Äitiysloman loppu

Eilen oli viimeinen päivä vanhempainvapaata. Tuntuu hurjalta ajatella, että yli raskausajan verran olen nyt saanut olla oikeasti äiti eläen kotiarkea yhdessä poikamme kanssa. Uskomatonta, että nyt olisi se aika kun Mötkis lähtisi hoitoon, jos se meillä suunnitelmissa olisi. Miten älyttömän pieni ja avuton hän olisikaan päiväkotilapsena. Mötkishän on ottanut aivan valtavia harppauksia eteenpäin kehityksessä parin viime kuukauden aikana, mutta kuitenkin hän olisi mielestämme aivan liian pieni päiväkotiin.

Itse päiväkotimaailman sisältäpäin nähneenä ja erityisesti alle 3-vuotiaiden ryhmässä työskennelleenä, en pystyisi Mötkistä hoitoon vielä laittamaan. Ryhmän isoimmat ovat taitavia juoksujalkaa paikasta toiseen viilettäviä vintiöitä, kun taas Mötkis liikkuisi maatasossa jääden toisten jalkoihin. Hän ei osaisi sanoa yhtään sanaa, hän joutuisi opettelemaan juomaan tuttipullosta korviketta minun pumpatessa työpäivien aikana pahimpia pingotuksia. Lapsi, joka ei ole kertaakaan elämänsä aikana korviketta juonut, opettelisi sen täysin vieraiden ihmisten kanssa minun todennäköisesti vähintään nyyhkiessä pumpun kanssa.

Sen lisäksi, etten halua Mötkistä päiväkotiin näin pienenä, en myöskään tiedä itse mitä haluan töihin palatessani tehdä. Haluanko takaisin päiväkotiin vai haluaisinko kokeilla jotain aivan uutta. Ainakin tällä hetkellä ajatus on vahvasti se, etten päiväkotiin halua. Siellä kuitenkin töitä olisi vaikka muille jakaa ja pari vuotta työelämästä poissa voisivat tehdä melko hyvää myös kyseiseen ympäristöön töihin palaamisen suhteen. Oman äitiyden myötä monia päiväkotimaailmassa mietittynäitä asioita on alkanut ymmärtää aivan uudelle tavalla ja siltä osin ammatillista kasvuakin on varmasti tapahtunut.

Onneksi meidän ei vielä tarvitse miettiä päivähoidon aloitusta vaikka äitiysloma onkin ohite. Mötkishän tulee olemaan kotona kanssani ainakin vielä vuoden. Silloin katsotaan uudestaan tilannetta. Tottakai välillä myös seurailen, millaista tarjontaa avointen työpaikkojen osalta olisi. Ainakaan vielä ei ole mitään niin mielenkiintoista vaihtoehtoa vastaan tullut, että olisin edes hakemusta alkanut päivittämään ja väkertämään. Nyt on hyvin aikaa pohtia, mitä jatkossa työelämältä haluan ja olisiko tosiaan aika kokeilla jotain täysin uutta tai lähteä tavoittelemaan haavetta lastensuojelutyöstä.

Välillä on niitä päiviä, kun kiroan koko kotona olemisen alimpaan helvettiin.

Mötkis kiukkuaa ja koko päivä ja arki tuntuu takkuavan.

Välillä on tylsää ja aikuinen seura kelpaisi paremmin kuin hyvin.

Myös kahvitauko ja rauhassa vessassa käyminen tekisi hyvää.

Kuitenkaan en vaihtaisi päivääkään.

Tuntuisi kamalalta, että joku toinen aikuinen,

täysin meille vieras,

viettäisi meidän lapsen kanssa enemmän aikaa vuorokaudessa

kuin minä tai Mötkiksen iskä.

Sitä ajatusta en jotenkin kestäisi tässä vaiheessa.

Joku muu olisi se,

joka saisi todistaa Mötkiksen ensiaskeleet.

Ei, haluamme, että se on jompikumpi meistä. 

FitLine-ravintolisät testissä: viikko 1

Tässä jokunen aika sitten Facebookin vauvapalstoilla notkuessa vastaan tuli mielenkiintoinen keskustelu. Eräs äiti kyseli, mitä muut äidit tekevät vauvojensa nukkuessa. Vastasin selailevani puhelinta, johon sain vastaukseksi kysymyksen siitä, haluaisin mahdollisesti tienata sillä rahaa. Tottakai, mikä ettei. Vanhempainvapaan loppu häämötti muutamien viikkojen päässä ja kotihoidon tuelle tipahtaminen oli edessä myös sitä myötä. Pienelle lisätienestille siis voisi olla kysyntää.

Viestiteltiin aikamme tämän äidin kanssa ja soiteltiin parit videopuhelut. Hän kertoi minulle kyseessä olevan FitLine- ravintolisät ja niiden verkostomarkkinointi. Itse suhtaudun hieman skeptisesti mihinkään tämänkaltaisiin tuotteisiin, mutta päätin kuitenkin antaa niille mahdollisuuden. Minulla olisi kuitenkin 30 päivän tyytyväisyystakuu turvanani jos kokisin, ettei tuotteilla ole mitään vaikutusta.

Tilailtiin siis minulle aloituspakkaus, joka sisältää kolmen kuukauden tuotteet sekä laukun, juomapullon, mukin ja sekoitustikun. Lisäksi pakkauksessa oli yksi kaupanpäälliseksi tarkoitettu Activize sekä pinkka erinäisiä papereita. Hieman huuli pyöreänä pakkauksen torstai-iltana availin ja soittelin yhteyshenkilölleni. Käytiin läpi tuotteiden käyttö ja tultiin siihen tulokseen, että aloitan kaikkien käytön 1/3 annoksella. Toimin näin siksi, että edelleen imetän Mötkistä ja halusimme minimoida kaikki mahdolliset vaikutukset häneen. Pienellä annoksella mentäisiin ensimäiset kaksi päivää, jonka jälkeen annostusta nostettaisiin.

