Ensimmäisen kerran Paavon sylissä |
Onneksi Helmille löytyi hyvä perhe, jossa on ennenkin ollut kodinvaihtajia ja rescue-koiria. Heillä on omakotitalo isolla aidatulla pihalla. Heidän lapsensa odottaa innolla koiraharrastuksen aloittamista pitkään toivomansa corgin kanssa. Perfect match. Silti se tekee kipeää. Silti tuntuu pahalta sanoa Helmille heipat ja silittää sitä viimeisen kerran tämän viikon sunnuntaina. Tuntuu pahalta katsoa Helmin kuvia ja kerätä niitä uudelle perheelle tarinaksi Helmin matkalta.
Tämä on kuitenkin ainut oikea ratkaisu myös siltä osin, etten halua antaa tällaista mallia toimia koiran kanssa Mötkikselle. En halua, että hän muistaa äidin lukinneen koiran kodinhoitohuoneeseen pois silmistä ja pois mielestä pidätellen itkua riittämättömyyden tunteen puristaessa rinnassa.
Yksi lapsi ja yksi koira.
On niissäkin ihan tarpeeksi.
En olisi halunnut tämän asian suhteen luovuttaa, antaa periksi.
En kuitenkaan voi enää muutakaan.
En tiedä, mitä keinoja olisimme vielä voineet kokeilla.
Tiedän kuitenkin, että ratkaisu on paras mahdollinen meille kaikille.
Helmi saa arvoisensa loppuelämän kodin.
Me saamme rauhan siltä osin,
ettei itkuisen lapsen lisäksi rauhoiteltavana ole myös stressaantunut koira.
Tämäkin tarina päättyy hyvin.
"Vielä viimeisen kerran mä sua vilkaisen,
voisin sanoakkin jotain mutta vaikenen.
Vielä viimeisen kerran sä mua vilkaisten,
jäät odottamaan näenkö mä sua enää koskaan.
Näenkö sua enää koskaan.
Hengitä hetki hiljaa, hengitä uudelleen.
Ja suoniisi virtaa uutta voimaa.
Se sinut armahtaa."
Viimeisen kerran - Mikko Kuustonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti