Mötkis 2 viikkoa

Pojan syntymästä on jo yli kaksi viikkoa aikaa. Tuona aikana hän on kasvattanut meitä ihmisinä jo suunnattomasti. Meidän yöt ovat rauhoittuneet alun hepuloinnista paljon, kun yhdistimme pojan mahan oireilevan samoista ruoka-aineista, mitkä minua närästivät raskausaikana. Nyt siis välttelen ruisleipää ja mausteisia ruokia. Sipulia käytetään kohtuudella. Ilta-aikojen rauhoittaminen kotiin rauhoittaa myös pojan öitä.

Mahan kipristelyjä lukuunottamatta poika on varsin tyytyväinen tapaus. Kunhan perustarpeet on täytettynä niin on rauha maassa. Tutilla pojan saa rauhoittumaan esimerkiksi hoitotoimien aikana, jos tissiä ei ole heti saatavilla. Muuten poika ei juurikaan syö tuttia, enimpään harmitukseen vain. Rinnalla viihdytään paljon ja kantoliinaakin on päästy testaamaan pojan rauhoittamiseen.

50cm terällinen yökkäri kinnaa jo päällä niin pahasti, että se piti laittaa pois käytöstä. Pitkä pötky tämä meidän nuori herra. Muuten 50-vaatteet on käytössä tällä pitkällä hoikalla jäpikkäällä. Uusia mittoja saadaan tiistaina olevassa neuvolassa.

Perjantaina otettiin kahden viikon iän täyteen tulemisen kunniaksi isästä ja pojastaan kuvia. Mötkiksen kuvasta teetetään ukille ja papalle mukit isänpäivälahjaksi. Canvastaulun tilaukseen päästään myös.

Huomenna äitillä ja iskällä tulee yhteistä taivalta täyteen 11 vuotta. Paljon asoita on mahtunut noihin vuosiin. Ollaan koettu iloja ja suruja. On naurettu ja itketty yhdessä ja erikseen. Nyt olemme päässeet elämässä niin pitkälle, että meillä on omistusasunto, jota pieni poikamme saa kutsua kodiksi.

Vaikka keskenmenojen aikaan tuska oli valtava, sanoinkuvailematon, 

näin jälkikäteen ymmärtää, että juuri näinhän tämän piti mennä.

Saimme tuoda pojan 16.10.2017 meidän omaan kotiin.

Hän syntyi elämäntilanteeseen, jossa meillä on tarjota hänelle paljon enemmän,

kuin ennen. Olemme valmiimpia vanhemmiksi, kuin olisimme olleet jos esimerkiksi ensimmäinen raskaus olisi kantanut loppuun asti.

Onneksi hän on täällä tänään.

Näin hienosti hän kannattelee päätään 14 vuorokauden iässä

KOTI: Olohuone ja keittiö

Tämä postaus odotti pöytälaatikossa ennen synnytystä ja 

oli tarkoitus julkaista se ennen Mötkiksen syntymää.

Toisin kuitenkin kävi ja hyvä niin, julkaistaan tämä siis nyt.

Tämä näiden kotipostausten tuottaminen on kestänyt ja kestänyt ja kestänyt. Enkä kyllä oikeastaan tiedä, onko vieläkään hyvä hetki näille. Seinät näyttävät tyhjiltä taulujen puuttuessa enkä oikein tiedä, osaanko tällaisia postauksia loppupeleissä oikein tehdäkään. Nyt kuitenkin muutosta on jo yli kaksi kuukautta aikaa, joten eiköhän nyt ole sopiva hetki. Vaikka tavarat löysivät paikkansa muuton jälkeen todella nopeasti ja uusi koti tuntui kodilta jo heti ensimmäisenä iltana, on täällä kuitenkin vielä keskeneräistä. Verhotangot saatiin seinälle vasta baby showereita edeltävänä iltana. Taulut odottavat edelleen seinälle laittamista. Samoin muutama valaisin pitäisi vielä hankkia.