Ensimmäisen kerran kaikki tuotteet oli siis läpi maistettuna perjantaina aamupäivällä. Täytyy todeta, ettei ainakaan tässä vaiheessa tuntunut mitään muutosta. Restorate, eli rentoutumiseen ja palautumiseen iltaisin käytettävä tuote oli maultaan kaikista paras, mutten huomannut sen vaikuttavan mitenkään yöuniini. Restoraten maku oli siis appelsiini-sitruuna. Basics, eli maitohappobakteereilla höystetty vitamiinilisä oli ilmoitettu appelsiinin makuiseksi, mutta sen maku oli kyllä luotaan työntävä. Activize, eli virkistävä kofeiinin ja vitamiinien yhdistelmä taasen oli mustaherukan makuinen ja ihan kohtuullisesti makuaan vastasikin. Tottakai tässä vaiheessa voi makuun hieman vaikuttaa se, että annostelu on aika pieni eli maku voi jäädä vaisuksi ja laimeaksi sen takia. Katsotaan siis makua uudestaan kunhan annos on normaali.

Kyseiset ravintolisäthän ovat melko arvokkaita. Kuukauden satsi on 88,20€, mikä ainakin tässä vaiheessa kuulostaa aika kammottavalta summalta. Jokaisesta hankitusta asiakkaasta saisi kuukausittain provision, mutta jotta provisio kattaisi tuotteiden oman käytön, tulisi asiakkaita olla ainakin yhdeksän. Tässä kohtaa herää siis ymmärrys siitä, ettei helppoa rahaa ole. Noiden yhdeksän asiakkaan hankkimiseen menisi useita tunteja aikaa, eikä siinäkään vaiheessa olisi kuin vasta niin sanotusti omillaan.

Ainakaan näin ensimmäisen viikon käytön jälkeen mitään järisyttävää ei ole tapahtunut. Kaksi päivää sitten nostin annoksen normaaliin tasoon, enkä huomannut silti mitään eroa olossani. Korkeentaan tuotteiden maku oli muuttunut laimeasta hieman paremmaksi. Soittelen tänään yhteyshenkilöni kanssa ja täytyy hieman kysellä, että missä vaiheessa niitä vaikutuksia pitäisi alkaa näkyä ja tuntua, jos tuotteet kohdallani toimivat.

Huh, hellettä

Jo pelkkä kymmenen päivän sääennusteen tarkistaminen saa hikoilemaan.

Kuumuus ei tule hellittämään vielä ainakaan reiluun viikkoon.

Valittaa ei pitäisi, mutta liika on liikaa.

Oma kipurajani lämpötilan suhteen menee aikalailla 25 asteessa,

sen jälkeen kaikki on tuskaa.

Jokainen voi siis kuvitella miten hyväntuulinen olen ollut reilun viikon helteiden jälkeen. Varjolämpötilat lähentelevät 30 astetta eikä öisinkään hyvin paljon alle 20 asteen lämpötiloja ole.

Jos olisi mahdollista vain maata auringossa ja lillua järvessä niin menisihän nämä kelit. Se kun ei kuitenkaan oikein tuommoisen pienen tohottajan kanssa onnistu. Lisäksi sisälämpötila alkaa lähennellä meillä joka huoneessa 30 astetta, joten helpotusta ei ole tiedossa edes sisällä. Yöllä ei meinaa saada nukuttua kun on niin kuuma eikä läpivedosta huolimatta asunto viilene. Meillä varsinkin makuuhuoneissa on paahtavan kuuma, sillä ilta-aurinko paistaa niihin.

Hetken aikaa alkukesästä pyöriteltiin Paavon kanssa ajatusta, että matkustettaisiin Paavon kahden seuraavan lomaviikon aikana Kreikkaan. Nyt kun helteistä on saanut nauttia ihan kotonakin ei matkustaminen ole enää pienessä mielessäkään. Koko ajan saa oman juomisen lisäksi olla huolehtimassa, että Mötkis saa riittävästi nesteitä ja vettä saakin olla tarjoamassa vähän väliä. Mötkis on hieman kehno juomaan näillä helteillä, joten hieman stressiähän se pukkaa aiheuttamaan. Pissavaippojen määrää seurailee ja muutenkin normaalia tarkemmin kiinnittää huomiota Mötkiksen vointiin.

Helpotusta helteisiin on haettu pulikoimalla mumman ja papan Mötkikselle ostamassa uima-altaassa. Lisäksi ollaan pyritty jollain asteella nauttimaan näistä helteistä myös ulkona olemalla. Toki se on melko vähäistä, miten kauan aina kärsii olla ulkona, mutta kohtuuden rajoissa aurinkorasvalla suojattuna ollaan ulkoiltu. Kuitenkin päivän kuuminta ja paahtavinta aurinkoa pyritään välttämään, eikä puolen päivän aikaan tarkoituksellisesti ulkoilla.

Sinällään ihana saada viettää kesä kotona säiden ollessa näin kuumat. Voin sanoa, ettei tällä helteellä päiväkodissa töissä oleminen ole mitään erityistä herkkua. Joo, toki siellä saa ulkoilla paljon lasten kanssa, mutta siellä sinulla on parhaimmillaan yli 20 lapsen nesteytys huolehdittavinasi yhdessä tiimin kanssa.

Toivotaan, että Paavon seuraavan loman aikaan olisi edes kohtuullista keliä. Ihan tällaista hellettä ei tarvitisi olla, mutta vaikka muutama sellainen päivä, että voisin jättää Mötkiksen Paavon hoiviin ja lähteä itse ottamaan aurinkoa rannalle. Välillä vedessä läträten tämäkin keli olisi ihan siedettävissä oleva. Toki yksi vaihtoehtohan olisi hankkia Mötkikselle UV-uikkari pitkillä hihoilla ja lahkeilla ja lähteä yhdessä hänen kanssaan rannalle, mutta katsotaan tuleeko sellaista hankittua.

Mötkis 9kk

Uskomatonta, että meidän pieni vauva täyttää jo kolmen kuukauden päästä vuoden.

Vanhempainvapaa lähestyy loppuaan ja Mötkis on jo niin iso,

että hänet voisi laittaa päivähoitoon.

Tuntuu hurjalta ajatella, että Mötkis on nyt viettänyt masun ulkopuolella

aikaa yhtä paljon kuin masussa.

Kuinka paljon nopeammin nämä yhdeksän kuukautta ovat menneetkään,

kuin raskausaika.

Kuukausi sitten Mötkis oli juuri lähtenyt ryömimään ja muutamia yksittäisiä haparoivia konttausaskeleita oli otettu. Nyt kuitenkin Mötkis liikkuu vauhdilla ryömien haluamaansa paikkaan ja muutaman askeleen konttauksiakin tulee aina päivittäin. Kuitenkaan vielä hän ei varsinaisesti liiku konttaamalla, mutta harjoittelee sitä edelleen kovasti.

