Unikoulu vol 583?

Avainsanan uni takaa löytyy aikaisempia postauksia Mötkiksen uniasioihin liittyen. Viimeisimmässä unta käsittelevässä postauksesta kerroin meidän pitämästä unikoulusta todeten, että jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi myös päiväunien siirtäminen sisällä nukuttaviksi. Noo tuosta postauksesta on jokunen tovi kulunut aikaa, tarkalleen ottaen lähes puoli vuotta ja nyt viimein ollaan tilanteessa, jossa Mötkis on nukkunut kohta kuukauden päikkärit sisällä.

Muutoksen myötä päiväunet kokivat siis melkoisen mullistuksen. Ne ensinnäkin muuttuivat äärimmäisen rikkonaisiksi ja kestoltaan lyhyemmiksi. Vielä kun Mötkis nukkui päikkärit ulkona, oli tavanomainen unien pituus 2-2,5 tuntia. Ensimmäisen kaksi viikkoa tilanne oli lähes joka päivä seuraavanlainen: Mötkis nukahti kohtuu rauhallisesti omaan sänkyynsä kun istuin sängyn vieressä. Kun unta oli takana 40 minuuttia hän heräsi parkuen ja tarvitsi uuden nukutuksen. Sama toistui 40 minuutin kuluttua, mutta tuolloin hän ei nukahda enää uudestaan, vaan haluaa pois sängystä.

Ensimmäisten päivien sisällä nukkumisten jälkeen ajattelinkin hetken, että eiköhän tämä ollut tässä, jatketaan ulos nukuttamista. Kuitenkin halusin, että päikkärit aletaan nukkua sisällä ennen Kirpun syntymää ja jotta muutokselle olisi aikaa, täytyi ulos nukuttaminen lopettaa hyvissä ajoin. Lisäksi pakkasten kiristyessä pukemisesta alkoi tulla melko pulmallista.

Vaikka Mötkis nukkui lämpöpussissa, jonka lisäksi päällä oli toppahaalari, villahaalari, villasukat, merinovillasukat, Stonzien Linerzit, merinovillatumput, rukkaset, merinovillakypärähattu ja pipo oli hän silti välillä kylmä sormista ja varpaista. Toki vartalo oli täysin lämmin eikä kylmä varmasti haitannut unia, kun Mötkis niitä tosiaan nukkui sen 2,5 tuntia parhaimmillaan, mutta itsestä ajatus tuntui pahalta. Olisikin siis täytynyt hankkia lämpimämpi pussi hänelle päikkäreitä varten, mutta tähän ei kuitenkaan halunnut enää ruveta. Päikkärit kun oli tavoitteena siirtää sisälle jossain vaiheessa joka tapauksessa.

Myös jatkuva pukeminen alkoi ärsyttää itseäni. Jos aamu- ja iltapäivällä käytiin ulkona ja Mötkis nukkui päikkärit rattaissa, puin edellä mainitun arsenaalin hänelle kolme kertaa päivässä. Jösses. Tähän kun lisätään vielä mahdollinen kauppareissu illalla niin jippikaijei. Toki autoon päälle ei laiteta kuin villahaalari, lapaset, villasukat ja pipo, mutta kuitenkin. Pukemista pukemisen perään pitkin päivää. Kiitos, mutta ei kiitos.

Ollappa vielä näin pieni ja sammuappa mihin vaan, milloin vaan.

Nyt päiväunien kesto onkin oikestaan vakiintunut koostumaan kahdesta unisyklistä, eli unet kestävät tunnin ja 20 minuuttia. Parhaimpina päivinä Mötkis nukkuu tunnin ja 40 minuuttia, mutta nämä ovat vielä harvassa. Tällä hetkellä päiväunet kuitenkin onneksi nukutaan pääsääntöisesti yhteen putkeen, mutta edelleen unilta herätään itkun kanssa. Tuntuukin, että Mötkis herää vähän kesken unien ja viihtyy unien jälkeen kainalossa tai sylissä hitaasti heräillen pitkän tovin. Yleensä itku menee nopeasti sylissä ohite kun aletaan puuhastelemaan muita hommia, mutta joinain päivinä paha mieli jää päälle.

Tämän muutoksen myötä myös meidän arki on lajinsa muuttunut. Nykyään ei ole niin yksinkertaista lähtä aamupäiväisin vaikkapa kaupungille tai perhekahvilaan, sillä paluumatkalla Mötkis nukahtaisi melko varmasti rattaisiin, eikä se ole tässä vaiheessa suotava vaihtoehto. Päiväunien sisälle siirtämisen jälkeen Mötkis on kerran nukkunut rattaissa, koska oli pakko päästä itse lähtemään Kirpun rakenneultraan ja päikkäriaikaan viedä Mötkis hoitoon tädilleni. Myös kerran Mötkis on nukkunut päikkärit autossa ja kerran mummalassa.

Tällä hetkellä haluankin pitää tilanteen melko stabiilina ja arjen kohtuu samanlaisena päivästä toiseen, jotta nuo sisäpäikkärit saadaan rutiiniksi. Meillä herätään joka aamu suunnilleen samaan aikaan ja myös yöunille meno tapahtuu joka päivä samaan aikaan. Myös päikkärit ajoitetaan alkamaan suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Rytmi on tällä hetkellä siis tarkka. Korkeentaan puolen tunnin vaihteluväli suuntaan tai toiseen on tällä hetkellä olemassa.

Jossain vaiheessa, kun päiväunille nukahtaminen yksin alkaa sujua ja muutenkin päikkärit sujuvat hyvin, siirretään Mötkis junnusänkyyn. Onneksi tällä muutoksella ei kuitenkaan ole vielä mikään kiire. Kirpun laskettuaika on vasta toukokuussa ja riittää, että hänen syntymäänsä mennessä pinnasänky vapautuu Mötkiksen käytöstä. Nyt kuitenkin annetaan Mötkikselle aikaa tottua tähän muutokseen ennen seuraavaa. Lisäksi portaikkoon tai Mötkiksen huoneen oviaukkoon täytyy hankkia portti, ennen kuin junnusänkyyn voi siirtyä.

Näin neljä viikkoa päikkäreiden sisälle siirtämisen jälkeen täytyy todeta,

että onneksi olen pitänyt pääni.

Vaikka alku näytti melko toivottomalta ja teki mieli luovuttaa,

on nyt kuitenkin tilanne on jo kohtuullinen.

Toki päikkäriaikaan ei hirveästi pysty itse mitään puuhastelemaan,

mutta se on sinällään hyvä.

Tuleepahan pyhitettyä ne ajat lähinnä levolle ja omillekin päikkäreille.

Toivottavasti jatkossa päikkärit saavat vähän lisää pituutta,

tai ainakin tuo itkun kanssa herääminen jää pois.

Mitä meillä tänään syötäisiin? Viikko 2

Ensimmäisen viikon ruokalistan löydät täältä

Kuten ensimmäisen viikon postauksessa kerroin, myös toisen viikon ruokalistalle kuuluu yksi kasvisruoka sekä perushelppoja lapsiperheruokia.

Viikko 2

- makaroonilaatikko + salaatti

- makkarakeitto

- tomaattinen broileripata + risotto/riisi + salaatti

- yhden kattilan pasta

Kakkosviikon ruokalistalla on tuttuja ja turvallisia, perinteisiä suomalaisia ruokia, makaroonilaatikkoa ja makkarakeittoa. Lisäksi on tarjolla myös oma sovellus useammasta reseptistä sekä se peräänkuulutettu kasvisruoka.

Viime viikon osalta blogin päivittely jäi harmillisen vähälle. Meillä nimittäin koko perhe sairasti vatsataudin, ilmeisesti noroviruksen aiheuttaman. Oltiin koko viikko enemmän ja vähemmän petipotilaita, eikä blogin ääreen ollut aikaa eikä jaksamista istahtaa. Kuitenkin tällä viikolla kaikki alkavat olla kunnossa ja Mötkiksenkin rytmit ovat alkaneet tasaantua, joten uudella innolla uuteen viikkoon ja toivotaan bloginkin puolelle uutta sisältöä ilmestyvän.

Mitä meillä tänään syötäisiin? Viikko 1

Meillä on pitkään ollu käytössä ennakkoon suunnitellut viikkojen ruokalistat.

Tällä hetkellä meillä on käytössä kuuden viikon kiertävä ruokalista,

joka helpottaa kyllä kauppareissujen suunnittelemista huomattavasti.

Meillä sorrutaan helposti roskaruokaan tai syömään samoja ruokia viikosta toiseen,

jos ei suunnitella ennakkoon ruokia.

Tämä käytössäoleva systeemi on auttanut noihin molempiin ongelmiin.

Teemme ruokaostokset pääsääntöisesti Prismasta, täydentäviä ostoksia tehdään mistä vaan kaupasta, joka sattuu olemaan helposti saatavilla. S-ryhmän kauppoja ajatellen Foodie-sovellus on näppärä apu kauppalappujen suunnitteluun. Kyseiseen sovellukseen voi myös tallentaa ostoslistoja, jolloin viikkosuunnitelmat voisi tehdä suoraa sovellukseen ja vain täydentää kauppalappua niiden ostosten osalta, jotka eivät vakiona listalle kuulu.

Ruokalista on koostettu siten, että jokaisella viikolla on listalla on neljä ruokaa, joista vähintään yksi kasvisruoka. Itseasiassa kolme kuudesta viikosta on sellaisia, jolloin on kaksi kasvisruokaa listalla. Tämä siksi, että halutaan vähän rajoittaa lihan määrää ruokavaliossa ja opettaa myös Mötkikselle, että kasvisruuat voivat olla ihan yhtä hyviä kuin liharuuat. Myös itse on ollut kiva huomata, että kasvisruoka voi olla ihan yhtä maukasta kuin liharuoka. Itsehän olin hieman skeptinen alkuun näiden kasvisruokien suhteen, mutta nyt useampaa reseptiä testattuani, on mielipiteeni muuttunut.

Joka viikolla on listalla myös yksi niin sanotusti puolivalmisruoka. Nuo puolivalmiitruuat ovat sellaisia, jotka valmistuvat lähestulkoon itsestään, mahdollisimman pienellä vaivalla. Tällaiset ruuat ovatkin näppäriä sellaisina päivinä, kun on kiire saada ruoka valmiiksi tai ainakin uuniin valmistumaan.

Ruokalistaa suunnitellessa on otettu myös huomioon pienen taaperon ravitsemukselliset asiat. Ruoka on hänelle soveltuvaa ja esimerkiksi makkararuokia on korkeentaan yksi per viikko. Jos listalla on jotain sellaista, joka ei oikein Mötkikselle uppoa, säästetään hänelle jonkun muun ruuan tähteet syötäväksi. Esimerkiksi tomaattikeitto on koostumukseltaan vähän sellainen, ettei Mötkis sitä itse saa syötyä eikä välttämättä syöttämistäkään kelpuuta, joten silloin hän syö jotain muuta. Myös mahdolliset lisukesalaatit on erikseen ruokalistaan merkitty, jotta niidenkin ruokien kanssa, jotka eivät itsessään paljon kasviksia tai vihanneksia sisällä, tulee myös syötyä kasviksia.

Viikko 1

- broileri-kasviswokki + riisi/nuudeli
- jauhelihakeitto
- kinkkukiusaus + salaatti
- viiden aineksen pastavuoka

Ensimmäisen viikon osalta oikeastaan kaikki ruuat, paitsi jauhelihakeitto ovat melkolailla helppoja ja nopeita. Broileri-kasviswokkiin olen käyttänyt valmiita pakastewokkivihanneksia, välillä jos oikein innostun, saatan ottaa tehdä wokin alusta asti itse. Kinkkukiusauskin on äärettömän helppo: perunasipulisekoitus, kinkkusuikaleet, kerma ja mausteet sekaisin ja uuniin. Myös ensimmäisen viikon kasvisruoka on nopea ja helppo: siinä ajassa kun tortellinit kiehuvat kerkeää mozzarellapallot repiä valmiiksi ja silputa persiljan.

Tulen kerran viikkoon julkaisemaan aina seuraavan viikon ruokalistan,

joten jos ideoita lapsiperheen ruokiin kaipailette, niitä on jatkossa tarjolla!

