keskiviikko 29. marraskuuta 2017

PÄIVÄ MÖTKIKSEN MATKASSA 28.11.2017

00:40 Mötkis alkaa levottomaksi kainalossa, annan tissin suuhun ja jään seurailemaan syömisen lähtevän käyntiin. Katson kelloa ja totean, että ollaan nukuttu tähän mennessä jo ainakin kolme tuntia. Kahtena edellisenä yönä päästiin tähän aikaan vasta nukkumaan. Jes. Mötkis syö aikansa ja äkkäilee pieruja samalla. Kun maha on täynnä, päästää hän irti tissistä, hymähtää tyytyväisenä ja siirrän hänet hieman kauemmas itsestäni ja jatkan itsekkin unia.

03:45 Levoton ähkinä on käynnissä, otan pojan tissille. Mötkis äkkäilee taas pieruja, ei kuitenkaan tee kakkaa. Yleensä tähän aikaan syötöllä viimestään kakka tulee jos ei ole vielä aikaisemmin tullut. Seurailen taas syömisen käynnistymisen ja painan itsekkin silmät takaisin kiinni. Mötkis syö aikansa ja jatkaa taas tyytyväisenä uniaan.

05:40 Herään Mötkiksen ähinään ja otan hänet syömään. Köllitään ja ruokaillaan. Kuudelta Paavon herätyskello soi, hän käyttää pojan vaipan vaihdolla ja tuo takaisin tissille jatkamaan unia. Tässä vaiheessa oma olo on jo todella virkeä hyvin nukutun yön jälkeen ja syötön jälkeen jäänkin vähäksi aikaa hereille nukahtaen kuitenkin vielä uudestaan.

07.30 Syödään uudestaan tissiä. Syönnin jälkeen Mötkis on kuitenkin levoton ja itkuinen, maha vaivaa. Kakkaa ei ole tullut koko yönä, joten se varmasti vaivaa jo tässä vaiheessa. Tissitellään rauhassa sängyssä ja siirrytään sen jälkeen keittiöön tekemään minulle aamupalaa. Kahvin keittäminen ei ota sujuakseen. Ensin meinaan unohtaa suodatinpaperin ja purut. Sitten purut. Sitten kun viimein saan kahvin tippumaan, en muista tyhjentää pannua edellisen keiton jälkeisistä pannun huuhteluvesistä. Eikun uusiksi. Puolen kasin aikaan saan oman aamupalan viimein eteeni ja syön Mötkiksen seurustellessa vieressä yökkärisillään.

08:45 Aloitetaan Mötkiksen aamupesut. Paavon kirjoittama syntymäpäiväkortti saa aina hymyn aikaiseksi pojan hoitopisteelle tullessa. Otetaan D-tipat ja Mötkis antaa jälleen palautteen niistä: ei hyvä. Mietin mielessäni, että onneksi meille löytyi kerralla sopivat tipat. Ei ihmeemmin vatsanväänteitä ja ilmeisesti hidas tippoihin totuttelu kannatti. Opeltiin tippoihin siten, että ekalla viikolla yksi tippa, toisella kaksi ja niin pois päin. Yökkärin riisumisen jälkeen totean vaipan olevan todella täynnä pissaa vaikka se on vaihdettu vain kolme tuntia sitten. Pienen pieni kakka pojan vaipasta löytyy, mutta ei juuri nimeksikään. Pestään kasvot, kainalot ja vaippa-alueen iho. Kuivattelun jälkeen jätän Mötkiksen hoitoalustalle nakusilleen siksi aikaa, että valitsen hänelle päivän vaatteet. Pian alkaakin lorina kuulumaan ja pissi valuu pitkin pyykinpesukoneen kylkeä. Naurahdan Mötkiksen helpottuneelle ilmeelle ja pestään pissat pois. Vaatteiden pukeminen takkuaa, poika alkaa olla nälkäinen ja väsynyt jo tässä vaiheessa.



09:00 Asetutaan sohvalle tissittelemään. Mötkis on jo todella väsyneen oloinen. Mietin hetken, jaksanko lähteä jo lenkille. Katson ulos ikkunasta ja totean, ettei tuo harmaus paljon houkuta. Ollaan kuitenkin iltapäivällä lähdössä äitikaverin luokse busseilla niin pääsen itse viimeistään siinä vaiheessa happihyppelylle. Kun lenkille lähtö on suljettu pois, mietin laittaisinko pojan kuitenkin ulos nukkumaan. Samaan aikaan äitini soittaa ja sovitaan, että he tulevat illalla käymään. Puhelun aikana Mötkis nukahtaa syliini ja lähden kantamaan hänet omaan sänkyynsä. Laittelen itkuhälyttimen päälle ja siirryn itse olohuoneeseen koneen ääreen. Tyhjentelen astianpesukoneen ja suunnittelen joululahjojen paketoimista. Kehtuuttaa, en osaa paketoida.

