Kirpun rakenneultra

Vuoden 2018 viimeinen päivä oli meillä erittäin odotettu päivä. Ei niinkään vuoden vaihtumisen takia, vaan Kirpun rakenneultra oli silloin. Tuolloin viikkoja oli kasassa 21+1 ja tuntuikin hieman kärvistelyltä odottaa noin pitkälle ultraa.

Käynnin ajaksi vein Mötkiksen hoitoon minun tätini luokse, josta sitten Paavo tuli minut poimimaan ja jatkettiin matkaa KYSille. Oltiin odotusaulassa perinteisesti noin 15 minuuttia ennen varattua aikaa ja oltiinkin varauduttu odottelemaan hyvän aikaa. Toisin kävi ja meidät kutsuttiin käynnille 10 minuuttia etuajassa. Vastassa oli sama lääkäri, joka Mötkiksen rakenneultrassa kävi varmistamassa kasvojen profiilia. Samainen lääkäri myös esiintyy KYSin synnytysvalmennusvideoilla.

Heti alkuun lääkäri kyseli kuulumisia ja vointeja sekä käytössä olevat lääkitykset käytiin myös läpi. Kerroin tuntevani liikkeitä päivittäin ja voinnin olevan hyvä, ei mitään ihmeempiä mainittavia. Sen jälkeen siirryttiinkin keskustelemaan mieltäni kalvaneesta pelosta, että mitä jos diagnoosi osittaisesta rypäleraskaudesta olisikin totta. Lääkäri totesi hyvin varmaan ja vakuuttavaan sävyyn, että hän on hyvin vahvasti sitä mieltä, ettei hän usko kyseessä olevan osittaisen rypäleraskauden. Todennäköisin syin raskaus olisi tuolloin mennyt kesken tai selkeästi poikkeavia löydöksiä olisi myös myöhemmissä ultrissa tehty. Hän totesi, että olemme valitettavasti olleet peloissamme aivan turhaan. Pidettiin kuitenkin vielä kiinni siitä, että synnytyksen jälkeen istukka lähtee patologille.

Kerroin lääkärille äitini kohdunkaulansyövästä ja siitä, kuinka kaikki tämän aihealueen ongelmat herättävät itselläni pelon pahimmasta. Lääkäri kysyi, minkä ikäinen äitini oli sairastuessaan ja onko hän yhä elossa. Kerroin hänen olleen 30-vuotias ja elävän yhä. Kuullessaan äitini sairastumisiän lääkäri päivitteli ääneen nuorta ikää ja vastasi ymmärtävänsä pelkojani täysin. Tämän jälkeen keskusteltiin vielä hetki HPV-rokotteesta, jonka olemmekin Paavon kanssa yläasteiässä saaneet kunnes aloitettiin ultraaminen.

Heti alkuun perinteisesti lääkäri tarkasti sykkeen ja se näkyikin heti selkeästi. Hän kertoi missä kohdin Kirpun pää on ja alkoi sen jälkeen aivoista liikkeelle lähtien käydä Kirppua läpi. Sydämen kohdalla lääkäri pysähtyi. Kirppu ei ollut optimaalisessa asennossa, joten sydämen rakenteita ei saatu heti katsottua, vaan lääkäri siirtyi ultraamaan muuten. Kerrottiin haluavamme kuulla sukupuolen, mikäli se selviää ja lääkäri jatkoi ultrausta pian kertoen meille sukupuolen. Sekä minun, että Paavon sydämet heitti volttia sukupuolen kuultuamme. Muutaman kerran lääkäri näytti Kirpun kasvoista 4D-kuvaakin.

Aina välillä lääkäri palasi tarkastelemaan sydäntä. Välillä hän pysähtyi katselemaan sydäntä pitkäksikin aikaa ultrauslaitteeseen nojaillen mitään sanomaton ilme kasvoillaan. Tuolloin oma pumppuni otti ylimääräisiä kierroksia. Lääkärin ilmeestä eikä ultrakuvasta voinut päätellä mitään. Tässä vaiheessa kätilö tuli viereisestä huoneesta, esitteli itsensä ja alkoi käydä läpi tarkistuslistaa lääkärin kanssa. Tarkistuslistan kaikki muut kohdat oli nähty, paitsi sydämen rakenteet.

Tässä vaiheessa tosissaan alkoi kurkkua kuristaa ja puristin Paavon kättä lujempaa. Ei helvetti jos sydämessä onkin jotain vikaa. Onko lapsellamme sittenkin jotain kehityspoikkeamia vaikka sikiöseulannat antoivat äärettömän hyvät tulokset. Onko kyseessä Downin syndrooma vai joku muu. Näin villisti kerkesi mieli lähteä laukkaamaan. Käännyin lääkärin pyynnöstä kyljelleni ja yritettiin vaikuttaa Kirpun asentoon. Kun ultrausta jatkettiin lääkäri palasi samantien sydämen pariin. Hän nojaili jälleen ultrauslaitteeseen, yhtä ilmeettömänä kuin aiemmin.

Kohta Kirppu kääntyikin hieman parempaan asentoon ja lääkäri pääsi tarkastelemaan sydäntä. Hän mainitsi jotain isoista ristikkäisistä suonista ja sydämen läpistä kätilön ruksiessa ne koneelle. Sitten hän huokaisi helpotuksesta: huh, on sydämenkin osalta kaikki täysin kunnossa. Lopuksi lääkäri näytti vielä sekä kasvojen profiilia, että 4D-kuvaa kasvoista todeten Kirpun söpöksi nykerönenäksi, aivan kuten isoveljensäkin.

























Sain luvan nousta ylös ja lääkäri tulosteli loputkin ultrakuvat muistoksi. Lääkäri saneli käynnin meidän vielä huoneessa ollessa kerraten käynnin asiat ja sen jälkeen hän toivotti hyvää uutta vuotta. Siirryttiin viereiseen kätilön huoneeseen vielä varaamaan seuraava kontrolli raskausviikolle 28 aikaisempien keskenmenojen takia.

Kotiin lähdettiin siis hyvillä mielin. Osittaisen rypäleraskauden osalta voitiin olla huoletta ja Kirpulla oli kaikki hyvin. Sovittiin yhdessä Paavon kanssa, että sukupuoli kerrotaan kyllä lähipiirille, mutta esimerkiksi somessa ei sitä tulla paljastamaan. Näin ollen myöskään blogin puolelle ei Kirpun sukupuoli tule selviämään ennen hänen syntymäänsä.

Muutaman unisex-henkisen vaatteen kerkesinkin Kirpulle alennusmyynneistä bongailla jo ennen rakenneultraa ja vaatevarantoja täydennetään sitä mukaa, kun kerkeän käydä läpi Mötkiksen vanhoja vaatteita. Osan Mötkiksen pienistä vaatteista kerkesin myydä hänen ollessaan hyvin pieni siinä ajatuksessa, ettei meille toista lasta tule. Sinällään nyt vähän harmittaa, että osa vaatteista on jo myyty, mutta onneksi varsinkin ihan pikkuvauvakoista suurin osa meni Mötkiksen kummin nuorimmaiselle ja sieltä meille takaisin kotiutuivat.

Kun pelko varjostaa raskautta

Ensimmäistä raskauskolmannesta käsittelevässä postauksessa

kirjoitin ensimmäisessä ultrassa heränneestä

epäilystä osittaisesta rypäleraskaudesta.

Kuitenkin kontrollin kontrollien jälkeen

epäily on hälventynyt kerta toisensa jälkeen,

ainakin lääkäreiden silmissä.

Kuitenkin omat epäilyt vielä lajinsa painavat päälle.