Imetyksen lopettaminen

Oon saanu olla hurjan tyytyväinen siihen,

miten onnistunu imetystaival meillä on jo takana.

Nyt kun Mötkis on ylittänyt yhden vuoden rajapyykin,

on imetyksen lopettamisen miettiminen tullut ajankohtaiseksi.

Se kuitenkin herättää minussa melko ristiriitaisia tunteita.

Heti raskauden alussa tiesin, että haluan lastamme imettää. Piste. Jääräpääminä ei nähnyt muita vaihtoehtoja ja kun imetys alkoi sujua, en nähnyt mitään syytäkään miettiä muita vaihtoehtoja. Itseasiassa koko vauvavuoden aikana Mötkis ei saanut korviketta kertaakaan. Tämä ei ole minulle mikään "sulka hattuun"- tyyppinen meriitti tai saavutus, sillä olihan se ajoittain rankkaa. En voinut olla montaa tuntia kerrallaan poissa Mötkiksen luota, sillä hän ei pullosta suostunut pumpattuja maitoja juomaan ja näin rinta oli ainut tapa ruokkia häntä. Oltiin symbioosissa, tiukassa sellaisessa.

Sitä mukaa kun kiinteitä tuli mukaan kuvioihin viiden kuukauden iästä eteenpäin, pystyin olemaan hieman vapautuneemmin poissa kotoa. Pikkuhiljaa ajan kuluessa päivittäiset imetyskerrat harvenivat ja muistaakseni kymmenen kuukauden iässä päästiin siihen, että Mötkis söi rintaa pääosin vain ruokailujen yhteydessä. Tästähän imetyskerrat ovat edelleen harventuivat ja vuoden iässä Mötkis sai rintaa varhain aamulla kuuden aikaan ja ennen kun noustiin kahdeksan aikaan. Seuraavan kerran hän sai rintaa vasta päiväunien jälkeen iltapäivällä ja viimeisen kerran iltapalan jälkeen ennen yöunille menoa.

Mötkis ei kaipaillut rintaa esimerkiksi päiväunien jälkeen, ellen ollut sitä paikalla tarjoamassa. Pikkuhiljaahan näistäkin muutamasta viimeisestä imetyskerrasta päikkäreiden jälkeinen imetyskerta jäi pois. Se kun aikaisemminkin aina välillä jäi pois, jos ympärillä tapahtui jotain riittävän mielenkiintoista, joka vei Mötkiksen huomion. Välillä mietinkin, että minkä verran maitoa enää edes tulee, mutta toisaalta Mötkis on pääosin tyytyväinen rinnalla ollessaan.

Tällä hetkellä jäljellä on enää yksi ainut imetyskerta. Mötkis saa rintaa aamulla heräämisen jälkeen olkkarissa. Enää en sängyssä häntä imetä, ellei hän ole jostain syystä tullut kesken yön meidän viereen nukkumaan. Tämä on sinällään ihan hyvä ratkaisu tähän hetkeen ja tuolla aamuisella imetyksellä Mötkis saa sen verran mahantäytettä, että kerkeän laittaa aamupalan ilman hirvittävää nälkäkiukkuraivoa.

Sinällään toivon, että lopullinen päätös imetyksen lopettamisesta tulisi Mötkikseltä itseltään. Hän ei vain joku päivä enää kaipaisi rintaa. Toisaalta täysin lopettamisella ei vielä mielestäni ole mikään kiire. Onneksi kukaan ei erityisemmin ole painostanut imetyksen lopettamiseen. Tai no, ei sillä sinällään olisi väliä. Imetys on kuitenkin aina äidin ja lapsen välinen asia, eikä muiden mielipiteiden sen jatkumiseen tai päättymiseen pitäisi juurikaan vaikuttaa.

Varsinkin meidän tilanteessa, jossa Mötkis tulee jatkamaan kotona vielä ainakin ensi syksyyn, ei ole onneksi mikään kiire lopettaa täysin imetystä. Kuitenkin tietyllä tavalla olisi vapauttavaa päättää imetys. Ei tarvitsisi miettiä esimerkiksi minkälaisia vaatteita itse käyttää, soveltuvatko ne imetykseen. Lisäksi oma hormonitoiminta pääsisi palautumaan pikkuhiljaa. Muutenkin voisin mielestäni vielä vähemmällä pohdinnalla jättää Mötkiksen esimerkiksi iskänsä kanssa kahden päiväksi ja tehdä itse jotain muuta.

Nyt siis Mötkiksen ollessa vuoden ja vähän yli kahden kuukauden ikäinen, on imetys lähestulkoon tullut päätökseensä. Yksi ainut kerta on enää jäljellä. Imetyskerran ajoittuessa aamuun ei tarvitse omaa vaatetusta sen kummemmin pohtia, silloin on päällä yökkäri, jota joko nostamalla tai laskemalla Mötkis pääsee rinnalle. Mötkis ei ole enää pitkään aikaan syönyt rintaa varsinaisesti julkisilla paikoilla, sillä siellä hänen huomionsa on aina vienyt jokin muu.

Kuten jo alussa sanoin, olen ollut todella tyytyväinen meidän imetystaipaleeseen. Täysimetystä kesti viisi kuukautta, jonka jälkeen imetys jatkui ainakin tähän vuoden ja kahden kuukauden ikään. Tuo viimeinen imetyskerta saa puolestani jäädä pois tai olla jatkossakin. Yllättävän helpolla kuitenkin nuo kaksi muuta imetyskertaa, päikkäreiden jälkeinen ja ennen yöunia olevat kerrat, jäivät pois. Muutamia kertoja Mötkis yritti illalla päästä rinnalle ennen nukkumaan käymistä, mutta kuitenkaan mitään itkua tai raivoa kertojen poisjääminen ei aiheuttanut.

© Laura Parkkonen

Mötkis 1v

Meidän vauvasta on virallisesti tullut taapero.

En voi uskoa, että siitä on jo vuosi,

kun häntä ensimmäisen kerran pitelin sylissäni hämilläni kaikesta.

Miten paljon tämän ensimmäisen vuoden aikana

meistä kolmesta jokainen onkaan kasvanut ja muuttunut.

Nykyään meillä asustaa pääsääntöisesti tyytyväinen Vili Vilperi. Hän tutkii kaikkea mahdollista käsiensä ulottuvilla olevaa ajautuen välillä paikkoihin, jotka eivät ole niin sallittuja. Viimeisimmän kuukauden aikana Mötkis on myös oppinut kävelemään ilman tukea, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita on ollut todellakin tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Tämän ison motorisen kehityksen lisäksi hän on alkanut tapailla sanoja, ja melko selvällä suomenkielellä tunnistettavia sanoja ovat äiti ja tissi. Tärkeimmät, mitäpä muuta miehen tarvitsee osatakaan.

Uutena taitona Mötkis on myös oppinut avaamaan laatikot. Kaikki mahdolliset laatikot. Enää ei saa olla rauhassa sen enempää keittiön laatikoiden sisukset, kuin eteisen kenkäkaappikaan. Myös TV-tason alakaapit on tyhjennyksen alla useita kertoja päivässä. Kodinhoitohuoneeseen hankittu Kallax täytyy myös purkaa monta kertaa päivässä. Pikkuhiljaa on vähän mietitty, pitäisikö noihin keittiön laatikoihin hankkia jotkin lapsilukot. Alimmissa laatikoissahan ei mitään varsinaisesti vaarallista sisältöä ole, mutta laatikot itsessään ovat niin painavat, että jos Mötkiksen sormet jäävät väliin, voi jälki olla pahimmillaan todella rumaa.

Kuluneen kuukauden aikana Mötkis on myös oppinut tulemaan portaat hallitusti alaspäin peruuttamalla. Aikaisemminhan Mötkis aina pyrki portaisiin pääedellä, mutta nyt rappuset tullaan jo näppärästi alaspäin ilman suurempia kolhuja. Myös sohvalta ja sängystä hän osaa laskeutua oikein päin alas. Myös yksi uusi hammas saatiin kuluneen kuukauden aikana.

Mötkis syö tällä hetkellä äärimmäisen vaihtelevalla ruokahalulla. Pääsääntöisesti aamu- ja iltapuurot ovat välipalat ohella ainoat, mitkä maistuvat. Lounas ja päivällinen on lähinnä ruuan heittelemistä pitkin poikin, eikä oikein mikään ruoka tunnu tällä hetkellä maittavan. Hedelmiä ja marjoja Mötkis syö puurojen ohella mielellään, joten ilmeisesti hän niillä kasvaa, heh. Rintaa hän saa tällä hetkellä 3-5 kertaa päivässä. Kerrat ajoittuvat aamuun, päiväunien jälkeiseen aikaan sekä iltaan juuri ennen nukkumaan menoa.

Tämän postauksen kirjoittelu hieman venyi oikeasta päivästä, sillä meillä oli neuvola vasta tänään ja halusin saada tuoreet mitat postaukseen. Sekä painoa, että pituutta oli tullut hienosti nykyisten mittojen ollessa komeat 10330g ja 76.8cm. Kahdessa kuukaudessa painoa oli tullut siis yli kilo ja pituutta melkein 2,5cm. Myös päänympärys oli kasvanut tasaisesti käyrän mukaan ollen nyt 48,9cm. Käynnistä terkkari kirjasi seuraavasti: "Aurinkoinen ja aktiivinen poika. Kasvu kaunista. Sanoja sanoo. Ymmärtää hyvin puhetta. Kuulo normaali. Karsastusta ei esille. Kävelee ilman tukea. Kananmunasta oireita, välttäminen". Lisäksi Mötkis sai rokotusohjelman mukaiset rokotteet. Seuraava neuvola onkin vasta 18 kuukauden iässä, mutta kuitenkin sitä ennen jatketaan vielä rokoteasioiden ja tuon kananmunan tiimoilta.

Meillähän siis tässä muutama viikko takaperin kävi sellainen episodi, että Mötkis sai välipalalla paistettua kananmunaa, jonka syömisen seurauksena ensin hän alkoi hieroa silmiään, jonka jälkeen kasvoille nousi nokkosihottumamainen ihottuma. Kirsikkana kakun päälle Mötkiksen kasvot alkoivat turvota, mukaanlukien silmämunat, ja lopulta oltiinkin tilanteessa, jossa en olisi itse hän omaksi lapsekseni tunnistanut, jos en olisi tiennyt. Käytiin siis Kysin päivystyksessä näytillä ja saatiin ohjeeksi välttää kananmunaa toistaiseksi, neuvolan kanssa sovittaisiin altistamiset erikseen.

Nyt siis meidän terkkari jäi selvittelemään, miten altistus tullaan tekemään. Kuitenkin melko voimakkaan reaktion Mötkis sai melkoisen pienestä määrästä, joten katsotaan, miten nuo jatkot menevät. Seuraavan kerran neuvolalääkäri on vasta tuolloin puolentoista vuoden iässä, mutta kuitenkaan sinne asti ei olisi tarkoitus kananmunaa välttää, joten saa nähdä, miten se järjestetään. Tällä neuvolakäynnillä meillä oli ajatuksena myös mahdollisesti ottaa Mötkikselle influenssarokote, mutta koska rokote sisältää kananmunaa, ei sitä nyt voitu antaa. Terkkari jäi tätäkin asiaa lääkäreiltä selvittelemään, että kuinka toimitaan. Kuitenkin rokote olisi sinällään hyvä antaa, mutta anafylaktisen shokin riski on olemassa, joten katsotaan, miten toimitaan. Minä rokotteen tällä käynnillä kuitenkin sain ja Paavo ottaa sen myös, kunhan töiltään joutaa. Lisäksi muukin Mötkiksen lähipiiri tulee olemaan rokotettua.

Synttäreistä on tiedossa oma postauksensa, jahka sen saan ilmoille. Tällä hetkellä tuntuu, että aikaa blogille ei juurikaan ole. Mötkis nukkuu yhdet päikkärit, joiden aikana pääsääntöisesti itsekin lepäilen ja torkun, mutta katsotaan saisinkin blogiin taas hieman lisää virtaa pikkuhiljaa. Aiheita kuhisee päässä mielinmäärin, mutta kirjoittamaan asti pääseminen tuntuu tällä hetkellä haastavalta.

