisesti rypäleraskaudesta. Kuitenkaan mitään sellaiseen viittaavaa hän ei löytänyt, mutta halusi kuitenkin istukan kontrolloitavaksi vielä kuukauden päästä. Tuolloin istukka olisi pidemmälle kehittynyt ja sitä saataisiin tarkemmin tarkasteltua. Lisäksi pieni epäily mahdollisesti endometrioosista heräsi ja tuotakin saadaan varmasti seuraavalla käynnillä tarkemmin selvitettyä. Kuitenkin niskaturvotusultran osalta kaikki kunnossa, sikiö näyttää voivan hyvin ja raskaus etenee normaalisti.

PUOLIVÄLI

Nyt kun puoliväliin saakka on päästy,

on aika julkistaa bloginkin puolella todellinen syy hiljaiselolle.

Meillä odotetaan vauvaa syntyväksi toukokuussa.

Oma vointi on ollut vaihteleva ja sen seurauksena sängyn pohja on kutsunut

Mötkiksen nukkuessa enemmän, kuin blogin pariin istahtaminen.

Tulossa on siis raskausaiheisia postauksia nyt kun olemme odotuksestamme julkisesti kertoneet.

Pikkuinen tonttu hyppeli näin, jalassa tossut väärin päin.
Pikkuinen tonttu huuteli näin, tästä se joulu alkaa.

Valitettavasti tämäkään raskaus ei oo ollu varsinkaan henkisesti todellakaan se helpoin, mutta onneksi ollaan jo puolivälissä. Jospa nyt, tai viimeistään uudenvuoden aattona olevan rakenneultran jälkeen, voisi alkaa hengittää vapaammin ja uskoa, että Kirpulla on kaikki hyvin.

Malttamattomana nään jo synnytysunia ja muutenkin synnytys mietityttää lähes päivittäin. Mötkiksen synnytys ei ollut ihan mikään 6/5 kokemus, joten nyt toivon muutaman asian menevän toisin. Tämä kun tulee hyvin suurella todennäköisyydellä olemaan viimeinen synnytys, jonka koen. Lisäksi KYSllä on tällä välillä koulutettu kätilöitä myös vesisynnytykseen ja sinällään voisin olla halukas kokeilemaan vettä ainakin avautumisvaiheessa.

Myös muuttuva arki, oma jaksaminen ja oma aika, sekä parisuhteen koettelemukset mietityttävät. Nythän Mötkiksen kanssa on päästy siihen tilanteeseen, että hän nukkuu pääsääntöisesti yöt heräämättä, imetyskertoja on vain yksi päivässä ja hän on vauhdikas ja menevä, kuitenkin myös syliin halimaan tuleva taapero. Hänet voi jättää mummalaan useammaksi tunniksi kerrallaan hoitoon ilman, että kovin suuresti tarvitsee miettiä miten hoidossa sujuu.

Uusi vauva kuitenkin tulee muuttamaan kaiken. Arki muovautuu erilaiseksi, vain kaksi kättä aiheuttaa varmasti ajoittain riittämättömyyttä, kun arkea pyörittää kahden vaippapyllyn kanssa. Väsymys tulee lyömään taas ankarasti vasten kasvoja ja olenkin pahimmissa skenarioissa henkisesti valmistautunut siihen, ettei vauvan synnyttyä seuraavaan vuoteen tarvitse pahemmin nukkua.

Kuitenkin on ihana, että lapsille tulee noin puolentoista vuoden ikäero. Heistä tulee olemaan valtavasti seuraa toisilleen, niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka sisaruksesta saakin korvaamattoman leikkikaverin, saa hänestä myös varmasti todellisen tappelukaverin. Tuleva vauvavuosi tulee varmasti vaatimaan koko perheeltä veronsa. Kuitenkin onneksi minun vanhemmat pystyvät töiden ohelle lajinsa auttelemaan. Lisäksi laskettuaika on toukokuun puolivälissä, joten kesälomakuvioita voidaan ainakin yrittää puljata siten, että kesän aikana, vauvan ensikuukausina, olisi apua saatavilla ja Mötkiskin saisi ajoittain jakamattoman huomion.

Kuten sanottua, raskausaiheisia postauksia on luvassa.

Mötkistä odottaessa kirjoitin raskauspäiväkirjaa

ja samankaltaiset postaukset on tulossa myös tästä raskaudesta.

Luvassa on ensimmäisen kolmanneksen postaus,

sekä toinen kolmannes tähän puoliväliin saakka.

Tästä eteenpäin kirjoittelen raskauskuulumisia sitä mukaa,

kun ne ajankohtaisia ovat.

Tomaattinen broileripata

Tämä resepti on naurettavan helppo koko perheen ruoka.

Resepti on sovellus useammasta eri reseptistä,

eikä ihan täysin omaa käsialaani,
muttei myöskään kenenkään toisen käsialaa.

öljyä
valkosipuli
sipuli
tomaattimurska
pippuri
mausteita oman maun mukaan
broilerin ohut leikettä

Pilko sipulit ja kuullota öljyssä, itse käytin oliiviöljyä. Lisää kuullotettujen sipulien joukkoon tomaattimurska ja mausta pippurilla muilla mausteilla perheen maun mukaan. Anna kastikkeen kiehua viitisen minuuttia miedolla lämmöllä. Asettele broilerin leikkeet uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Paista 200°C noin 30 minuuttia. Varmista ennen tarjoilua, että leikkeet ovat varmasti kypsiä.

Itse käytin kaksi purkkia tomaattimurskaa 700g broilerin ohut leikkeitä kohti. Ehkä himpun maltillisempikin määrä murskaa olisi riittänyt. Tehdessäni tätä ruokaa ensimmäisen kerran, kuullotin sipulit ja keittelin kastikkeen kannellisessa paistinpannussa, mutta saman asian ajaa varsin hyvin pieni kasari. Tuon kasarin kun voisi hyötykäyttään huuhtelun jälkeen esimerkiksi lisukkeiden keittämiseen, niin säästyisipä yhden astian pesulta.

26 faktaa minusta

Postaus oli tarkoitus julkaista 9.11.2018 viettäessäni 26-vuotissyntymäpäivääni.

Noh, kuten todettua, blogi on elänyt hiljaiseloa parin kuukauden ajan

ja tämäkin postaus jäi pöytälaatikkoon muhimaan.

Laitetaan tämäkin maailmalle kuitenkin nyt.

1. Olen 26-vuotias

2. Olen äiti reilu vuosikkaalle vipeltäjälle

3. Olen viettänyt liki puolet elämästäni aviomieheni kanssa. Naimisissa olemme olleet 3 vuotta

4. Kaikki isovanhenpani ovat yhä elossa

5. Minulla on velipuoli, mutta käytännössä olen aina ollut ainoa lapsi

6. Ennen esikoisen syntymää kävimme läpi lapsettomuuden kohdaten kolme keskenmenoa kahdessa vuodessa

7. Ainoat leikkaukset, jotka minulle on tehty on kita- ja nielurisojen poisto

8. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK) lastentarhanopettajan kelpoisuudella

9. Intohimoni kuitenkin on lastensuojelutyö

10. Olen materialisti ja pessimisti

11. Äitiys eheytti ja muutti minua paljon

12. Lumoudun vieläkin päivittäin poikaamme katsellessani

13. Olen asunut Kuopiossa koko ikäni vuoden Iisalmessa asumista lukuunottamatta, enkä usko, että olemme täältä pois muuttamassakaan

14. Musiikkimakuni on täysin laidasta laitaan

15. Minulla on kaksi tatuointia. Kolmas on suunnitteilla, kunhan imetys on ohi

16. Murehdin tulevaa aivan liikaa ja opettelenkin tässä ja nyt elämää

17. Rakastan listoja ja järjestelmällisyyttä

18. Olen kolmannen sukupolven corgin emäntä

19. Ainut lävistys, joka minulla on ollut, on napakoru. Sekin on umpeutunut vuosia sitten

20. Nautin kotiäitinä olemisesta lähes täysin. Päivissä on hetkiä, jolloin olisin valmis jo lähtemään töihin, mutta suurimman osan ajasta koen tämän olevan just minun juttu

21. Lapsuudessani ja nuoruudessani harrastin pianon soittoa. Nykyään soitan omaksi ilokseni vanhempieni luona käydessä

22. Tykkään katsoa dokumentteja, etenkin rikoksiin liittyvät ja luontodokkarit ovat lähellä sydäntä

23. Ensikosketuksestani spinningiin lähtien olen kaikista sen aiheuttamista persekivuista huolimatta pitänyt siitä kovin, masokisti siis...

24. Olen aina ollut epävarma itsestäni ja eri elämänvaiheissa olen pyrkinyt peittämään sitä eri tavoin

25. Olen mahdoton sokerihiiri ja voisin elää pelkillä herkuilla, jos se olisi vaihtoehto

26. Blogi on toiminut terapiana sekä ajatusten selkiyttäjänä minulle lapsettomuudestamme lähtien

© Laura Parkkonen

Imetyksen lopettaminen

Oon saanu olla hurjan tyytyväinen siihen,

miten onnistunu imetystaival meillä on jo takana.

Nyt kun Mötkis on ylittänyt yhden vuoden rajapyykin,

on imetyksen lopettamisen miettiminen tullut ajankohtaiseksi.

Se kuitenkin herättää minussa melko ristiriitaisia tunteita.

Heti raskauden alussa tiesin, että haluan lastamme imettää. Piste. Jääräpääminä ei nähnyt muita vaihtoehtoja ja kun imetys alkoi sujua, en nähnyt mitään syytäkään miettiä muita vaihtoehtoja. Itseasiassa koko vauvavuoden aikana Mötkis ei saanut korviketta kertaakaan. Tämä ei ole minulle mikään "sulka hattuun"- tyyppinen meriitti tai saavutus, sillä olihan se ajoittain rankkaa. En voinut olla montaa tuntia kerrallaan poissa Mötkiksen luota, sillä hän ei pullosta suostunut pumpattuja maitoja juomaan ja näin rinta oli ainut tapa ruokkia häntä. Oltiin symbioosissa, tiukassa sellaisessa.

Sitä mukaa kun kiinteitä tuli mukaan kuvioihin viiden kuukauden iästä eteenpäin, pystyin olemaan hieman vapautuneemmin poissa kotoa. Pikkuhiljaa ajan kuluessa päivittäiset imetyskerrat harvenivat ja muistaakseni kymmenen kuukauden iässä päästiin siihen, että Mötkis söi rintaa pääosin vain ruokailujen yhteydessä. Tästähän imetyskerrat ovat edelleen harventuivat ja vuoden iässä Mötkis sai rintaa varhain aamulla kuuden aikaan ja ennen kun noustiin kahdeksan aikaan. Seuraavan kerran hän sai rintaa vasta päiväunien jälkeen iltapäivällä ja viimeisen kerran iltapalan jälkeen ennen yöunille menoa.

Mötkis ei kaipaillut rintaa esimerkiksi päiväunien jälkeen, ellen ollut sitä paikalla tarjoamassa. Pikkuhiljaahan näistäkin muutamasta viimeisestä imetyskerrasta päikkäreiden jälkeinen imetyskerta jäi pois. Se kun aikaisemminkin aina välillä jäi pois, jos ympärillä tapahtui jotain riittävän mielenkiintoista, joka vei Mötkiksen huomion. Välillä mietinkin, että minkä verran maitoa enää edes tulee, mutta toisaalta Mötkis on pääosin tyytyväinen rinnalla ollessaan.

Tällä hetkellä jäljellä on enää yksi ainut imetyskerta. Mötkis saa rintaa aamulla heräämisen jälkeen olkkarissa. Enää en sängyssä häntä imetä, ellei hän ole jostain syystä tullut kesken yön meidän viereen nukkumaan. Tämä on sinällään ihan hyvä ratkaisu tähän hetkeen ja tuolla aamuisella imetyksellä Mötkis saa sen verran mahantäytettä, että kerkeän laittaa aamupalan ilman hirvittävää nälkäkiukkuraivoa.

Sinällään toivon, että lopullinen päätös imetyksen lopettamisesta tulisi Mötkikseltä itseltään. Hän ei vain joku päivä enää kaipaisi rintaa. Toisaalta täysin lopettamisella ei vielä mielestäni ole mikään kiire. Onneksi kukaan ei erityisemmin ole painostanut imetyksen lopettamiseen. Tai no, ei sillä sinällään olisi väliä. Imetys on kuitenkin aina äidin ja lapsen välinen asia, eikä muiden mielipiteiden sen jatkumiseen tai päättymiseen pitäisi juurikaan vaikuttaa.