09:40 Itkuhälyttimestä alkaa kantautua levotonta ähinää. Käyn tarkastamassa tilanteen ja totean Mötkisen heräilevän pikkuhiljaa. Käytän vielä tilaisuuden hyväksi ja käyn vessassa ennen kuin haen pojan sängystään. Poika herää hyväntuulisena ja käydään touhuamassa leikkimatolla. Hän viihtyy yllättävän hyvin ja nappaan muutamat kuvat samalla. Järkkärillä kuvia ottaessa kiroan puhelimen huonoa kameraa. Kotona järkkäri on koko ajan esillä, mutta kodin ulkopuolella sitä ei tule kuljetettua mukana. Reilun viiden minuutin touhuamisen jälkeen Mötkis käy levottamaksi ja itkuiseksi ja samantien myös nyrkki alkaa mennä suuhun. Nälkä iski. Siirrytään sohvalle tissittelemään. Tissittely on kuitenkin levotonta pyörimistä ja arvelen kakan olevan viimein tulossa. Olen oikeassa, viimein maha toimii, jes! Käydään pesuilla ja palataan sohvalle seurustelemaan.



10.15 Tissin himo yllättää jälleen, mutta tissillä ei kuitenkaan viihdytä. Tarjoan tuttia sillä ajatuksella, jos Mötkiksen tekee mieli imeä ja tissistä tuleva maito alkaa ärsyttää. Tutti kelpaa, mutta pian se syljetään suusta pois. Tarjoan tissiä tilalle ja hetken aikaa poika syökin alkaen kuitenkin itkeä uudelleen. Testaan tutin uudestaan, pois sylkemisen jälkeen tarjoan taas tissiä tuloksetta. Mötkis on väsyneen oloinen, muttei malta kuitenkaan nukahtaa. Rauhoittelen itkun ja totean tässä kohtaa olevan minun hyvä aika syödä. Otan Mötkiksen sitteriin ja alan viritellä oman lounaan lautaselle. Lasagnea ja raejuusta, nam.


10.40 saan lounaan eteeni ja syön sen Mötkiksen viihtyessä vielä yllättävän hyvin sitterissä. Kunhan olen saanut syötyä lähdetään käymään vaipan vaihdolla. Vaipassa on pieni pierunkuori, putsaillaan pylly, vaihdetaan kuiva vaippa ja asetutaan sohvalle tissittelemään. Hetken aikaa Mötkis jaksaa syödä kunnes uni saa vallan ja hän nukahtaa tissi suussa. Lähden siirtämään poikaa omaan sänkyynsä, mutta koiramme toteavat minun liikkuvan liian epäilyttävästi ja haukullaan herättävät Mötkiksen.

11.10 Kokeilumielessä kuitenkin peittelen hänet omaan sänkyynsä, toivotan kauniita unia ja kytken itkuhälyttimen päälle. Poistun huoneesta ja tarkistan bussiaikataulut. Tähtäämme lähtemään yhdeltä. Katson rattaat, vaatteet ja hoitorepun valmiiksi. Minulla on tapana valmistella lähdöt mahdollisimman hyvin aina pojan nukkuessa, että villasukkia ja tumppuja ei tarvitse etsiä enää lähdön hetkellä. Kun valmistelut on tehty, asetun koneelle blogin pariin.

11.40 Alkaa kuulua levotonta ähinää ja makuuhuoneeseen mennessä on vastassa täysin ammollaan olevat silmät. Pieni pukli on valunut pitkin suupieltä bodyn kaulukselle ja ilmeisesti alkanut häiritä unta. Käydään vaihtamassa body ja ollaan pikkuhetki mahallaan leikkimatolla. Mötkis ei kuitenkaan viihdy vaan siirrytään tissittelemään.