Liikkumisessa ja fyysisessä kehityksessä on muutenkin otettu huimia askeleita eteenpäin. Mötkis on oppinut kiipeämään asuntomme neljä porrasta ylös, nousemaan seisomaan tukea vasten sekä kävelemään tukea vasten. Uskomatonta, minkä harppauksen hän näissä taidoissa otti eteenpäin vaikkei vielä konttaa. En osannut yhtään odottaa, että hän alkaisi tuolla tavoin portaissa kiipeilemään, ennen kuin oppii konttaamaan.

Myös puheenkehityksessä on tapahtunut selvää muutosta. Aikaisemmin Mötkis lähinnä ölisi ja mölisi, mutta nyt tulee selvästi tavuja ja hän yrittää toistaa perästä sanoja. Välillä kuulostaa ihan kun hän sanoisi vauva ja tissi, mutta nämä ovat vielä lähinnä kuulijan korvassa. Kuitenkin hauska, että tällä osa-alueella otettiin yhtäkkiä hirmuinen harppaus eteenpäin.

Kuluneen kuukauden aikana myös sormiruokailu on alkanut olla enemmän Mötkikselle mieleen. Kuukausi sitten esimerkiksi bataatti ja porkkana aiheuttivat puistatusta sormiruokana tarjoiltaessa, mutta nykyään Mötkis popsii niitä hyvillä mielin. Myös esimerkiksi äidin tekemät porkkana-jauhelihapullat maistuvat hyvin ja pakkasen uumeniin pari kuukautta sitten tehdyt puurorieskat ja banaanimustikkamuffinit ovat alkaneet maistua. Edelleen Mötkis kuitenkin sekasyö. Hänelle syötetään osa ruuasta soseesa ja osan hän saa itse syödä käsin. Esimerkiksi puuro kuuluu myös niihin ruokiin, jotka meillä syötetään.

Neuvolaahan tässä yhdeksän kuukauden iässä ei ole, mutta halusin kuitenkin käydä avovastaanotolla mitat tsekkaamassa. Meidän oma neuvola ei ollut tähän aikaan kesästä auki, joten käytiin Pyörön neuvolalla. Vähän olenkin neuvolan vaihtoa hetkittäin miettinyt, mutta se on sivuseikka tässä kohtaa. Otettiin siis pituus ja paino sekä käytiin pikaisesti kuulumiset läpi. Tuoreet mitat ovatkin 9045g ja 73,5cm. Kuukauden takaiseen painoa on tullut siis 165g ja pituutta 1,3cm.

Käynnistä terkkari kirjasi seuraavasti: "Avovastaanotolla mitoilla. Pituuskasvu tasaista, painoa aavistuksen rauhallisemmin tullut. Normaalipituinen ja -painoinen poika." Käytiin läpi nesteytystä näin helteillä ja saatiin ohjeeksi ottaa öljylisä käyttöön. Reilun seitsemän kuukauden iässähän öljylisästä oli jo puhetta Mötkiksen ruokahalun ollessa hukassa, muttei sitä kuitenkaan silloin vielä käyttöön otettu, sillä ruokahalu palasi entiselleen. Tällä hetkellä Mötkis kuitenkin syö kohtuullisesti ja useimpina päivinä hän syö viisi ateriaa, joten nyt varmaan täytyy tosiaan ottaa se öljylisä käyttöön.

Kuitenkaan terkkari ei ollut mitenkään erityisen huolissaan, totesi lähinnä liikkumiseen kuluvan tällä hetkellä niin paljon energiaa, ettei ihmekään että paino himpun laahaa. Miinuskäyrillä siis mennään painon osalta, muttei esimerkiksi kasvukontrolleja aloiteta. Koitetaan saada ruoka maistumaan taas hieman paremmin ja öljylisän avulla paino hieman noususuhdanteisemmaksi. Pituus kasvaa aavistuksen keskikäyrän alapuolella, mutta kuitenkin tasaisesti.

Vaatteista Mötkiksellä on pääosin käytössä koko 80. Joitakin 74 koon vaatteita vielä käytetään, mutta suurimmalta osin on siirrytty kokoon 80. Myös koon 86 hankkiminen on aloitettu ja nyt alan viimein ehkä tosiaan ymmärtää, ettei bodeja tarvitse olla kymmentä kappaletta. 4-6 kappaletta per vaate riittää hyvin ja lisää voi hankkia sitten, jos näyttää ettei riitäkään. Vaippojen osalta tilanne on sama, kuin kuukausi sitten. Päivisin käytössä on Liberon UP&GO housuvaipat koossa 5 ja öisin ja Mötkiksen salliessa käytetään teippivaippoina Liberon Comforteja koossa 4. Paketti kokoa 5 on ostettuna, mutta sitä ei ole edes uskallettu korkata. Noissa nelosissakin kun saa lähes tulkoon päällekkäin teipit vetää.

(S)karpimpi ruokavalio

Ennen positiivisen raskaustestin tekemistä meillä karpattiin.  Karppaamiseen kuuluva väsymys talttui nopeasti ja kiloja tippui roimasti. Emme kerenneet muistaakseni paria kuukautta enempää karpata, ennen kuin plussasin, joten pitkää kokemusta kyseisestä ruokavaliosta meillä ei ole. Nyt kuitenkin kummallakin alkaa olemaan mitta täynnä jatkuvaa leivän ja karkin puputusta ja päätettiin aloittaa uudelleen karppaamaan.

Ensimmäisen kerran karpatessa mentiin todella tiukalla linjalla. Hiilarit olivat aivan minimissä. Tällä kertaa mennään hieman erilaisella perusrungolla. Viikot mennäänkin 5+2 ajattelulla. Arkisin siis syödään karpisti ja viikonloppuisin päivällisellä saa olla hiilaria reilummin. Sortumisten välttämiseksi laadittiin kolmen viikon kiertävä ruokalista. Päivisin syödään 4-5 ateriaa, joten nälkää ei pitäisi joutua näkemään ja ihan hyvää ruokaa tulee olemaan tarjolla.

Aamu- ja iltapalan virkaa toimittavat vaihtelevat smoothiet tai munakkaat. Viikonloppuisin aamiaisella saa syödä myös leipää tai puuroa. Lounaina on erilaisia salaatteja lisukkeineen. Lisukkeina on vaihtelevasti keitettyjä munia, leipäjuustoa, raejuustoa tai tonnikalaa. Välipalana syödään joko rahkaa tai sokeroimatonta jugurttia. Ruokalista rakennettiin siten, että päivällisellä tarjottavan proteiinin lähde vaihtelee kanan, possun, kalan ja naudan välillä. Lisäksi kerran viikossa on kasvisruokaa.