Varsinkin meidän tilanteessa, jossa Mötkis tulee jatkamaan kotona vielä ainakin ensi syksyyn, ei ole onneksi mikään kiire lopettaa täysin imetystä. Kuitenkin tietyllä tavalla olisi vapauttavaa päättää imetys. Ei tarvitsisi miettiä esimerkiksi minkälaisia vaatteita itse käyttää, soveltuvatko ne imetykseen. Lisäksi oma hormonitoiminta pääsisi palautumaan pikkuhiljaa. Muutenkin voisin mielestäni vielä vähemmällä pohdinnalla jättää Mötkiksen esimerkiksi iskänsä kanssa kahden päiväksi ja tehdä itse jotain muuta.

Nyt siis Mötkiksen ollessa vuoden ja vähän yli kahden kuukauden ikäinen, on imetys lähestulkoon tullut päätökseensä. Yksi ainut kerta on enää jäljellä. Imetyskerran ajoittuessa aamuun ei tarvitse omaa vaatetusta sen kummemmin pohtia, silloin on päällä yökkäri, jota joko nostamalla tai laskemalla Mötkis pääsee rinnalle. Mötkis ei ole enää pitkään aikaan syönyt rintaa varsinaisesti julkisilla paikoilla, sillä siellä hänen huomionsa on aina vienyt jokin muu.

Kuten jo alussa sanoin, olen ollut todella tyytyväinen meidän imetystaipaleeseen. Täysimetystä kesti viisi kuukautta, jonka jälkeen imetys jatkui ainakin tähän vuoden ja kahden kuukauden ikään. Tuo viimeinen imetyskerta saa puolestani jäädä pois tai olla jatkossakin. Yllättävän helpolla kuitenkin nuo kaksi muuta imetyskertaa, päikkäreiden jälkeinen ja ennen yöunia olevat kerrat, jäivät pois. Muutamia kertoja Mötkis yritti illalla päästä rinnalle ennen nukkumaan käymistä, mutta kuitenkaan mitään itkua tai raivoa kertojen poisjääminen ei aiheuttanut.

© Laura Parkkonen

Bloggaajan blokki

Pitkään aikaan en oo saanu uutta tekstiä pihalle.

Sille muutama täysin hyvä syy onkin,

mutta koska merkittävin syy ei liity pelkästään minuun,

en sitä voi sen enempää tässä vaiheessa avata.

Toiseksi päällimmäinen syy on väsymys. Kun Mötkis menee päikkäreille tai yöunille, niin menen myös minäkin. Tai jos en heti, niin valvoskelen hetken jonkun hyvän sarjan parissa tai Paavon kanssa viettäen kahdenkeskistä aikaa. En millään ole saanut aikaiseksi tässä kohtaa kaivaa läppäriä esiin ja alkaa kirjoittaa, en millään.

Myös yksi merkittävä syy on ajanpuute. Okei, voisinhan minä iltaisin lähettää vaikka pojat ulos ja tuolloin kirjoitella, mutta paljon mielummin vietetään aikaa perheenä, yhdessä. Tai sitten käyn jumpassa tai salilla mielummin. Meidän arki-illat on äärettömän lyhyitä Paavon kotiutuessa töistä usein vasta vähän vaille viisi. Mötkiksen iltapala alkaa kuitenkin jo vähän jälkeen seiska, joten siinä ei ole kuin pari tuntia aikaa, jolloin meillä on mahdollista olla kaikkien kolmen yhdessä.

Muutamia postauksia lojuu jälleen luonnoksissa. Kuitenkin viimeistelyä ja hiomista ne vielä vaatisivat. Sen viimeisen silauksen aikaan saaminen tuntuu olevan se vaikein. Haluan ennemmin panostaa laatuun kuin määrään, ja blogin ollessa lähinnä omaa ajatuksen virtaa ja päiväkirjaa mitään sen kummempaa olematta, kirjoittelenkin omaan tahtiin. Kyseessä olisi ihan toisenlainen tilanne, jos blogilla olisi paljon lukijoita ja mahdollisia kaupallisia yhteistöitä. Silloin suhtautuminen ei olisi näin kevyt, sillä kyseessä olisi myös tulonlähde.

Mötkis 1v

Meidän vauvasta on virallisesti tullut taapero.

En voi uskoa, että siitä on jo vuosi,

kun häntä ensimmäisen kerran pitelin sylissäni hämilläni kaikesta.

Miten paljon tämän ensimmäisen vuoden aikana

meistä kolmesta jokainen onkaan kasvanut ja muuttunut.

Nykyään meillä asustaa pääsääntöisesti tyytyväinen Vili Vilperi. Hän tutkii kaikkea mahdollista käsiensä ulottuvilla olevaa ajautuen välillä paikkoihin, jotka eivät ole niin sallittuja. Viimeisimmän kuukauden aikana Mötkis on myös oppinut kävelemään ilman tukea, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut todellakin tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Tämän ison motorisen kehityksen lisäksi hän on alkanut tapailla sanoja, ja melko selvällä suomenkielellä tunnistettavia sanoja ovat äiti ja tissi. Tärkeimmät, mitäpä muuta miehen tarvitsee osatakaan.

Uutena taitona Mötkis on myös oppinut avaamaan laatikot. Kaikki mahdolliset laatikot. Enää ei saa olla rauhassa sen enempää keittiön laatikoiden sisukset, kuin eteisen kenkäkaappikaan. Myös TV-tason alakaapit on tyhjennyksen alla useita kertoja päivässä. Kodinhoitohuoneeseen hankittu Kallax täytyy myös purkaa monta kertaa päivässä. Pikkuhiljaa on vähän mietitty, pitäisikö noihin keittiön laatikoihin hankkia jotkin lapsilukot. Alimmissa laatikoissahan ei mitään varsinaisesti vaarallista sisältöä ole, mutta laatikot itsessään ovat niin painavat, että jos Mötkiksen sormet jäävät väliin, voi jälki olla pahimmillaan todella rumaa.