11.55 Tissittely muuttuu levottomaksi ja Mötkis alkaa tekemään kakkaa. Hieno homma, maha alkaa toimia tavalliseen tapaan yön panttaamisen jälkeen. Jumpataan kakka loppuun ja käydään pyllyn pesulla. Edellisestä tissittelystä on kuitenkin liian vähän aikaa ja pyllyn pesun aikainen pyörittely aiheuttaa uuden pulautuksen. Vaihdan Mötkikselle puhtaan bodyn, taas, todeten, etteivät edelliset housut sovi enää tämän bodyn kanssa. Etsin siis sopivat housut. Bodien ollessa vähissä lisävahinkojen ehkäisemiseksi laitan huudon säestämänä Mötkikselle kuolalapun kaulaan. Eipähän mene bodyn kaulus märäksi jos puklia vielä tulee.

12:10 Aloitetaan tissittelyt alusta ja tajuan laittaneeni kyllä pojalle kaiken valmiiksi, mutta omat lähtövalmistelut on pahasti vaiheessa. Meikata en ajatellutkaan, mammakamu kyllä ymmärtää laittautumattomuuden. Korkeentaan vetäsen silmäpusseja piiloon ja ripsiväriä vähän jos Mötkis sallii. Mutta vaatetuspuoli... Noo trikoot ja imetystoppihan on ihan perusasu minulle nykyään. Täytyy vain metsästää joku pitkähihainen ja imetysliivit lisäksi niin en palelluta tissejä ulkona ollessa.

12:20 Mötkis lopettaa tissittelyn ja totean, että mehän keretään 12.35 bussiin kun ruvetaan joutumaan. Puen Mötkiksen,laitan omat vaatteet, käyn vessassa ja eikun ulos. Pysäkillä ollaan hyvissä ajoin ja lisäksi bussi on myöhässä. Nyt enää yksi bussin vaihto on mammakamun luokse pääsemisen esteenä.

13.20 Asetutaan mammakamun luona sohvan nurkkaan tissittelemään ja rupattelemaan. Ajantaju katoaa. Seuraavat kaksi tuntia höpistään niitä näitä, vaihdetaan parit vaipat, hörpätään kahvit, syödään melkein kokonainen levy suklaata, tissitellään lisää ja rupatellaan.

15:30 Alan valmistautua kotiin lähtöön. Käydään vaihtamassa Mötkikselle kuiva vaippa, puetaan merinovillahaalari ja -pipo sekä villasukat ja -tumput ja tissitellään vielä viimeisen kerran ennen lähtöä bussipysäkille. Matkalla pysäkille soittelen äidilleni eli Mötkiksen mummalle ja tulevalle kummille. Vaihdetaan kummin kanssa kuulumiset ja kiroan myöhässä olevaa bussia. Bussi on jo sen verran myöhässä, että arvelen meidän myöhästyvän seuravasta bussista. Viimein bussi tulee ja jatketaan puhumista kummin kanssa. Muutamaa pysäkkiä ennen pysäkkiä, jolla meidän pitää jäädä pois ajaa bussi, johon olimme vaihtamassa meitä vastaan. Kiroan joukkoliikennettä ja totean omalla autolla kulkemisen varsinkin kelloa tuntemattoman vauvan kanssa olevan paljon helpompaa. Lopetellaan puhelu ja alan tutkimaan aikatauluja seuraavan linjan löytämiseksi.

16:20 Soitan samaiselle kummille uudestaan ja kerron seuraavan bussin lähtevän vasta 16.45, jos se on ajallaan. Puhutaan puhelimessa ja käyn pyörähtämässä kaupassa hakemassa suklaata ja alkoholitonta olutta. Odotan koko ajan hieman kauhulla missä vaiheessa Mötkis herää, mutta onneksi hän tuhisee syvässä unessa.

16:45 Bussi tulee viimein ja viimeinen kotimatkan rutistus alkaa. Heti kun hyppäämme bussista pois, alkaa vaunuista kuulua pientä öhinää ja ähinää. Pysähdyn postilaatikolle todeten sen olevan tyhjä. Ähinä jatkuu ja jatketaan matkaa nopeasti kotiovea kohti.

17:00 Päästään kotiovesta sisään, mumma ja isimies on meitä vastassa. Mumma alkaa purkaa pojan vaunuista sillä aikaa, kun käyn itse vessassa ja vaihdan kotivaatteet. Moikataan pikaisesti isimiehen kanssa ja pyydän häntä laittamaan minullekin ruuan valmiiks lautaselle. Ruvetaan tissittelemään ja höpöttelemään mumman kanssa. Ajantaju katoaa taas. Mötkis tekee tissittelyn lomassa kakat. Mumma käy vaihtamassa pojalle puhtaan vaipan. Mötkis seurustelee mumman kanssa ja minä syön.