Tarkoitushan oli aloittaa kotipostausten sarja Mötkiksen huoneesta, mutta voin sanoa, että tuo tavaran määrä mikä siellä on tällä hetkellä säilöttynä ei oikein motivoinut kuvaamiseen. Huoneessa siis on turvakaukalo sairaalalaukkuineen pinnasängyssä ja rattaat keskellä lattiaa. Lisäksi ylimääräiseksi jäänyt televisio rohlottaa edelleen kyseisessä huoneessa... Onneksi kuitenkin kaikki perusasiat on Mötkiksenkin huoneessa kunnossa ja kunhan nuo ylimääräiset tavarat sieltä pääsevät käyttöön, pääsee huonekin oikeuksiinsa.

Aloitetaan siis olohuoneesta ja keittiöstä. Huoneista, jotka oli mielestäni olennaisimmat saada nopeasti muuton jälkeen valmiiksi. Niissä kuitenkin oleskellaan päivittäin ja keittiö piti saada käyttökuntoon mahdollisimman pian, jotta siellä pääsi laittamaan ruokaa.

Vasemman puoleisessa kuvassa näkyvä seinä on asuntomme korkein. Korkeimmassa kohdassa huonekorkeus on vähän yli 3,5 metriä. Tuo korkeus tuo mukavasti tilantuntua muutenkin avaraan olohuoneeseen, mutta kostautui ikävästi telkkarin kohdalla: tuo 42" töllö näyttää onnettoman pieneltä kyseisellä seinällä, mutta niin pitkään kun se toimii, saa uuden television hankkiminen odottaa.

Tunnelmaa pimeneviin syysiltoihin tuovat pikkuvalot olkkarissa ja ruokapöydän nurkkauksessa. Lisäksi kynttilöitä on tullut jo jonkun verran poltettua ja tuikkukipot löysivätkin paikkansa jo heti muuton jälkeen. Orkidea on hieman nuupahtanut ja tekisikin mieli hankkia uusi tilalle. Tiedän kuitenkin, ettei sekään tule kestämään minulla pari viikkoa, max kuukautta pitempään, joten antaapahan ehkä olla.

Olohuoneen ja keittiön isot ikkunat antavat paljon valoa ja ikkunoista avautuukin asuinalueeseen nähden kohtuullisen puistoiset maisemat. Esimerkiksi meidän talonyhtiössämme osalla olohuoneen ja keittiön ikkunoista näyttäytyy lähinnä autotallin takaseinää oman takapihan lisäksi, mikä ei mielestäni olisi kovinkaan mielekäs vaihtoehto. Olohuoneesta on käynti terassille, joten esimerkiksi kesäaamuina terassille on helppo siirtyä nauttimaan aamupalaa.

Alkuun muutossa kun keittiön kaappeja alettiin täyttää, mietin hetken kauhulla, että minne kaikki tavara tulee mahtumaan. Kuitenkin kaapit ja eritoten saarekkeen laatikot vetivät yllättävän hyvin. Keittiöön jäikin vielä kaappeihin tyhjää tilaa. Tämä on sinällään ihan hyvä, koska tavaramäärä tulee lisääntymään Mötkiksen syntymän myötä jos tarvitaan esimerkiksi tuttipulloja tai viimeistään siinä vaiheessa, kun kiinteisiin tutustuminen alkaa. Kuitenkin tällä hetkellä tilaa on siis hyvin ja kaapit on täytetty väljästi, joten tiivistämisen varaakin on tarpeen mukaan.

Kokonaisuutena näitä kahta huonetta samana tilana katsoessa täytyy kyllä todeta materiaalivalintojen menneen putkeen. Olohuoneen korkea seinä natsaa täysin keittiön korkeakiiltovalkoisten ovien alumiinisiin listavetimiin sekä saarekkeen vitriinikaapin lasiovien kehyksiin. Kyseisten huoneiden huonekalut tulivat suoraan entiseltä asunnoltamme ja nekin asettuivat tähän kotiin mielestäni erittäin hyvin (telkkaria lukuunottamatta). Paljon paremmin nämä huonekalut pääsevät tällä asunnolla oikeuksiinsa, kuin edellisellä.