Kuluneen kuukauden aikana Mötkis on myös oppinut tulemaan portaat hallitusti alaspäin peruuttamalla. Aikaisemminhan Mötkis aina pyrki portaisiin pääedellä, mutta nyt rappuset tullaan jo näppärästi alaspäin ilman suurempia kolhuja. Myös sohvalta ja sängystä hän osaa laskeutua oikein päin alas. Myös yksi uusi hammas saatiin kuluneen kuukauden aikana.

Mötkis syö tällä hetkellä äärimmäisen vaihtelevalla ruokahalulla. Pääsääntöisesti aamu- ja iltapuurot ovat välipalat ohella ainoat, mitkä maistuvat. Lounas ja päivällinen on lähinnä ruuan heittelemistä pitkin poikin, eikä oikein mikään ruoka tunnu tällä hetkellä maittavan. Hedelmiä ja marjoja Mötkis syö puurojen ohella mielellään, joten ilmeisesti hän niillä kasvaa, heh. Rintaa hän saa tällä hetkellä 3-5 kertaa päivässä. Kerrat ajoittuvat aamuun, päiväunien jälkeiseen aikaan sekä iltaan juuri ennen nukkumaan menoa.

Tämän postauksen kirjoittelu hieman venyi oikeasta päivästä, sillä meillä oli neuvola vasta tänään ja halusin saada tuoreet mitat postaukseen. Sekä painoa, että pituutta oli tullut hienosti nykyisten mittojen ollessa komeat 10330g ja 76.8cm. Kahdessa kuukaudessa painoa oli tullut siis yli kilo ja pituutta melkein 2,5cm. Myös päänympärys oli kasvanut tasaisesti käyrän mukaan ollen nyt 48,9cm. Käynnistä terkkari kirjasi seuraavasti: "Aurinkoinen ja aktiivinen poika. Kasvu kaunista. Sanoja sanoo. Ymmärtää hyvin puhetta. Kuulo normaali. Karsastusta ei esille. Kävelee ilman tukea. Kananmunasta oireita, välttäminen". Lisäksi Mötkis sai rokotusohjelman mukaiset rokotteet. Seuraava neuvola onkin vasta 18 kuukauden iässä, mutta kuitenkin sitä ennen jatketaan vielä rokoteasioiden ja tuon kananmunan tiimoilta.

Meillähän siis tässä muutama viikko takaperin kävi sellainen episodi, että Mötkis sai välipalalla paistettua kananmunaa, jonka syömisen seurauksena ensin hän alkoi hieroa silmiään, jonka jälkeen kasvoille nousi nokkosihottumamainen ihottuma. Kirsikkana kakun päälle Mötkiksen kasvot alkoivat turvota, mukaanlukien silmämunat, ja lopulta oltiinkin tilanteessa, jossa en olisi itse hän omaksi lapsekseni tunnistanut, jos en olisi tiennyt. Käytiin siis Kysin päivystyksessä näytillä ja saatiin ohjeeksi välttää kananmunaa toistaiseksi, neuvolan kanssa sovittaisiin altistamiset erikseen.

Nyt siis meidän terkkari jäi selvittelemään, miten altistus tullaan tekemään. Kuitenkin melko voimakkaan reaktion Mötkis sai melkoisen pienestä määrästä, joten katsotaan, miten nuo jatkot menevät. Seuraavan kerran neuvolalääkäri on vasta tuolloin puolentoista vuoden iässä, mutta kuitenkaan sinne asti ei olisi tarkoitus kananmunaa välttää, joten saa nähdä, miten se järjestetään. Tällä neuvolakäynnillä meillä oli ajatuksena myös mahdollisesti ottaa Mötkikselle influenssarokote, mutta koska rokote sisältää kananmunaa, ei sitä nyt voitu antaa. Terkkari jäi tätäkin asiaa lääkäreiltä selvittelemään, että kuinka toimitaan. Kuitenkin rokote olisi sinällään hyvä antaa, mutta anafylaktisen shokin riski on olemassa, joten katsotaan, miten toimitaan. Minä rokotteen tällä käynnillä kuitenkin sain ja Paavo ottaa sen myös, kunhan töiltään joutaa. Lisäksi muukin Mötkiksen lähipiiri tulee olemaan rokotettua.

Synttäreistä on tiedossa oma postauksensa, jahka sen saan ilmoille. Tällä hetkellä tuntuu, että aikaa blogille ei juurikaan ole. Mötkis nukkuu yhdet päikkärit, joiden aikana pääsääntöisesti itsekin lepäilen ja torkun, mutta katsotaan saisinkin blogiin taas hieman lisää virtaa pikkuhiljaa. Aiheita kuhisee päässä mielinmäärin, mutta kirjoittamaan asti pääseminen tuntuu tällä hetkellä haastavalta.

Imetysviikko

Hyvää päättyvää imetysviikkoa! Itselleni tyypillisesti myöhästyin elokuussa olleesta Kansainvälisestä Imetysviikosta, päivän, joten siirsin postauksen julkaisua Suomessa vietettävään imetysviikkoon saakka. Siitäkin meinasin vielä myöhästyä, heh.

Alle viikon päästä meillä on takan jo vuoden mittainen imetystaival. Taival, joka on ollut tunteiden vuoristorataa. Alussa varsinkin koin ihanaksi sen, kuinka tarpeen olen tuolle pienelle ihmisen alulle. Mötkis kun ei missään vaiheessa oikein pullosta suostunut syömään, oli rinta ainut ravinnonlähde kiinteiden aloittamiseen saakka. Jossain vaiheessa kuitenkin tuo symbioosi ja rinnan tärkeys pojalle muuttui ehkä hivenen ahdistavaksikin. En voinut olla paria tuntia pidempään erossa pojastani ilman, että huolestuisin siitä, mitä hän saa ravinnokseen. Sinällään hassu huolenaihe kiinteiden ollessa pelissä hyvin jo viiden kuukauden iästä lähtien.

Meillä imetys on ollut alun haasteita lukuunottamatta kivutonta satunnaisia puremisia lukuunottamatta. Alkuun kuitenkin haastoi matalat rinnanpäät, joiden takia käytössä oli alkuun sekä rintakumi että TSI-nänninkohottajat. Kuitenkaan nännit eivät missään vaiheessa menneet rikki, emme kärsineet suihkutisseistä tai muistakaan tavallisimmista haasteista. Lapsen kasvaessa toki rinnalla olemiseen keskittyminen on ollut välillä haastavaa ja rinnalla oleminen melkoista akrobatiaa. Kuitenkin pääosin olemme saaneet nauttia imetystaipaleestamme.