18:00 Myös pappa tulee meille. Tissitellään ja Mötkis tekee uudestaan kakan. Mumma ja pappa lähtevät yhdessä vaippaa vaihtamaan. 
Mumma seurustelee vaipan vaihdon jälkeen Mötkiksen kanssa ja pappa katsoo Paavon kanssa pojasta otettuja kuvia koneelta.

18:15 Väsy ja nälkä itku iskee ja tissitellään jälleen. Mötkis alkaa sipata tissille, mutta ei kuitenkaan ihan malta nukahtaa. Mumma ja pappa alkavat tehdä lähtöä ja aletaan katsomaan KalPa-Sport peliä. Pian Mötkis nukahtaa tissille ja yritetään tehdä Paavon kanssa vaihto. Uni ei kuitenkaan jatku, mutta pääsin kuitenkin itse käymään vessassa. Jatketaan tissittelyä ja pian Mötkis nukahtaa tissi suussa ja annan hänen nukkua sylissä.

19:15 Mötkis herää ja minä käytän tilaisuuden hyväksi mennä suihkuun. Sillä välin Paavo käyttää pojan iltapesuilla ja päivävaatteet vaihtuvat yökkäriin. Mennään makuuhuoneeseen hämäriin valoihin tissittelemään.

20:00 Tissittely käy levottomaksi ja väsyitku alkaa olla läsnä vahvasti. Mötkis piereskelee ja noustaan pystympään asentoon jumppailemaan mahdollista kakkaa tuloksetta. Vaipassa on kuitenkin jo se verran pissiä, että Paavo käy vaihtamassa pojalle kuivan vaipan. Jatketaan tissittelyä rauhallisemmissa tunnelmissa.

20:40 Kakkajumppa tuottaa tulosta ja Mötkis tekee kakat. Paavo käy vaihtamassa pojalle puhtaan vaipan ja tuo hänet takaisin rinnalle. Mötkis ei asetu tissille ilman huutoa. Väsymys alkaa olla jo melkoinen, mutta periksi ei voi antaa. Poika nukahtelee tissille pienissä pätkissä ja virkistyy aina uudestaan.

22:00 Laitan puhelimen pois ja asetutaan kylkimakuulle tissittelemään. Mötkis nukahtelee hetkittäin tissille, mutta imuotteen irrotessa herpaantuu ja huuto alkaa voimakkaana. Rauhoittelen ja otan huudosta virkistyneen pojan uudelleen rinnalle. Tämä toistuu muutaman kerran. Torkun itse syöttöjen aikana.

22:20 Katson kelloa viimeisen kerran. Tissittelyt jatkuvat. Imuote irtoaa vielä kahdesti ja uudelleen rinnalle ottaessa itku herättää Paavon. Mietin, että seuraavasta kerrasta täytyy siirtää poika vaunuihin ja nukuttaa sinne. Maha alkaa ilmiselvästi olla täynnä, mutta tissille nukahtamaan tottuneena Mötkis ei saa rauhoituttua miniunien virkistyttämänä ilman tissiä.

02:00 Herään Mötkiksen levottomaan ähinään. Otan hänet rinnalle ja unet jatkuvat. Uusi vuorokausi on pyörähtänyt käyntiin.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Neuvolalääkäri 23.11.2017

Herättiin aamulla hyvissä ajoin ennen neuvolaa, mutta kuitenkin meinasi kiire päästä yllättämään. Nuo aamulähdöt ei ole oikein meitä varten ainakaan vielä tässä vaiheessa. Neuvolassa käytiin siis torstaina aurinkoisessa pakkassäässä rattailla. Meiltä on neuvolaan vähän reilu kilometrin matka ja matkan aikana yksi ainut tien ylitys kun suurin osa matkasta taittuu polkuja pitkin.

Neuvolakäynti alkoi mittojen ottamisella. Syntymämitathan perjantaina 13.10. olivat 3832g, pituus 51cm ja pipo 36cm. Kotiinlähtötarkastuksessa 16.10. 3580g. Kotikäynnillä 19.10. 3800g. 31.10. neuvolassa painoa oli jo 4305g, pituutta 55.5cm ja pipo 38cm. Nyt kun aikaa edellisistä mittauksista oli vähän yli kolme viikkoa oli paino 5180g, pituus 58cm ja pipo 40cm. Syntymämittoihin tullut siis plussaa 1348g, 7 ja 4 cm. Hienosti tissimaidolla kasvaa ja vaikka vaippaa saa vaihtaa lukuisia kertoja päivässä niin näköjään jotakin kerkeää poikaan tarttuakin kun keskimäärin 38g per päivä on painonnousu.

