Oma aika ja lapsivapaa

Onko ne jotain satuolentoja?

Ainakin jälkimmäinen on meille vielä toistaiseksi täysin tuntematon.

Heti alkuun haluan painottaa, ettei kyse ole siitä,

etteikö Mötkikselle hoitajaa löytyisi.

Päinvastoin.

Veikkaan, että hänet olisi monikin halukas ottamaan muutamaksi tunniksi hoitoon.

Kyse onkin lähinnä siitä, etten minä osaa ja raaski häntä jättää.

Ihan vasta viimeisen parin kuukauden aikana minusta on alkanut tuntua siltä, että tarvitsen enemmän aikaa itselleni. Olenkin sitä nyt hyvällä omalla tunnolla ottanut alun äärimmäisen symbioottisen vaiheen jälkeen. Olen alkanut käymään Fressillä jumpissa parina kolmena kertana viikossa ja nuo hetket tekevät kyllä niin hyvää. Hetkeen en mieti kotia ollenkaan, vaan on vain minä ja se hetki. Verenmaku suussa hengästyneenä spinning-pyörän selässä. Se on hyvä hetki.

Yleensä aina tunnin päätyttyä kuitenkin pakkaan salikamat nopeasti ja kiirehdin kotiin. Monesti kotona onkin vastassa tissiä ja äitiä etsivä Mötkis, joka haluaa äkkiä syliin ja alkaa syödä ahnaasti, vaikka olisi syönyt juuri ennen lähtöäni. Mötkishän pärjää täysin Paavon kanssa ja isänsä osaa häntä aivan täysin hoitaa siinä missä minäkin. Varmasti isoin ongelma onkin se, ettei Mötkis ole missään vaiheessa pullosta oppinut maitoa juomaan, joten minä tisseineni olen hänelle niin tärkeä.

Salireissujen lisäksi käyn joinain viikkoina hoitamassa kauppareissun yksin viettäen laatuaikaa Prisman hyllyjä kolutessani. Mötkiksen syntymän jälkeen en ole tainnut käydä kertaakaan esimerkiksi shoppailemassa ilman häntä vaan ostokset keskittyvät lähinnä arkipäiväisiin asioihin, ruokaostoksiin.

Tällä hetkellä siis olen Mötkiksestä viikon aikana erossa 3-5 tuntia. Tuon ajan Mötkis on joko Paavon tai minun äidin ja isän, eli Mötkiksen mumman ja papan kanssa. Paavon päivystysviikkojen aikaan mumma ja pappa ovat tulleet meille siltä varalta, jos Paavon täytyykin lähteä töihin kesken minun salilla olemisen. Myös kauppareissut pyritään Paavon päivystysviikkojen aikaan järjestämään siten, että mumma ja pappa katsovat Mötkistä sen aikaa. Toinen vaihtoehto on, että käyn ennen päivystysviikon alkua hoitamassa isommat ostokset ja täydentelen niitä yhdessä Mötkiksen kanssa kaupassa käyden viikon aikana tarpeen mukaan.

Jos miettii, että viikossa on 168 tuntia, joista Mötkis on hereillä noin puolet, viettää hän edelleen merkittävän leijonanosan kanssani. Ja vastavuoroisesti minä hänen kanssaan. Paavon työpäivät ovat väistämättä aikaa, jonka olen kahden Mötkiksen kanssa. Tietenkin näemme tuolloin myös kavereita ja muitakin ihmisiä, mutta muotoillaan vaikkapa niin, että minä olen vastuussa Mötkiksestä Paavon työpäivien ajan.

Kuitenkin tietyllä tavalla sitä oman ajan puutetta ja tuskaa siitä hellittää nyt se, että Mötkis nukkuu yleensä 1,5-2 tunnin päikkärit, joiden aikana saan touhuta omiani. Tuolloin kirjoittelinkin monesti blogia, puhun puhelimessa kavereiden kanssa tai vain makaan sohvalla ja tuijotan telkkaria tai kattoa. Tietenkin tuo päiväuniaika on monesti sellaista, että Mötkistä täytyy käydä monesti useampaankin kertaan heijaamassa rattaissa, jotta unet jatkuvat. Enkä oikeastaan ikinä voi olla varma siitä, minkä aikaa ja monellako heijauksella meillä nukutaan. Siltä osin mitään hirmu suurta projektia päikkäriaikaan ei toinna aloittaa, ellei ole sitä valmis jättämään kesken.