Tähän postaukseen halusinkin koota kuvia meidän imetystaipaleestamme. Osa on jo aikaisemmin blogissa julkaistuja, osa sellaisia jotka olen julkaissut somessa muuten.

© Laura Parkkonen

Mötkis 11kk

Tasan kuukauden päästä meillä juhlitaan yksivuotiasta.

Uskomatonta, miten iso ja taitava poika meillä jo asustaakin.

Mötkis liikkuu tällä hetkellä pääsääntöisesti kontaten tai sopivan tuen ollessa tarjolla tukea vasten kävellen. Hän on alkanut seisomaan pieniä hetkiä myös ilman tukea, joten pikkuhiljaa varmaan myös kävelyä aletaan harjoitella ilman tukea. Erityisesti kylvyssä Mötkiksen mielestä on erityisen hauska seisoa ilman tukea. Tästä nyt ei Paavon kanssa ihan samaa mieltä olla, mutta se ei tunnu Mötkistä paljoa hetkauttavan. Meillä harjoitellaan edelleen peruuttamalla esimerkiksi portaista alas tulemista, toistaiseksi vielä tuloksetta. Mötkis siis edelleen ryntäisi joka paikasta kontaten pää edellä alas, mutta jospa se pikkuhiljaa tarttuisi päähän, että on parempi tulla jalat ja pylly edellä. Kuluneen kuukauden aikana viimeksi puhjenneiden yläetuhampaiden viereen on puhjennut yksi hammas lisää ja toinen on vielä pinnan alla pilkottamassa. Lisäksi Mötkis on oppinut painamaan päänsä maahan karhunkävelyasennossa ja hän kurkkii sieltä innoissaan maailmaa nurinpäin. Myös sopiva musiikki pistää pyllyn pyörimään vallattomasti.

Rytmin osalta pientä muutosta on tapahtunut, sillä Mötkis siirtyi yksiin uniin. Siirtymän hän toteutti itse siten, ettei enää suostunut nukahtamaan iltaunille kävelyllä ollessa, joten nyt on menty vajaan kuukauden ajan yksillä unilla. Joinakin päivinä hän saattaa torkahtaa esimerkiksi autoon pieneksi hetkeksi noiden pidempien unien lisäksi, mutta jos mitään pidempiä siirtymiä ei ole, nukkuu Mötkis yhdet unet. Päikkärit alkavat yleensä 12-12.30 aikaan. Pääsääntöisesti ne kestävät puolestatoista tunnista kahteen tuntiin, parhaimmillaan unia otetaan jopa kaksi ja puoli tuntia. Edelleen Mötkis nukkuu päikkärinsä ulkona ja niin mennään toistaiseksi.

Pidimme loppukesästä jälleen unikoulua. Olisikohan tämä nyt ollut unikoulu vol 3. Tällä kertaa saavutettiin se, että Mötkis saa rintaa vasta kuuden aikaan. Monena aamuyönä Mötkis herää viiden maissa ja silloin hänet käydään hakemassa meidän väliin jatkamaan uniaan ja lähempänä kuutta annan rintaa. Tuosta jatketaan unia yleensä suunnilleen seitsemään ja sitten Mötkis pomppaakin pystyyn pirteänä. Yöunille Mötkis nukahtaa edelleen kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä.

Kuluneen kuukauden aikana ruokailujen osalta saatiin toteutettua se muutos, jota viime kuukausikatsausta kirjoittaessa toivoinkin. Imetys on nyt saatu vakioitettua siten, että Mötkis saa rintaa aina ruuan päälle. Muuten rintaa ei tarjoilla päivän aikana. Tällä hetkellä Mötkis syökin rintaa sen 5-7 kertaa päivässä, mikä tuntuu olevan juuri sopiva määrä. Pääosin Mötkis sormiruokailee, puurot kuitenkin menee joko syöttämällä tai smoothiepussista. Ruokajuomana Mötkiksellä on lounaalla ja päivällisellä piimä, muilla aterioilla vesi.

Neuvolaahan tässä 11 kuukauden iässä ei ollut emmekä Mötkiksen kanssa myöskään avovastaanotolle mitoille lähteneet. Kuitenkin tällä hetkellä ruoka maistuu Mötkikselle hyvin ja hän tuntuu kasvavan ihan silmissä, joten emme kokeneet mittojen ottamista tarpeelliseksi. Tietenkin sinällään olisi ollut hauska käydä mitat otattamassa ihan vain mielenkiinnon vuoksi, mutta odotellaan nyt sitten sinne vuoden ikään saakka tuoreita mittoja.

Vaippojen osalta on siirrytty kokoa isompiin. Nyt siis käytössä Liberon Comfort-teippivaipat koossa 5 ja UP&GO-housuvaipat koossa 6. Vaatteissa pääosin käytössä on koko 80, mutta edelleen ne muutamat lempparit 74 on käytössä. Sinällään hauska, että nuo lempparibodyt on olleet käytössä jo viitisen kuukautta. Ilmeisesti ne tuli otettua käyttöön jo aika hyvissä ajoin, kun edelleenkin menevät. Juurikin tässä postauksessa esiintyvä Molon body on yksi noista viitisen kuukautta käytössä olleista bodeista. Toki ehkä jo nyt sen voi seuraavan pesun jälkeen siirtää muistojen arkistoon, sillä hihat alkavat olla jo turhan lyhyet.

Ensimmäistä syntymäpäivää odotetaan jo kovasti. Sen suunnittelusta voitkin lukea täältä.

Innolla ja jännityksellä odotamme,onko meillä jo kävelevä synttärisankari

vai minkälaisen muodon liikkuminen kerkeääkään siihen mennessä ottaa.

Uusia taitoja kun tulee jatkuvasti lisää entisten jalostuessa siinä sivussa.

Viisi asiaa, jotka tekisin toisin

Paljon on Mötkiksen kanssa tullut varmasti tehtyä virheitä.

Tai ei nyt välttämättä suoranaisia virheitä,

mutta asioita, jotka olisi voinut tehdä toisin.