Kun kyseessä oli neuvolalääkäri päästin Mötkiksen kanssa mittojen ottamisen jälkeen lääkärin tutkittavaksi. Lääkärin kirjaus pojasta: "Suloinen poika. Kasvaa hyvin. Sydän, keuhkot normaalit. Femoralis +/+, kivekset +/+. Silmät normaalit, ottaa katsekontaktin, reagoi ääänille. Imetys sujuu."

Käynnillä varattiin minulle jälkitarkastusaika sekä Mötkikselle seuraava neuvola. Seuraava neuvola on 13.12. Sillon saadaan ensimmäinen rokote, rota siis. Lisäksi keskusteltiin terkkarin kanssa jo alustavasti tulevasta raskauden ehkäisystä ja tultiin siihen tulokseen, että hormoonikierukka voisi olla kohdallani kierukoista parempi vaihtoehto. Kuparikierukka minulle tuskin sopisi runsaiden ja kivuliaiden kuukautisten takia. Hormoonikierukkaa pääsen ns. testaamaan aloittamalla keltarauhashormonipillerit ennen kierukan asetusta. Testataan siis, meneekö oma hormoonitoimintani sekaisin tuosta progestiinista vai ei ja sitten päätetään kannattaako kierukkaa asettaa.


Viime yö nukuttiin perhepedissä ja minä nukuin parhaan yön pitkään aikaan. Nyt on taas eri virkee olo ja jaksaa. Kuluvalla viikolla minulla on ollut vaikeuksia nukahtaa yösyöttöjen jälkeen ja olen saattanut jäädä valvoskelemaan ja tavallaan odottamaan seuraavaa syöttöä. Nyt kuitenkin kun poika nukkui kiinni minun kyljessä eikä syöttöjä varten tarvinnut nousta laisinkaan sain nukuttua todella hyvin. Asentoa joutui hieman hakemaan, mutta paljon parempi imettää tuolleen kylkimakuultaan kuin istualtaan öisin. Mötkiksen sänky on edelleen sivuvaununa meillä ja sinne tulen hänet yöstä riippuen siirtämään, mutta varsinkin öinä joina poika haluaa asustella tissillä on helpompaa, että hän nukkuu vieressäni.


tiistai 21. marraskuuta 2017

Ei itkeä saa, ei meluta saa

Kun Mötkiksellä oli ikää 2 viikkoa ja 2 päivää, oli äidin mielestä oikea aika ottaa joulukorttikuvat. Toki Mötkis ei ehkä ollut ihan samaa mieltä, mutta onneksi yksi kuvista onnistui sen verran hyvin, että siitä teetettiin joulukortit. Mötkis inhoaa yleisesti ottaen kaikkien hattujen ja pipojen päähän laittamista, joten tonttulakki ei tehnyt poikkeusta.


Ei olla tähän asti ikinä lähetetty Paavon kanssa joulukortteja. Tänä vuonna kuitenkin ajateltiin tehdä poikkeus pojan syntymän kunniaksi. Saadaanpahan samalla pojan nimi kaikkien läheisimpien sukulaisten tietoon. Muutenkin olen aina joulun aikaan kokenut jonkun asteista syyllisyyttä kun meidän postilaatikko täyttyy joulukorteista eikä itse saada aikaiseksi lähettää yhtään.


Joulua täällä odotetaan jo melko innolla. Varsinkaan Paavo ei ole aikaisempina vuosina ollut erityisen jouluihminen, mutta tänä vuonna jonkunlainen joulumieli on myös Paavoon tarttumassa. Työkuvioiden takia ei saada viettää joulua ihan täysin rauhassa, vaan Paavo päivystää vielä jouluaattoyön, mutta sen jälkeen jäädään viettämään joulun pyhiä ja välipäiviä isyysvapaiden merkeissä. Mitään suunnitelmia ei olla noille päiville vielä tehty, todennäköisesti mennään ihan fiilis pohjalla ja koitetaan keskittyä lepäämään ja olemaan perheen kesken. Mahdollisesti sukuloidaan, mutta mitään erityisen juhlallisia suunnitelmia en halua alkaa ainakaan vielä tässä vaiheessa tekemään, kun yöt ovat välillä melko repaleisia ja varmasti ihan silkka lepo tulee joulun koittaessa tarpeeseen.