Kun mahdollisesta osittaisesta rypäleraskaudesta ensimmäisen kerran kohdallani puhuttiin, tarjottimella oli lähinnä paskoja vaihtoehtoja. Esitettiin seuraavat skenaariot: raskaus menee kesken, raskaus etenee normaalisti ja syntyy terve tai kromosomistoltaan poikkeava lapsi tai rypäleraskaus kehittyy istukkasyöväksi.

Ensimmäinen skenaario oli meille tuttu, sen olimme käyneet läpi kolmesti. Siltä osin sen vaihtoehdon pystyin ymmärtämään ja hyväksymään kohtuu nopeastikin. Meillä oli jo yksi terve lapsi, Mötkis, joten myös skenaario kaksi oli tuttu ja turvallinen, se paras mahdollinen. Kolmas tarjottimella oleva vaihtoehto oli vaikeampi sulattaa. Entä jos lapsellamme olisikin joku kehityspoikkeama, minkälaiseksi arki muodostuisi yhden vilkkaan ja vauhdikkaan puolitoistavuotiaan sekä kehitysvammaisen lapsen kanssa. Haastavaksi? Ylitsepääsemättömäksi? Kuitenkin palkitsevaksi?

Raskauden edetessä viimeisintä vaihtoehtoa ei ole sen kummemmin pohdittu lääkärikäyntien ja ultrien yhteydessä. Yhdistelmäseulannat, jotka niskaturvotusultran yhteydessä laskettiin olivat alhaiset, alhaisemmat, kuin Mötkistä odottaessamme, joten tuolloin ei lääkäri ohjelmoinut mitään jatkotutkimuksia. Kuitenkin tämä vaihtoehto on jäänyt itseäni kovin mietityttämään, vaikka ultrissa tarkasteltuna sikiön kehitys on näyttänyt etenevän normaaliin tapaan.

Tuo istukkasyöväksi kehittyminen on edellä käsitellyistä skenaarioista se pysäyttävin. Äitini on sairastanut kohdunkaulansyövän 30-vuotiaana menettäen syöpähoitojen seurauksena sekä kohdun, että munasarjat, jättäen minut ainoaksi lapseksi. Tältä osin kaikki, mikä on kohdallani ollut jotenkin poikkeavaa kyseisellä alueella, on saanut minut aina kauhun valtaan. Tämän takia myös isäni otti osittaisen rypäleraskauden epäilyn raskaasti.

Jotta istukkasyöväksi kehittyvä tila saadaan osaltani suljettua pois, lähtee istukka patologin tutkittavaksi synnytyksen jälkeen. Haluan, että syövän mahdollisuus suljetaan pois myös esimerkiksi hCG-kontrollien kautta. Mikäli kyseessä on todella ollut alunperin osittainen rypäleraskaus, josta on jäänyt kasvamaan ja kehittymään elävä sikiö, on mahdollisilla solumuutoksilla raskauden ajan aikaa tapahtua. Rypäleraskauksista lukiessani olen yleisesti ottaen saanut käsityksen, että osittainenkin rypäleraskaus pyritään keskeyttämään mahdollisimman nopeasti, jotta ns. taudinkehitys saadaan katkaistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Tällä hetkellä kuitenkin meidän tapauksessamme vaikuttaa siltä, että raskaus tulee etenemään normaalisti loppuun asti. Kohta ollaan kuitenkin jo sellaisilla viikoilla, että mikäli Kirppu syntyisi, olisi hänellä jo ihan kohtuulliset selviämismahdollisuudet. Kuitenkin pelko sekä Kirpun terveyden, että oman sairastumisen puolesta on läsnä. Ei nyt ihan päivittäin, mutta lähestulkoon. Tämä epätietoisuus on kaikkein raastavinta, kun ei voi varmuudella tietää, mikä tilanne on. Oliko ensimmäisen ultran epäily osittaisesta rypäleraskaudesta aiheellinen, onko Kirpulla seulannoista ja ultrista huolimatta kaikki hyvin, miten kaikki tulee etenemään synnytyksen jälkeen.

Huomenna olevassa rakenneultrassa kuitenkin toivon muistavani näistä asioista keskustella. Muutamia päiviä ennen ultraa soitin Kysille tiedustellen ultraa tekevää lääkäriä ja iloisena yllätyksenä sain kuulla ajan olevan näillä näkymin osaston apulaisylilääkärille, joten korkein odotuksin käynnille menen. Lääkäri on sama, joka aikanaan hoiti äitiäni hänen sairastuessaan kohdunkaulansyöpään. Hän tulee kuulemma aina muistamaan äitini, koska tämä oli niin nuori syöpään sairastuessaan.

Toivonkin, että käynnillä voidaan suunnitella myös jo raskauden jälkeistä aikaa. Jonkunlaista seurantaa todellakin kaipaan. Lisäksi toivon, myös loppuraskauden ajalle tihennettyä seurantaa sikiön terveyden seuraamiseksi. Näin rakenneultran lähestyessä mietityttää myös, olisiko ollut tarpeen tehdä NIPT tai lapsivesipunktio tai muu tutkimus, jolla sikiön terveydentilasta olisi saanut tarkemmin tietoa. Rakenneultran jälkeen kuitenkin ollaan viisaampia ja toivon, ettei lääkäri kerkeä vaihtua tällä välillä. Kyseisellä lääkärillä kuitenkin olisi useamman vuosikymmenen kokemus sekä asemansa puolesta varmastikin mahdollisuus vaikuttaa hoidon suunnitteluun ns. rivilääkäriä laajemmin.

Raskauspäiväkirja vol 2: toinen kolmannes

13. raskausviikko 28.10.-3.11.2018

Kuluneen viikon aikana aloin tuntea pieniä hipaisuja vatsassa, jotka pikkuhiljaa alkoivat voimistua. Vointi oli hyvä ja jaksavainen ja pikkuhiljaa pääsin palailemaan taas liikunnankin pariin.

14. raskausviikko 4.11.-10.11.2018

Viikon aikana Paavo näki ensimmäisen kerran liikkeitä vatsan läpi ja tunsi niitä myös.

15. raskausviikko 11.11.-17.11.2018

Meidän isänpäivä lähti hieman toivottua vauhdikkaammin käyntiin, kun heräsin aikaisin aamulla vessahätään. Olin herännyt useamman kerran yön aikana käymään pissillä, mutten kuitenkaan vielä siinä vaiheessa ollut osannut ajatella jotain outoa olevan tekeillä. Kuitenkin aamulla herätessäni ja vessassa käydessäni huomasin, ettei rakko tyhjeni täysin ja virtsaaminen kirvelee hieman. Ajattelin, että hienoa, VTI. Menin kuitenkin vielä takaisin sänkyyn köllimään vain todetakseni hetken päästä, että pakko lähteä uudestaan vessaan.

Tuolla käynnillä laitoin valot päälle ja pöntöltä noustessani näky veti tunnelman kaikkea muuta kuin juhlavaksi. Virtsa oli veristä. Odottelin hetken, että Mötkis heräisi syömään ja pienen hetken kuluttua hän heräsikin. Annoin hänelle rintaa ja kun varmistuin Mötkiksen painuneen takaisin unille, hiippailin pois makkarista poikien jäädessä tuhisemaan vierekkäin.

Yritin soittaa äidilleni ja isälleni, sillä Paavolla oli päivystysviikko, enkä siltä osin voinut jättää poikia kahdelleen kotiin, vaan oli pakko saada joku tulemaan meille varmistukseksi, jos Paavo joutuisikin töihin. En saanut vanhempiani kiinni, joten aloin laitella aamupalaa ja soittelin Kysin päivystykseen. Kuten arvelinkin, käsky tulla näytille kävi. Siinä aikani tuskailin ja mietin, että miten saan vanhempani melkein 15 kilometrin päässä hereille, en ainakaan huutamalla. Sitten suuri lamppu syttyi, ja muistin, että minulla on heidän naapurinsa numero. Laitoin naapurille viestin, että jos on kotona, voisiko käydä herättämässä vanhempani. Pian naapuri vastasikin, että joo hän käy, mukavaa isänpäivää. Kiittelin ja toivotin heille myös mukavaa isänpäivää.