Mötkis 11kk

Tasan kuukauden päästä meillä juhlitaan yksivuotiasta.

Uskomatonta, miten iso ja taitava poika meillä jo asustaakin.

Mötkis liikkuu tällä hetkellä pääsääntöisesti kontaten tai sopivan tuen ollessa tarjolla tukea vasten kävellen. Hän on alkanut seisomaan pieniä hetkiä myös ilman tukea, joten pikkuhiljaa varmaan myös kävelyä aletaan harjoitella ilman tukea. Erityisesti kylvyssä Mötkiksen mielestä on erityisen hauska seisoa ilman tukea. Tästä nyt ei Paavon kanssa ihan samaa mieltä olla, mutta se ei tunnu Mötkistä paljoa hetkauttavan. Meillä harjoitellaan edelleen peruuttamalla esimerkiksi portaista alas tulemista, toistaiseksi vielä tuloksetta. Mötkis siis edelleen ryntäisi joka paikasta kontaten pää edellä alas, mutta jospa se pikkuhiljaa tarttuisi päähän, että on parempi tulla jalat ja pylly edellä. Kuluneen kuukauden aikana viimeksi puhjenneiden yläetuhampaiden viereen on puhjennut yksi hammas lisää ja toinen on vielä pinnan alla pilkottamassa. Lisäksi Mötkis on oppinut painamaan päänsä maahan karhunkävelyasennossa ja hän kurkkii sieltä innoissaan maailmaa nurinpäin. Myös sopiva musiikki pistää pyllyn pyörimään vallattomasti.

Rytmin osalta pientä muutosta on tapahtunut, sillä Mötkis siirtyi yksiin uniin. Siirtymän hän toteutti itse siten, ettei enää suostunut nukahtamaan iltaunille kävelyllä ollessa, joten nyt on menty vajaan kuukauden ajan yksillä unilla. Joinakin päivinä hän saattaa torkahtaa esimerkiksi autoon pieneksi hetkeksi noiden pidempien unien lisäksi, mutta jos mitään pidempiä siirtymiä ei ole, nukkuu Mötkis yhdet unet. Päikkärit alkavat yleensä 12-12.30 aikaan. Pääsääntöisesti ne kestävät puolestatoista tunnista kahteen tuntiin, parhaimmillaan unia otetaan jopa kaksi ja puoli tuntia. Edelleen Mötkis nukkuu päikkärinsä ulkona ja niin mennään toistaiseksi.

Pidimme loppukesästä jälleen unikoulua. Olisikohan tämä nyt ollut unikoulu vol 3. Tällä kertaa saavutettiin se, että Mötkis saa rintaa vasta kuuden aikaan. Monena aamuyönä Mötkis herää viiden maissa ja silloin hänet käydään hakemassa meidän väliin jatkamaan uniaan ja lähempänä kuutta annan rintaa. Tuosta jatketaan unia yleensä suunnilleen seitsemään ja sitten Mötkis pomppaakin pystyyn pirteänä. Yöunille Mötkis nukahtaa edelleen kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä.

Kuluneen kuukauden aikana ruokailujen osalta saatiin toteutettua se muutos, jota viime kuukausikatsausta kirjoittaessa toivoinkin. Imetys on nyt saatu vakioitettua siten, että Mötkis saa rintaa aina ruuan päälle. Muuten rintaa ei tarjoilla päivän aikana. Tällä hetkellä Mötkis syökin rintaa sen 5-7 kertaa päivässä, mikä tuntuu olevan juuri sopiva määrä. Pääosin Mötkis sormiruokailee, puurot kuitenkin menee joko syöttämällä tai smoothiepussista. Ruokajuomana Mötkiksellä on lounaalla ja päivällisellä piimä, muilla aterioilla vesi.

Neuvolaahan tässä 11 kuukauden iässä ei ollut emmekä Mötkiksen kanssa myöskään avovastaanotolle mitoille lähteneet. Kuitenkin tällä hetkellä ruoka maistuu Mötkikselle hyvin ja hän tuntuu kasvavan ihan silmissä, joten emme kokeneet mittojen ottamista tarpeelliseksi. Tietenkin sinällään olisi ollut hauska käydä mitat otattamassa ihan vain mielenkiinnon vuoksi, mutta odotellaan nyt sitten sinne vuoden ikään saakka tuoreita mittoja.

Vaippojen osalta on siirrytty kokoa isompiin. Nyt siis käytössä Liberon Comfort-teippivaipat koossa 5 ja UP&GO-housuvaipat koossa 6. Vaatteissa pääosin käytössä on koko 80, mutta edelleen ne muutamat lempparit 74 on käytössä. Sinällään hauska, että nuo lempparibodyt on olleet käytössä jo viitisen kuukautta. Ilmeisesti ne tuli otettua käyttöön jo aika hyvissä ajoin, kun edelleenkin menevät. Juurikin tässä postauksessa esiintyvä Molon body on yksi noista viitisen kuukautta käytössä olleista bodeista. Toki ehkä jo nyt sen voi seuraavan pesun jälkeen siirtää muistojen arkistoon, sillä hihat alkavat olla jo turhan lyhyet.

Ensimmäistä syntymäpäivää odotetaan jo kovasti. Sen suunnittelusta voitkin lukea täältä.

Innolla ja jännityksellä odotamme,onko meillä jo kävelevä synttärisankari

vai minkälaisen muodon liikkuminen kerkeääkään siihen mennessä ottaa.

Uusia taitoja kun tulee jatkuvasti lisää entisten jalostuessa siinä sivussa.

Viisi asiaa, jotka tekisin toisin

Paljon on Mötkiksen kanssa tullut varmasti tehtyä virheitä.

Tai ei nyt välttämättä suoranaisia virheitä,

mutta asioita, jotka olisi voinut tehdä toisin.

Sellaisia asioita ja valintoja,

jotka eivät varsinaisesti mitenkään maata kaatavia ole,

mutta tekemällä asiat toisin olisi voinut esimerkiksi

oma jaksaminen olla aika ajoin parempaa.

Tähän postaukseen keräsinkin asioita,

jotka tekisin toisin,

jos meille vielä toinen lapsi joskus syntyisi.

Uniasiat

En tiedä, mitä kaikkea olisin voinut tehdä toisin Mötkiksen unien parantamiseksi jo heti pienestä pitäen. Ainakin muutama asia näin jälkikäteen on mieleen juolahtanut. Olisin voinut laskea hänet sylistäni omaan sänkyynsä nukkumaan ja nukkua samalla itsekin. Niin olisin, mutta toisaalta oli niin ihana tuoksutella vauvaa sylissä telkkaria sivusilmällä vilkuillen. Ylipäätään olisin varsinkin alkuun unien ollessa välillä äärimmäisen vähäisiä ja huonoja, nukkua itse enemmän aina Mötkiksen nukkuessa. Esikoisen kohdalla kun se olisi ollut täysin mahdollista. Seuraavien lasten kanssahan tämä ei mahdollistu, ellei esikoinen ole esimerkiksi hoidossa tai nuku samaan aikaan vauvan kanssa.

Tutti ja tuttipullo

Luontevana jatkumona voidaankin siirtyä tutin ja tuttipullon käyttöön. Tai käyttämättömyydeen, kuten Mötkiksen kohdalla kävi. Ensimmäisinä päivinä ja viikkoina en uskaltanut tuttia tai pulloa Mötkikselle antaa. Pelkäsin sen vaikuttavan imetykseen ja vaarantavan sen onnistumisen. Kuitenkin Mötkiksen imemisentarve oli aivan valtava ja hän vaatikin tissiä vähän väliä. Kun uskaltauduimme tuttia tarjoamaan testasimme muistaakseni kolmea tai neljää eri vaihtoehtoa, tuloksetta. Tutti ei vaan pysynyt Mötkiksen suussa. Hän sylki sen aina uudestaan ja uudestaan pois suustaan, kunnes jossain vaiheessa totesin, että antaa olla. Tuttipulloa Mötkikselle tarjottiin aina silloin tällöin. Kuitenkin aivan liian harvoin siihen, että hän olisi siihen oppinut ja tottunut. Yleensä seurauksena oli raivoa ja huutoa eikä pullosta kelvannut pumpatut maidot.

Seuraavan lapsen kohdalla toivoisinkin hänen oppivan sekä tuttiin että pulloon. Helpottaisi huomattavasti omaa jaksamista, kun saisi aina välillä nukkua kokonaisen yön heräämättä Paavon hoitaessa yösyötöt. Tätä joskus kokeiltiinkin. Nukuin sohvalla korvatulpat päässä ja Paavo syötti Mötkiksen pullosta. Mötkis ei kuitenkaan tyytynyt pelkkään pulloon, vaan vaati päälle vielä rintaa jatkaakseen unia. Totesin, että kerta joudun itse heräämään kuitenkin antamaan rintaa vielä pullon päälle, on minun aivan sama itse hoitaa yöt kokonaisuudessaan. Tällä hetkellähän meillä on haasteena se, että Mötkis herää usein viiden aikaan ja jatkaa uniaan rintaa saatuaan meidän välissä kuitenkin vähän väliä havahtuen vähän tissittelemään. Hän ei siis välttämättä tuon yhden syönnin jälkeen syö enää kunnolla, mutta tissi on aina välillä saatava suuhun ihan vaan varmistuakseen, että äiti on edelleen paikalla. Veikkaisin, että tähän tutin syöminen voisi olla helpotuksena.

On hän todistettavasti kuukausen ikäisenä ainakin kerran tuttia syönyt

Hoitoon antaminen ja iskään luottaminen

Kieltämättä Mötkis on ollut todella vähän hoidossa. Tähän on varmasti todella merkittävästi vaikuttanut tuo, ettei häntä pullolle opetettu. En uskaltanut olla alkuun tuntia pidempään poissa. Enkä varmaan ensimmäisen kahden kuukauden aikana ollutkaan pojasta erossa tuntia pidempään. Näin jälkikäteen ajateltuna muutaman tunnin jaksoissa hänet olisi voinut aivan hyvillä mielin jättää hoitoon iskälleen tai isovanhemmilleen. Mikäli meille toinen lapsi joskus suodaan, haluaisin myös pystyä luottamaan iskään vielä paremmin kuin nyt. En tarkoita, että Paavon tavassa hoitaa Mötkistä olisi koskaan ollut mitään huonoa tai epäluottamusta herättävää. Jotenkin vaan varsinkin alkuun kuvittelin, että kaikkien on toimittava samoin kuin minä, vain minä osaisin lapsemme hoitaa. Tästä ajattelusta olen nyt tietoisesti pyrkinyt opettelemaan pois. Paavo pärjää poikamme kanssa mainiosti ja nyt varsinkin kun Mötkis on jo kohta puolen vuoden ajan syönyt kiinteitä, ei hänen ravitsemuksensa osalta ole mitään aihetta huoleen, vaikka joku tissittely jäisikin välistä.

Vaatteiden määrä

Tämä on varmaan lähes jokaisen esikoisensa saavan äidin kompustuskivi. Pikkuvaatetta oli hankittuna aivan hurjat määrät. Varsinkin kun pienimmät koot olivat käytössä viikon tai kahden ajan, tuntuu hullulta, että niitä oli niin paljon. Kuitenkin kaikki söpöt, pienet vaatteet houkuttivat liikaa raskausaikana, enkä niitä voinut vastustaa. Nyt kuitenkin isompia kokoja hankkiessani olen pyrkinyt pitämään määrät kohtuullisina ja ajattelen ennemmin niin päin, että vaatteita voi ostaa lisää jos käytäntö osoittaa niitä olevan liian vähän. Onneksi kuitenkin suurin osa vaatteista on ostettu käytettynä, joten ihan valtavaa rahan hukkaa ei ole päässyt muodostumaan. Kuitenkin vähän harmittaa, kun jälkeenpäin pikkuvaatteita myydessäni olen huomannut, miten huonosti ne menevät kaupaksi.

