Keskeytyneen keskenmenon hoitaminen

Raskauspäiväkirja päättyi päivään, jolloin kuulimme uutiset keskenmenosta. Tämän postauksen kirjoitus on jatkoa edeltävälle ja kertoo ajasta valitettavan uutisen kuulemisen jälkeen. Kuten edellisen postauksen teksti, myös tämä on odottanut niin sanotusti pöytälaatikossa julkaisuaan. Kommentoin nykyhetken ajatuksia kursivoiduissa tekstiosioissa. Muuten teksti on kirjoitettu tuoreeltaan, niissä tunnekuohuissa, joiden keskellä kelluin.

Seuraavana päivänä saimme soiton naisten polilta ja saimme ajan seuraavalle päivälle. Molemmat kuvittelimme, että tuon käynnin aikana suoritettaisiin lääkkeellinen tyhjennys ja painajainen päättyisi. Kuvitelmat olivat väärät. Käynnillä käytiin läpi raskauden kulku, edelliset keskenmenot, ultrattiin ja varmistettiin sikiön kuolema sekä otettiin papa-näyte sekä infektionäytteet.

Meille määrättiin pitkät listat verikokeita. Päällimmäisenä mieleen jäivät kromosomit ja fragile x- tekijät määrittävät verikokeet, perusverenkuva, maksa- ja munuaisarvot. Saatiin lupa yrittää seuraavaa raskautta heti kun siltä tuntuu. Kun seuraavan kerran teen positiivisen raskaustestin aloitan tuolloin keltarauhashormonin tukemaan kiinnittymistä sekä Disperinin ehkäisemään mikrotukoksia istukassa. Lisäksi aloitan heti vahvemman foolihapon yhdessä raskausmultivitamiinivalmisteen kanssa.

Puhuttiin seuraavana päivänä tapahtuvasta kohdun lääkkeellisestä tyhjennyksestä, keskusteltiin keskenmenosta, siitä mitä erilaisia tukimuotoja voisimme halutessamme hyödyntää. Lopuksi sain Mifegyne-lääkkeen, jonka oli tarkoitus valmistella kohdunkaulaa seuraavana päivänä olevaan tyhjennykseen. Puhuttiin vielä siitä, ettei naisten akuuttiosastolla tapahtuvaan tyhjennykseen ole välttämättä mahdollista ottaa tukihenkilöä mukaan. Tultiin Paavon kanssa siihen tulokseen, että menen osastolle yksin, koska tuntuisi vielä pahemmalta jos Paavo käännytettäisiin ovelta pois.

Käynnin päätteeksi sain sairaslomatodistuksen, johon suureksi yllätykseksi oli kirjattu sairaslomaa koko seuraava viikko. Koin viikon pituisen sairasloman omalla kohdallani sopivan pituiseksi. Yleisesti ottaen ymmärrykseni mukaan käytäntö on kirjoittaa sairaslomaa lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen 1–3 päivää. Ehkä lääkäri katsoi työni olevan keskenmenouutisen kuulemisen jälkeen henkisesti niin kuormittavaa, ettei ole realistista kuvitella töihin paluuni tapahtuvan muutaman päivän sairasloman jälkeen.

Seuraavana päivänä, 22.7., saavuin pelonsekaisin tuntein naisten akuuttiosastolle vähän jälkeen klo 8. Ilmoittauduin ja sain ohjeet odottaa, että kätilö tulee hakemaan minut odotusaulasta. Odotusaulassa istuminen tuntui ikuisuudelta. Aika ei kulkenut eteenpäin lainkaan. Viimein kätilö tuli hakemaan minut. Lähdimme kohti huonettani. Matkalla kätilö esitteli osaston tiloja ja napattiin minulle mukaan sairaalavaatteet.

Huoneeseen päästyäni vaihdoin siviilivaatteet sairaalavaatteisiin ja aloin asettua. Olin ottanut mukaan kirjan sekä kuulokkeet, jotta olisi jotakin millä tappaa aikaa. Aloin lukemaan kirjaa sängyllä makaillen ja odotin mitä seuraavana tapahtuu. Pian tämän jälkeen huoneeseen tuli toinen potilas, jolla oli mukanaan naispuolinen tukihenkilö. Ajattelin saman tien, että hienoa, nyt joudun kuuntelemaan yksin heidän juttujaan koko päivän. Yritin keskittyä kirjaan ja sulkea ympäristön mielestäni. Jälkeenpäin kadun, etten pyytänyt saada toista huonetta. Huonetoverini tilanne oli täysin eri, hän oli omasta tahdostaan suorittamassa raskaudenkeskeytystä ja hänen kommenttinsa olivat erittäin asiattomia ja satuttivat minua syvästi oman suruni ollessa niin suunnaton.