Pian äitini soitteli takaisin, että mikä hätänä. Selitin tilanteen ja pyysin heitä tulemaan meille mahdollisimman pian. Vanhempani lähtivätkin tulemaan ja minä jatkoin aamupalan valmistelua. Söin siinä vielä aamupalan itse, ennen kuin Paavo ja Mötkis heräsi. Kun pojat nousivat sanoin Paavolle, että ei nyt saa saada mitään paskahalvausta, mutta minun pissa on veristä ja minun täytyy lähtä näytille Kysille. Varmistukseksi kuuntelimme vielä sydänäänet kotona ennen lähtöäni ja sitten suunta kohti Kysiä yhdessä isäni kanssa Paavon ja minun äitini jäädessä meille Mötkiksen kanssa.

Kysillä homma eteni tyypillisen verkkaisesti. Ensin ilmoittaudutaan päivystykseen ja odotetaan pääsyä hoidon tarpeen arviointiin. Sitten odotetaan pääsyä lääkärille, jonka jälkeen odotetaan pääsyä hoitajalle, joka ottaisi verikokeet ja vastaanottaisi virtsanäytteen. Sitten odotetaan tunti, että labrojen tulokset valmistuu ja siihen vielä hetki päälle, että lääkäri kerkeää ne katsoa ja ottaa taas vastaan. Kokonaisuudessaan tuo reissu ei kuitenkaan onneksi kestänyt kuin kolme tuntia, mutta oli siinäkin tarpeeksi. Tuon tunnin odottelun aikana käytiin viereisellä huoltsikalla kahvilla ja välipalalla, sillä Kysin kahviot aukeavat sunnuntaisin vasta klo 11.

Diagnoosiksi sain akuutin virtsarakon tulehduksen virtsanäytteessä olleen infektion kuvan vuoksi. CRP oli hieman koholla, mutta se voi liittyä itsessään pelkästään raskauteen. Pientä lämpöilyä minulla kuitenkin myös oli. Sain antibioottikuurin ja ohjeet tiedustella bakteeriviljelyn tuloksia muutaman päivän päästä omalta terveysasemalta. Lisäksi noin viikon kuluttua kuurin päättymisestä olisi hyvä käydä antamassa kontrollivirtsanäyte, jotta varmistuu taudin olevan varmasti ohi. Näillä ohjein lähdettiin apteekin kautta kotiin ja isänpäivän viettoon.

Isänpäivä iltana käytiin vielä minun vanhempien luona päivällisellä ja touhusteltiin yhdessä perheen kesken Paavon päivystyksen puitteissa. Olo alkoi helpottaa nopeasti kuurin aloituksen jälkeen ja jo muutaman tunnin päästä ensimmäisen tabletin ottamisesta virtsan väri normalisoitui.

Parin päivän päästä soittelinkin terveysasemalle ja kyselin bakteeriviljelyn tuloksia. Hieman hämmästyneenä kuuntelin, kun hoitaja kertoi viljelyn olevan negatiivinen. Kerroin virtsan olleen veristäkin, josta hoitajakin hieman hämmentyi. Hän kuitenkin tarkasti tulokset vielä uudelleen todeten, ettei viljelyssä kyllä mitään ole, mutta ohjasi kuitenkin käymään antamassa kontrollinäyte vielä viikon kuluttua kuurin päättymisestä.

Samaisella viikolla kävin vielä sokerirasituksessa viikoilla 14+5. Paavo oli kotona Mötkiksen kanssa sen aikaa, että sain labroissa käytyä ja lähti vasta minun kotiuduttua töihin. Muutaman tunnin päästä kotiutumisesta soittelin neuvolan soittoajan puitteissa labrojen tuloksista kuullen iloisia uutisia. Kaikki arvot olivat alle raja-arvojen, joten raskausdiabetesta ei ainakaan tässä vaiheessa diagnosoitu. Paastoarvo oli hieman koholla, mutta kuitenkin alle raja-arvon, joten yöpaaston pituuteen ja iltapalan laatuun terkkari suositteli kiinnittämään huomiota. Muuten mennään näillä mitä nyt on. Seuraava rasitus toteutetaan joskus puolivälin jälkeen ja siitä kuulen tarkemmin seuraavassa neuvolassa.

16. raskausviikko 18.11.-24.11.2018

Käytiin neuvolakäynnillä yhdessä koko perhe Paavon ollessa lomalla viikoilla 15+3. Käytiin läpi kuulumisia ja vointia sekä Paavo otti influenssarokotuksen. Mittauksien osalta kaikki oli kunnossa, painoa oli raskauden alusta tullut pari, kolme kiloa. Enemmän siis kun Mötkiksen raskaudesta tähän mennessä, mutta toki elämäntilanne on kokonaisuudessaan täysin erilainen. Verenpaine ole hyvä, 118/77. Hemoglobiini oli edellisestä mittauskerrasta laskenut 20 yksikköä ollen nyt 124. Kuitenkaan mitään tarvetta rautalisän aloitukselle terkkari ei nähnyt. Täytyy seuraavassa neuvolassa taas mittauttaa hemppari ja miettiä olisiko kuitenkin hyvä lisää aloittaa. Mittausten lisäksi kuunneltiin Kirpun sydänääniä ja Mötkiskin pääsi ensimmäisen kerran kuulemaan pikkusisaruksensa sydänäänet.

17. raskausviikko 25.11.-1.12.2018

16+3 minulle oli varattuna seuraava kontrolliaika Kysille ja käynnille menin yhdessä äitini kanssa. Käynnillä oli vastassa Mötkiksen niskaturvotusultrassa minua itkettämään onnistunut lääkäri ja odotukset käynnin suhteen romahtivat kyllä melkoisesti. Olin käyntiä varatessa kysellyt kelle lääkärille se on ja silloin oli tietona, että lääkärinä olisi sama mukava ja asiantunteva lääkäri, kuin Mötkiksen viimeisessä ultrassa ja synnytyksessä. Noh, toisin kävi.

Lääkäri oli kuitenkin yllättävän asiallinen ja syy tähän selvisikin myöhemmin. Lisäksi hänellä oli opiskelija mukana, jonka läsnäoloon tietenkin annoin suostumuksen. Lääkäri kyseli kuulumiset ja voinnin eikä niissä mitään ihmeempää ollut. Kerroin isänpäivänä olleessa VTI-epäilystä ja lääkäri tarkisti muutama päivä sitten antamani virtsanäytteen tulokset koneelta, todeten niiden olevan puhtaat. Edelleen siis hieman mysteeriksi jäi, että mistä virtsan verisyys aiheutui. 

Seuraavana siirryttiin ultraamaan. Lääkäri tarkasteli sikiön varhaisten rakenteiden osalta todeten kaiken, mikä on näkyvissä olevna kunnossa. Kirppu oli koko ajan selkä anturiin päin, joten kädet ja vatsanpeitteet jäivät näkemättä. Myöskään sydäntä lääkäri ei saanut tarkemmin tarkasteltua. Sikiön tarkastelun jälkeen alettiin tarkastelemaan tarkemmin kohtua ja lähinnä istukkaa. Istukka onkin etuseinämässä ja napanuora kiinnittyy keskelle sitä. Istukan ylä- ja alareunoilla on kuitenkin kalvojen sisällä tyhjiä kohtia, joita lääkäri nimitti laguunoiksi. Verenkiertoa niissä ei näyttänyt olevan.