Täytyy sanoa, että kuvia räpsiessä ja niitä jälkeenpäin koneella katsellessa huomasi, että maha on jo todellakin pahasti tiellä. Järkeviin kuvausasentoihin ei meinannut taipua millään, kyykystä ei meinaa päästä ylös ja osa kuvista onkin juuri sen näköisiä, että ei oo kuvaaja paljon kohteensa tasolle mennyt. Viime aikoina kuvaaminen on jäänyt kyllä hävettävän vähälle ja onkin inhottanut puskea blogiin täysin kuvattomia postauksia.

Lisäksi kuvat on kyllä niin stilisoimattomia kun voi olla: tasoilla on tavaroita, jotka sinne on sattunut jäämään, keittiössä käsipyyhe rellottaa vinossa, jääkaapin ovi on vuorattu erilaisilla lippulappusilla ja magneeteilla. No, tältä meillä näyttää päivittäin.

Laskettu aika

Tänään on laskettu aika. Olemme kuitenkin saaneet tutustua uuteen perheenjäseneeseemme jo viiden päivän ajan.

Hän syntyi perjantaina 13.10.2017 viikoilla 39+2 painaen 3832g. Pituutta hänellä on komeat 51cm ja päänympäryksensä on 36cm.

"Ei ole kooltansa suuri tuo pikkuinen,

mut aikaan sai melkoisen muutoksen.
Toi elämään mukanaan valoisan lisän,
Teki toisesta äidin, toisesta isän."

Päivittelen kuulumisia kunhan täältä vauvakuplasta ennätän.

"Mitenköhän koirat suhtautuvat vauvaan?"

Kysymys, joka meiltä on kysytty sata ja tuhat kertaa. Kysymys, joka alkaa itseasiassa tässä vaiheessa jo hivenen kyllästyttää ja ärsyttää. Vaikka emme vielä voi tietää, miten koirat tulevat Mötkikseen suhtautumaan, vastaus on varma: koirat sopeutuvat uuteen perheenjäseneen tai on enää yksi osoite, eläinlääkäri.

Minulla on melko jyrkkä kanta tähän asiaan. Jos koirat eivät jostain syystä sopeutuisi Mötkikseen, on mielestäni lähes tulkoon ainoa vaihtoehto lopettaminen. Vallu on kuitenkin tullut meille kodinvaihtajana, enkä haluaisi enää häntä kolmanteen kotiin antaa. Helmillä on E-lonkat, eikä takeita siitä, paljonko hyviä vuosia on jäljellä, joten haluaisinko häntäkään sopeutumaan uuteen kotiin mahdollisesti vain lyhyeksi aikaa. Lisäksi koirille pitäisi löytää perhe, joka on valmis ottamaan molemmat. Menisi todennäköisesti liian vaikeaksi löytää sopiva perhe, joka olisi molempiin koiriin valmis sitoutumaan.

Minun lapsuudenkodissani oli koira, joka jouduttiin viemään piikille sen tultua mustasukkaiseksi minun synnyttyä ja yritettyään purra minua. Tästä syystä asiaa on ehkä tullut hieman enemmän mietittyä jo tässä vaiheessa ja toki nuo jatkuvat kyselyt ovat ajatustyötä pitäneet käynnissä. Oletusarvoisesti kuitenkin lähdemme liikkeelle siitä, että perusluonteeltaan molemmat koiramme ovat ihmisystävällisiä ja ovat tähän asti suhtautuneet kaikkiin vastaantulleisiin lapsiin innostuneesti, ei lainkaan aggressiivisesti.