Klo 10 aikaan sain ensimmäisen Cytotec- annoksen, neljä tablettia suunkautta otettuna. Lisäksi sain 1g Panadolin. Pian lääkkeiden saamisen jälkeen vessaan tuotiin portatiivi, liikuteltava wc, johon kaikki tarpeet ohjeistettiin tekemään. Wc- käyntien jälkeen täytyi pyytää kätilö tarkistamaan portatiivin sisältö. Myöhemmin pyysin Panadolin lisäksi Litalginin, koska Panadol ei vienyt kipua enää pois.

Klo 13 sain toisen Cytotec- annoksen, kaksi tablettia edelleen suunkautta. Pian tämän jälkeen kivut alkoivat olla todella kovat ja vointi kääntynyt muutenkin huonoksi, sillä koko päivä täytyi olla ravinnotta. Tuolloin sain tipan ja kyynärvarteen pistettävää kipulääkettä. Supistukset ja ponnistuksen tarve alkoivat ja hoipuin vessaan. Portatiivilla istuessa kohtu tyhjeni ja sekä sikiö että istukka olivat nähtävissä astian pohjalla. Tuo kammottava näky piirtyi verkkokalvoilleni ja sai aikaan järkyttävän paniikin ja pakokauhun. Koin, että minun täytyy päästä pois, äkkiä. Poistuin wc:stä ja kutsuin kätilöä soittokellolla. Hän tuli tarkistamaan tilanteen ja nähtyään järkytykseni hän tuli luokseni istumaan sängyn reunalle halaten minua ja silittäen hiuksiani. Hän puhui rauhoittavalla äänellä sanoja, joita en enää muista, mutta siinä hetkessä ne helpottivat oloani. Koin tuossa hetkessä, ja edelleen, kätilön sensitiivisen työotteen olleen ensisijaisen tärkeää. Olin tolaltani ja tarvitsin edes sen pienen hetken aitoa läsnäoloa ja osanottoa.

Kohdun tyhjentymisen jälkeen kivut hellittivät, mutta vointini kääntyi edelleen huonompaan suuntaan. Tähän saakka olin saanut pelkkää suolavesiliuosta. Liuos vaihdettiin suolasokeriliuokseen. Tämän jälkeen oloni lähti kohenemaan pikkuhiljaa. Äitini tuli osastolle seurakseni puoli kolmen aikaan. Puhuttiin päivän kulusta, voinnistani ja jatkosta. Kävin kävelemässä pitkin osaston käytäviä äitini kanssa ja katseltiin akuuttiosaston ohi synnytyssairaalan puolelle toivoen, että jonain päivänä minua tullaan katsomaan sinne.

Pian Paavokin tuli osastolle ja vähän ajan kuluttua äitini jätti meidät kahden. Käveltiin Paavon kanssa lisää, keräiltiin jo pikkuhiljaa tavaroitani ja keskusteltiin tulevasta. Kätilö poisti tipan ja antoi luvan kotiin lähtemiseen vähän ennen seitsemää illalla. Hyvillä mielillä lähdettiin kotiin, tuntui mukavalta ajatukselta päästä viettämään viikonloppua rauhassa kotona ilman koko ajan piippaavia laitteita ympärillä. Tässä hetkessä olin aivan shokissa, tajusin sen jälkeen päin. Hymyilin, naureskelin ja pahaoloni oli taka-alalla. Mieleni ei pystynyt käsittelemään menetystä siinä hetkessä, vaan blokkasi negatiiviset tunteet täysin. Olin liiankin reipas olosuhteet huomioiden.

Tultiin siihen tulokseen, että halutaan odottaa istukasta otettujen näytteiden tulokset ennen uuden raskauden yrittämistä. Koetaan kuitenkin niiden olevan merkityksellisiä uuden raskauden ennustetta ajatellen, joten halutaan odottaa rauhassa. Tuloksien valmistumisessa kuluu näin kesälomien aikaan kuukaudesta kahteen. Sillä hetkellä kun kuultiin kuinka kauan tulosten tulemisessa kestää, tuntui aika ihan mahdottoman pitkältä odottaa. Kuitenkin tällä hetkellä ajateltuna sopiva aika odotettavaksi vähintään, jotta keho ja mieli ovat ehtineet toipua suurimmasta järkytyksestä. Vieläkään, melkein puoli vuotta keskenmenon jälkeen, en tiedä, miten reagoisin positiiviseen raskaustestiin. Pelko uudesta menetyksestä olisi varmasti läsnä ja edellinen keskenmeno niin tuoreessa muistissa, etten sitä pystyisi kaiken onnen keskellä sivuuttamaan.