Voi sanoa ei

On ihan okei, jos äiti ja iskä on väsyneitä alkuun tai haluavat vain pesiä vauvan kanssa perheen kesken. On ihan okei sanoa vieraille, että ei, meille ei nyt voi tulla käymään. Muistan todennäköisesti ikuisesti, kuinka muutama päivä synnytyksen jälkeen itkin vessassa istuessani kovaa mahaa ja huusin ääneen, että olisipa hienoa, jos meillä olisi vielä joku käymässä. Äiti voi olla kovinkin kipeä ja voipunut synnytyksen jälkeen ja tarvita ihan todenteolla lepoa. Lisäksi meillä kävi lähes poikkeuksetta siten, että aina kun joku tuli Mötkistä katsomaan, hän nukkui. Hän saattoi nukkua kolmen tunnin päikkärit vieraiden ollessa. Minkä levon siinä ajassa olisi itsekin kerennyt saada, jos ei olisi tarvinnut kestitä vieraita. Myös myöhemmin voi sanoa ei. Voi sanoa ei sukulaisten kantaessa tavaraa ovista ja ikkunoista, kun edellisetkin jo pursuavat edellä mainituista ulos. Jokaisella on oikeus määrittää omat ja perheensä rajat.

Varmasti vielä monia muitakin asioita tekisin toisin, mikäli meille toinen lapsi suotaisiin. Seuraavan raskaudenkin aikana toivoisin tekeväni asioita toisin. Haluaisin pystyä nauttimaan raskaudesta enemmän ilman jatkuvaa menettämisen pelkoa. Toisen lapsen kohdalla varmasti monen asian suhteen osaisi olla muutenkin levollisemmin mielin. Esimerkiksi meillä on takanamme Mötkiksen kanssa hyvin onnistunut imetys, joten sen onnistumisesta tuskin osaisin stressata. Kuitenkin esimerkiksi synnytys oli kokemuksena sellainen, että en tiedä onko se vähentänyt vai lisännyt pelkoja synnytyksen suhteen.

Jälkeenpäin on helppo jossitella ja voivotella tehtyjä virheitä tai tekemättä jättämisiä.

Kuitenkaan niihin ei mielestäni kannata jäädä liikaa kiinni.

Virheistä tottakai kannattaa ja täytyykin ottaa opiksi,

mutta suotta niillä jää itseään, tai muita, ruoskimaan.

Jokainen vanhempi ja lapsi on omanlaisensa

ja jokaisen kasvu vanhemmaksi sisältää omat kompastuskivensä. 

Ensimmäisen syntymäpäivän suunnittelua

Mötkiksen elämän iso virstapylväs lähestyy,

nimittäin 1-vuotisjuhlat odottavat reilun kuukauden päässä.

Juhlia on mietitty jo pitkin vuotta,

itseasiassa ensimmäisen kerran niistä puhuttiin jo ristiäisiä suunnitellessa.

Mötkiksen ensimmäinen syntymäpäivä sattuu sopivasti lauantaille,

joten päätettiin juhlat pitää silloin.

Jossain kohtaa olenkin maininnut, että Paavolla on monta sisarusta, joten sitä myötä kutsuttavia ja vieraita on myös paljon. Vieraiden rajaaminen puhututti jo ristiäisiä suunnitellessa ja tuolloin tultiinkin siihen tulokseen, että ristiäisiin kutsutaan vain isovanhemmat ja kummit. Kuitenkin tuleville 1-vuotissynttäreille halutaan kutsua niin sanotusti kaikki. Kutsuttavien listalle lukeutuvatkin siis isovanhemmat sekä isoisovanhemmat, kummit, Paavon viisi sisarusta perheineen sekä minun enoni ja tätini perheineen. Näistä jo muodostui kiitettävät yli 40 vierasta. Huh. Tultiin, siihen tulokseen, että synttärit on pidettävä kahdessa kattauksessa. Kattaukset ovat klo 14 ja 17 alkaen. Ensimmäisessä kattauksessa ovat isovanhemmat, isoisovanhemmat, kummit sekä osa Paavon sisaruksista ja toisessa kattauksessa loput Paavon sisarukset sekä minun enon ja tätien perheet. Lisäksi ajateltiin vielä jättää varaus rääppiäisten pitämiseen sunnuntaina. Kutsutaan siis silloin kavereita käymään kakkukahveilla, jos tarjoiluja jää yli.

Tarjoilujen osalta myös suunnittelu on aikalailla toteutettu. Varmasti tulee vielä viime hetken muutoksia ja muuttujia, mutta kuitenkin pääpiirteissään ne on mietittynä. Suolaisista tarjolle ajattelin laittaa kinkkuvoileipäkakkua, cocktailpiirakoita munavoin kera, jonkun piirakan sekä kasvisdipin ja sipsiä. Makeaa olisi tarjolla täyte- ja juustokakun muodossa. Lisäksi ajatuksena on tuskarrella vesimelonihai sekä hankkia namia, limua ja mehua. Tarjoilut toteutetaan sillä ajatuksella, että siinä on myös sellaisia, mitä Mötkikselle voi huoletta antaa. Hänelle on ajatuksena tehdä oma smoothiekakku.

Koska vieraita on niin paljon, eikä minun hermo kestä astioiden käsin tiskaamista tullaan juhlia varten hankkimaan jotkut kivat kertakäyttöastiat. Saattaa olla, että mennään samalla kaavalla kuin ristiäisissäkin, eli kahvikupit olisi ihan oikeat kupit, kun taas lautaset ja lasit olisivat kertsikat. Tämä järjestely ainakin ristiäisissä toimi hyvin. Kuten Mötkiksen ristiäisissä, myös synttäreillä hänen kumminsa tulee avuksi tarjoilujen tekemiseen. Kyseinen kummi on koulutukseltaa leipuri-kondiittori, joten käännyin suoraan hänen puoleensa, kun synttäreitä alettiin suunnitella. Lisäksi kyseinen kummi tuntee minut varmaan melkein 20-vuoden ajalta, joten hän tasan tietää minkälaista haluan ja minkälainen hermoheikko osaan tällaisten asioiden suhteen olla.

Kun vieraslista ja tarjoilut oli mietittynä, alettiin miettiä lahjatoiveita. Mitä oikeasti tarvitaan. Totesin heti alkuun Paavolle, että en halua pyytää vaatetta, ellen pyydä jotain tiettyä ostamaan. Oma makuni on melko valikoiva ja haluan itse päättää, minkälaista vaatetta Mötkikselle puetaan. Kuulostaapa se tylyltä näin sanottuna, mutta niin se vaan on. En halua suotta hankittavaksi vaatetta, jota en sitten osaa Mötkikselle pukea. Mielestäni tällainen on aivan turhaa tuhlaamista. Lahjatoivelistalle päätyi muunmuassa 1-vuotiskuvaus, duploja, pikkuautoja ja lahjakortteja lastenvaate- ja lelukauppoihin.

Tänään viimeistä lomapäiväänsä viettävä isimies kävi yhdessä Mötkiksen kanssa pudottamassa kutsut postiin, joten ensiviikon aikana pitäisi alkaa kutsuja tipahtelemaan. Osa kutsuista vietiinkin jo muistaakseni alkuviikoista sellaisille ihmisille, joiden postilaatikot oli helposti saatavilla. Ilmoittautumisen pyysin tapahtumaan viimeistään viikkoa ennen juhlia, niin keretään sitten rauhassa sumplia mahdollisia erityisruokavalioita ynnä muita.

Nyt siis vain jänskäillään ja odotetaan innolla tulevia juhlia!

Mötkis 10kk

Meidän pieni vauva on kadonnut ja tilalle on tullut erittäin liikkuva ja menevä veijari.

Vauvavuotta ei ole jäljellä enää kuin kaksi kuukautta ja äitiyslomakin loppui kaksi viikkoa sitten.

  

Mötkis lähti konttaamaan ollessaan 9kk ja yhden päivän. Aluksi konttaaminen oli haparoivaa, mutta alle viikon konttaamisen jälkeen vauhtia oli jo saatu kasaan niin paljon, että perässä pysyminen antoi haastetta. Tällä hetkellä meillä liikutaan siis vaihtelevasti kontaten tai ryömien riippuen siitä, miten kiire on. Edelleen jos Mötkis nopeasti haluaa paikasta toiseen vaihtaa hän ryömimiseen. Kuitenkin koko ajan konttaamisen määrä kasvaa. Mötkis nousee kaikkia mahdollisia tasoja, kuten myös seiniä, pitkin ylös seisomaan ja välillä saakin olla tarkkana sen suhteen, että niin sanottu tukipuu on riittävän tukeva. Esimerkiksi meidän ruokapöydän tuolit ovat niin kevyitä, että ne helposti keikkaavat, mutta niidenkin kanssa Mötkis on oppinut taitavasti touhuamaan ilman suurempia kömmähdyksiä. Portaat hän kipuaa jo todella taitavasti ylös, kuitenkaan alaspäin tuleminen ei onnistu vielä peruuttamalla, vaan myös alaspäin hän yrittää tulla kontaten. Kuluneen kuukauden aikana Mötkis myös alkoi kävellä tukea vasten taaperokärryllä ja hänelle puhkesi yläetuhampaat.

Mötkiksen vuorokausirytmi on nyt muuttunut sellaiseksi, että hän pääsääntöisesti menee iltaisin nukkumaan kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä heräten syömään aamuyöllä johonkin aikaan, jatkaen sen jälkeen uniaan meidän välissä vähän väliä rinnalla käyden aamu seitsemään tai kahdeksaan. Aamuyön herääminen ajoittuu pääsääntöisesti kolmen ja viiden välille. Kuitenkin ollaan pyritty siihen, etten Mötkistä syöttäisi ainakaan ennen neljää ellei ole tiedossa, että hän on jotenkin erityisen huonosti syönyt iltapalan tai muuta erikoisempaa, kuten sairastamista. Ja tosiaan mitenkään yhtä soittoa syötöstä ei jatketa aamuun asti vaan Mötkis vähintään hamuilee rintaa ja sen suuhun saatuaan jatkaa uniaan, joten varhainen aamu on melkoista pilkkimistä minun ja Paavon osalta.

Päiväunia Mötkis nukkuu yhdet tai kahdet. Ensimmäiset päikkärit ajoittuvat lounaan jälkeiseen aikaan ja ne alkavat yleensä klo 11-12. Aivan täysin päivästä, tuulen suunnasta ja kuun asennosta riippuen Mötkis nukkuu tässä kohtaa joko 40 minuuttia, puolitoista tuntia tai kaksikin tuntia. Ei siis mitään varmuutta siitä, miten pitkään tässä kohtaa nukutaan. Pyrin siihen, että Mötkis nukkuisi ainakin sen puolitoista tuntia tässä vaiheessa, mutta kaikkina päivinä mikään määrä hyssyttelyä ja vaunujen ees taas heijaamista ei riitä. Tuolloin sitten päivän toiset unet ovat yleensä ne pidemmät. Pääsääntöisesti toiset unet ovat kuitenkin sellaiset puolen tunnin torkut alkuillasta suunnilleen neljän, viiden aikaan. Välillä toki mennään myös siten, että koko päivän päiväunisaldo on vain puolitoista tuntia. Edelleen päikkärit nukutaan ulkona rattaissa ja näin mennään ainakin toistaiseksi.

Päivän aikana Mötkis syö tällä hetkellä aikalailla vakiintuneesti viisi ateriaa. Neljää ateriaa en edes halua yrittää ja välillä Mötkis syökin jopa kuusi kertaa päivässä. Hän on päässyt nyt todenteolla sormiruokailun makuun ja oikeastaan puurot ovat enää ainoat ruuat, jotka hänelle syötetään. Soseita syödään kuitenkin edelleen smoothiepusseista. Noiden viiden aterian lisäksi hän syö rintaa vaihdellen ennen ruokailua, ruokailun jälkeen tai ruokailujen välissä. Tuo pitäisikin meidän nyt vakioittaa johonkin kohtaan ja ehkä se ruokailun päälle rinnan tarjoaminen olisi tässä vaiheessa paras vaihtoehto. Vuoden ikään ei ole kuitenkaan matkaa enää kuin muutama kuukausi ja sitten oma imetystavoitteeni on täynnä, vaikka silti ehkä imetystä vielä jatkammekin niin pitkään kun se molemmista hyvältä tuntuu.