Tottakai tilanne on eri siinä vaiheessa, kun vauva rantautuukin perheeseen, jossa koirat ovat olleet tavallaan lapsia ja tuo uusi perheenjäsen varastaakin äidin ja isän ajan sekä huomion. Olemme miettineet etukäteen sairaalasta kotiutumista ja tehneet toimintasuunnitelmaa koirien ja Mötkiksen tutustumiselle. Jo ennen sairaalasta kotiutumista Paavo tuo Mötkiksen vaipan, harson tai vaatteen, jonkun tavaran, jossa on Mötkiksen tuoksu, kotiin ja antaa koirien tutustua siihen ohjaten samalla sopivaan käyttäytymiseen.

Pyrimme tuomaan Mötkiksen kotiin siten, että koirat saavat kaikessa rauhassa tulla tutustumaan häneen, omaan tahtiinsa. Koiria ei kutsuta katsomaan Mötkistä, he tulevat kun kiinnostuvat (eli todennäköisesti heti kun astumme ovesta sisään). Koiria ei tulla tönimään pois vauvan luota. Tottakai pidetään huoli, etteivät tule liian lähelle, mutta ei myöskään aiheuteta koiralle tilannetta, jossa hänet ajetaan pois vauvan luota.

Kotiutumisen jälkeiselle ajalle koirille varataan luita, jotta heille on mielekästä tekemistä. Koiria ei tarvitse tuolloin hätistellä jaloista, vaan ne tyytyväisenä mussuttavat luitaan omassa pedissään tai ulkona. Kaiken aikaahan luita ei voi tietenkään syöttää, ettei maha ole sekaisin ja tule pahimmassa tapauksessa tukoksia, mutta sellaisille ajoille, kun koiriin ei ole toisen meistä mahdollista keskittyä ja koirat jotakin hötkeltävät, on mielestäni hyvä olla varalle jotain rauhallista tekemistä.

Näillä parilla yksinkertaisella toimintatavalla pyrimme siihen, etteivät koirat koe itseään "kakkosluokan kansalaisiksi" vauvan kotiutuessa. Tottakai Mötkis tulee olemaan perhehierarkiassa koiria ylempänä, mutta mustasukkaisuuden ja aggression välttämiseksi tutustuminen on mielestämme hyvä hoitaa mahdollisimman rauhallisesti, koiria kunnioittaen. Uusi perheenjäsen tulee kuitenkin koirien näkökulmasta heidän reviirilleen, joten jonkunlaista reviirin puolustamista voi ilmaantua.

Tällä hetkellä Mötkiksen ollessa vielä yksiössään kasvamassa koirat ovat saaneet vapaasti oleskella Mötkiksen tulevassa huoneessa, haistella vaatteet ja tavarat mitä siellä on. Pinnasängyn kasaamisen jälkeen Vallu otti pesäpaikan pinniksen alta ja päivysti siellä. Veikkaan, että sama paikka saattaa olla Vallun pesäkolona Mötkiksen synnyttyä, kunhan pinnis siirretään meidän makuuhuoneeseen. Vallun aiemmassa perheessä oli pieniä lapsia, joten siltä osin Vallu on tottuneempi lapsiin, kuin Helmi. Kuitenkaan Helminkään suhteen meillä ei sen suurempia epäilyksiä ole. Helmi on ollut enemmän innokas kuin älykäs suhtautumisessaan lapsiin, enkä usko Mötkiksen kohdalla olevan poikkeusta.

Uskon, että koirien käytös tulee olemaan enemmänkin rodulle ominaista paimentamista. Koirat pyrkivät pitämään lauman kasassa ja valvovat vauvaa. Ainakin näin kävi enoni kaksostyttöjen ollessa pieniä: tytöt makasivat leikkimatolla, jonka molemmin puolin koiramme asettuivat makaamaan kyljelleen ja vain seurailivat mitä tytöt tekevät, kunnes itse nukahtivat. Korkeentaan tuo paimennuskäyttäytyminen voi aiheuttaa ongelmia näykkimisen muodossa, kunhan Mötkis lähtee liikkeelle, mutta onneksi siihen mennessä koirat ovat kerenneet tulokkaaseen jo kaikessa rauhassa tutustua.