Sellaisia asioita ja valintoja,

jotka eivät varsinaisesti mitenkään maata kaatavia ole,

mutta tekemällä asiat toisin olisi voinut esimerkiksi

oma jaksaminen olla aika ajoin parempaa.

Tähän postaukseen keräsinkin asioita,

jotka tekisin toisin,

jos meille vielä toinen lapsi joskus syntyisi.

Uniasiat

En tiedä, mitä kaikkea olisin voinut tehdä toisin Mötkiksen unien parantamiseksi jo heti pienestä pitäen. Ainakin muutama asia näin jälkikäteen on mieleen juolahtanut. Olisin voinut laskea hänet sylistäni omaan sänkyynsä nukkumaan ja nukkua samalla itsekin. Niin olisin, mutta toisaalta oli niin ihana tuoksutella vauvaa sylissä telkkaria sivusilmällä vilkuillen. Ylipäätään olisin varsinkin alkuun unien ollessa välillä äärimmäisen vähäisiä ja huonoja, nukkua itse enemmän aina Mötkiksen nukkuessa. Esikoisen kohdalla kun se olisi ollut täysin mahdollista. Seuraavien lasten kanssahan tämä ei mahdollistu, ellei esikoinen ole esimerkiksi hoidossa tai nuku samaan aikaan vauvan kanssa.

Tutti ja tuttipullo

Luontevana jatkumona voidaankin siirtyä tutin ja tuttipullon käyttöön. Tai käyttämättömyydeen, kuten Mötkiksen kohdalla kävi. Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina en uskaltanut tuttia tai pulloa Mötkikselle antaa. Pelkäsin sen vaikuttavan imetykseen ja vaarantavan sen onnistumisen. Kuitenkin Mötkiksen imemisentarve oli aivan valtava ja hän vaatikin tissiä vähän väliä. Kun uskaltauduimme tuttia tarjoamaan testasimme muistaakseni kolmea tai neljää eri vaihtoehtoa, tuloksetta. Tutti ei vaan pysynyt Mötkiksen suussa. Hän sylki sen aina uudestaan ja uudestaan pois suustaan, kunnes jossain vaiheessa totesin, että antaa olla. Tuttipulloa Mötkikselle tarjottiin aina silloin tällöin. Kuitenkin aivan liian harvoin siihen, että hän olisi siihen oppinut ja tottunut. Yleensä seurauksena oli raivoa ja huutoa eikä pullosta kelvannut pumpatut maidot.

Seuraavan lapsen kohdalla toivoisinkin hänen oppivan sekä tuttiin että pulloon. Helpottaisi huomattavasti omaa jaksamista, kun saisi aina välillä nukkua kokonaisen yön heräämättä Paavon hoitaessa yösyötöt. Tätä joskus kokeiltiinkin. Nukuin sohvalla korvatulpat päässä ja Paavo syötti Mötkiksen pullosta. Mötkis ei kuitenkaan tyytynyt pelkkään pulloon, vaan vaati päälle vielä rintaa jatkaakseen unia. Totesin, että kerta joudun itse heräämään kuitenkin antamaan rintaa vielä pullon päälle, on minun aivan sama itse hoitaa yöt kokonaisuudessaan. Tällä hetkellähän meillä on haasteena se, että Mötkis herää usein viiden aikaan ja jatkaa uniaan rintaa saatuaan meidän välissä kuitenkin vähän väliä havahtuen vähän tissittelemään. Hän ei siis välttämättä tuon yhden syönnin jälkeen syö enää kunnolla, mutta tissi on aina välillä saatava suuhun ihan vaan varmistuakseen, että äiti on edelleen paikalla. Veikkaisin, että tähän tutin syöminen voisi olla helpotuksena.

On hän todistettavasti kuukausen ikäisenä ainakin kerran tuttia syönyt

Hoitoon antaminen ja iskään luottaminen

Kieltämättä Mötkis on ollut todella vähän hoidossa. Tähän on varmasti todella merkittävästi vaikuttanut tuo, ettei häntä pullolle opetettu. En uskaltanut olla alkuun tuntia pidempään poissa. Enkä varmaan ensimmäisen kahden kuukauden aikana ollutkaan pojasta erossa tuntia pidempään. Näin jälkikäteen ajateltuna muutaman tunnin jaksoissa hänet olisi voinut aivan hyvillä mielin jättää hoitoon iskälleen tai isovanhemmilleen. Mikäli meille toinen lapsi joskus suodaan, haluaisin myös pystyä luottamaan iskään vielä paremmin kuin nyt. En tarkoita, että Paavon tavassa hoitaa Mötkistä olisi koskaan ollut mitään huonoa tai epäluottamusta herättävää. Jotenkin vaan varsinkin alkuun kuvittelin, että kaikkien on toimittava samoin kuin minä, vain minä osaisin lapsemme hoitaa. Tästä ajattelusta olen nyt tietoisesti pyrkinyt opettelemaan pois. Paavo pärjää poikamme kanssa mainiosti ja nyt varsinkin kun Mötkis on jo kohta puolen vuoden ajan syönyt kiinteitä, ei hänen ravitsemuksensa osalta ole mitään aihetta huoleen, vaikka joku tissittely jäisikin välistä.

Vaatteiden määrä

Tämä on varmaan lähes jokaisen esikoisensa saavan äidin kompustuskivi. Pikkuvaatetta oli hankittuna aivan hurjat määrät. Varsinkin kun pienimmät koot olivat käytössä viikon tai kahden ajan, tuntuu hullulta, että niitä oli niin paljon. Kuitenkin kaikki söpöt, pienet vaatteet houkuttivat liikaa raskausaikana, enkä niitä voinut vastustaa. Nyt kuitenkin isompia kokoja hankkiessani olen pyrkinyt pitämään määrät kohtuullisina ja ajattelen ennemmin niin päin, että vaatteita voi ostaa lisää jos käytäntö osoittaa niitä olevan liian vähän. Onneksi kuitenkin suurin osa vaatteista on ostettu käytettynä, joten ihan valtavaa rahan hukkaa ei ole päässyt muodostumaan. Kuitenkin vähän harmittaa, kun jälkeenpäin pikkuvaatteita myydessäni olen huomannut, miten huonosti ne menevät kaupaksi.