Kanan lisukkeiksi suunniteltiin vuohenjuustoa tai avokado-kesäkurpitsapastaa, johon ei siis pastaa tule, vaan pasta on kesäkurpitsasuikaletta. Kanasta tehtäväksi suunniteltiin myös keitto ilman perunaa. Possun lisukkeeksi valikoituivat keitetyt kukka- ja parsakaali sekä porkkana, pavut ja wokkivihannekset. Kalan kanssa tarjolla tulee olemaan kreikkalaista salaattia tai avokado-kesäkurpitsapastaa tai äyriäisvaihtoehtona kreolikatkarapuja. Naudasta valmistettavaksi suunniteltiin moussaka, täytetyt paprikat sekä tortillat kiinankaalikupissa. Kasvisruokiin valikoituivat tomaattikeitto lämpimällä fetasalaatilla, kasvissosekeitto sekä pinaattikeitto keitetyllä munalla.

Viikonloppuna tehdään sitten sellaisia ruokia, mikä kaipaa ajalta ennen karppausta. Alustavasti sinne valikoitui makkarapasta, käärmepata eli spagetti ja tomaattinen jauhelihakastike, karjalanpaisti porkkana-perunamuusilla sekä kotitekoinen pitsa. Pitsallehan on myös olemassa karpimpi pitsapohja vaihtoehto ja siihen ehkä täytyy nyt tutustua myös.

Noiden kolmen viikon ruokien lisäksi mietittiin myös valmiiksi herkut, joita saa syödä jos [ja kun] alkaa herkututtaa. Noihin herkkuihin valikoituivat pähkinät, kasvisdippi, tummasuklaa ja hedelmäsalaatti. Kun sallitut herkutkin on valmiiksi mietittynä, on helpompi kävellä karkkihyllyn ohi eikä sorru niin helposti ostamaan karkkia.

Kuten suunnitelluista ruuista näkyy, ei siis millekkään nollatoleranssilinjalle lähdetä hiilareiden suhteen. Lähinnä siis karsitaan valkoiset viljat ja sokeri ruokavaliosta. Myös viilaamisen varaa on ja ruokavalioa tullaan muokkaamaan sen mukaan, miltä tuntuu. Kuitenkin tavoitteena on myös jaksaa liikkua, eikä vain möhöttää karppikoomassa. Paavo käyttää työmatkat hyötyliikuntaan pyöräillen ne ja minä pyrin käymään Fressillä pari, kolme kertaa viikossa C25K:n ohella.

Jotta alun väsymys ei vie pohjaa koko karppaukselta, sovittiin eilen illalla, että tätä jatketaan ainakin 90 päivää. Millään parin viikon kokeilulla ei saa tuloksia aikaiseksi, eikä myöskään keho kerkeä välttämättä vielä tottua hiilareiden vähyyteen. Tuo vajaa kolme kuukautta onkin jo sellainen aika, että siinä ajassa kerkeää näkyä, sopiiko tämä ruokavalio edelleen meille molemmille painonpudotukseen.

Sunnuntai-iltana otettiin mitat molemmista ja maanantai aamuna kävimme vaa'alla. Täytyy sanoa, että yllätyksenä omat lukemat eivät tulleet, mutta eihän se hyvältä tuntunut. Mitat otetaan seuraavan kerran kuukauden päästä. Vaa'alla saa käydä vaikka joka viikko, mutta mittoja ei ole järkevää viikoittain ottaa. Kuukaudessa tuloksia alkaa näkyä, jos niitä on tullakseen.

Ainakaan tässä vaiheessa en aio blogin puolelle lähtöpainoa tai -mittoja kertoa. Katsotaan päivittelenkö muutosta tänne, jos sitä tulee. Paino on itselleni niin henkilökohtainen asia, etten sitä mielelläni muille kerro. Tiedän sitä olevan liikaa ja sen näkyvän, enkä mielelläni sitä lukemaa huutele. Kuitenkin kuten aikaisemmin kirjoittelin, ainakin 10 kiloa on tavoitteena pudottaa.

Tälläisellä suunnitelmalla lähdetään siis ruokavalioremppaa ja jonkunlaista elämäntapamuutosta tekemään. Minä olen ihminen, joka aloittaa uuden elämän maanantaina ja keskiviikkoon, viimeistään torstaihin mennessä palaa entiseen. Nyt on kuitenkin tarkoitus ottaa itseä niskasta kiinni ja toimia pitkäjänteisemmin. 7.10.2018 tulee täyteen tuo 90 päivää ja sinne asti ainakin mennään. Sitten katsotaan uudestaan, että mitä tehdään.

13.10.2018 Mötkis viettää 1-vuotis syntymäpäiväänsä ja sinällään olisi mukavaa, jos siihen mennessä saisin painoa pois. Kuitenkaan mitään paineita en aio ottaa, vaan etenen päivä kerrallaan pitäen mielessä tulevaisuudessa siintävän kevyemmän olon ja positiivisemman suhtautumisen omaan kehoon. Sehän tässä on, että aina pystyy olemaan tiukalla ruokavaliolla jonkun aikaa. Eri asia on kuitenkin päästä painonhallintaan ja löytää sitä tukeva ruokavalio.

Rutiinit

Itsehän rakastan rutiineja. Vielä töissä käydessä minun aamut olivat aikalailla kellontarkkoja ja aamutoimet etenivät aina tietyssä järjestyksessä. Siltä osin rutiinien luominen Mötkiksen syntymän jälkeen on helpottanut tavallaan omaakin olemistani. Loppuraskaus ja kotona oleilu ennen Mötkiksen syntymää olivat melko, noh rutiinittomia. Heräsin siihen aikaan kun huvitti, söin aamupalan tai lounaan tai jonkun ruuan, touhusin mitä huvitti mihin aikaan huvitti. Paavon työpäivien ajan siis pyrin lähinnä tappamaan aikaa kirjoittelemalla blogia, katselemalla sarjoja tai vain olla möllöttämällä.