Emme kuitenkaan aio sokeasti luottaa koiriimme, vaan koirat ja Mötkis oleskelevat samassa tilassa valvottuina. Mikä tahansa koira voi pimahtaa ja käydä lapsen kimppuun, emmekä halua niin käyvän meidän kohdallamme. Lisäksi koira voi täysin ymmärtämättömyyttään esimerkiksi tukehduttaa vauvan makaamalla tämän päällä. Tästä syystä olemme uudella kodilla opettaneet koirat siihen, ettei meidän sänkyyn ole enää asiaa. Aikaisemmin koirat nukkuivat vieressämme, mutta koska Mötkikselle on tulossa sivuvaunu meidän sänkyyn ja lisäksi mahdollisesti nukumme perhepedissä, emme halua koiria enää samaan sänkyyn. Lisäksi toki myös karvaton sänky on aikalailla miellyttävämpi, kuin aikaisempi tilanne.

Kaikkeen emme voi valmistautua etukäteen, mutta mielestäni on tärkeää, että näistä asioista on keskusteltu etukäteen ja on pyritty keksimään sopivia toimintatapoja. Mielestäni on myös erittäin tärkeää, että meillä on molemmilla samanlaiset ajatukset siitä, mitä koirille tapahtuu, jos ne eivät sopeudu Mötkikseen. Luopuminen olisi riittävän raskasta jo ilman sitäkin, että aiheesta pitäisi vielä riidellä ennen lopullista päätöstä.

Kiire synnyttämään?

Pitkään minua on mietityttänyt odottajien kiire synnyttämään. Synnytystä yritetään käynnistää kaiken maailman vippaskonsteilla jo todella aikaisilla viikoilla. Ja siis nyt tarkoitan viikkoja ennen laskettua aikaa tai edes täysiaikaisuutta. Tilanne on aivan eri silloin, jos on lapsen kasvun ja kehityksen kannalta lääketieteellisesti perusteltua käynnistää synnytys aikaisemmin, mutta pelkkä äidin malttamattomuus ei mielestäni saisi olla syynä ennenaikaiseen käynnistelyyn.

Minulla ei ole mikään kiire synnyttämään. Nautin tästä raskaudesta kaikkine kipuineen ja vaivoineen tiedostaen, että tämä voi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tai vaikka seuraava kerta tulisikin, on silloin esikoinen hoidettavana, enkä kerkeä rauhassa ihastelemaan kasvavaa mahaa. Lisäksi toivon Mötkiksen saavan kasvaa ja kehittyä mahdollisimman pitkään mahan suojissa, jotta alkutaival olisi hänelle ja myös meille tuleville vanhemmille helpompi. Ymmärrän toki, että osalla äideistä raskaus on haastavampi ja raskaampi kuin omani. Kuitenkin toivoisin lapsen hyvinvoinnin menevän omien intressien edelle.

Tottakai ajattelumaailmaani on muokannut aiemmat keskenmenot. Sitä ei voi kiistää. Kerkesin pelätä, etten ikinä tule saamaan lapsia tai olemaan näin pitkällä raskaana. Lisäksi vahvana on ajatus siitä, että haluan olla valmis tekemään mitä vain lapsemme eteen ja se koskee myös raskausaikaa. Riippumatta siitä, kuinka kypsä alkaisin itse olemaan, haluan antaa luonnon hoitaa tehtävänsä ja uskon Mötkiksen syntyvän kun sen aika on.

38+0 isimiehen kanssa leffaan menossa <3

Täysiaikaisuus saavutettiin siis reilu viikko sitten ja siltä osin nyt on lupa tulla. Pitkin kuluvaa viikkoa on ollut ennakoivia merkkejä, joita en kuitenkaan turhan vakavasti ole ottanut. Sunnuntain ja maanantain, sekä maanantain ja tiistain väliset yöt supisteli ajoittain kipeästikin. Maanantaiaamuna irtosi limatulppa ja viime yön nukuin kuumavesipullon kanssa mojovien menkkajomotusten ansiosta. Tänään Mötkis on ollut todella liikkuvaisella tuulella ja tuntuu puskevan päätään alaspäin. Sukkapuikkosupistuksia tulee ja menee ja oikeaan reiteen repii välillä melkolailla kipeästi.