Näkymä oli lääkärin mukaan kuitenkin melko tavallinen eikä mitään syytä huoleen olisi. Jatkona olisi seuraavana rakenneultraääni, jonka jälkeen päätettäisiin loppuraskauden osalta seurannan tarve. Kuten jo ensimmäisessä ultrassa lääkärin kanssa puhuttiin, istukka tulisi lähtemään synnytyksen jälkeen patologille tarkasteltavaksi. Tässä vaiheessa siis kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, eikä mitään huolta sikiön osalta ole. Painoarvioksi Kirpulle saatiin 151 grammaa.

18. raskausviikko 2.12.-8.12.2018

Liitoskivut alkoivat nostaa päätään ja vaivata lähes päivittäin. Kuitenkin ne pysyivät vielä siedettävinä, mutta osittain fyysinen rasitus sekä kelien liukkaus niitä ärryttivät entisestään.

17+2, masukin alkoi tosissaan jo ilmestyä

19. raskausviikko 9.12.-15.12.2018

Liitoskivut jatkuivat ja olivat välillä jo melko voimakkaitakin. Ei kuitenkaan ihan vielä mitään lamauttavia, mutta sen verran kovia, että välillä joutui tahtia ihan tosissaan hidastamaan.

20. raskausviikko 16.12.-22.12.2018

19+1 minulla oli neuvolakäynti. Käytiin läpi kuulumiset ja edellinen Kysin käynti. Mitään ihmeempää kantaa terkkari ei Kysin käyntiin ottanut, totesi vaan, että hänellekin nuo laguunat olivat täysin vieraita. Kerroin vaivanneista liitoskivuista ja väsymyksestä, sekä esitin toiveen hemoglobiinin mittaamisen. Mittailtiin paino, verenpaineet ja se hemppari. Painoa oli tullut kilo kuukauden takaiseen neuvolaan nähden, joten ihan maltillisissa lukemissa edelleen pysytään. Verenpainekin oli hyvä 116/81 ja hemoglobiinistakaan ei selitystä väsymykselle löytynyt. Se oli 135 ja noussut edellisestä käynnistä yli kymmenen yksikköä. Lisäksi kuunneltiin vauvan sykkeet, varailtiin seuraava neuvola ja sain kotiin voimavarakyselyt täytettäväksi. Seuraava käynti neuvolassa olisikin se niin sanottu KELA-käynti, jolla saa raskaustodistuksen ja pääsee hakemaan KELAsta äitiysavustuksen, äitiyspäivärahan sekä lapsilisän.

22.12. viikkoja ollessa kasassa 19+6 julkaistiin raskausuutinen somessa ja saatiin melko monelta kuulla heidän aavistelleenkin jotain tällaista olevan meneillään. Sinällään raskauden julkistamisesta lähtien on ollut tietyllä tavalla helpompi olla, kun ei tarvitse enää miettiä, että kuka tietää ja kuka ei, vaan automaattisesti voi kaikille kertoa odotuksesta.

Tästä eteenpäin raskauskuulumisia julkaisen sitä mukaan,

kun on kerrottavaa ja aikaa kirjoittaa.

Rakenneultran kuulumiset ovatkin seuraavana tiedossa

ultran häämöttäessä jo parin päivän päässä.

Raskauspäiväkirja vol 2: ensimmäinen kolmannes

5. raskausviikko 2.9.-8.9.2018

3.9.2018 tein positiivisen raskaustestin. Testin tulos oli hyvin hailakka, mutta niin oli myös Mötkiksestä tehty ensimmäinen positiivinen testi. Samana päivänä soittelin terkkarille ja varattiin neuvola-aikoja. Varattiin myös ultra raskauden keston määritystä varten, sillä kiertoni ei ollut tässä vaiheessa vielä kovinkaan säännöllinen. Terkkari varasi pyynnöstäni tulevalle perjantaille konsultaatioajan neuvolalääkärille koskien mahdollisia tukilääkityksiä tässäkin raskaudessa. Edellisessä raskaudessa käytössä olivat Folvite, Disperin ja Lugesteron enkä oikein tiennyt, olisiko niitä hyvä tässäkin raskaudessa käyttää.

Koko viikon olo oli aikalailla epätodellinen ja hämmentynyt. Oltiin äärettömän onnellisia, sillä raskaus sai alkunsa hyvin pian, kun toiselle lapselle lupa tulla annettiin. Plussasinkin siis jo heti ensimmäisen epäsäännöllisen kierron jälkeen. Toisaalta kuitenkin myös jännitti mitä tapahtuisi, jos kaikki ei menisikään hyvin. Nyt onneksi olisi Mötkis pitämässä minua liikkeellä ja siten myös toisi päiviin tekemistä. Nyt en myöskään ehdi analysoida ja pohtia kaikkia olojani ihan niin puhki, kuin edellisessä raskaudessa ja aika varmasti tulee kulumaan paljon nopeammin.

En malttanut odottaa perjantaihin asti neuvolääkärin ajatusta tukilääkityksistä, joten soittelin itse Kysin lapsettomuuspolille ja selvittelin asiaa. Tässä raskaudessa tultaisiin käyttämään samoja tukilääkityksiä, kuin Mötkiksen raskaudessa. Tulisin myös olemaan taas Kysin seurannassa, joten seuraava ultra varattiinkin Kysille.

6. raskausviikko 9.9.-15.9.2018

Huono olo ja väsymys vaivasivat pitkin viikkoa. Viikon lopulla kainaloihin ilmestyivät kosketusarat pallerot tissien herätessä uuteen raskauteen. Mötkiksen synnyttyähän minulla nousi nuo samanlaiset kipeät pallerot kainaloihin maidonnousun yhteydessä, joten osasin tämän oireet yhdistää heti maidontuotantoon.

Oikeastaan plussaamisesta asti olin nukkunut äärettömän huonosti, joten soittelin neuvolaan ja kyselin soittoaikaa neuvolalääkärille, jotta voitaisiin miettiä jotain lääkkeellistä apua unettomuuteen. Soittoajan sain parin päivän päähän ja tuolloin vastaukseksi sain, että tähän asti satunnaisesti käyttämäni Mirtazapin ei sovi käytettäväksi raskauden aikana, vaan käyttöön otettaisiin Opamox satunnaisesti. Opamoxia voisi käyttää vain satunnaisesti sen ollessa bentsodiatsepaami, eli vahvasti koukuttava, ja väärinkäytetty, lääke. Tähän vastaukseen tyydyin ja päätin käyttää Opamoxia vain äärimmäisessä tilanteessa.

7. raskausviikko 16.9.-22.9.2018

Väsymys ja pahoinvointi painoi edelleen. Ensimmäiset oksennukset oksensin tällä viikolla ja olotila oli väsymyksen kanssa aivan järkyttävä. Lauantaihin mennessä oltiin päästy siihen tilanteeseen, että päätin nyt olevan aika ottaa Opamoxia nukkumaan mennessä. Kohtuullisen yön sen turvin nukuinkin ja seuraavana päivänä olo oli helpompi.

8. raskausviikko 23.9.-29.9.2018

Tuo yksi Opamoxilla nukuttu yö lähes kolmen viikon unettomuuden jälkeenhän, kuten arvata saattaa, ei riittänyt mihinkään. Jäätävä väsymys ja kuvotus ja pahoinvointi painoi päälle kuin olisi seinä vastassa ja keskiviikkoon mennessä saavutettiin niin sanotusti pohja. Aamulla Paavon tehdessä lähtöä töihin herättiin Mötkiksen kanssa ja jätin Mötkiksen Paavolle mennessäni itse vessaan. Paavo kysyi minulta, sainko nukuttua edellisenä yönä. Pudistelin päätäni ja kyyneleet alkoivat valua. Paavo kysyi, että mikä on hätänä. Tähän vastasin tämän raskauden kamalimman lauseen. Menisipä tämä kesken, saisin edes nukkua. Niin. Näin toimii väsynyt mieli. Tekee tepposet ja heittää kupin täysin nurin. Paavo lähti töihin surullisena ja huolissaan. Minä jäin keräilemään itseäni. Samana päivänä oli Mötkiksen 1-vuotiskuvaus, jossa en halunnut näyttää ihan niin tuskaiselta, kuin olin.

Vähän ajan päästä soitteli äitini ja kysyi vointiani. Noh, itkuksihan se meni. Sain kuitenkin kerrottua aikovani soittaa Teratologiseen tietopalveluun, kunhan se aukeaa. Tuota aikeamista sitten odotettiinkin kuin kuuta nousevaa ja kun viimein pääsin soittamaan oli helpotus aivan valtava. Tietopalvelun työntekijä kysyi heti, miksen muka voisi käyttää Mirtazapinia, se sopii käytettäväksi raskauden aikana siinä, missä Opamoxkin. Lisäksi Mirtazapinia käytettäessä vältettäisiin bentsojen käyttö ja mahdollinen riippuvuus niihin.

Tässä kohtaa kirosin mielessäni, ja lujaa. Vittu. Vitun neuvolalääkäri. Saatana. Hänen kanssa puhuessaan minulle jäi päällimmäiseksi ajatukseksi, että raskauden aikaisen unettomuuden hoitaminen on haastavaa, koska normaalisti käytetyt lääkkeet eivät ole vaihtoehto. Niinpä niin. Ei tainnut olla kyseisen lääkärin lääketietämys ihan tätä päivää. Onneksi päädyin varmistamaan tuon asian ja Teratologisesta tietopalvelusta sain suoralta kädeltä vastauksen.

Kyseinen päivä taittuikin paljon kivuttomammin kuin aikaisemmat. Tiesin, että illalla voisin ottaa nukahtamislääkkeen ja nukkuisin tulevana yönä. Pystyin taas hengittämään. Lisäksi minusta tuntui, että pahoinvointi helpottui heti huomattavasti saadessani tietää, että ensi yöstä eteenpäin minä taas nukun. Tämä menee ohi, palaan ennalleni.

Seuraavalle päivälle minulla oli varattuna aika Ensikotiyhdistyksen työntekijälle. Aika varattiin samalla viikolla, kun plussasin sillä ajatuksella, että halusin päästä purkamaan hieman ajatuksiani uudesta raskaudesta ja siitä, mitä pelkojakin se minussa herätti. Käynti kuitenkin keskittyi melko pitkästi vallitsevan tilanteen purkamiseen. Käytiin läpi unettomuuttani ja jaksamista, tarvittaisiinko mahdollisesti jotain apua ja tukea arkeen. Mikä olisi tällä hetkellä meidän perheelle paras. Työntekijä ehdottikin heidän kauttaa saatavan vapaaehtoistyöntekijän ottamista avuksi. Vapaaehtoistyöntekijä voisi käydä ulkoilemassa Mötkisken kanssa sillä aikaa, kun itse lepäisin, hoitaisin kotia tai kävisin lenkillä. Tekisin sillä aikaa sitä, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Jäin miettimään tätä vaihtoehtoa ja lupasin ilmoittaa päätöksestäni mahdollisimman pian.

27.9. minulla oli tämän raskauden ensimmäinen ultra Kysillä. Viikkoja oli tuolloin kasassa 7+4, joten siltä osin hyvillä mielin menin ultraan: jos syke olisi näkyäkseen, se näkyisi jo varmasti tässä vaiheessa. Paavo ei ollut vielä tässä vaiheessa kertonut töihin raskaudesta, joten hän ei päässyt mukaani käynnille. Tehtiinkin sellaiset järjestelyt, että hain äitini töistään olemaan Mötkiksen kanssa ja isäni, joka on rakennuspuolen töissä Kysillä, tuli mukaani ultraan. Sinällään hyvä, etten ollut käynnillä yksin.

Käynnin alussa lääkäri kyseli perinteiset viimeiset kuukautiset, onko ollut vuotoja, minkälaisia oireita ja niin pois päin. Sitten käytiinkin läpi jo aloitetut lääkitykset ja päästiin viimein siirtymään siihen kaikkein jännittävimpään vaiheeseen, eli ultraamiseen. Ultraus tehtiin alakautta ja hyvin pian näytölle piirtyikin pieni papunen, Kirpuksi myöhemmin nimetty, jonka sydän löi vimmatusti. Kirppu vastasi viikkoja 7+0 eli muutaman päivän pienempää, kuin kuukautisista laskettuna. Tuossa vaiheessa oma sydämeni heitti volttia: meitä olisi ensi kesänä neljä.

Pitkään en kuitenkaan ehtinyt iloita ennen kuin lääkäri pudotti minut maan pinnalle. Hän onnitteli ensin hieman laimeasti elävästä pienestä ja siirtyi sitten näyttämään kohdusta aluetta, joka sai hänet kovin mietteliääksi. Kohdussa näkyi alkion vierellä lumisademaisema. Osittainen rypäleraskaus. Alkiolla oma erillinen istukka, mutta myös tuon lumisademaiseman muodostamaa rypälemäistä kudosta kohdussa näkyi. Näin sen ominkin silmin ja näky oli erilainen kuin koskaan aikaisemmin näin pienillä viikoilla ultrassa.

Sain nousta tutkimuspöydältä ja alettiin käydä lääkärin kanssa asiaa läpi. Isäni oli kalpea kuin lakana. Itse yritin olla reipas vielä tässä vaiheessa. Rypäleraskauden riskinä on pahimmillaan istukkasyöväksi kehittyvä tila, jota hoidetaan sytostaattihoidoilla. Mikäli sytostaatit eivät tepsisi, ainut hoitokeino olisi kohdun poisto. Vittu. Tässä kohtaa minulla oikeastaa sumeni ja humisi vain korvissa. Vittu, en minä voi kuolla. Minulla on pieni lapsi. En myöskään voi sanoa kohdulleni heihei, haluanhan lisää lapsia. Lääkäri näki parhaaksi tässä vaiheessa, että varataan kontrolliultra viikon päähän ja otetaan hCG-labrat heti tänään, jotta ollaan viisaampia. Lääkäri lupasi soittaa, mikäli hCG olisi poikkeavan korkea, kuten rypäleraskaudelle olisi tyypillistä. Raskauteen hän toivotti suhtautumaan varovaisen toiveikkaasti, mitä ikinä se tarkoittaisikaan.

Poistuttiin huoneesta ja oltiin molemmat isäni kanssa aivan pihalla. Ei mitään helvetin tolkkua. Löydettiin äitini käytävältä työntelemästä Mötkistä rattaissa ja lähdettiin suuntaamaan labraan. Matkalla kerrottiin mitä oltiin juuri kuultu. Labraan pääsyä odottaessani soitin Paavolle. Tässä kohdassa hanat aukesivat ja itku tuli vuolaana. Mitä helvettiä meille on taas tapahtumassa. Eikö meitä oltu koeteltu jo riittävästi lapsettomuuden saralla ennen Mötkistä. Missä on kohtuus ja tolkku. Labrojen jälkeen suuntasin autolle, pakkasin Mötkiksen kyytiin ja lähdettiin viemään äitini takaisin töihin suunnaten sen jälkeen itsekin kotiin.

Loppupäivä oli itkuinen, en todella tiennyt mitä tulisi tapahtumaan ja miten meidän käy. Mitä Mötkikselle käy, jos minä sairastun vakavasti, miten Paavo ja Mötkis pärjää kahden, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Miten tämä on mahdollista, että meille lyödään taas märkää rättiä naamaan, kun toiveena on lapsi. Vitutti, pelotti, suututti. Soitin myös Ensikotiyhdistyksen työntekijälle ja sovittiin, että meidän perheen tueksi saadaan heidän kauttaan vapaaehtoistyöntekijä, joka voisi olla esimerkiksi Mötkiksen kanssa minun ollessa lääkärissä tai hän voisi tulla myös muuten seurakseni tai mahdollistamaan esimerkiksi salille pääsemisen arkisin Paavon ollessa töissä.