Voi sanoa ei

On ihan okei, jos äiti ja iskä on väsyneitä alkuun tai haluavat vain pesiä vauvan kanssa perheen kesken. On ihan okei sanoa vieraille, että ei, meille ei nyt voi tulla käymään. Muistan todennäköisesti ikuisesti, kuinka muutama päivä synnytyksen jälkeen itkin vessassa istuessani kovaa mahaa ja huusin ääneen, että olisipa hienoa, jos meillä olisi vielä joku käymässä. Äiti voi olla kovinkin kipeä ja voipunut synnytyksen jälkeen ja tarvita ihan todenteolla lepoa. Lisäksi meillä kävi lähes poikkeuksetta siten, että aina kun joku tuli Mötkistä katsomaan, hän nukkui. Hän saattoi nukkua kolmen tunnin päikkärit vieraiden ollessa. Minkä levon siinä ajassa olisi itsekin kerennyt saada, jos ei olisi tarvinnut kestitä vieraita. Myös myöhemmin voi sanoa ei. Voi sanoa ei sukulaisten kantaessa tavaraa ovista ja ikkunoista, kun edellisetkin jo pursuavat edellä mainituista ulos. Jokaisella on oikeus määrittää omat ja perheensä rajat.

Varmasti vielä monia muitakin asioita tekisin toisin, mikäli meille toinen lapsi suotaisiin. Seuraavan raskaudenkin aikana toivoisin tekeväni asioita toisin. Haluaisin pystyä nauttimaan raskaudesta enemmän ilman jatkuvaa menettämisen pelkoa. Toisen lapsen kohdalla varmasti monen asian suhteen osaisi olla muutenkin levollisemmin mielin. Esimerkiksi meillä on takanamme Mötkiksen kanssa hyvin onnistunut imetys, joten sen onnistumisesta tuskin osaisin stressata. Kuitenkin esimerkiksi synnytys oli kokemuksena sellainen, että en tiedä onko se vähentänyt vai lisännyt pelkoja synnytyksen suhteen.

Jälkeenpäin on helppo jossitella ja voivotella tehtyjä virheitä tai tekemättä jättämisiä.

Kuitenkaan niihin ei mielestäni kannata jäädä liikaa kiinni.

Virheistä tottakai kannattaa ja täytyykin ottaa opiksi,

mutta suotta niillä jää itseään, tai muita, ruoskimaan.

Jokainen vanhempi ja lapsi on omanlaisensa

ja jokaisen kasvu vanhemmaksi sisältää omat kompastuskivensä. 

Ensimmäisen syntymäpäivän suunnittelua

Mötkiksen elämän iso virstapylväs lähestyy,

nimittäin 1-vuotisjuhlat odottavat reilun kuukauden päässä.

Juhlia on mietitty jo pitkin vuotta,

itseasiassa ensimmäisen kerran niistä puhuttiin jo ristiäisiä suunnitellessa.

Mötkiksen ensimmäinen syntymäpäivä sattuu sopivasti lauantaille,

joten päätettiin juhlat pitää silloin.

Jossain kohtaa olenkin maininnut, että Paavolla on monta sisarusta, joten sitä myötä kutsuttavia ja vieraita on myös paljon. Vieraiden rajaaminen puhututti jo ristiäisiä suunnitellessa ja tuolloin tultiinkin siihen tulokseen, että ristiäisiin kutsutaan vain isovanhemmat ja kummit. Kuitenkin tuleville 1-vuotissynttäreille halutaan kutsua niin sanotusti kaikki. Kutsuttavien listalle lukeutuvatkin siis isovanhemmat sekä isoisovanhemmat, kummit, Paavon viisi sisarusta perheineen sekä minun enoni ja tätini perheineen. Näistä jo muodostui kiitettävät yli 40 vierasta. Huh. Tultiin, siihen tulokseen, että synttärit on pidettävä kahdessa kattauksessa. Kattaukset ovat klo 14 ja 17 alkaen. Ensimmäisessä kattauksessa ovat isovanhemmat, isoisovanhemmat, kummit sekä osa Paavon sisaruksista ja toisessa kattauksessa loput Paavon sisarukset sekä minun enon ja tätien perheet. Lisäksi ajateltiin vielä jättää varaus rääppiäisten pitämiseen sunnuntaina. Kutsutaan siis silloin kavereita käymään kakkukahveilla, jos tarjoiluja jää yli.

Tarjoilujen osalta myös suunnittelu on aikalailla toteutettu. Varmasti tulee vielä viime hetken muutoksia ja muuttujia, mutta kuitenkin pääpiirteissään ne on mietittynä. Suolaisista tarjolle ajattelin laittaa kinkkuvoileipäkakkua, cocktailpiirakoita munavoin kera, jonkun piirakan sekä kasvisdipin ja sipsiä. Makeaa olisi tarjolla täyte- ja juustokakun muodossa. Lisäksi ajatuksena on tuskarrella vesimelonihai sekä hankkia namia, limua ja mehua. Tarjoilut toteutetaan sillä ajatuksella, että siinä on myös sellaisia, mitä Mötkikselle voi huoletta antaa. Hänelle on ajatuksena tehdä oma smoothiekakku.

Koska vieraita on niin paljon, eikä minun hermo kestä astioiden käsin tiskaamista tullaan juhlia varten hankkimaan jotkut kivat kertakäyttöastiat. Saattaa olla, että mennään samalla kaavalla kuin ristiäisissäkin, eli kahvikupit olisi ihan oikeat kupit, kun taas lautaset ja lasit olisivat kertsikat. Tämä järjestely ainakin ristiäisissä toimi hyvin. Kuten Mötkiksen ristiäisissä, myös synttäreillä hänen kumminsa tulee avuksi tarjoilujen tekemiseen. Kyseinen kummi on koulutukseltaa leipuri-kondiittori, joten käännyin suoraan hänen puoleensa, kun synttäreitä alettiin suunnitella. Lisäksi kyseinen kummi tuntee minut varmaan melkein 20-vuoden ajalta, joten hän tasan tietää minkälaista haluan ja minkälainen hermoheikko osaan tällaisten asioiden suhteen olla.