Hyvin pian Mötkiksen syntymän jälkeen uudenlaiset, lapsiperheen rutiinit alkoivat muodostua. Tottakai ensiviikot mentiin ihan miten sattui. Ei ollut mitään käryä siitä, että mihin aikaan Mötkis nukkuu, seurustelee ja syö. Kuitenkin pian alkoi muodostua jonkunlainen rytmi yön ja päivän välille, jolloin ilta- ja aamurutiinit muodoistuivat. Sekä päivän alussa, että lopussa on alusta asti tehty pesut ja vaihdettu vaatetta riippuen siitä, ollaanko rupeamassa unille vai onko uusi päivä alkamassa.

Kiinteiden aloittaminen toi mukanaan myös uudenlaisia rutiineja. Ruokailut pyritään ajoittamaan suunnilleen samaan aikaan päivästä toiseen. Myös itse ruokailuun liittyy rutiineja: puetaan ruokalappu, nostetaan hihat, ruokaillaan ja ruokailun päätteeksi kiitetään ja poistutaan pöydästä käsipesun kautta. Myös ateriat tarjotaan päivän aikana samassa järjestyksessä alkaen aamupalasta ja päättyen iltapalaan.

Rutiinit ja rytmit kulkevat käsi kädessä. Aina kun Mötkiksen päivärytmissä tapahtuu muutosta suuntaan tai toiseen, myös rutiinit osittain hieman elävät. Esimerkiksi pienen hetken ajan Mötkis nukkui päivässä vain kahden unet ja tuolloin myös rutiinit muokkautuivat muun muassa ruoka-aikojen osalta hieman erilaiseksi. Kuitenkin perusrutiinit säilyvät mukana koko ajan.

Myös siltä osin rutiinit ja rytmit ovat paita ja peppu, että rutiinit luovat lapselle rytmiä. Kun tietyt asiat toistuvat suunnilleen samaan aikaan päivästä toiseen, alkaa lapsikin hahmottaa päivää eri tavalla. Tämä taas osaltaan luo lapselle turvallisuuden tunnetta hänen pystyessä ennakoimaan, mitä seuraavaksi on tapahtumassa.

Aina välillä rutiineista ja rytmeistä poiketaan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Esimerkiksi reissussa ollessa ei syöty rutiininomaisesti kotona vaan joka kerta ruokailtiin oikeastaan eri paikassa. Vain hotellin aamupala syötiin kolmena aamuna samassa paikassa. Kuitenkin pyrittiin pitämään joku roti sen suhteen, että normirytmissä pysytään. Tässäkin yhtenä ajatuksena itsellä oli se, että tutut ja turvalliset rytmit saavat lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi vaikka oltaisiin kotiympäristöstä poikkeavassa paikassa.

Rutiinit tottakai elävät koko ajan lapsen kasvaessa ja kehittyessä. Siinä kohtaa yleensä kun alkaa tuntua siltä, että päivät menevät rutiinilla, tulee joku vaihe tai sairastaminen tai muu vastaava, jolloin taas opetellaan uutta rutiiniakin. Turhan orjallisesti rutiineita ei siis mielestäni kannata noudattaa eikä pilkun tarkkoja rutiineja edes yrittää luoda. Lapsi, eikä muuten aikuinenkaan, ei ole kone. Sen ei voida odottaa toimivan tismalleen samalla tavalla päivästä toiseen.

Tulee parempia ja huonompia päiviä. Etenkin noina huonompina päivinä mielestäni rutiinit kuitenkin auttavat. Ne auttavat pysymään kiinni arjessa ja saavat osaltaan päivän rullaamaan läpi. Myös joihinkin perheen ongelmakohtiin voi löytyä syy tai selitys rutiineita tarkastelemalla. Rutiinit myös helpottavat laspsenhoitovastuun jakamista esimerkiksi vähemmän kotona olevalle puolisolle tai isovanhemmille. Tuolloin lapsenkin on turvallisempi olla hänelle vieraamman ihmisen kanssa, kun kuitenkin päivän perustoiminnot tapahtuvat suunnilleen samalla tavalla.

Toisin kuin itse, kaikki eivät suinkaan pidä rutiineista. Osa ihmisistä on huomattavasti spontaanimpia ja haluaa toimia intuition ja hetken mielijohteen mukaisesti. En sano, että rutiineja rakastavat eivät olisi spontaaneja, nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois. Kuitenkin itse rutiinien rakastajana pähkäilen ennen spontaanisti muodostuneen idean toteutusta, kuinka se sopii meidän rutiineihin. Liikumme paljon Mötkiksen kanssa ja siltä osin rutiinit ja rytmit elävät myös, kun aina ei päivää vietekään kotona. Onneksi Mötkis on tottunut nukkumaan rattaissa ja niissä yleensä parhaiten päiväunet nukkuukin, joten hänen kanssaan liikkuminen on ollut helppoa.

Rutiineita ja rytmejä muodostaessa itse koen tärkeäksi niiden lapsilähtöisyyden. Mielestäni ei ole mielekästä muokata esimerkiksi lapsen luontaista rytmiä täysin poikkeavaksi ihan vaan siksi, että äiti tai iskä ei halua lapsen menevän johonkin aikaan nukkumaan. Meidän perheessä myös aikuisten rutiinit ovat muokkautuneet Mötkiksen rutiinien mukaisiksi ja niitä tukeviksi. Kuitenkin vauvavuosi on jo pitkästi yli puolen välin ja edessä siintävät myös ne ajat, jolloin rutiineista voi poiketa suurestikin lapsen pystyessä mukautumaan muuttuviin tilanteisiin paremmin.

Lapsen mukautuminen ja sopeutuminen rutiinien muutokseen

riippuu pitkälti hänen perusluonteestaan ja temperamentistaan.

Myös aikuisen rytmisyys ja suhtautuminen rutiineihin riippuu samoista asioista.

Tärkeintä onkin jokaisen perheen löytää se heitä parhaiten palveleva kultainen keskitie.

Alkoholinkäyttö lapsiperheessä

Tämä on aihe, joka saattaa sohaista ampiaispesää.

Myös varmasti aihe, josta kirjoitettuja postauksia

saatetaan lähtä hiuksia veitsellä halkoen etsimään kohtia,

jotka voisi tahallaan ymmärtää väärin.

Kirjoitankin, kuten aina, 

omasta näkökulmastani,

omalla elämänkokemuksellani.