Suloinen mustikkasuu

Nyt kesäaikaan Mötkiksen iho on ollut todella hyvässä kunnossa eikä ole vaatinut rasvausta. Helteiden aikaan hänelle kuitenkin ilmestyi ilmeisestikin hikinäppyä niskan ja hartioiden alueelle. Hoitona ja muutenkin helpotuksena helteeseen Mötkis on kylpenyt joka ilta pitkän kaavan mukaan. Helle kuitenkin osaltiin verottaa Mötkiksen unia ja ruokahalua, joten vaikka siitä on seurannut nuo mukavat joka iltaiset kylpyhetket, voisi kelit vähän inhimillistyä ja niin onneksi kävikin elokuun vaihduttua. Kelien viileneminen kuitenkin toi pienen laikukkuuden Mötkiksen mahan iholle, jota täytyykin varmaan alkaa jo hieman ennaltaehkäisevästi rasvailemaan, ettei kohta olla taas kortisoonikuurilla.

Varsinaisesti tässä kymmenen kuukauden iässäkäänhän ei neuvolaa olisi, mutta koska Mötkiksen painonnousu on ollut niin hintsua, etenkin terkkarin mielestä, varattiin aika. Neuvolassa käytiinkin 9.8.2018. Käytiin läpi kuulumisia ja kerroin Helmistä luopumisesta ja Mötkiksen uusista taidoista. Myös oma jaksamiseni nousi keskusteluun ja tuntuikin ihan mukavalta, että siitäkin kysyttiin. Myös mitat tuttuun tapaan otettiin ja nyt Mötkis olikin jonkun kunnon spurtin kasvun suhteen ottanut. Paino oli siis nyt 9305g, pituus 74,5cm ja päänympärys 48,3cm. Painoa oli siis tullut 260g, eli sata grammaa enemmän kuin kaksien edellisten punnitusten välillä. Pituuttakin oli tullut sentti kuukauden takaiseen. Päänympärys oli mitattu edellisen kerran kahdeksan kuukauden iässä ja sekin oli kasvanut yli sentin.

Vähintään maailman hienoin lapio

Edelleen Mötkis kasvaa miinuskäyrällä, mutta kuitenkin erittäin maltillisesti miinuksella ollaan. Hän on sen verran liikkuvainen kaveri ja masukin toimii edelleen useita kertoja päivässä, joten ei ihmekään, että miinuskäyrällä jatketaan. Itsehän pääsin pluskäyrille ensimmäisen kerran vasta 1½-vuoden iässä, joten siltä osin en erityisemmin tuota nollatason alapuolella oleskelua ihmettele. Käynnistä terkkari kirjasi "Touhukas ja iloinen poika. Mukavat, ikätasoiset leikit. Tukea vasten kävelee. Hapanmaitotuotteita alkanut maistamaan. Kasvaa hienosti." Seuraavan kerran neuvola on vuoden iässä, mutta varmaan käydään taas 11 kuukauden iässäkin avovastaanotolla ainakin mitoilla, jos ei mitään ihmeempää ole.

Vaippojen ja vaatteiden osalta on edelleen sama virsi. Käytössä on siis Liberon Comfort teippivaipat koossa 4 ja UP&GO:t koossa 5. Vaippojen osalta kuitenkin siirtyminen seuraaviin kokoihin on todennäköisesti pikkuhiljaa edessä, sillä etenkin housuvaipat tuntuvat olevan jo vähän pienenlaisia ja jäävät selästä melko matalalle. Vaatteista käytössä on edelleen muutamat 74 koon lempparit, jotka vielä mahtuvat sekä 80.

Oma aika ja lapsivapaa

Onko ne jotain satuolentoja?

Ainakin jälkimmäinen on meille vielä toistaiseksi täysin tuntematon.

Heti alkuun haluan painottaa, ettei kyse ole siitä,

etteikö Mötkikselle hoitajaa löytyisi.

Päinvastoin.

Veikkaan, että hänet olisi monikin halukas ottamaan muutamaksi tunniksi hoitoon.

Kyse onkin lähinnä siitä, etten minä osaa ja raaski häntä jättää.

Ihan vasta viimeisen parin kuukauden aikana minusta on alkanut tuntua siltä, että tarvitsen enemmän aikaa itselleni. Olenkin sitä nyt hyvällä omalla tunnolla ottanut alun äärimmäisen symbioottisen vaiheen jälkeen. Olen alkanut käymään Fressillä jumpissa parina kolmena kertana viikossa ja nuo hetket tekevät kyllä niin hyvää. Hetkeen en mieti kotia ollenkaan, vaan on vain minä ja se hetki. Verenmaku suussa hengästyneenä spinning-pyörän selässä. Se on hyvä hetki.

Yleensä aina tunnin päätyttyä kuitenkin pakkaan salikamat nopeasti ja kiirehdin kotiin. Monesti kotona onkin vastassa tissiä ja äitiä etsivä Mötkis, joka haluaa äkkiä syliin ja alkaa syödä ahnaasti, vaikka olisi syönyt juuri ennen lähtöäni. Mötkishän pärjää täysin Paavon kanssa ja isänsä osaa häntä aivan täysin hoitaa siinä missä minäkin. Varmasti isoin ongelma onkin se, ettei Mötkis ole missään vaiheessa pullosta oppinut maitoa juomaan, joten minä tisseineni olen hänelle niin tärkeä.

Salireissujen lisäksi käyn joinain viikkoina hoitamassa kauppareissun yksin viettäen laatuaikaa Prisman hyllyjä kolutessani. Mötkiksen syntymän jälkeen en ole tainnut käydä kertaakaan esimerkiksi shoppailemassa ilman häntä vaan ostokset keskittyvät lähinnä arkipäiväisiin asioihin, ruokaostoksiin.

Tällä hetkellä siis olen Mötkiksestä viikon aikana erossa 3-5 tuntia. Tuon ajan Mötkis on joko Paavon tai minun äidin ja isän, eli Mötkiksen mumman ja papan kanssa. Paavon päivystysviikkojen aikaan mumma ja pappa ovat tulleet meille siltä varalta, jos Paavon täytyykin lähteä töihin kesken minun salilla olemisen. Myös kauppareissut pyritään Paavon päivystysviikkojen aikaan järjestämään siten, että mumma ja pappa katsovat Mötkistä sen aikaa. Toinen vaihtoehto on, että käyn ennen päivystysviikon alkua hoitamassa isommat ostokset ja täydentelen niitä yhdessä Mötkiksen kanssa kaupassa käyden viikon aikana tarpeen mukaan.

Jos miettii, että viikossa on 168 tuntia, joista Mötkis on hereillä noin puolet, viettää hän edelleen merkittävän leijonanosan kanssani. Ja vastavuoroisesti minä hänen kanssaan. Paavon työpäivät ovat väistämättä aikaa, jonka olen kahden Mötkiksen kanssa. Tietenkin näemme tuolloin myös kavereita ja muitakin ihmisiä, mutta muotoillaan vaikkapa niin, että minä olen vastuussa Mötkiksestä Paavon työpäivien ajan.

Kuitenkin tietyllä tavalla sitä oman ajan puutetta ja tuskaa siitä hellittää nyt se, että Mötkis nukkuu yleensä 1,5-2 tunnin päikkärit, joiden aikana saan touhuta omiani. Tuolloin kirjoittelinkin monesti blogia, puhun puhelimessa kavereiden kanssa tai vain makaan sohvalla ja tuijotan telkkaria tai kattoa. Tietenkin tuo päiväuniaika on monesti sellaista, että Mötkistä täytyy käydä monesti useampaankin kertaan heijaamassa rattaissa, jotta unet jatkuvat. Enkä oikeastaan ikinä voi olla varma siitä, minkä aikaa ja monellako heijauksella meillä nukutaan. Siltä osin mitään hirmu suurta projektia päikkäriaikaan ei toinna aloittaa, ellei ole sitä valmis jättämään kesken.

Kahdenkeskistä lapsivapaata aikaahan me olemme Paavon kanssa viettäneet huimat kaksi kertaa. Joskus Mötkiksen ollessa vielä hyvin pieni, olisiko hän ollut parin kuukauden ikäinen, kävimme Prismassa kahdestaan. Toisen kerran kahdelleen kävimme ulkona syömässä tässä joku aika sitten.  Molemmilla kerroilla Mötkis oli mumman ja papan kanssa. Kertaakaan Mötkis ei siis paria tuntia kauempaa ole myöskään muiden hoidossa ollut.

Kuten myös oman ajan kohdalla, myös meidän kahdenkeskisen ajan kohdalla on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että voisihan sitä olla hieman enemmänkin. Toki iltaisin Mötkiksen käytyä nukkumaan meillä on aikaa toisillemme. Jotenkin silloin kuitenkin sortuu todella helposti selailemaan puhelinta ennen kuin silmät painuvat umpeen ja uni vie voiton. Tuo kahdenkeskisen ajan järjestäminenkin olisi lähinnä järjestelykysymys, sillä mumma ja pappa tulisivat mielellään Mötkiksen kanssa aikaa viettämään ja me päästäisiin kahden vaikka treffeille.

Pikkuhiljaa Mötkiksen lähestyessä vuoden ikää oletan alkavan niiden kyselyiden, että joko Mötkis on ollut yökylässä. Se nyt tuskin meillä on ihan hetkeen vielä tulossa ajankohtaiseksi, kun tosiaan nuo minusta tai meistä erossa olot ovat olleet vasta muutaman tunnin mittaisia. Mielestäni pitäisi ensin harjoitella olemaan pidempiä aikoja pidempiä aikoja erillään, ennen kuin mitään yökyläilyä voi edes suunnitella.

Kieltämättä tänä vuonna perinteisten kesätapahtumien käynnistyessä alkoi vähän harmittaa, ettemme olleet noita erossa oloja harjoitelleet riittävästi. Olisi ollut ihan kiva käydä Paavon kanssa vaikkapa Viinijuhlilla tai Kuopio Rockissa jonakin iltana. Varsinaisesti mikään juhlimaan tai juomaan lähteminen ei itsellä ole päällimmäisenä ajatuksena sillä haluan saada lapsivapaana yönä nukkua kokonaisen yön ja herätä aamulla levänneenä enkä krapulaisena. Kuitenkin kuin Mötkiksen vielä liian pieneksi jäämään varsinkaan ilta-aikaan kenenkään hoitoon, joten nuo menot jäivät tänä kesänä menemättä ja katsellaan sitten ensi kesänä uudestaan.

Jos jonkinlaista yhteenvetoa aiheen tiimoilta haluaa tehdä niin on monien asioiden summa, että kuinka monta tuntia olemme toisistamme olleet erillään. Ensimmäinen ja ehdottomasti merkittävin on imetys ja se, ettei Mötkis ole pullolle oikeastaan missään vaiheessa suostunut. Toisena tulee se, että hän on vielä kovin pieni ja minä kovin kiinni hänessä. Kolmantena ehkä tulee se, etten ole osannut omaa aikaa kovin paljon aikaisemmin vielä edes kaivata.

Tämäkin on jälleen kerran yksi niistä asioista, jonka jokainen perhe ratkoo haluamallaan tavalla. Jokaisella on erilaiset tarpeet sen suhteen, kuinka paljon tarvitsee omaa tai vanhempien kahdenkeskistä aikaa. Tottakai tässä vaikuttaa myös se, millainen tukiverkosto perheelle on. Meidän tilanteessamme voisi sanoa, että kohtuullinen tai jopa hyvä. Tärkeintä onkin mielestäni seurata omia ja lapsen tuntemuksia, milloin kukin on valmis ja minkä mittaiseen erossa oloon.