Kun vieraslista ja tarjoilut oli mietittynä, alettiin miettiä lahjatoiveita. Mitä oikeasti tarvitaan. Totesin heti alkuun Paavolle, että en halua pyytää vaatetta, ellen pyydä jotain tiettyä ostamaan. Oma makuni on melko valikoiva ja haluan itse päättää, minkälaista vaatetta Mötkikselle puetaan. Kuulostaapa se tylyltä näin sanottuna, mutta niin se vaan on. En halua suotta hankittavaksi vaatetta, jota en sitten osaa Mötkikselle pukea. Mielestäni tällainen on aivan turhaa tuhlaamista. Lahjatoivelistalle päätyi muunmuassa 1-vuotiskuvaus, duploja, pikkuautoja ja lahjakortteja lastenvaate- ja lelukauppoihin.

Tänään viimeistä lomapäiväänsä viettävä isimies kävi yhdessä Mötkiksen kanssa pudottamassa kutsut postiin, joten ensiviikon aikana pitäisi alkaa kutsuja tipahtelemaan. Osa kutsuista vietiinkin jo muistaakseni alkuviikoista sellaisille ihmisille, joiden postilaatikot oli helposti saatavilla. Ilmoittautumisen pyysin tapahtumaan viimeistään viikkoa ennen juhlia, niin keretään sitten rauhassa sumplia mahdollisia erityisruokavalioita ynnä muita.

Nyt siis vain jänskäillään ja odotetaan innolla tulevia juhlia!

KOTI: Mötkiksen huone

Jatketaan kodin esittelysarjaa Mötkiksen huoneella.

Huone on sinällään vielä hieman keskeneräinen,

että tummanruskea arkku tulee saamaan kalkkimaalia pintaansa

ja todennäköisesti lisää tauluja seinille tullaan ripustamaan.

Pääpiirteissään huone on kuitenkin valmis.

Pinnasängyn lisäksi ainut uusi hankinta Mötkiksen huonetta varten oli Malm- lipasto Ikeasta, joka kasattiin Mötkiksen tulevan kummin kanssa muuttoviikolla. Koska Mötkiksen huoneessa ei varsinaisesti ole vaatesäilytystilaa, oli lipaston hankinta melkolailla pakollista. En halunnut säilyttää Mötkiksen vaatteita vaatehuoneessa, johon kyseisestä makkarista on käynti, vaan halusin saada vaatehuoneen kausisäilytyksessä olevien vaatteiden ja niin sanotusti ylimääräisen krääsän säilytykseen.

Samaisen tulevan kummin kanssa käytiin läpi Mötkiksen vaatteet ja lajiteltiin ne koittain. Myöhemmin samalla viikolla aloin pystyviikkaamaan Mötkiksen vaatteet Skubb-laatikoihin lipastoon. Vaatteet on sijoitettu lipastoon siten, että vasemmalta reunassa ovat bodyt, seuraavana housut, sitten yökkärit, takana oikeassa yläkulmassa jumpsuitit, neuletakit, sukkikset ynnä muut sekalaiset ja etuoikealla pikkukoreissa sukat ja pipot. Ulkovaatteet on sijoitettuna eteisen peilikaappiin.

50-56 koot

62-68 koot

Tällä hetkellähän Mötkiksellä on käytössä koot 74-80. Yllä olevat kuvat on otettu jo raskausaikana eikä tämän hetkisestä Malmin sisällöstä ole kuvia. Pikkukokojen vaatettahan meillä oli aivan hillittömästi, mutta nyt pikkuhiljaa olen yrittänyt opetella hillitsemään ostohalujani ja koitan pitää vaatemäärät maltillisena. Ennen Mötkiksen syntymää etenkin isäni naureskeli sille, että näinköhän pystyviikkaan Mötkiksen vaatteet enää muutaman viikon jälkeen. Noh, näin kymmenen kuukaudenkin jälkeen kyllä, edelleen pystyviikkaan. En koe tuon pystyviikkauksen vievän yhtään sen enempää aikaa tai olevan sen vaivalloisempaa ja pysyvätpähän vaatteet siistimmin kasassa, kuin kaatuilevissa pinoissa.

Lipaston päällä on somisteena babyshowereilla saatu norsupehmo, muutamat nuppipalapelit, palikoilla kuormatut vaunut sekä Mauri Kunnaksen kirjoja. Osa kirjoista on minun lapsuuteni aikaisia ja osa on Mötkiksen mumman hänelle hankkimia. Muutamia kertoja onkin jo kirjoja luettu ja kuvia katseltu. Kuitenkin Mötkis malttaa vielä kovin lyhyen aikaa keskittyä sylissä satua kuuntelemaan, että taidetaan niiden antaa vielä hieman odottaa.

Pingviinitaulun saimme muutamia vuosia sitten samaiselta Mötkiksen mummalta, minun äidiltäni, joululahjaksi. Se on virolaisen Navitrollan käsialaa ja sopii mielestäni pienen pojan huoneeseen mainiosti.

Kooltaan Mötkiksen huone on melko kompakti 8,5 neliöä. Huoneen sisustamisesta hivenen haastavan tekee se, että siinä on yksi ainut niin sanotusti ehjä seinä. Muilla kolmella seinällä on joko ikkuna, huoneen ovi tai vaatehuoneen ovi. Hirveän täyteen en halua huonetta alkaa tunkea ja tällä hetkellä tavaramäärä tuntuukin aikalailla sopivalta. Katsotaan tilannetta sitten, kun isompia leluja alkaa meille rantautua.

Katsotaanhan kauanko tuo nojatuoli jatkaa oleiluaan Mötkiksen huoneessa. Sillä ajatuksella sen Facebook-kirpparilta ostin, että sen voisi jossain vaiheessa siirtää olkkariin, kunhän yöimetykset vähenevät tai loppuvat. Tällä hetkellähän sitä tilannetta kohti ollaan kovasti pyrkimässä, joten saa nähdä missä vaiheessa nojatuoli siirtyy olkkariin. Toisaalta se saa kyllä olla Mötkiksen huoneessakin, siinä on mukava itse istuskella Mötkiksen touhutessa lattialla.

Mitäs tykkäsitte pojan huoneesta ja ylipäätään tämäntyyppisestä postauksesta?

Kodin osalta aikaisemmin on esitelty olohuone ja keittiö,

esittelemättä olisivat siis vielä meidän makkari, vessa, kodari sekä pesutilat. 

Haluaisitteko päästä kurkistamaan niihinkin?