Melko usein törmää ajatteluun, ettei äiti tai iskä voi juoda yhtään alkoholiannosta lähestulkoon vauvavuoden aikana. Tai kaikkein kamalintahan on, jos alkoholia erehdytään nauttimaan lapsen läsnäollessa. Miksi? Minkälaista suhtautumista alkoholiin tällainen opettaa lapselle? Mielestäni äärimmäisyyksiin meneminen ei tässäkään asiassa palvele ketään.

Meidän perheessä on otettu sellainen linja, että lapsen läsnä- ja hereilläollessa voi juoda yhden tai kaksi. Tällä nyt ei luonnollisestikaan tarkoiteta sitä, että kaljat kiskaistaan kurkkuun niin nopeasti kuin se tarjouksessa olleesta Santtu-tölkistä tulee, vaan nautiskellen. Pääajatuksena on se, ettei kumpikaan humallu. Esimerkiksi juhannuksena emme kokeneet lainkaan ongelmaksi sitä, että kohotimme molemmat yhdessä muiden vieraiden kanssa tervetuliaismaljaa, jonka jälkeen vielä ruualla juotiin yhdet.

Itse toivoisin voivani opettaa lapsellemme alkoholin kohtuukäyttöä. Voi juoda lasillisen tai kaksi viiniä ruuan kanssa, tai vaikka ilman ruokaa, lopettaen siihen. Se, että äiti tai iskä ottaa yhden ei tarkoita, että ottaisi toisen, kolmannen ja lopulta kymmenennen. Monelle tuntuu olevan ongelma juuri juoda se pari, ottaa muutamat. Kontrolli yleensä pettää siinä vaiheessa, eikä osata sanoa ei. Itse haluaisin tämän opettaa Mötkikselle, oppien sen samalla itse. Ei minullekaan ollut nuoruudessani todellakaan itsestään selvää, että voin hyvin juoda kaksi ja lopettaa siihen. Ei todellakaan. Kuitenkin nyt viimeistään Mötkiksen synnyttyä olen siihen oppinut. Kahden saunasiiderin jälkeen ei ole tarvinnut könytä lähikauppaan hakemaan lisää.

Muisteltiin tässä vähän aikaa sitten Paavon kanssa, että milloinkahan olen ollut viimeksi humalassa. 5.12.2016 oltiin Kimmo Timosen paidan jäädytys juhlassa. Silloin join, mutten ollut mitenkään humalassa. Se on viimeisin kerta, kun olen juonut enemmän kuin yhden tai kaksi. Siitä on reilusti yli 1½ vuotta aikaa. Sinällään se ei haittaa minua yhtään, että aikaa on kulunut. Ei minulla ole ikävä humalanhakuista juomista. Ja hyvä niin.

Tämäkin on jälleen kerran yksi niistä monista asioista, jotka jokainen perhe tekee niin, kuin se omalle perheelle parhaiten sopii. Joku perhe ei hyväksy alkoholinkäyttöä laisinkaan lapsen läsnäollessa. Osa valitsee kultaisen keskitien, kuten me. Siitä toiseen ääripäähän viennistä en edes taida jatkaa. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, ettei humalanhakuinen juominen ja lapset sovi yhteen. Tai näin ainakin soisi olevan.

Sitten joskus, kun lapsivapaata yötä vietämme en usko,

että se meidän tapauksessamme tarkoittaa alkoholin huuruista iltaa.

Todennäköisesti se tarkoittaa katkeamatonta yöunta

ja toisen seurasta kaikessa rauhassa nauttimista.

Kohtuus kaikessa, pullo päivässä.

Vanhemmuuden hyvä, paha some

Todella usein kuulee etenkin vanhemman sukupolven suusta somen olevan pahasta ja aivan turha. Nuori sukupolvi taasen eri tavalla ymmärtää sen luomia foorumeita ja kuinka sitä voi hyödyntää.

Nniin hyvässä kuin pahassa.

Tuon vanhemman sukupolven suusta kuulee somea kritisoitavan erityisesti siksi, että siellä jokainen äiti jakaa omia kokemuksiaan ja mielipiteitään. Noiden miljoonien näkemysten viidakossa kokematon ja epävarma äiti helposti kokee entistä syvempää epävarmuutta, kuulemma. Mielipiteitä ja näkemyksiä on monia eikä kukaan enää oikeastaan tiedä, mikä on se oikea. Neuvolatädiltä pitäisi apu löytää eikä somen palstoilta.

Itse kuulun niihin, jotka somea aktiivisesti päivittäin käyttävät. Käytössä on blogin ohella myös Instragram sekä Facebook. Erityisesti Facebook on näistä somen kanavista ehkä se eniten parjattu. Onhan se toki totta, että esimerkiksi isoin lokakuisten ryhmä, johon kuulun, pitää sisällään yli 600 jäsentä. Noilla jokaisella 600 jäsenellä on omat kokemuksensa ja näkemyksensä taustalla erinäisiin keskusteluihin osallistuessaan. Joukkoon mahtuu kovaäänisesti mielipiteensä esiin tuovia äitejä, sekä niitä hiljaisia mukautujia.

Tottakai kuten missä vaan internetissä seikkaillessa, on tärkeää pitää mielessä se, että mitä sinne kerran laitat, ei sieltä ikinä poistu. Tämän takia somessa julkaistut kuvat ja tekstit kannattaa julkaista vasta ainakin jollain asteella toteutetun harkinnan jälkeen. Millaisessa valossa haluat esimerkiksi itsesi, lapsesi ja perheesi esittää somessa. Etenkin tuo lapsen näkökulma on hyvä pitää mielessä, hän kun ei vielä itse voi vaikuttaa siihen, millaista sisältöä häntä koskien julkaistaan.

Myös someraivo on yksi nykyajan termi, jonka kohteeksi itsellä ei ole minkäänlaista intressiä päätyä. Tämän vuoksi esimerkiksi helposti tunteita herättävät keskustelut käyn ennemmin kasvotusten sellaisten ihmisten kanssa, joilta uskon apua ja vertaistukea saavani. En siis lähde kirjoittamaan liian provosoivista aiheista juuri esimerkiksi tuolla isossa lokakuisten ryhmässä, ellen ole valmis myös sitä niin sanottua jälkipyykkiä läpi käymään.