Hetkittäin kaipaan sitä, että voisin lähteä ovesta ulos, miettimättä asiaa sen kummemmin. Voisin lähtä vaikkapa valokuvaamaan niin pitkäksi aikaa, kuin itsestäni hyvältä tuntuu ja osaan sellaisen otoksen, jota lähdin hakemaan takaa. Saisin vaikka vuorokauden olla vain minä, Mari. En äiti, en puoliso. Nauttisin asioista, joista nautin ennen raskautta ja Mötkiksen syntymää miettimättä, kauanko olen ollut poissa ja jokohan minun olisi hyvä lähteä takaisin kotiin. Kuitenkin vanhemmuus on asia, joka on tämän muuttanut. En enää lähde kotoa, miettämättä ja tietämättä, koska viimeistään palaan. Luovun omista haluistani ja mieliteoistani saadakseni viettää aikaa rakkaan poikamme kanssa, vaikka tosiaan hetkittäin haluaisin vain karata paikalta.

Merkillistä.

Ensimmäiset päivät Helmin pois muuton jälkeen

Jotenkin otsikon muotoilu osoittautui vaikeaksi.

Pyörittelin hetken aikaa eri vaihtoehtoja,

kuten "Uusi arki yhden koiran kanssa".

Ehkä kuitenkin helpompi tuollainen suora otsikko

ilman turhaa kursailua ja hienostelua.

Viimeinen kuva Mötkiksestä ja Helmistä

Sunnuntaina ajeltiin siis koko perhe lukuunottamatta Vallua Jyväskylään Helmin uutta perhettä vastaan. Todella vähänhän Mötkis on matkustanut pitkiä matkoja autossa ja vielä harvemmin matkoja, joilla myös koira tai koirat olisivat olleet mukana. No, kuten arvata saattaa, Mötkiksen herätessä uniltaan itkien myös Helmillä oli tilanteeseen omat virtensä veisattavana. Hyvin nopeasti siis pysähdyttiin ensimmäiselle mahdolliselle levikkeelle ja Paavo hyppäsi takapenkille rauhoittelemaan Mötkis, ja Helmiä. Saatiin siis vielä oikein viimehetken varmistukset sille, että tämä on juuri oikea päätös. Ainut ja oikea.

Päästiin jatkamaan matkaa ja ajettiin Jyväskylän satamaan parkkiin ajatuksena mennä Konttiravintola Mortoniin syömään. Oltiin kuultu, että se on koiraystävällinen ravintola, mutta harmiksemme se oli aivan täynnä. Pikasen googlettelun tuloksena lähdettiinkin sitten suuntaamaan Rossoon, joka oli myös luokiteltu koiraystävälliseksi terassiksi. Viimeinen päivä Helmin kanssa siis vieteltiin Jyväskylässä kävellen ja syöden yhdessä ulkona.

Kun oltiin saatu syötyä, viestiteltiin Helmin uuden perheen kanssa ja sovittiin tapaamispaikka. Sinne kävellessä kurkkua alkoi kuristaa ja teki mieli kääntyä ympäri. Teki mieli kävellä autolle, pakata Helmi ja Mötkis autoon ja vain karata paikalta. Odotettiin piinalliset minuutit Helmin uuden perheen saapumista. Rapsuteltiin Helmiä, pidäteltiin itkua. Puhuttiin turhanpäiväisiä.

Uuden perheen saavuttua paikalle, suunnattiin heidän autolleen. Olin etukäteen kirjoittanut kotona kauppakirjan allekirjoituksia vaille valmiiksi. Käytiin kauppakirja läpi, perhe kyseli vielä viimeisiä mielessä olevia kysymyksiä. Nostin Helmin heidän autoonsa ja painoin viimeisen kerran kasvoni sen turkkiin ja itkin. Itkin vuolaasti hölmistynyttä koiraa vasten kunnes sain sanottua, että ole kiltisti. Myös Paavo rapsutti Helmille viimeiset heipat, jonka jälkeen hyvästeltiin Helmi uusine perheineen.

Käveltiin pois meille ennen niin rakkaan lemmikin luota. Koiran, joka oli ennen paras ystävä, mutta josta oli tullut pahin vihollinen. Koiran, jonka kasvu ja kehitys oltiin pienestä pennusta saakka nähty. Koiran, jonka viimeiseen kävelyyn oltiin valmistauduttu siitä asti, kun tulokset lonkkakuvista saatiin. Emme voi tietää kuinka monta hyvää vuotta Helmillä vielä edessään on, mutta olisimme toivoneet saavamme olla ne, jotka sen ikiuneen tuudittaa. Onneksi Helmille kuitenkin löytyi hyvä koti ja olemme saaneet kuulla kuulumisia Helmin ensimmäisistä päivistä uuden perheensä luona. Siellä on kaikki sujunut hyvin ja Helmi on kotiutunut nopeasti.

Myös meillä on kaikki sujunut hyvin. Päivät ovat rauhallisempia, kun Helmi ei ole ulvomassa heti Mötkiksen alkaessa vänistä tai itkeä. Tilanne on rauhoittunut huomattavasti. Nyt siltäkin osin tilanne on helpompi, että Vallun kanssa voi lähteä lenkille ilman, että tarvitsee miettiä Helmin jäävän yksin kotiin. Vallukin vaikuttaa siltä, ettei olisi moksiskaan. Tietenkään sitä ei voi tietää, mitä Vallun päässä liikkuu, mutta ei ole osoittanut mitään merkkejä siitä, että etsisi Helmiä tai muuten sitä kaipailisi.

Onneksi kaikki on sujunut hyvin ja tuntuu todellakin siltä, että tämä oli kaikkien kannalta se oikea ratkaisu. Nyt saadaan elellä rauhaisaa lapsiperhearkea, ilman ylimääräistä kuormitusta. Mötkis saa paremman mallin siitä, kuinka koiraa kohdellaan kun väsynyt äiti ei räyhää onnettomana vinkuvalle koiralle. Kun väsynyt äiti voi keskittyä vain hänen itkuunsa ilman, että myös koira tarvitsee rauhoittelua. Kun stressaantunut koira saa viettää loppuelämänsä rakastavan ja huomaavaisen perheen hoivissa.

Kun koirasta luopuminen on ainut jäljellä oleva vaihtoehto

Kun koirasta luopuminen on ainut jäljellä oleva vaihtoehto

Kuten otsikko antaa ymmärtää, meillä jouduttiin kiperän aiheen äärelle. Helmin ulina, volina ja vinkuminen Mötkiksen itkiessä ei hellittänyt erilaisista toimintatavoista ja yrityksistä huolimatta, joten päädyimme siihen, että hänelle etsitään uusi koti. Helmin oloa oli pyritty helpottamaan esimerkiksi feromonihaiduttimella, joka todettiin täysin turhaksi, kutsumalla häntä luokse rapsutettavaksi Mötkiksen itkiessä. Kuitenkin kaikki yritykset päättyivät turhina ja tuloksettomina. Pahinta Helmin ulvonta ja volina oli aamuöisin Mötkiksen herätessä. Mötkiksen itku loppuu yleensä vasta siinä vaiheessa, kun hän saa tissin suuhunsa ja tämän toteuttaminen hieman kestää, sillä tässä kohtaa käyn yleensä itse vessassa Paavon rauhotellessa Mötkistä.

Ensimmäisen kerran Paavon sylissä

Tuntuu todella oudolta luopua koirasta tällä tavalla. Oltiin nähty yhdessä sen toilailut yli viiden vuoden ajan ja ajateltiin olevamme ne, jotka myös viimeiset hoippuvat askeleet todistavat. Olin aina ajatellut, että se olen minä tai Paavo, joka Helmin vie viimeiselle kävelylle. Joka nostaa hänet eläinlääkärissä pöydälle, silittää ikiuneen. Nyt se onkin joku muu. Joudutaan hyvästelemään koira kesken sen elämän, jotta tämäkin tarina voi saada onnellisen lopun.

Onneksi Helmille löytyi hyvä perhe, jossa on ennenkin ollut kodinvaihtajia ja rescue-koiria. Heillä on omakotitalo isolla aidatulla pihalla. Heidän lapsensa odottaa innolla koiraharrastuksen aloittamista pitkään toivomansa corgin kanssa. Perfect match. Silti se tekee kipeää. Silti tuntuu pahalta sanoa Helmille heipat ja silittää sitä viimeisen kerran tämän viikon sunnuntaina. Tuntuu pahalta katsoa Helmin kuvia ja kerätä niitä uudelle perheelle tarinaksi Helmin matkalta.

Tämä on kuitenkin ainut oikea ratkaisu myös siltä osin, etten halua antaa tällaista mallia toimia koiran kanssa Mötkikselle. En halua, että hän muistaa äidin lukinneen koiran kodinhoitohuoneeseen pois silmistä ja pois mielestä pidätellen itkua riittämättömyyden tunteen puristaessa rinnassa.

Yksi lapsi ja yksi koira.

On niissäkin ihan tarpeeksi.

En olisi halunnut tämän asian suhteen luovuttaa, antaa periksi.

En kuitenkaan voi enää muutakaan.

En tiedä, mitä keinoja olisimme vielä voineet kokeilla.

Tiedän kuitenkin, että ratkaisu on paras mahdollinen meille kaikille.

Helmi saa arvoisensa loppuelämän kodin.

Me saamme rauhan siltä osin,

ettei itkuisen lapsen lisäksi rauhoiteltavana ole myös stressaantunut koira.

Tämäkin tarina päättyy hyvin.

"Vielä viimeisen kerran mä sua vilkaisen,

voisin sanoakkin jotain mutta vaikenen.

Vielä viimeisen kerran sä mua vilkaisten,

jäät odottamaan näenkö mä sua enää koskaan.

Näenkö sua enää koskaan.

Hengitä hetki hiljaa, hengitä uudelleen.

Ja suoniisi virtaa uutta voimaa.

Se sinut armahtaa."

Viimeisen kerran - Mikko Kuustonen

Äitiysloman loppu

Eilen oli viimeinen päivä vanhempainvapaata. Tuntuu hurjalta ajatella, että yli raskausajan verran olen nyt saanut olla oikeasti äiti eläen kotiarkea yhdessä poikamme kanssa. Uskomatonta, että nyt olisi se aika kun Mötkis lähtisi hoitoon, jos se meillä suunnitelmissa olisi. Miten älyttömän pieni ja avuton hän olisikaan päiväkotilapsena. Mötkishän on ottanut aivan valtavia harppauksia eteenpäin kehityksessä parin viime kuukauden aikana, mutta kuitenkin hän olisi mielestämme aivan liian pieni päiväkotiin.

Itse päiväkotimaailman sisältäpäin nähneenä ja erityisesti alle 3-vuotiaiden ryhmässä työskennelleenä, en pystyisi Mötkistä hoitoon vielä laittamaan. Ryhmän isoimmat ovat taitavia juoksujalkaa paikasta toiseen viilettäviä vintiöitä, kun taas Mötkis liikkuisi maatasossa jääden toisten jalkoihin. Hän ei osaisi sanoa yhtään sanaa, hän joutuisi opettelemaan juomaan tuttipullosta korviketta minun pumpatessa työpäivien aikana pahimpia pingotuksia. Lapsi, joka ei ole kertaakaan elämänsä aikana korviketta juonut, opettelisi sen täysin vieraiden ihmisten kanssa minun todennäköisesti vähintään nyyhkiessä pumpun kanssa.

Sen lisäksi, etten halua Mötkistä päiväkotiin näin pienenä, en myöskään tiedä itse mitä haluan töihin palatessani tehdä. Haluanko takaisin päiväkotiin vai haluaisinko kokeilla jotain aivan uutta. Ainakin tällä hetkellä ajatus on vahvasti se, etten päiväkotiin halua. Siellä kuitenkin töitä olisi vaikka muille jakaa ja pari vuotta työelämästä poissa voisivat tehdä melko hyvää myös kyseiseen ympäristöön töihin palaamisen suhteen. Oman äitiyden myötä monia päiväkotimaailmassa mietittynäitä asioita on alkanut ymmärtää aivan uudelle tavalla ja siltä osin ammatillista kasvuakin on varmasti tapahtunut.

