Ensimmäistä raskauskolmannesta käsittelevässä postauksessa
kirjoitin ensimmäisessä ultrassa heränneestä
epäilystä osittaisesta rypäleraskaudesta.
Kuitenkin kontrollin kontrollien jälkeen
epäily on hälventynyt kerta toisensa jälkeen,
ainakin lääkäreiden silmissä.
Kuitenkin omat epäilyt vielä lajinsa painavat päälle.
Kun mahdollisesta osittaisesta rypäleraskaudesta ensimmäisen kerran kohdallani puhuttiin, tarjottimella oli lähinnä paskoja vaihtoehtoja. Esitettiin seuraavat skenaariot: raskaus menee kesken, raskaus etenee normaalisti ja syntyy terve tai kromosomistoltaan poikkeava lapsi tai rypäleraskaus kehittyy istukkasyöväksi.
Ensimmäinen skenaario oli meille tuttu, sen olimme käyneet läpi kolmesti. Siltä osin sen vaihtoehdon pystyin ymmärtämään ja hyväksymään kohtuu nopeastikin. Meillä oli jo yksi terve lapsi, Mötkis, joten myös skenaario kaksi oli tuttu ja turvallinen, se paras mahdollinen. Kolmas tarjottimella oleva vaihtoehto oli vaikeampi sulattaa. Entä jos lapsellamme olisikin joku kehityspoikkeama, minkälaiseksi arki muodostuisi yhden vilkkaan ja vauhdikkaan puolitoistavuotiaan sekä kehitysvammaisen lapsen kanssa. Haastavaksi? Ylitsepääsemättömäksi? Kuitenkin palkitsevaksi?
Raskauden edetessä viimeisintä vaihtoehtoa ei ole sen kummemmin pohdittu lääkärikäyntien ja ultrien yhteydessä. Yhdistelmäseulannat, jotka niskaturvotusultran yhteydessä laskettiin olivat alhaiset, alhaisemmat, kuin Mötkistä odottaessamme, joten tuolloin ei lääkäri ohjelmoinut mitään jatkotutkimuksia. Kuitenkin tämä vaihtoehto on jäänyt itseäni kovin mietityttämään, vaikka ultrissa tarkasteltuna sikiön kehitys on näyttänyt etenevän normaaliin tapaan.
Tuo istukkasyöväksi kehittyminen on edellä käsitellyistä skenaarioista se pysäyttävin. Äitini on sairastanut kohdunkaulansyövän 30-vuotiaana menettäen syöpähoitojen seurauksena sekä kohdun, että munasarjat, jättäen minut ainoaksi lapseksi. Tältä osin kaikki, mikä on kohdallani ollut jotenkin poikkeavaa kyseisellä alueella, on saanut minut aina kauhun valtaan. Tämän takia myös isäni otti osittaisen rypäleraskauden epäilyn raskaasti.
Jotta istukkasyöväksi kehittyvä tila saadaan osaltani suljettua pois, lähtee istukka patologin tutkittavaksi synnytyksen jälkeen. Haluan, että syövän mahdollisuus suljetaan pois myös esimerkiksi hCG-kontrollien kautta. Mikäli kyseessä on todella ollut alunperin osittainen rypäleraskaus, josta on jäänyt kasvamaan ja kehittymään elävä sikiö, on mahdollisilla solumuutoksilla raskauden ajan aikaa tapahtua. Rypäleraskauksista lukiessani olen yleisesti ottaen saanut käsityksen, että osittainenkin rypäleraskaus pyritään keskeyttämään mahdollisimman nopeasti, jotta ns. taudinkehitys saadaan katkaistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Tällä hetkellä kuitenkin meidän tapauksessamme vaikuttaa siltä, että raskaus tulee etenemään normaalisti loppuun asti. Kohta ollaan kuitenkin jo sellaisilla viikoilla, että mikäli Kirppu syntyisi, olisi hänellä jo ihan kohtuulliset selviämismahdollisuudet. Kuitenkin pelko sekä Kirpun terveyden, että oman sairastumisen puolesta on läsnä. Ei nyt ihan päivittäin, mutta lähestulkoon. Tämä epätietoisuus on kaikkein raastavinta, kun ei voi varmuudella tietää, mikä tilanne on. Oliko ensimmäisen ultran epäily osittaisesta rypäleraskaudesta aiheellinen, onko Kirpulla seulannoista ja ultrista huolimatta kaikki hyvin, miten kaikki tulee etenemään synnytyksen jälkeen.
Huomenna olevassa rakenneultrassa kuitenkin toivon muistavani näistä asioista keskustella. Muutamia päiviä ennen ultraa soitin Kysille tiedustellen ultraa tekevää lääkäriä ja iloisena yllätyksenä sain kuulla ajan olevan näillä näkymin osaston apulaisylilääkärille, joten korkein odotuksin käynnille menen. Lääkäri on sama, joka aikanaan hoiti äitiäni hänen sairastuessaan kohdunkaulansyöpään. Hän tulee kuulemma aina muistamaan äitini, koska tämä oli niin nuori syöpään sairastuessaan.
Toivonkin, että käynnillä voidaan suunnitella myös jo raskauden jälkeistä aikaa. Jonkunlaista seurantaa todellakin kaipaan. Lisäksi toivon, myös loppuraskauden ajalle tihennettyä seurantaa sikiön terveyden seuraamiseksi. Näin rakenneultran lähestyessä mietityttää myös, olisiko ollut tarpeen tehdä NIPT tai lapsivesipunktio tai muu tutkimus, jolla sikiön terveydentilasta olisi saanut tarkemmin tietoa. Rakenneultran jälkeen kuitenkin ollaan viisaampia ja toivon, ettei lääkäri kerkeä vaihtua tällä välillä. Kyseisellä lääkärillä kuitenkin olisi useamman vuosikymmenen kokemus sekä asemansa puolesta varmastikin mahdollisuus vaikuttaa hoidon suunnitteluun ns. rivilääkäriä laajemmin.