Reilu viikko sairaalasta kotiutumisen jälkeen sujui ongelmitta, ajoittain oli vatsakipuja, muttei kuitenkaan mitään ylitsepääsemätöntä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tilanne kuitenkin muuttui radikaalisti enkä saanut kovien kipujen takia nukuttua puolen yön jälkeen. Lääkkeillä sai kivulta pahimman terän pois, mutta kipu oli kuitenkin niin voimakas, että hakeuduin kesken työpäivän KYS:n päivystyksen kautta takaisin naisten akuuttikeskukseen.

Koko KYS:n reissu oli kokonaisuutena kammottava. Päivystyksessä ilmoittautuessani sain ensin kuulla olevani väärässä paikassa. Asiani otettiin kuitenkin hoidettavaksi siellä. Sen jälkeen päivystävä lääkäri sisätutkimuksen suoritettuaan, epäili kohtutulehdusta. Tähän mennessä olin odottanut kaksi tuntia päivystyksen käytävillä itkien ja kramppaavaa vatsaa pidellen. Loppuen lopuksi sain verikokeiden ottamisen yhteydessä kaksi tablettia Panacodia.

Tämän jälkeen minut kärrättiin pyörätuolilla naisten akuuttikeskukseen. NAK:ssa odotin vielä kaksi tuntia osaston aulassa. Sen kahden tunnin aikana edelleen itkin ja aloin voida pahoin Panacodin saannin seurauksena. Kun lääkäri viimein kutsui minut vastaanottohuoneeseen, en pysynyt enää pystyssä vaan huojuin pitkin seiniä. Lääkäri kyseli alkuun muutamat rutiinikysymykset, jonka jälkeen siirryin tutkimuspöydälle. Pöydällä makaaminen oli sinällään helpottavaa, pääsi vihdoin lähestulkoon makaavaan asentoon ja tiesin tilanteeni etenevän viimein.

Ultraäänitutkimuksessa heräsi epäily kohtuun mahdollisesti jääneestä raskausmateriasta. Suunniteltiin jatkoksi kontrolliultra seuraavaksi aamuksi. Minusta otettiin verikokeita muun muassa hCG-arvon, perusverenkuvan sekä hemoglobiinin määrittämiseksi. HCG oli laskenut hyvin, se oli enää vain 15, CRP ei viitannut tulehdukseen ja hemoglobiini oli muistaakseni 127. Ultraäänitutkimuksessa heränneen epäilyn takia minut otettiin osastolle yöksi seurantaan.

Lääkärin vastaanotolla ollessani Paavo saapui sairaalaan ja oli tukenani illan. Ajoittain puhuttiin hyvinkin arkisista asioista, välillä taas minusta tuntui siltä, että hajoan käsiin hetkenä minä hyvänsä. Minulle laitettiin taas tippa ravitsemuksen turvaamiseksi. WC-käyntejä varten sain jälleen portatiivin. Huoneen jaoin kahden muun syystä tai toisesta heikkovointisen naisen kanssa. Illalla vierailuajan päätteeksi Paavo lähti kotiin ja minä jäin makaamaan turtana sairaalasänkyyn. Tuntui, että koko maailma romahti voinnin heikkenemisen myötä. En ollut valmis tällaiseen.

Pyysin hoitajilta iltapalaa ja nukahtamislääkkeitä, jotka myöhemmin sainkin. Lisäksi sain vielä voimistuviin kipuihin lääkkeitä. Yö osastolla meni yllättävän hyvin. Kolmen aikaan heräsin painajaisiin ja pyysin hoitajilta lisää nukahtamislääkettä. Lääkkeet onneksi vaikuttivat nopeasti ja olin pian taas unten mailla.

Seuraavana aamuna torkuin vielä sängyssäni kun hoitaja tuli kertomaan minulle, että kotiutuisin pian, eikä vielä eilen illalla suunnitteilla ollutta ultraäänitutkimusta tehtäisikään. Saisin ajan naistentautien poliklinikalle, jossa kontrolliultra tehtäisiin. Lääkäri tulisi kuulemma myöhemmin kertomaan tarkemmin, mutta kotiin pääsisin ilman suurempia tutkimuksia. Tuossa vaiheessa olin todella hämmentynyt. Edellisenä iltana lääkäri oli puhunut kaavinnan mahdollisuudesta sekä pelko kohtutulehduksesta oli ilmoilla. Nyt yhtäkkiä olinkin kotiutumassa. Pian ensimmäisen hoitajan poistuttua seuraava hoitaja saapui ja otti minusta verikokeita, tulehdusarvot ilmeisesti lähinnä.  Näiden jälkeen kävin suihkussa ja jäin odottelemaan lääkärin kiertoa.

Tunnin kuluttua lääkäri saapui luokseni ja kertoi samat uutiset kuin hoitaja aiemmin. Saisin vielä seuraavan päivän sairaslomaa sekä Burana ja Panadol reseptin ja ei muuta kun kotiin parantelemaan. Olin edelleen hämilläni ja jälkeenpäin minua harmittaa suunnattomasti, että olin tuolla hetkellä yksin, eikä Paavo tai äitini ollut paikalla kyseenalaistamassa lääkärin tekemää suunnitelmaa. Olisin toivonut jotain tarkennusta siihen, minne epäily tulehduksesta ja puheet mahdollisesta kaavinnasta olivat kadonneet. Olinko vain luulosairas vai mikä minua vaivasi. Kotiuduin siis sairaalasta puolen päivän aikaan hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Oli ihana päästä kotiin, kuitenkin epätietoisuus jäi kalvamaan mieltäni.

Sain KYS:llä viettämäni vuorokauden aikana hillittömän määrän kipulääkkeitä, yölliset nukahtamislääkkeet sekä itkin ja panikoin mittaamattoman ajan. Oloni kuullessani mahdollisesti tarvittavasta kaavinnasta oli sanoinkuvaamattoman huono. Itkin ja pelkäsin miten toimenpide vaikuttaa kohtuun. Tämä kokemus naisten akuuttikeskuksesta ei ollut läheskään yhtä hyvä, kuin ensimmäinen.

Kotiutumisen jälkeen vointi on pysynyt hyvänä eikä kipujakaan ole pahemmin ollut. Muutaman ensimmäisen päivän ajan jouduin käyttämään särkylääkkeitä, mutta sen jälkeen fyysinen vointi on ollut hyvä. Käyn 11.8. tarkistuttamassa hCG-arvon vielä kertaalleen ja sitten kontrolliultra on 19.8. Näiden jälkeen on vielä valmiiksi ohjelmoituna yhdet verikokeet syyskuun alkuun ja sitten tämä painajainen pitäisi olla takana ainakin näiden tutkimuksien osalta. Kävin edellämainituissa tutkimuksissa. HCG-arvot olivat laskeneet odotetusti eikä ultrauksessa löydetty mitään. Kaikki meistä otetut verikokeilla suoritetut tutkimukset osoittautuivat normaaleiksi. Niistä ei löytynyt mitään selittävää tekijää raskauden keskeytymiselle.

Henkinen vointi on edelleen vaihteleva. Ajoittain huomaan päivien kuluvan nopeasti ja kivutta, kunnes taas joku asia muistuttaa keskenmenosta ja mieliala romahtaa täysin. Olen huomattavasti ärtyvämpi kuin yleensä ja kiihdyn Paavolle jatkuvasti pienistä asioista, jotka normaalisti ohittaisin vain olan kohautuksella. Raskasta aikaa siltäkin osin, että tiedän tämän olevan myös Paavolle vaikeaa. Silti en osaa pitää itseäni kurissa ja niellä kiukkuani ja pahaa oloani, joka ei ole millään tavalla Paavon aiheuttamaa.

Kammottava ajatus, että nämä tekstit, päiväkirja, jonka avulla oli tarkoitus pystyä myöhemmin palaamaan raskausaikaisiin muistoihin, muuttuikin vuodatukseksi siitä, kuinka unelmamme murskaantuivat. Taas. Tuska tuntuu pohjattomalta, elämä suunnattomalta ja kaipuu loputtomalta. Kaiken tämän keskellä, täytyy olla äärimmäisen kiitollinen lujasta parisuhteesta. Meidän polulle on asetettu ennenkin esteitä, osa suurempia ja osa pienempiä. Tämä on tähänastisen parisuhteemme suurin koetinkivi. Uskon kuitenkin vakaasti, että tämän selätämme ja voimme myöhemmin kokea suurta ylpeyttä siitä, kuinka jaksoimme seisoa toistemme tukena kun maailma potki päähän pahemman kerran.

Vaikka meidän tielle asetetut koettelemukset tuntuvat jälleen kerran kohtuuttomilta,

haluan uskoa, että kaikella on tarkoitus.

Haluan myös uskoa, että jokaiselle annetaan vain sen verran kantaakseen,

kuin hän jaksaa, pystyy ja kykenee.

Vaikka meidän selkärankaamme on koeteltu kammottavilla tavoilla parisuhteemme aikana,

on se silti kestänyt.

Nämäkin iskut muuttakoot sen entistä lujemmaksi,

murtumattomaksi,

ettemme ikinä sano toisillemme hyvästi,

 vaan olisimme me,

kunnes kuolema meidät erottaa.

Todella vanha, mutta edelleen vaan niin hyvä kuva meistä <3