Onneksi meidän ei vielä tarvitse miettiä päivähoidon aloitusta vaikka äitiysloma onkin ohite. Mötkishän tulee olemaan kotona kanssani ainakin vielä vuoden. Silloin katsotaan uudestaan tilannetta. Tottakai välillä myös seurailen, millaista tarjontaa avointen työpaikkojen osalta olisi. Ainakaan vielä ei ole mitään niin mielenkiintoista vaihtoehtoa vastaan tullut, että olisin edes hakemusta alkanut päivittämään ja väkertämään. Nyt on hyvin aikaa pohtia, mitä jatkossa työelämältä haluan ja olisiko tosiaan aika kokeilla jotain täysin uutta tai lähteä tavoittelemaan haavetta lastensuojelutyöstä.

Välillä on niitä päiviä, kun kiroan koko kotona olemisen alimpaan helvettiin.

Mötkis kiukkuaa ja koko päivä ja arki tuntuu takkuavan.

Välillä on tylsää ja aikuinen seura kelpaisi paremmin kuin hyvin.

Myös kahvitauko ja rauhassa vessassa käyminen tekisi hyvää.

Kuitenkaan en vaihtaisi päivääkään.

Tuntuisi kamalalta, että joku toinen aikuinen,

täysin meille vieras,

viettäisi meidän lapsen kanssa enemmän aikaa vuorokaudessa

kuin minä tai Mötkiksen iskä.

Sitä ajatusta en jotenkin kestäisi tässä vaiheessa.

Joku muu olisi se,

joka saisi todistaa Mötkiksen ensiaskeleet.

Ei, haluamme, että se on jompikumpi meistä. 

Mötkis 9kk

Uskomatonta, että meidän pieni vauva täyttää jo kolmen kuukauden päästä vuoden.

Vanhempainvapaa lähestyy loppuaan ja Mötkis on jo niin iso,

että hänet voisi laittaa päivähoitoon.

Tuntuu hurjalta ajatella, että Mötkis on nyt viettänyt masun ulkopuolella

aikaa yhtä paljon kuin masussa.

Kuinka paljon nopeammin nämä yhdeksän kuukautta ovat menneetkään,

kuin raskausaika.

Kuukausi sitten Mötkis oli juuri lähtenyt ryömimään ja muutamia yksittäisiä haparoivia konttausaskeleita oli otettu. Nyt kuitenkin Mötkis liikkuu vauhdilla ryömien haluamaansa paikkaan ja muutaman askeleen konttauksiakin tulee aina päivittäin. Kuitenkaan vielä hän ei varsinaisesti liiku konttaamalla, mutta harjoittelee sitä edelleen kovasti.

Liikkumisessa ja fyysisessä kehityksessä on muutenkin otettu huimia askeleita eteenpäin. Mötkis on oppinut kiipeämään asuntomme neljä porrasta ylös, nousemaan seisomaan tukea vasten sekä kävelemään tukea vasten. Uskomatonta, minkä harppauksen hän näissä taidoissa otti eteenpäin vaikkei vielä konttaa. En osannut yhtään odottaa, että hän alkaisi tuolla tavoin portaissa kiipeilemään, ennen kuin oppii konttaamaan.

Myös puheenkehityksessä on tapahtunut selvää muutosta. Aikaisemmin Mötkis lähinnä ölisi ja mölisi, mutta nyt tulee selvästi tavuja ja hän yrittää toistaa perästä sanoja. Välillä kuulostaa ihan kun hän sanoisi vauva ja tissi, mutta nämä ovat vielä lähinnä kuulijan korvassa. Kuitenkin hauska, että tällä osa-alueella otettiin yhtäkkiä hirmuinen harppaus eteenpäin.

Kuluneen kuukauden aikana myös sormiruokailu on alkanut olla enemmän Mötkikselle mieleen. Kuukausi sitten esimerkiksi bataatti ja porkkana aiheuttivat puistatusta sormiruokana tarjoiltaessa, mutta nykyään Mötkis popsii niitä hyvillä mielin. Myös esimerkiksi äidin tekemät porkkana-jauhelihapullat maistuvat hyvin ja pakkasen uumeniin pari kuukautta sitten tehdyt puurorieskat ja banaanimustikkamuffinit ovat alkaneet maistua. Edelleen Mötkis kuitenkin sekasyö. Hänelle syötetään osa ruuasta soseesa ja osan hän saa itse syödä käsin. Esimerkiksi puuro kuuluu myös niihin ruokiin, jotka meillä syötetään.

Neuvolaahan tässä yhdeksän kuukauden iässä ei ole, mutta halusin kuitenkin käydä avovastaanotolla mitat tsekkaamassa. Meidän oma neuvola ei ollut tähän aikaan kesästä auki, joten käytiin Pyörön neuvolalla. Vähän olenkin neuvolan vaihtoa hetkittäin miettinyt, mutta se on sivuseikka tässä kohtaa. Otettiin siis pituus ja paino sekä käytiin pikaisesti kuulumiset läpi. Tuoreet mitat ovatkin 9045g ja 73,5cm. Kuukauden takaiseen painoa on tullut siis 165g ja pituutta 1,3cm.

Käynnistä terkkari kirjasi seuraavasti: "Avovastaanotolla mitoilla. Pituuskasvu tasaista, painoa aavistuksen rauhallisemmin tullut. Normaalipituinen ja -painoinen poika." Käytiin läpi nesteytystä näin helteillä ja saatiin ohjeeksi ottaa öljylisä käyttöön. Reilun seitsemän kuukauden iässähän öljylisästä oli jo puhetta Mötkiksen ruokahalun ollessa hukassa, muttei sitä kuitenkaan silloin vielä käyttöön otettu, sillä ruokahalu palasi entiselleen. Tällä hetkellä Mötkis kuitenkin syö kohtuullisesti ja useimpina päivinä hän syö viisi ateriaa, joten nyt varmaan täytyy tosiaan ottaa se öljylisä käyttöön.

Kuitenkaan terkkari ei ollut mitenkään erityisen huolissaan, totesi lähinnä liikkumiseen kuluvan tällä hetkellä niin paljon energiaa, ettei ihmekään että paino himpun laahaa. Miinuskäyrillä siis mennään painon osalta, muttei esimerkiksi kasvukontrolleja aloiteta. Koitetaan saada ruoka maistumaan taas hieman paremmin ja öljylisän avulla paino hieman noususuhdanteisemmaksi. Pituus kasvaa aavistuksen keskikäyrän alapuolella, mutta kuitenkin tasaisesti.

Vaatteista Mötkiksellä on pääosin käytössä koko 80. Joitakin 74 koon vaatteita vielä käytetään, mutta suurimmalta osin on siirrytty kokoon 80. Myös koon 86 hankkiminen on aloitettu ja nyt alan viimein ehkä tosiaan ymmärtää, ettei bodeja tarvitse olla kymmentä kappaletta. 4-6 kappaletta per vaate riittää hyvin ja lisää voi hankkia sitten, jos näyttää ettei riitäkään. Vaippojen osalta tilanne on sama, kuin kuukausi sitten. Päivisin käytössä on Liberon UP&GO housuvaipat koossa 5 ja öisin ja Mötkiksen salliessa käytetään teippivaippoina Liberon Comforteja koossa 4. Paketti kokoa 5 on ostettuna, mutta sitä ei ole edes uskallettu korkata. Noissa nelosissakin kun saa lähes tulkoon päällekkäin teipit vetää.

Asustaisikohan meillä sittenkin sormiruokailija?

Meillähän on siltä osin sekaruokaillaan, että osan ruuista Mötkis syö itse ja osan syötän soseena. Esimerkiksi jos tarjolla on porkkanasosetta, saattaa lautasella olla myös porkkanaa keitettynä sellaisenaan. Tähän asti nuo sormiruokailtavat ruuan osiot ovat olleet Mötkiksen mielestä lähinnä ällöttäviä. Hän puistatuksen saattelemana pudottanut ne pois kädestään heti niihin koskettuaan.

Tänään soseita pakkaseen tehdessä jätin kukka- ja parsakaalia sivuun ennen soseuttamista ja niitä Mötkikselle tarjosin lounaalla. Tänään hänen reaktionsa oli täysin erilainen kuin ennen. Hän söi parsakaalin hyvällä ruokahalulla omasta kädestään. Voisi sanoa, että hän jopa hotki sen. Myös kukkakaalia hän maisteli, mutta se ei ollut Mötkiksen mielestä niin hyvää, kuin parsakaali.

Tässä vaiheessa minua hieman harmitti se, että olin juuri keitellyt yhteensä neljä parsa- ja kukkakaalia ja vetänyt ne soseeksi kolmea nuppua lukuunottamatta. Kyllä. Noista neljästä kokonaisesta parsa- ja kukkakaalista oli siis sormiruokana tarjottavaksi kolme nuppua, perkele.

Jospa nuo sosesatsit kuitenkin tulisi syötyä ja niiden jälkeen päästäisiin vaikkapa siihen tilanteeseen, että hoksaisin oikeasti ruokaa tehdessä ottaa siitä Mötkikselle sivuun. Välillä toki tulee tehtyä sellaisia ruokia, joita Mötkis ei voi syödä. Esimerkiksi tänään minä ja Paavo syödään risottoa ja liekkisiipiä, jotka eivät Mötkikselle ymmärrettävästikään sovellu. Tälläisten päivien varalle pakkasessa voisikin olla jotain valmista sormiruokaa (tai sosetta) tarjottavaksi.

Innostuin kuitenkin paljon tuosta, ettei Mötkis vain pudotellut ruokia pois käsistään, vaan ihan oikeasti niitä söi. Tältä osin meillä voitaisiin jatkossa siis alkaa painottaa enemmän sitä, että Mötkis syö itse. Oli se sitten sosetta smoothiepussista tai jotain sormin syötävää. Kaikki erilaiset tuorepalathan Mötkis tällä hetkellä saa syödä itse. Lähinnä siis nuo lämpimät ruuat voitaisiin muokata erilaiseen muotoon, niin päästäisiin eroon tuosta soseiden tekemisestä.

Meillähän ei missään vaiheessa ole minulle tai Paavolle päässyt muodostumaan mitään kammoa sormiruokailua kohtaan. Mötkis on aina ollut todella taitava käsittelemään ruokaa suussaan, eikä kakomisia ole pahemmin ollut. Syynä sormiruokailun vähyydelle ei siis ole pelko, vaan ajatusmaailman muutoksen tarve. Pitäisi siis alkaa heittämään Mötkikselle samaa ruokaa nenän eteen, kuin itsellekin.

Erään aamun aamupala

Lomareissussa

Ennen reissuun lähtöä kirjoitetun postauksen lopussa minulla oli läjä kymyksiä. No, nyt minulla on vastauksia.

Juna-asemalle meidät kävi sunnuntaiaamuna viemässä minun eno. Ajateltiin olevan kaikkein helpoin, kun hän vie meidän autolla niin ei tarvitse Mötkiksen istuinta liikutella ja tavarat varmuudella mahtuvat tuohon 5-sarjalaiseen. Oltiinkin juna-asemalla juuri sopivan ajoissa ja päästiin nousemaan junaan. Tuolloin ensimmäinen kysymystulva valtasi mielen. Minne rattaa laitetaan, entäs matkalaukut? Missä meidän perhehytti on? Vastaukset näihin kysymyksiin löytyi nopeasti ja asetuttiin perhehyttiin, jossa kanssamme matkusti äiti kolmen poikansa kanssa.

Alkumatka taittui leppoisasti, Mötkis jaksoi istuskella sylissä ja katsella mukana olevia leluja. Jossain vaiheessa hän söi pienen välipalan ja rupesi aamu-unille. Matka taittui muuten leppoisasti, mutta kyseinen päivä oli erittäin kuuma, joten myöskään junasta ei lämmintä puuttunut. Perhehytissä tuntui välillä siltä, että happi loppuu ja alkaa ahdistaa. Mötkis kuitenkin jaksoi hyvin matkan loppuun asti ja reilu neljän tunnin junamatka taittui helposti.

Helsinkiin saavuttua lähdettiin Google Mapsin avustuksella suuntaamaan hotellille ja se Forumin takaa rautatieasemalta katsottuna löytyikin. Tuossa vaiheessa meidän huone ei vielä ollut valmis, vaan jätettiin laukut laukkuhuoneeseen ja lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Tuossa vaiheessa Mötkis rupesi päivän toisille, pitkille, unille. Ajateltiin, että jes, saadaan syödä rauhassa ja vähän hengähtää. Noo toisin kävi. Mötkis nukkui vain puolen tunnin unet ja mäkkärille saavuttaessa hän jo heräsi. Ja kyllä, ensimmäinen ateria Helsingissä nautittiin mäkkärillä. Tuttu ja turvallinen, hahah.

