Ensimmäiset päivät Helmin pois muuton jälkeen

Jotenkin otsikon muotoilu osoittautui vaikeaksi.

Pyörittelin hetken aikaa eri vaihtoehtoja,

kuten "Uusi arki yhden koiran kanssa".

Ehkä kuitenkin helpompi tuollainen suora otsikko

ilman turhaa kursailua ja hienostelua.

Viimeinen kuva Mötkiksestä ja Helmistä

Sunnuntaina ajeltiin siis koko perhe lukuunottamatta Vallua Jyväskylään Helmin uutta perhettä vastaan. Todella vähänhän Mötkis on matkustanut pitkiä matkoja autossa ja vielä harvemmin matkoja, joilla myös koira tai koirat olisivat olleet mukana. No, kuten arvata saattaa, Mötkiksen herätessä uniltaan itkien myös Helmillä oli tilanteeseen omat virtensä veisattavana. Hyvin nopeasti siis pysähdyttiin ensimmäiselle mahdolliselle levikkeelle ja Paavo hyppäsi takapenkille rauhoittelemaan Mötkis, ja Helmiä. Saatiin siis vielä oikein viimehetken varmistukset sille, että tämä on juuri oikea päätös. Ainut ja oikea.

Päästiin jatkamaan matkaa ja ajettiin Jyväskylän satamaan parkkiin ajatuksena mennä Konttiravintola Mortoniin syömään. Oltiin kuultu, että se on koiraystävällinen ravintola, mutta harmiksemme se oli aivan täynnä. Pikasen googlettelun tuloksena lähdettiinkin sitten suuntaamaan Rossoon, joka oli myös luokiteltu koiraystävälliseksi terassiksi. Viimeinen päivä Helmin kanssa siis vieteltiin Jyväskylässä kävellen ja syöden yhdessä ulkona.

Kun oltiin saatu syötyä, viestiteltiin Helmin uuden perheen kanssa ja sovittiin tapaamispaikka. Sinne kävellessä kurkkua alkoi kuristaa ja teki mieli kääntyä ympäri. Teki mieli kävellä autolle, pakata Helmi ja Mötkis autoon ja vain karata paikalta. Odotettiin piinalliset minuutit Helmin uuden perheen saapumista. Rapsuteltiin Helmiä, pidäteltiin itkua. Puhuttiin turhanpäiväisiä.

Uuden perheen saavuttua paikalle, suunnattiin heidän autolleen. Olin etukäteen kirjoittanut kotona kauppakirjan allekirjoituksia vaille valmiiksi. Käytiin kauppakirja läpi, perhe kyseli vielä viimeisiä mielessä olevia kysymyksiä. Nostin Helmin heidän autoonsa ja painoin viimeisen kerran kasvoni sen turkkiin ja itkin. Itkin vuolaasti hölmistynyttä koiraa vasten kunnes sain sanottua, että ole kiltisti. Myös Paavo rapsutti Helmille viimeiset heipat, jonka jälkeen hyvästeltiin Helmi uusine perheineen.

Käveltiin pois meille ennen niin rakkaan lemmikin luota. Koiran, joka oli ennen paras ystävä, mutta josta oli tullut pahin vihollinen. Koiran, jonka kasvu ja kehitys oltiin pienestä pennusta saakka nähty. Koiran, jonka viimeiseen kävelyyn oltiin valmistauduttu siitä asti, kun tulokset lonkkakuvista saatiin. Emme voi tietää kuinka monta hyvää vuotta Helmillä vielä edessään on, mutta olisimme toivoneet saavamme olla ne, jotka sen ikiuneen tuudittaa. Onneksi Helmille kuitenkin löytyi hyvä koti ja olemme saaneet kuulla kuulumisia Helmin ensimmäisistä päivistä uuden perheensä luona. Siellä on kaikki sujunut hyvin ja Helmi on kotiutunut nopeasti.

Myös meillä on kaikki sujunut hyvin. Päivät ovat rauhallisempia, kun Helmi ei ole ulvomassa heti Mötkiksen alkaessa vänistä tai itkeä. Tilanne on rauhoittunut huomattavasti. Nyt siltäkin osin tilanne on helpompi, että Vallun kanssa voi lähteä lenkille ilman, että tarvitsee miettiä Helmin jäävän yksin kotiin. Vallukin vaikuttaa siltä, ettei olisi moksiskaan. Tietenkään sitä ei voi tietää, mitä Vallun päässä liikkuu, mutta ei ole osoittanut mitään merkkejä siitä, että etsisi Helmiä tai muuten sitä kaipailisi.

Onneksi kaikki on sujunut hyvin ja tuntuu todellakin siltä, että tämä oli kaikkien kannalta se oikea ratkaisu. Nyt saadaan elellä rauhaisaa lapsiperhearkea, ilman ylimääräistä kuormitusta. Mötkis saa paremman mallin siitä, kuinka koiraa kohdellaan kun väsynyt äiti ei räyhää onnettomana vinkuvalle koiralle. Kun väsynyt äiti voi keskittyä vain hänen itkuunsa ilman, että myös koira tarvitsee rauhoittelua. Kun stressaantunut koira saa viettää loppuelämänsä rakastavan ja huomaavaisen perheen hoivissa.

Kun koirasta luopuminen on ainut jäljellä oleva vaihtoehto