Seuraavana päivänä soittelin neuvolaan ja kerroin tilanteesta. Terkkari oli ihmeissään ja kuunteli hämmästyneenä kertomaani. Pyysin häntä tarkistamaan, näkyisikö hCG-labran tulokset jo. Hän tarkisti ne ja kertoi tuloksen olevna 30666 eli viikkoihin nähden hieman yläkantissa, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Huokaisin vähän helpotuksesta. Peruttiin seuraavalle viikolle varattu ensikäynti ja sovittiin, että soittelen kontrolliultran jälkeen uutta aikaa tarpeen mukaan.

9. raskausviikko 30.9.-6.10.2018

Fyysinen oloni oli hyvä, pahoinvointi oli väistynyt, mutta pään sisällä olo oli kaikkea muuta, kuin hyvä. Päivät matelivat. Koko viikolle täytin kalenterin mahdollisimman täyteen, en halunnut olla yksin. Joka päivä näin jotakin. Viimein koitti 8+4, päivä jolle kontrolliultra oli varattuna. Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoinen tuli olemaan Mötkiksen kanssa Kysillä sen aikaa, että päästiin Paavon kanssa käymään ultrassa. Tällä kertaa en voinut mennä käynnille yksin vaan sanoin Paavolle, että hän tulee keinolla millä hyvänsä ultraan mukaan, ihan sama vaikka mitä joutuisi töihin selittämään. Ja Paavo tulikin. Niin paniikissa käynnille lähdin, että unohdin laukkuni kotiin. Siellä olisivat olleet neuvolakortti ja kukkaro. Unohduksen huomasin vasta Kysin parkkihalliin ajaessani, eikä minulla ollut enää aikaa kääntyä takaisin niitä hakemaan.

Hetkeä myöhemmin nähtiin vapaaehtoistyöntekijän kanssa Kaarisairaalan aulassa ja siirryttiin odotusaulaan odottamaan vuoroani. Myös Paavo tuli paikalle tervehtien vapaaehtoistyöntekijän ja istuttiin alas odottamaan vuoroamme. Minuutit matelivat. Joka kerta, kun vuoronumerotaulun numero muuttui, olin valmis pomppaamaan pystyyn ja juoksemaan huoneeseen. Jouduttiin kuitenkin vielä odottamaan.

Kun viimein vuoromme koitti yllätyin iloisesti. Meitä oli vastassa myös edellisen raskauden aikaan tapaamamme lääkäri, joka oli tuolloin ehkä hieman tyly, mutta äärettömän asiantunteva. Olinkin toivonut, että käynnillä olisi joku eri lääkäri, jotta saisimme toisenkin lääkärin näkemyksen asiasta. Lääkäri kertasi tilanteemme ja pyysi minua siirtymään tutkimuspöydälle. Asetuttiin tottumuksesta paikoillemme, minä pöydälle makaamaan ja Paavo viereeni istumaan, kädet etsittiin toistemme käsiin ja alettiin odottaa.

Ultraus toteutettiin jälleen alakautta ja lähes hengistystä pidättäen odotettiin mitä lääkäri sanoisi. Kirppu oli nähtävissä heti, hänen sydämensä pamppaili edelleen. Hän oli kasvanut viikossa täsmällisesti edelliseen ultraan verraten vastaten nyt viikkoja 8+0. Lääkäri jatkoi ultraamista ja tarkasteli kohtua muuten. Hän osoitti näytöltä muutamia rakkuloita, jotka itsekin näimme, mutta tilanne oli aivan toisenlainen kuin edellisessä ultrassa. Ei lumisademaisemaa. Tilanne oli huomattavasti parempi, kuin viikko sitten. Mitään selitystä tilanteelle lääkäri ei osannut antaa, mutta tulimme siihen tulokseen, että hyvä näin. Käynniltä saimme mukaamme useita kuvia Kirpusta sekä seuraavan ajan. Seuraavan kerran ultrattaisiin normaalin raskaudenseurannan mukaisesti niskaturvotusultra.

10. raskausviikko 7.10.-13.10.2018

Koko viikko meni tohistessa Mötkiksen synttäreitä ja olo olikin hyvä ja virkeä edellisen viikon hyvien uutisten jälkeen. 9+4 kävin myös neuvolassa ensikäynnillä ja melkoista sukkulointiahan se käynti olikin. Minulla oli Mötkis mukana, joten ihan täysin en käyntiin pystynyt keskittymään, mutta kuitenkin, tulipahan käytyä. Käytiin läpi raskautta ja otettiin perusmitat. Verenpaine oli 120/69 ja hemoglobini 144. Painoa nyt oli riittävästi ja siitä puhuttiinkin, ettei hirveästi tarvitsisi tulla. Koska Mötkiksen raskaudessa minulla oli ruokavaliohoitoinen raskausajan diabetes, tässäkin raskaudessa tulisin käymään sokerirasituksessa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Sain lähetteet labroihin ja varattiin seuraava neuvola varhennetusti raskausviikolle 15.

11. raskausviikko 14.10.-20.10.2018

10+5 kuunneltiin ensimmäisen kerran sydänääniä dopplerilla. Ensimmäisen kerran Mötkiksestähän sydänääniä kuunneltiin 11+1. Alkuun ei millään meinattu saada sydänääniä kuulumaan, mutta olihan niiden kuunteluyrityskin melkoinen tsembalo. Mötkis oli siis hereillä ja touhusi menemään olkkarissa samalla kun sydänääniä yritimme löytää. Varmaan puolen tunnin ajan niitä etsittiin ja aina pieneksi hetkeksi jotain saatiinkin kuulumaan, kunnes taas kadotimme kohdan. Tultiinkin siihen tulokseen Paavon kanssa, että yritetään uudestaan kunhan Mötkis menee päiväunille.

Päiväunien aikaan sydänääniä sitten alettiinkin jälleen etsiä. Tällä kertaa minulla oli rakko täynnä ja muutenkin meillä oli paremmin aikaa ja rauhaa syventyä touhuun. Pitkän aikaa jälleen etsittiin. Löydettiin jälleen vaimea syke, löydettiin syke, istukan virtaukset sekä oma sykkeeni samaan aikaan. Sitten viimein alkoi kuulua pelkkä Kirpun syke. Kyllähän siinä kohtaa olo oli väistämättäkin helpottunut. Olin ollut kovin oireeton jo pidemmän aikaa, joten olin kerennyt alkaa pelätä pahinta. Kuitenkin pieni Kirppunen on edelleen matkassa ja voitiin hyvillä mielin jäädä odottamaan seuraavalla viikolla olevaa nt-ultraa.

10+3, melkoinen turvotus

12. raskausviikko 21.10.-27.10.2018

26.10.2018 meillä oli niskaturvotusultra Kysillä. Käynnille mentiin yhdessä Paavon kanssa ja Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoistyöntekijä oli Mötkiksen kanssa käynnin ajan kärräilemässä pitkin Kysin käytäviä. Aika oli heti aamun ensimmäinen, mutta silti lääkäri oli myöhässä melkein 15 minuuttia. Oli taas tuskaisen pitkät minuutit odotella. Lisäksi odottelun tuskaisuutta lisäsi se, että olin pidätellyt aamupalan jälkeen pissaa varmuuden vuoksi, kun en muistanut pitäisikö rakon olla täynnä vai tyhjä ja siinä vaiheessa kun huoneeseen viimein päästiin sisään, oli rakko ainakin varmuudella täynnä.