Silloin kun someen jotain julkaisee, täytyy olla siis valmis kantamaan vastuu myös jälkipyykistä. Kuitenkin aina välillä käy niitä kertoja, ettei aloittaja todellakaan odota mitään someraivoa syttyvän. Aloittaja kertoo ehkäpä omassa perhepiirissä tapahtuneesta onnistumisesta innostuneena, johon saakin vastakaiuksi vain tylytystä ja lynkkaamista: "ei tuon ikäisen kuulu tehdä sitä eikä tätä eikä tuota, en ymmärrä näitä nykyajan hömpötyksiä, kun jo noin pienenä pitää sitä, tätä ja tuota aloittaa".

Tässä ehkä surullisempana piirteenä on se, että yksi nykymaailman ilmiö tuntuu olevan, ettei osata iloita toisen onnistumisesta, vaikkei itse ehkä juuri samalla tavalla toimisikaan. Ei nähdä lainkaan sitä, kuinka innostuneena ja iloisena aloittaja on tekstinsä laatinut. Kouhitaan ja lytätään hänet täysin, vaikkei hän varmasti sellaista vastaanottoa odottanut. Missä ihmisten empatia- ja sympatiakyky on? Kysympähän vaan.

Kuitenkin somea selatessa voi löytää myös vertaistukea ja luoda uusia, aitoja, ihmissuhteita. Itse olen kokenut somen käytön Mötkiksen syntymän jälkeen lähinnä hyvänä asiana. Olen tutustunut useisiin uusiin ihmisiin, joiden kanssa olemme tavanneet myös ihan kasvotusten. En kaipaa tällä hetkellä elämäämme sellaisia ihmissuhteita, joita hoidetaan vain puhelimen välityksellä. Kaipaan sitä aitoa kontaktia toisen ihmisen kanssa, keskusteluja kahvipöydän ääressä tai epätoivon vimmalla lapsia rattaisiin lenkillä nukuttaessa. Olenkin löytänyt muutamia samankaltaisen ajattelumaailman omaavia äitejä saaden tutustua heihin ja heidän perheisiinsä.

Olen löytänyt vertaistukea oman vanhemmuuden kipupisteisiin sekä esimerkiksi meidän perheessä kovastikin puhututtaneisiin uniasioihin. Vaikka se ei muuta tai poista väsymystäsi laisinkaan, on helpottavaa kuulla, että myös muut samanikäisten lasten perheet ovat samassa jamassa. Itse olen melko arka somen ryhmiin mitään julkaisemaan, juurikin tuon someraivon pelossa, vaan tyydyn ennemmin keskustelemaan mietityttävistä asioista lähipiirin kanssa.

Yksi isoimmista varjopuolista, jonka omassa somen käytössäni havaitsen on se, että se vie kamalan paljon aikaa ja aiheuttaa herkästi jonkun asteisen riippuvuuden. "Minä luen vielä äkkiä tämän viestiketjun" tai "vastaan vielä nopeasti tälle tyypille", se viekin yllättäen usemman minuutin aikaa. Silloin kun Mötkis nukkuu selaan surutta somea ja muutenkin otan niin sanotusti omaa aikaa. Kuitenkin Mötkisken hereillä ollessa pyrin käyttämään somea järkevästi. Jos Mötkis vaatii huomiotani, hän sen myös saa. Minkään Instastoryn katsominen tai Facebook langan loppuun selaaminen ei saa mennä sen edelle.

Tärkeintä mielestäni noita somen keskusteluja seuratessa on pitää mielessä kaksi asiaa: 

jokainen tekee niinkuin omalle perheelleen on parasta

ja aina voi skrollata ohi, jos aihe ei itseä kiinnosta tai menee liikaa tunteisiin.

Kuten elämässä muutenkaan,

ei mustavalkoajattelulla yleensä kovin pitkälle pötki.

En siis asettaisi somea kumpaankaan ääripäähän,

vaan jotain siltä väliltä.

Asustaisikohan meillä sittenkin sormiruokailija?

Meillähän on siltä osin sekaruokaillaan, että osan ruuista Mötkis syö itse ja osan syötän soseena. Esimerkiksi jos tarjolla on porkkanasosetta, saattaa lautasella olla myös porkkanaa keitettynä sellaisenaan. Tähän asti nuo sormiruokailtavat ruuan osiot ovat olleet Mötkiksen mielestä lähinnä ällöttäviä. Hän puistatuksen saattelemana pudottanut ne pois kädestään heti niihin koskettuaan.

Tänään soseita pakkaseen tehdessä jätin kukka- ja parsakaalia sivuun ennen soseuttamista ja niitä Mötkikselle tarjosin lounaalla. Tänään hänen reaktionsa oli täysin erilainen kuin ennen. Hän söi parsakaalin hyvällä ruokahalulla omasta kädestään. Voisi sanoa, että hän jopa hotki sen. Myös kukkakaalia hän maisteli, mutta se ei ollut Mötkiksen mielestä niin hyvää, kuin parsakaali.

Tässä vaiheessa minua hieman harmitti se, että olin juuri keitellyt yhteensä neljä parsa- ja kukkakaalia ja vetänyt ne soseeksi kolmea nuppua lukuunottamatta. Kyllä. Noista neljästä kokonaisesta parsa- ja kukkakaalista oli siis sormiruokana tarjottavaksi kolme nuppua, perkele.

Jospa nuo sosesatsit kuitenkin tulisi syötyä ja niiden jälkeen päästäisiin vaikkapa siihen tilanteeseen, että hoksaisin oikeasti ruokaa tehdessä ottaa siitä Mötkikselle sivuun. Välillä toki tulee tehtyä sellaisia ruokia, joita Mötkis ei voi syödä. Esimerkiksi tänään minä ja Paavo syödään risottoa ja liekkisiipiä, jotka eivät Mötkikselle ymmärrettävästikään sovellu. Tälläisten päivien varalle pakkasessa voisikin olla jotain valmista sormiruokaa (tai sosetta) tarjottavaksi.

Innostuin kuitenkin paljon tuosta, ettei Mötkis vain pudotellut ruokia pois käsistään, vaan ihan oikeasti niitä söi. Tältä osin meillä voitaisiin jatkossa siis alkaa painottaa enemmän sitä, että Mötkis syö itse. Oli se sitten sosetta smoothiepussista tai jotain sormin syötävää. Kaikki erilaiset tuorepalathan Mötkis tällä hetkellä saa syödä itse. Lähinnä siis nuo lämpimät ruuat voitaisiin muokata erilaiseen muotoon, niin päästäisiin eroon tuosta soseiden tekemisestä.