Kahdenkeskistä lapsivapaata aikaahan me olemme Paavon kanssa viettäneet huimat kaksi kertaa. Joskus Mötkiksen ollessa vielä hyvin pieni, olisiko hän ollut parin kuukauden ikäinen, kävimme Prismassa kahdestaan. Toisen kerran kahdelleen kävimme ulkona syömässä tässä joku aika sitten.  Molemmilla kerroilla Mötkis oli mumman ja papan kanssa. Kertaakaan Mötkis ei siis paria tuntia kauempaa ole myöskään muiden hoidossa ollut.

Kuten myös oman ajan kohdalla, myös meidän kahdenkeskisen ajan kohdalla on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että voisihan sitä olla hieman enemmänkin. Toki iltaisin Mötkiksen käytyä nukkumaan meillä on aikaa toisillemme. Jotenkin silloin kuitenkin sortuu todella helposti selailemaan puhelinta ennen kuin silmät painuvat umpeen ja uni vie voiton. Tuo kahdenkeskisen ajan järjestäminenkin olisi lähinnä järjestelykysymys, sillä mumma ja pappa tulisivat mielellään Mötkiksen kanssa aikaa viettämään ja me päästäisiin kahden vaikka treffeille.

Pikkuhiljaa Mötkiksen lähestyessä vuoden ikää oletan alkavan niiden kyselyiden, että joko Mötkis on ollut yökylässä. Se nyt tuskin meillä on ihan hetkeen vielä tulossa ajankohtaiseksi, kun tosiaan nuo minusta tai meistä erossa olot ovat olleet vasta muutaman tunnin mittaisia. Mielestäni pitäisi ensin harjoitella olemaan pidempiä aikoja pidempiä aikoja erillään, ennen kuin mitään yökyläilyä voi edes suunnitella.

Kieltämättä tänä vuonna perinteisten kesätapahtumien käynnistyessä alkoi vähän harmittaa, ettemme olleet noita erossa oloja harjoitelleet riittävästi. Olisi ollut ihan kiva käydä Paavon kanssa vaikkapa Viinijuhlilla tai Kuopio Rockissa jonakin iltana. Varsinaisesti mikään juhlimaan tai juomaan lähteminen ei itsellä ole päällimmäisenä ajatuksena sillä haluan saada lapsivapaana yönä nukkua kokonaisen yön ja herätä aamulla levänneenä enkä krapulaisena. Kuitenkin kuin Mötkiksen vielä liian pieneksi jäämään varsinkaan ilta-aikaan kenenkään hoitoon, joten nuo menot jäivät tänä kesänä menemättä ja katsellaan sitten ensi kesänä uudestaan.

Jos jonkinlaista yhteenvetoa aiheen tiimoilta haluaa tehdä niin on monien asioiden summa, että kuinka monta tuntia olemme toisistamme olleet erillään. Ensimmäinen ja ehdottomasti merkittävin on imetys ja se, ettei Mötkis ole pullolle oikeastaan missään vaiheessa suostunut. Toisena tulee se, että hän on vielä kovin pieni ja minä kovin kiinni hänessä. Kolmantena ehkä tulee se, etten ole osannut omaa aikaa kovin paljon aikaisemmin vielä edes kaivata.

Tämäkin on jälleen kerran yksi niistä asioista, jonka jokainen perhe ratkoo haluamallaan tavalla. Jokaisella on erilaiset tarpeet sen suhteen, kuinka paljon tarvitsee omaa tai vanhempien kahdenkeskistä aikaa. Tottakai tässä vaikuttaa myös se, millainen tukiverkosto perheelle on. Meidän tilanteessamme voisi sanoa, että kohtuullinen tai jopa hyvä. Tärkeintä onkin mielestäni seurata omia ja lapsen tuntemuksia, milloin kukin on valmis ja minkä mittaiseen erossa oloon.

Hetkittäin kaipaan sitä, että voisin lähteä ovesta ulos, miettimättä asiaa sen kummemmin. Voisin lähtä vaikkapa valokuvaamaan niin pitkäksi aikaa, kuin itsestäni hyvältä tuntuu ja osaan sellaisen otoksen, jota lähdin hakemaan takaa. Saisin vaikka vuorokauden olla vain minä, Mari. En äiti, en puoliso. Nauttisin asioista, joista nautin ennen raskautta ja Mötkiksen syntymää miettimättä, kauanko olen ollut poissa ja jokohan minun olisi hyvä lähteä takaisin kotiin. Kuitenkin vanhemmuus on asia, joka on tämän muuttanut. En enää lähde kotoa, miettämättä ja tietämättä, koska viimeistään palaan. Luovun omista haluistani ja mieliteoistani saadakseni viettää aikaa rakkaan poikamme kanssa, vaikka tosiaan hetkittäin haluaisin vain karata paikalta.

Merkillistä.