Vaikka tuntemuksia alkaakin olla, on myös päiviä, jolloin en edes tietäisi olevani raskaana, ellei maha olisi näin iso ja liikkeitä tuntuisi. En jotenkin usko, että Mötkis syntyy vielä ihan lähiaikoina, vaan olen henkisesti valmistautunut siihen, että marraskuun alussa käynnistellään. Viikon päästä perjantaina menen käymään seuraavan kerran äitipolilla ja tuolloin saan tietää, onko paikat alkaneet kypsyä vaiko ei ja varmaankin tehdään jo jonkunlaista suunnitelmaa käynnistämisen varalle sinne loka-marraskuun taitteeseen.

38+1 KalPa-SaiPa pelissä

Synnytystoiveeni

Nyt kun raskaus on täysiaikainen ajattelin olevan sopiva aika julkaista

pitkään luonnoksissa ollut postaus synnytystoiveistani.

Lisäksi ilmassa alkaa pikkuhiljaa olla lähdön tunnelmaa kipeiden supistusten

ja limatulpan irtoamisen merkeissä.

Kyseessä on siis todellakin toiveet,

käytäntö saattaa osoittautua täysin erilaiseksi.

Alusta asti, kun synnytystä olen kohdallani miettinyt, olen ajatellut haluavani mahdollisimman lääkkeettömän, luonnonmukaisen synnytyksen, johon puututtaisiin mahdollisimman vähän. Saisin synnytyksessä ohjausta tarpeen mukaan enkä kokisi olevani yksin, vaan kätilö olisi tukena ja neuvomassa. Toiveenani on, että mahdollisista toimenpiteistä keskustellaan joko minun tai Paavon kanssa, tai molempien mikäli se on mahdollista.

Ennen synnytystä minulla on tavoitteena pysyä kotona niin pitkään, kuin kivut ja vointi sen sallivat. Koen sairaalaympäristön ahdistavaksi ja edellinen kokemus sairaalassa vietetystä yöstä on se, kun jouduin keskenmenon jälkeisten komplikaatioiden vuoksi seurattavaksi yöksi naisten akuuttikeskukseen. Kotona ollessani pystyn varmasti olemaan rauhallisempi ja rentoutumaan paremmin, mikä taas edistää synnytystä. Lisäksi meillä on vain noin 15 minuutin ajomatka KYS:lle, joten nopeastikin sairaalaan päästään kun aika on.

Jos synnytys täytyy käynnistää, toivon, ettei Cytotecejä käytetä. Niitä käytettiin keskenmenon hoidossa ja supistukset olivat tuolloin todella kivuliaita. Nyt kuitenkin kyseessä on huomattavasti isomman lapsen synnyttäminen, joten en koe Cytotecejä kohdallani oikeaksi käynnistysmenetelmäksi. Haluaisin ennemmin kokeilla luonnonmukaisia käynnistysmenetelmiä mahdollisimman pitkään.

Toivon synnytysrauhaa, himmeää valaistusta, omaa musiikkia sekä kiireettömän ilmapiirin. Haluan liikkua mahdollisimman vapaasti synnytyksen aikana ja toivon, että kätilö myös tässä kannustaa. Avautusmisvaiheen apuvälineinä haluaisin kokeilla liikkumisen lisäksi jumppapalloa sekä ammetta tai suihkua.

Ensisijaisina kivunlievitysmenetelminä haluan käyttää lääkkeettömiä keinoja: ammetta, suihkua, hierontaa, rentoutumista, hengitysmenetelmiä, kuuma- ja kylmähoitoja sekä TENSiä. Toiveenani on, että puolisoani ohjataan aktiiviseen rooliin tarpeen mukaan. Jos koen tarvitsevani lääkkeellistä kivunlievitystä haluaisin aloittaa ilokaasulla. Sen ollessa riittämätön, seuraavana vaihtoehtona olisi pudentaalipuudutus, jonka jälkeen selkäydinpuudutteet.