Meillähän ei missään vaiheessa ole minulle tai Paavolle päässyt muodostumaan mitään kammoa sormiruokailua kohtaan. Mötkis on aina ollut todella taitava käsittelemään ruokaa suussaan, eikä kakomisia ole pahemmin ollut. Syynä sormiruokailun vähyydelle ei siis ole pelko, vaan ajatusmaailman muutoksen tarve. Pitäisi siis alkaa heittämään Mötkikselle samaa ruokaa nenän eteen, kuin itsellekin.

Erään aamun aamupala

Sohvan pohjalta aktiiviseksi liikkujaksi?

Helmikuussa meidän elämä alkoi pahimman väsymyksen osalta helpottaa sen verran, että aloin käydä vaunulenkeillä. En nyt ihan päivittäin käynyt, mutta lähes joka arkipäivä. Koin, että kävelyllä käyminen katkaisee hyvin päivää ja lisäksi tavoitteena oli saada Mötkiksen unia pidennettyä vaunuilun avulla.

Kävelyistä alkoi tulla rutiini ja kilometrejä alkoi kertyä. Helmikuun saldo oli himppua vaille 90km ja maaliskuussa satanen paukkui jo reippaasti kilometrejä kertyessä melkein 140. Huhtikuussakin satasen raja rikkoutui ja kilometrejä taittui 108. Toukukuussa jäätiin hintsusti satasen kun mittariin kertyi 96 kilometriä.

Touko-kesäkuun vaihteessa käynnistelin pikkuhiljaa hölkkähommia. En ole koskaan ollut missään hölkkäkunnossa, joten en tiedä mikä viiraus näin kahdeksan kuukauden jälkeen synntyksestä on alkaa sitä tavoitella. Aloittelin hölkkäilyä C25K-sovelluksen avulla. Kyseessä on kahdeksan viikon harjoitusohjelma, jonka päätteeksi pitäisi olla saavutettuna 5 kilometrin hölkkäkunto. Jokainen viikko pitää sisällään kolme intervalliharjoitusta, joiden vaatimustaso nousee viikko viikolta.

Hävettää kertoa tämä, mutta täytyy kyllä todeta, että ensimmäisellä viikolla olleet minuutin hölkkäpätkät tuntuivat tuolloin pahalta. Nyt kun on käynnissä neljäs viikko ja hölkkäosiot ovat pidentyneet viiteen minuuttiin, alkaa minuutin osio tuntua helpolta. Todella nopeastihan kestävyyskunto karttuun, kunhan sitä vain alkaa harjoittaa. Jokainen harjoituskerta vie lähemmäs tavoitetta ja muutenkin kohti terveellisempää elämää.

Lisää tuulta alleen tämä liikuntainnostus sai, kun Fressin jäsenyyden tauko päättyi kesäkuun alussa. Tauotin jäsenyyden jo joskus raskauden alkumetreiltä, enkä sen jälkeen juuri mitään liikuntaa harrastanutkaan. Lopputulos on siinä, ettei minuuttia voi hölkätä ilman, että luulee vähintään kuolevansa ja halvaantuvansa samanaikaisesti, hehheh. Nyt kuitenkin on tauko päättyi olen taas palaillut ryhmäliikuntojen pariin.

Erityisesti ryhmäliikunnoista lähellä sydäntä on ollut sisäpyöräily eli spinning. Kyseessä on laji, joka jakaa mielipiteitä erittäin vahvasti: siihen joko hurahtaa täysin ensimmäisen kerran jälkeen tai sitä vihaa lopunikänsä. Monen mielestä laji on kammottava koska se koskee, perseeseen. Tottahan se on ensimmäisen kerran kun pyörän selkään raskauden ja synnytyksen jälkeen muistin tuon kivun. Tiesin kuitenkin, että muutaman kerran jälkeen kipua ei enää tunnu, joten sinnikkäästi tunneille kivusta huolimatta raahauduin.

Muita Fressin tarjonnasta mieleenjääneitä ja itselle mieluisia ryhmäliikuntamuotoja ennen raskautta olivat ABS- ja Bodypump- tunnit. Vielä tässä vaiheessa kyseisten tuntien kävijäksi palaaminen tuntuu kaukaiselta, mutta ehkä jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin uusia ryhmäliikuntatunteja on testattuna kahden eri nimikkeen alta: aikuinen-lapsi jumppa sekä Circuit. Molemmat toki ovat tyyliltään melko samankaltaisia kuntopiirinomaisia tunteja. Kuitenkin kivan vaihtelun tuo se, että toisella tunnilla tehdään lapsen kanssa ja lapsen painoa hyväksikäyttäen ja toinen on ihan äidin omaa aikaa.

Ihan puhtaasti salille en ole vielä selvinnyt, mutta eiköhän sekin tule lähiaikoina tapahtumaan. Meitä lähempänä olevan Lippumäen Fressin laitteet kuitenkin edellisen kerran siellä käydessä olivat sellaista hepreaa, ettei oikein ole ainakaan vielä motivaatio riittänyt lähtä niitä opettelemaan. Mielestäni salilaitteiden tulee olla yksinkertaisia, ettei niiden ohjeiden tutkimiseen kulu tuhottomasti aikaa. Tottakai kun noiden laitteiden käytön jaksaisi opetella niin se olisi sitten sillä selvä. Kuitenkin kun tiedän, että esimerkiksi keskustan Fressillä on minun ymmärrykselleni sopivammat laitteet, menen ehken mielummin sinne.

Sinällään huvittavaa tällä hetkellä on se, mikä määrä erilaisia sovelluksia ja muuta rekvisiittaa minulla on matkassani lenkille lähtiessä. Puhelimesta käynnistyy Spotifyn lisäksi C25K sekä Endomondo. Lisäksi ranteessa killuu sykemittari. Kuitenkin taitetut kilometrit ja poltetut kalorit ovat itselleni hyviä motivaattoreita, joten koen tuon pienimuotoisen välineurheilun täysin asiaan kuuluvana.

Tälläisellä projektilla ollaan siis liikkeellä. Ensimmäisenä tavoitteena siintää siis tuon C25K:n loppuun vieminen ja viiden kilometrin hölkkä. Toisena tavoitteena on painonpudotus ja myödemmin painonhallinta. Ensimmäisenä tavoitteena on pudottaa painoa kymmenen kiloa. Kun tuo ensimmäinen kymppi on saatu pois, katsotaan paljonko vielä on pudotettavaa, vai alkaako olo tuntua omalta siinä kehossa.