Käynnin alussa lääkäri kyseli nopsasti kuulumiset, esitteli hänellä mukana olevan saksalaisen lääkäriopiskelijan ja kysyi suostumuksen tämän läsnäoloon ultran aikana. Suostuttiin opiskelijan mukana olemiseen ja kerroin, että minulla on täysi rakko, johon lääkäri totesi, että helpompi se on tyhjentää kun täyttää, joten käyn sitten vessassa, jos täysi rakko häiritsee näkymää. Sitten alettiin ultraamaan. Sekoilun merkeissä kävin heittämässä housut pois, johon lääkäri totesi, että laita vaan takaisin, ultrataan mahan päältä. Olisinhan minä tämän tietenkin Mötkiksen raskaudesta muistanut, mutta siinä paniikin sekaisesti heitin housut vain päästäkseni pukemaan ne heti takaisin. Kun pääsin tutkimuspöydälle lääkäri aloitti ultrauksen ja totesi, että on todellakin täysi rakko eikä sen takia saada kunnollista näkymää. Minut passitettiin siis vessaan ja sitten aloitettiin kunnolla ultraamaan.

Lääkäri tarkasteli sikiön kokonaisvaltaisesti rakenteiden osalta ja kertoi kaiken, mitä tässä vaiheessa voidaan katsoa, olevan kunnossa. Ultrauspäivänä viikkoja kuukautisista laskettuna oli 11+5 ja sikiö vastasi viikkoja 11+2. Kuitenkin ihan omalla ajallaan hän kasvaa, kun edellisissä ultrissakin sikiön CRL-mitta oli vastannut muutamaa päivää pienempää. Riskiluvut oli alhaiset.

Kirppunen <3

Sikiön tarkastelun päätyttyä lääkäri ultrasi vielä kohtua ja istukkaa etsien viitteitä mahdollisesti rypäleraskaudesta. Kuitenkaan mitään sellaiseen viittaavaa hän ei löytänyt, mutta halusi kuitenkin istukan kontrolloitavaksi vielä kuukauden päästä. Tuolloin istukka olisi pidemmälle kehittynyt ja sitä saataisiin tarkemmin tarkasteltua. Lisäksi pieni epäily mahdollisesti endometrioosista heräsi ja tuotakin saadaan varmasti seuraavalla käynnillä tarkemmin selvitettyä. Kuitenkin niskaturvotusultran osalta kaikki kunnossa, sikiö näyttää voivan hyvin ja raskaus etenee normaalisti.

SYNNYTYSKERTOMUS

Perjantaina 13.10.2017 minulle oli varattu aika äitipolille. Olin valvonut edeltävän yön supistusten kanssa ja miettinyt, olisiko aika olla yhteydessä synnärille. Supistukset olivat kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisiä, osa kivuliaampia kuin toiset. Kärvistelin koko yön supistusten kanssa siinä ajatuksessa, että menen polille joka tapauksessa ja aika on jo klo 9.45, joten maltan kyllä odottaa siihen.

Otin yöllä ja aamuyöllä Panadolia kahteen kertaan ilman helpotusta ja kuuden aikaa herätin Paavon. Kerroin tuntemuksistani ja pyysin Paavoa soittamaan töihin ja kertomaan tilanteen. Minunhan oli alunperin tarkoitus ajella itse polikäynnille, mutta nyt siitä ei kyllä ollut toivoakaan. Paavo sopi työnantajansa kanssa vievänsä minut polikäynnille ja tulevansa vasta sitten töihin ja käyvänsä viemässä minut kotiin käynnin jälkeen.

Syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa, tuossa kohtaa supistukset olivat hellittäneet ja mietin jo, että olikohan väärä hälytys. Pikkuhiljaa aamutoimien jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti KYSiä. Koska Paavolla oli menossa päivystysviikko, oltiin liikenteessä hänen työautollaan. Ajatus lapsivesien mahdollisesta menemisestä työautoon kuumotteli jonkun verran. Ennen KYSille lähtöä tarkastettiin vielä sairaalakassin sisältö, testattiin kameran toiminta ja otettiin viimeinen mahakuva.

39+2

Aika oli yllättäen myöhässä ja odottelu jo melko tuskaista. Lopulta kätilö kutsui minua huoneeseen ja pääsin tutkittavaksi. Käynnin oli tarkoitus olla opetuskäynti ja olisin ollut useamman kandin tutkittavana ja mittailtavana. Opiskelijoilla olikin kuitenkin joku tentti ja vastassa oli tosiaan iäkkäämpi, äärimmäisen ammattitaitoinen hoitaja.

Kätilö ohjasi minut tutkimuspöydälle, otti sf-mitan, joka oli 33 cm sekä tunnusteli kohdun kokoa. Hän antoi arvioksi käsituntumalla nelisen kiloa. Suhtauduin tuossa vaiheessa jostain syystä hieman skeptisesti painoarvioon ja hymähdin vain ääneen. Hän tunnusteli päätä, todeten sen olevan kiinnittynyt. Seuraavana otettiin sydänkäyrää ja kätilö alkoi kysellä raskauden kulusta. Keskustelimme ainakin raskausdiabeteksestä, sen aiheuttamasta kohonneesta riskistä 2. tyypin diabeteksen puhkeamiseen sekä käsillä olevasta hienosta tilaisuudesta tehdä elämäntapamuutos sekä opettaa lapselle terveelliset elämäntavat. Kaikesta tästä kätilö puhui todella sensitiviisesti ja hänen sanansa tuntuivat juuri oikeilta, rautainen ammattilainen. Käyrän ottamisen aikana mitattiin myös verenpaine, joka oli 113/80. Käyrien ottamisen jälkeen kävin vessassa ja annoin virtsanäytteen, jonka kätilö tarkasti. Virtsa oli puhdas.

Vessasta siirryin lääkärin vastaanotolle. Hän oli kohtuu nuori, mutta todella ammattitaitoisen oloinen lääkäri. Hän oli myös eri tavalla inhimillinen kuin moni tähän asti tapaamani lääkäri. Hän kyseli voinnista ja siitä, joko lähestyvä synnytys jännittää. Kerroin öisistä tuntemuksista, johon lääkäri vastasi tilanteen selviävän pian sisätutkimuksessa. 

Käynnillä tarkastettiin vielä viimeisen kerran Mötkiksen painoarvio sekä virtaukset ja istukan toiminta. Painoarvio oli 3411g. Virtaukset ja istukka olivat kunnossa. Lääkäri ultrasi vielä 4D:nä ja pyysin saada kuvan kasvoista ja sainkin mukaan kolme ultrakuvaa Mötkiksen kasvoista. Kuvat olivat äärimmäisen hyvät ja jälkeenpäin puhuttiin Paavon kanssa miten ihanaa on, että meillä on ultrakuva ja valokuva Mötkiksestä saman vuorokauden sisältä.

Seuraavana oli vuorossa sisätutkimus, jota olin odottanut. Halusin tietää olivatko irronnut limatulppa, sen jälkeiset supitukset sekä viime öiset tuntemukset saaneet mitään aikaiseksi. Sisätutkimus tehtiin noin klo 10.30. Lääkäri kertoi vauvan pään olevan jo hyvin matalalla. Olin yllätyksekseni väljästi kahelle sormelle auki. Lääkäri pyöritteli kalvoja ja vähän ronskimmin tutki. Sen jälkeen hän kertoi päivystävänsä synnärillä seuraavan yön ja uskoi meidän vielä tapaavan synnytyksen merkeissä. Hämmennyin täysin siitä, miten lähellä synnytys jo oli.

Poistuin vastaanottohuoneesta myhäillen ultrakuvat kädessäni ja pakatessani tavaroita soitin klo 10.53 Paavolle, että voisi tulla minut hakemaan. Paavolla oli juuri joku keikka meneillään, joten sovittiin hänen soittavan kun pääsee hakemaan. Odotellessani Paavoa päivittelin tilannekatsausta perheelle ja ystäville.