Haluan kokeilla vaihtoehtoisia ponnistusasentoja puoli-istuvan sijaan ja pyrkiä löytämään keholleni sopivan asennon ponnistaa. Vaihtoehtoisiksi asennoiksi olen ajatellut kylkimakuullaan olemista sekä kyykkyä. Tärkeintä olisi kuitenkin löytää luonnollisen tuntuinen asento sekä saada vaihtaa asentoa tarpeen mukaan.

Kuten varmasti jokaisella, myös minulla on toiveena välttää välilihan repeytymät ja haluankin, että välilihaa tuetaan mahdollisimman paljon repeytymien välttämiseksi. Haluan, että minua ohjataan ponnistusvaiheessa hellittämään ponnistamista tarpeen mukaan, jotta väliliha kerkeää venyä tarpeeksi. Toivon, että episiotomialta vältytään, mutta koen sen kuitenkin paremmaksi vaihtoehdoksi, kuin hallitsemattoman repeytymisen.

Mötkiksen synnyttyä toivon, että hänet nostetaan ihokontaktiin heti syntymänsä jälkeen ja napanuoran annetaan sykkiä rauhassa loppuun. Tämän jälkeen Paavo haluaa katkaista napanuoran. Jos minun ja Mötkiksen vointi sallii, toivon saavamme olla rauhassa ihokontaktissa mahdollisimman pitkään ja kokeilla ensi-imetystä. Lisäksi toivon saavani imetykseen mahdollisimman paljon ohjausta, sillä toiveenani on täysimetys.

Mikäli sektio on syystä tai toisesta tehtävä, toivon, että siitä keskustellaan kanssani. Haluan Paavon olevan mukana sektiossa ja mikäli Mötkiksen vointi sen mahdollistaa, hän pääsee ihokontaktiin joko minun tai Paavon kanssa sektion jälkeen. Toivon myös, mikäli Mötkis tarvitsee lääketieteellistä hoitoa pysyy Paavo hänen mukanaan kokoajan.

Kotiin toivon meidän pääsevän mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Raskausdiabeteksen takia Mötkisen verensokereita tullaan seuraamaan syntymän jälkeen muistaakseni yhteensä 36 tunnin ajan. Toivon, että tuon ajan jälkeen meidän molempien vointi on niin hyvä ja imetys on alkanut käynnistyä ja pääsemme lähtemään kotiin. Ymmärrän kuitenkin täysin myös sen, jos jomman kumman ja ennenkaikkea Mötkiksen vointi vaatii pidempää aikaa sairaalassa.

Kirjoitin tämän postauksen Bebesinfon synnytystoivelistan pohjalta. Täyttelin synnytystoivelistan kyseisellä sivulla ja tulostin sen odottamaan synnytystä. Kun Paavo näki listan, hän totesi, ettei kätilö ehdi lukea listaa läpi ennen kuin Mötkis on jo maailmassa. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Ymmärrän, että nämä ovat vain toiveita, jotka saattavat joutua taka-alalle Mötkiksen tai oman vointini vuoksi. Koen kuitenkin tärkeänä synnytyksen pohtimisen sekä erilaisiin vaihtoehtoihin tutustumisen etukäteen.

Jotta synnytys voisi olla kokemuksena mahdollisimman hyvä,

koen äärimmäisen tärkeänä minun ja Paavon osallisuuden kaikissa synnytyksen vaiheissa.

Toivon, että löydämme toisistamme mahdollisimman paljon tukea

ja yhdessä koettu synnytys lujittaa parisuhdettamme entisestään.

Synnytys on tietyllä tavalla yhden taipaleemme päätepysäkki,

mutta pysäkki, jolta matka jatkuu uuden matkustajan kanssa <3