Viime viikonloppuna vaatehuonetta järjestäessä hypistelin jo joulukoristeita, mutta en kuitenkaan saanut vielä lupaa räjäyttää niitä pitkin asuntoa. Joulukuun alettua kuitenkin aion ruveta koristeita pikkuhiljaa laittelemaan ja kunhan saadaan tekokuusi hankittua pystytän sen olkkarin nurkkaan koristeltavaksi. Ihanaa, että ensimmäinen joulu tässä kodissa vietetään perheenä, jonka tuo pieni poika täydensi syntymällään.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Mötkis 1 kk

On kulunut jo kuukausi siitä, kun poikamme syntyi. Tuon kuukauden aikana on tutustuttu poikaan ja alettu pikkuhiljaa oppia toinen toisistamme enemmän. Pojan kasvu ja kehitys on kuitenkin niin nopeaa ja huimaa, että tuntuu, ettei edellisenä päivänä pätenee asiat enää seuraavana päivänä pädekään yhtään.

Kuukauden aikana poika on tosiaan kasvanut aivan silmissä. Hoitotasolla eilen isänpäiväiltana poikaa mittaillessa tulimme siihen tulokseen, että varmaan pari senttiä edelliseen neuvolaan verrattuna on tullut pituutta. Uusia mittoja pääsemme kuulemaan 23.11. neuvolalääkärin merkeissä. 50 senttiset vaatteet on tosiaan lähestulkoon kaikki kerätty pois. Housuja jäi kyllä vielä käyttöön, kun 56 senttisissä vyötäröt tuppaa olemaan niin leveitä, että pöksyt tippuu pojan jalasta. Ainakin äkkiseltään vaikuttaa siltä, että leggarityyppiset housut istuu pojalle paremmin kuin kollarit. Lisäksi poika on semmoinen kuumakalle ja sylisti, että kollarit jalassa tulee liian kuuma.


Meille on muodostunut jo melko selkeä päivä-yö-rytmi. Iltapesut ajoitetaan suunnilleen kahdeksaan ja sen jälkeen siirrytään pojan kanssa makuuhuoneen puolelle tissittelemään. Poika käy yöunille kahdeksan ja kymmenen välillä ja nukkuu yleensä ensimmäisenä pitkän unipätkän, joten yritetään itsekkin ruveta nukkumaan heti pojan nukahdettua. Öisin ruokailujen välit ovat 2-2,5 tuntia. Poika nukahtaa joka kerta tissille, josta siirrän hänet sivuvaununa olevaan pinnikseen unipesään. Siellä hän aikansa murisee ja pyöriskelee, kunnes yleensä nukahtaa sillä välin, kun itse käyn vessassa. Näillä muutaman tunnin syöttöväleillä mennään yleensä suunnilleen aamu kahdeksaan asti ja sen jälkeen noustaan aamupesuille, vaihdetaan päivävaatteet, sytytellään valot ja asetutaan sohvan nurkkaan pesimään. Aamutissittelyn jälkeen poika on monesti pitkän aikaa virkeänä ja käydään tässä vaiheessa leikkimatolla tai muuten vain seurustellaan ja ihmetellään. Ulkona käydään kelien ja päivän vireystilan mukaan. Joinakin päivinä käydään aamupäivästä kävelyllä ja joinakin ajoitetaan se iltaan ja käydään yhdessä koko porukan voimin ulkona.

Aamusta eteenpäin päivät ovat tällä hetkellä hyvin vaihtelevia. Joinakin päivinä mennään tunnin ruokailu-unisykleissä, joinakin päivinä nukutaan parin tunnin pätkiä päivällä tai sitten asustellaan ja kiukkuillaan tissillä tunti tolkulla. Noina tissittelypäivinä en kerkeä tekemään mitään kotihommia, mutta onneksi iskä ymmärtää tyhjentämättömän astianpesukoneen ja pyykit narulla. Jossain välissä yritän kuitenkin saada itsekin hengähdettyä vähän, aamupäivisin nukun kun poika nukkuu ja jossain välissä yritän ottaa aikaa myös kirjoittamiselle. Kuitenkin tässä vaiheessa on tärkeää olla itselle armollinen ja antaa niiden pyykkivuorten aina hetkittäin kasaantua. Tärkeintä on kuitenkin olla läsnä poikaa varten ja vastata hänen tarpeisiinsa.