Syönnin jälkeen pyörittiin vähän aikaa keskustassa, kunnes suunnattiin takaisin hotellille. Tässä vaiheessa huoneemme oli valmistunut ja päästiin kirjautumaan sisään. Huoneeseen päästessä taidettiin molemmat hieman kirota ääneen. Huone oli pieni. Tai no ehkä kahdelle aikuiselle sopiva, mutta kun mukana oli myös rattaat ja huoneeseen oli parisängyn lisäksi sijoitettu matkasänky, oli se pieni. Purettiin laukut ja vaihdettiin vaatetta ja lähdettiin takaisin kaupungille katselemaan ison kirkon meininkiä.

Päivällisaikaan ruokailtiin hotellin lähistöllä olevassa ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja myös Mötkikselle tarjottu Muksun parsakaali-kanamuhennus upposi hyvällä ruokahalulla. Ruokailun jälkeen suunnattiin hotellille asettumaan iltatoimia varten. Iltapala-aikaan tarjottiin Mötkikselle puuroa, josta hän kieltäytyi täysin. Meillä oli siis mukana samaa puuroa, jota kotona syödään. Haluttiin, että ainakin iltapala on täysin Mötkikselle tuttu.

Mötkis tosiaan vain raivosi iltapalan tarjoamisen aikana ja sitten alkoi väsähtää täysin. Iltapesut jäi tekemättä ja yökkäri pukematta, peiteltiin hänet omaan sänkyynsä ja alettiin itsekin asettua nukkumaan matkustamisesta väsyneinä. Ei kulunut varmaan kymmentä minuuttia, kun Mötkis jo alkoi parahdella muutaman minuutin välein ja rauhoittui sitten aina uudestaan. Vajaa tunti kesti tätä menoa kunnes Mötkis oksensi. Käytettiin hänet pesuilla ja otettiin meidän väliin nukkumaan. Mötkis oli ihan kalpea ja veto poissa ja itseäni alkoi todella kauhistuttaa, että minkähänlainen reissu on tiedossa.

Yö saatiin nukuttua kohtuudella, eikä Mötkis oksentanut kertaakaan yön aikana. Aamulla kuitenkin veto oli edelleen pois ja ennen kun selvittiin aamupalalle Mötkis kerkesi jo nukahtaa rattaisiin. Syötiin Paavon kanssa aamupalaa rauhassa ja kun Mötkis heräsi tarjottiin hänellekin kurkkua ja hedelmäsosetta. Ei aikaakaan kun oksennus alkoi nousta ja Paavo sai juuri ja juuri kopattua oksennuksen Mötkiksen aamupalakulhoon.

Tultiin siihen tulokseen, että eiköhän lähdetä huoneeseen ja mietitään sitten mitä tehdään. Huoneessa päädyttiin lähtemään käymään apteekissa hankkimassa jotain nestetasapainoa ylläpitävää valmistetta Mötkikselle. Samalta reissulta mentiin Mötkiksen kummia vastaan rautatieasemalle. Käytiin kahveilla ja palattiin takaisin hotellille. Tälle päivälle meillä oli kaavailtuna Korkeasaaren reissu ja tarkasteltiin Mötkiksen vointia. Hän ei ollut aamun jälkeen oksentanut, joten uskaltauduttiin lähtemään.

Mentiin Korkeasaareen kävellen kahdesta syystä: saatiin samalla itse katsella kaupunkia tarkemmin ja Mötkis sai nukkua matkalla kunnon unet. Vähän ennen perille pääsyä Mötkis heräilikin. Syötin hänet ja lähdettiin kiertelemään eläintarhaa. Osan ajasta Mötkis oli rattaissa ja osan Tulassa. Kierrettiin kokonaisuudessaan eläintarhaa kahden tunnin ajan, kunnes lähdettiin bussilla takaisin keskustaan moikkaamaan Mötkiksen toista kummia ja hänen miestään. Käytiin syömässä ja tarjottiin Mötkiksellekin ruokaa. Vähän hän söi, mutta suurimmalta osalta hänen ruokansa jäi koskematta.

Käytiin vielä jälkkäriksi hakemassa Kauppatorin jätskikioskilta jätskit ja Mötkiksen kummin jätski päätyi lokkien suihin. Istuskeltiin vielä vähän aikaa Esplanadin puistossa, ennen kuin suunnattiin takaisin keskustaan ja hotellille päin. Hotellilla tarjottiin Mötkikselle iltapuuroa taaskin huonolla menestyksellä. Syömättä hän painui unille ja yö olikin sen mukainen. Tissillä käytiin normaalia tiheämmin, mikä nyt sinällään oli hyvä, että sai syödäkseen kuitenkin.

Aamulla kuitenkin heräsi edelliseen aamun verrattuna virkeämpi Mötkis. Hän tohotti sängyssä ympäriinsä ja suunnattiin aamupalalle. Aamupala maistuikin hyvin. Erityisesti vesimeloni osoittautui suosikiksi. Myös muita hedelmiä ja kasviksia Mötkis tutkaili kiinnostuneena ja jätimmekin jälkeemme melkoisen sotkun. Tottakai enimmät ruuat kerättiin pois lattialta, mutta pöytäliina oli ruuassa ja koko neljän hengen pöytä oli valloitettu erilaisilla kupeilla, mukeilla ja kulhoilla.

Aamupalan jälkeen lähdettiin kaupungille kiertelemään tavoitteena suunnata Hernesaaren rantaan. No, kyseinen ranta jäi löytymättä sillä minä toimin kartanlukijana. Palattiinkin hotellille takaisin ja lähdettiin uusinta kierrokselle kiertelemään kaupungille. Iltapäivällä suunnattiin Paavon serkun luokse Tikkurilaan lähijunalla. Takaisin tullessa hetken aikaa mietittiin, että pitäisikö käydä vielä ratikalla jossain, muttei kuitenkaan osattu päättää mihin ratikkaan hypättäisiin, joten se jäi tekemättä.

Käytiin syömässä ja palailtiin sen jälkeen hotellille asettumaan iltapuuhiin. Pakattiin tässä kohtaa jo tavarat valmiiksi, aamulle jätettiin vain jotain pientä pakkailtavaa. Tarjottiin Mötkikselle iltapala, jota hän jonkun verran jopa söi. Sen jälkeen painuttiin taas pehkuihin. Yö oli edeltäjäänsä vielä levottomampi eikä aamulla kukaan tainnut herätä erityisen virkeänä tai levänneenä. Suunnattiin aamupalalle ja se maistui jälleen Mötkikselle hyvin. Äidille ja iskälle maistui ainakin kahvi.

Vielä viimeinen aamupäivä kierreltiin kaupunkia. Käytiin Temppeliaukion kirkolla toteamassa, ettei sinne pääse vielä niin aikaisin aamusta ja käveltiin takaisin keskustaan. Käytiin vielä kahvilla ja välipalalla ennen kuin käytiin kirjautumassa hotellista ulos ja suunnattiin rautatieasemalle. Tässä vaiheessa kolme päivää keskustaa koluttuamme olimme jo löytäneet melkoisen näppärän reitin hotellilta rautatieasemalle ja kuljimmekin maanalaisia yhdyskäytäviä pitkin. Oli hivenen näppärämpi vetää lentolaukkuja perässä noilla tasaisilla käytävillä kuin katutason mukulakivikaduilla.

Oltiin rautatieasemalla parisen kymmentä minuuttia ennen junan lähtöä. Laituri täyttyi koko ajan ihmisistä ja muutamaa minuuttia ennen kuin junan olisi pitänyt lähteä, ei junaa vieläkään näkynyt. Seurasi kuulutus: lähtövalmistelut ovat viivästyneet ja juna myöhästyy 10 minuuttia. Okei. Kuluu nuo kymmenen minuuttia ja tulee uusi kuulutus. Eipäs lähdetä vieläkään, vaihdetaan juna. About puoli tuntia alkuperäisen lähtöajan jälkeen korvaava juna viimein saapui ja ihmiset pääsivät asettautumaan junaan.

Alkumatka sujui hyvin ja Kouvolaan päästyä aikataulua oli saatu jo hivenen kirittyä kiinni. Kouvolassa kuitenkin juna vaihtaa suuntaa ja ilmeisesti veturin kiinnittämisessä oli jotain problematiikkaa, jonka takia matkan jatkuminen viivästyi ja aikataulusta jäätiin vähän lisää jälkeen. Matka kuitenkin pääsi jatkumaan kunnes ennen Mikkeliä konduktööri kuuluttaa, ettei matka jatku Pieksämäeltä eteenpäin junalla, sillä rata on poikki myrskytuulen kaadettua puita.

Korvaana kuljetuksena olisi linja-autot. Etsimme tässä kohtaa konduktöörin käsiimme. Meillä ei ollut autossa tarvittavaa lapsen turvaistuinta tai –kaukaloa eikä meillä ollut aikomuksenakaan lähteä tuohon korvaavaan linja-autokuljetukseen ilman asianmukaista turvaistuinta. Konduktööri lupasi selvittää asiaa VR:n päästä samaan aikaan, kun itse selvitin matkavakuutuksemme korvaavuutta vastaavissa tilanteissa.

VR:n kanta oli kammottava. Olisi tuurista kiinni, onko linja-autossa turvaistuimia tai –kaukaloita. Tuurista. Lapseni henki ei ole tuurista kiinni. Konduktööri pahoitteli tilannetta kehottaen ottamaan yhteyttä asiakaspalveluunne, ja sen lupasin tehdä. Jatkoin siis turvallisen kulkuneuvon etsimistä Pieksämäki-Kuopio välille. Soitin vakuutusyhtiömme lisäksi myös VR:n asiakaspalveluun saaden vastaukseksi, että jos jatkamme matkaamme esimerkiksi taksilla, korvataan junalipun verran. Tässä vaiheessa pelastavaksi enkeliksi osoittautui isäni, Mötkiksen pappa, joka lähti asiakseen Kuopiosta Pieksämäelle ajamaan, jotta pääsemme kotiin asianmukaisen turvalaitteen kanssa. Toki jotta tähänkin päästiin, täytyi hänen ensin hakea meidän automme saadaksemme lapsemme turvaistuimen käyttöömme matkan ajaksi.

Matkasimme siis kaiken kaikkiaan väliä Helsinki-Kuopio yhteensä seitsemän tuntia. No mikäs siinä, varsinaista aikatauluahan meillä ei ollut eikä suuremmin kiire kotiin. Kuitenkin tuo VR:n näkemys siitä, että linja-auton kyytiin voi ihan hyvin nousta tuollaista vajaata yhdeksän kiloista lasta sylissä pitäen oli pöyristyttävä. Asiasta olen VR:lle asiakaspalautteen laatinut ja sen heille toimitan, kunhan saan oikean henkilön yhteystiedot käsiini. VR:n verkkosivujen asiakaspalautelomake sisältää vain 2500 merkkiä, kun laatimani palaute sisältää lähes 500 sanaa, ei siis ihan riitä.

Reissu sujui siis vaihtelevalla menestyksellä. Jos tuota Mötkiksen sairastamista ei olisi ollut, voisi sanoa, että matka oli menestyksekäs muuten, kuin paluumatkan osalta. Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Jään tosiaan odottamaan VR:n vastausta ja toivon heidän ymmärtävän näkemykseni pienen lapsen kuljettamisesta linja-autossa ilman asianmukaista turvalaitetta olevan täysin turvatonta ja uusvastuutonta. Jännityksellä jään odottamaan...

Kuitenkin muuten reissu sujui sen verran hyvin,

että todennäköisesti Paavon elokuussa oleville

seuraavalle kahdelle lomaviikollekin

jotain kotimaanreissua suunnitellaan.

Tällä kertaa kuitenkin liikkeelle lähdetään omalla autolla,

uskokaa tai älkää.