Kun Paavo tuli minut hakemaan, kiipesin työautoon ja jäin odottamaan, että Paavo puhuu työpuhelunsa loppuun. Emme onneksi kerenneet lähteä liikkeelle ennen kun minusta tuntui, että jotain holahti pöksyyn. Odotin, että Paavo puhui puhelun loppuun ja kerroin tuntemuksestani ja että kävisin vielä sisällä tarkistamassa tilanteen. Vessassa ei kuitenkaan mitään ihmeempää ollu havaittavissa. Onneksi olin NAKin vessassa, joten isoja siteitä oli tarjolla. Laitoin sellaisen varmuuden vuoksi housuun, olisi ollut äärimmäisen noloa ilmoittaa Paavon työnantajalle, että lapsivedet meni työautoon.

Noin klo 12, hetki sen jälkeen kun Paavo oli tuonut minut kotiin, alkoi supistukset. Kellottelin supistuksia ja soitin Paavolle 12.59, että supistuksia tulee ja kesto kasvaa koko ajan ja supistusten väli lyhenee. Varoituksena siis, että kohta täytyy lähteä töistä tulemaan kotiin päin. Makailin sohvalla ja pidin lämminvesihaudetta vatsan päällä. Seuraavana soitin Mötkiksen tulevalle kummille ja puhuimme seuraavan 40 minuuttia puhelimessa, kunnes supistusten väli oli enää 5 minuuttia, enkä pystynyt niiden aikana puhumaan. Tässä kohtaa tuleva kummi alkoi kysellä, että pitäisiköhän sille Paavolle soittaa uudestaan ja antaa käsky tulla kotiin. Lopeteltiin puhelu ja soitin Paavolle uudestaan klo 13.41. Paavo alkoi lopetella työpäivää ja lähteä kotia kohti. Klo 14.18 soitin vielä Naisten akuuttikeskukseen ja varmistelin, joko olisi aika tulla näytille. Vastaukseksi sain, että omien tuntemusten mukaan. Eli kyllä, ruvetaan lähtemään näytille heti kun vaan Paavo kotiutuu.

Paavo tuli kotiin, vaihtoi vaatteet, napattiin sairaalakassi mukaan ja lähdettiin vaappumaan autolle päin. Vaikka matkaa meidän kotiovelta autokatospaikalle on ehkä 50 metriä, tuntui matka kestävän ikuisuuden. Autossa laitettiin varmuuden vuoksi pyyhe minun penkille ja sitten lähdettiin ajelemaan KYSille. Joka ikinen töyssy teki pahaa, supistukset tekivät kipeetä ja niitä tuli tasaisin väliajoin. Enää autossa en kellottanut supistuksia, mutta alle 5 minuuttia niiden väli oli. Ikinä ei ollut autossa istuminen tuntunut noin tuskaiselta ja alle 15 minuutin matka sairaalalle tuntui ikuisuudelta. Ajettiin auto suoraan parkkihalliin ja käpöttelin hiljaksiaan kohti NAKia.

Vartin yli kolmen aikaan ilmoittauduin NAKissa ja pian kätilö tulikin hakemaan meitä käyrille. Klo 15.30 makasin käyrillä kun tunsin, että jotain lorahti housuun ihan huolella. Kerroin tuntemuksesta, kätilö tarkasti tilanteen ja totesi, että lapsivedet menevät. En muista enää kuka sen huomasi, muistaakseni Paavo, mutta lapsivedet menivät vihreänä. Paniikissa kysyin, että mitä se tarkoittaa. Kätilö vastasi hyvin rauhoittelevasti, että vauva on korkeentaan pieraissut lapsiveteen. Tiedettiinhän me Paavon kanssa, että vauvalla on silloin joku ahdinkotila päällä, jos lapsivesi on vihreää, mutta tuo kätilön tyyli käsitellä asiaa oli niin rauhoittava, että pystyin painamaan lapsiveden vihreyden taka-alalle.

Siirryin vessaan lorottelemaan lapsivesiä pönttöön, riisuin omat vaatteet ja vaihdoin tilalle sairaalavaatteet. Kätilö laitteli kanyylin valmiiksi antibioottia varten ja Paavo pääsi toimimaan avustajana kun erinäisiä verinäytteitä otettiin ja kanyylia jouduttiin laittamaan kahteen kertaan ensimmäisen suonen puhjetessa. Kun verinäytteet oli saatu otettua lähdimme siirtymään synnytyssaliin.

Synnytyssaliin päästiin klo 16.24. Kätilö saatteli meidät kiireisen oloisena saliin ja kysyi, minkälaista kivunlievitystä toivon tässä vaiheessa. Pyysin saada jumppapallon ja TENS-laitteen. Vähän ajan kuluttua kätilö toi jumppapallon ja TENSin kertoen, ettei hän kyseisen laitteen toimintaan ole perehtynyt vaan isä voi ruveta käyttöohjeiden mukaan laitetta paikalleen asettelemaan. Oltiin vähän, että täh, mutta Paavo tarttui tuumasta toimeen ja alkoi lukea käyttöohjeita ja asetteli lätkät selkään ohjekuvan mukaisesti. Hetkeä myöhemmin tehoa päästiin testaamaan kivuliaan supistuksen myötä ja kohtuullisen avun se toikin.

Puoleen seitsemään asti mentiin siis tuon jumppapallon ja TENSin voimin, kunnes enää täydet tehot TENSistä eivät riittäneet ja pyysin jotain tehokkaampaa kivunlievitystä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja tässä vaiheessa olin auki 5-6 cm. Aloitettiin ilokaasu suhteella 50/50 ja kätilö sanoi, että nyt voisi olla hyvä aika ottaa epiduraali, jos sitä kokee tarvitsevansa. Kivut olivat jo niin kovat, että halusin tuossa kohtaa epiduraalin. Taisin vielä varmistukseksi vilkaista Paavoon kuin jotenkin lupaa tai vahvistusta hakeakseni ja Paavo totesi, että se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Epiduraalin saantia odottaessani hengittelin ilokaasua ja yritin samanaikaisesti käyttää TENSiä. Monta kertaa kävi niin, ettei käsky aivoilta mennyt enää kädelle asti, vaan jäin hengittelemään ilokaasua liian pitkäksi aikaa, mikä taas aiheutti hyperventilointia maski kasvoilla. Inhottava se humalainen olo, mikä ilokaasun käyttämisestä tulee. Onneksi se kuitenkin poistuu hyvin nopeasti, kun kaasua lakkaa hengittelemästä.

Ennen kun lupa puudutukseen saatiin, kävi aamulla äitipolilla tapaamani lääkäri tarkistamassa vauvan KTG:n ja totesi, että oikeassa oli sen suhteen, että tapaamme vielä synnytyksen merkeissä hänen päivystysvuoronsa puitteissa. Puudutusvalmisteluja alettiin tekemään ja kätilö soitti anestesialääkärille klo 19.27. Anestesialääkäri oli kiinni jossain kolaripotilaan leikkauksessa eikä pääsisi vähään aikaan tulemaan. Puudutusvalmistelujen aikana minulle tuli todella paha olo ja sain siitä juuri ajoissa Paavolle sanottua. Paavo veti esiin oksennuspussin ja sillä hetkellä mahan sisältö tyhjeni. Kyseessä oli ilmeisesti kuuluisa 7 cm oksennus kun edellisessä tilannearviossa olin ollut sen 5-6 cm auki. Tässä vaiheessa kätilö patisti Paavon lähtemään käymään syömässä. Kätilö olisi kanssani tekemässä valmisteluja epiduraalia varten enkä joutuisi jäämään yksin jos Paavo nyt tässä välissä kävisi syömässä. Vastahakoisesti Paavo lähti.

Äärimmäisen pitkältä tuntuneen ajan jälkeen anestesialääkäri saapui ja epiduraalia alettiin laittaa. Kuten varmaan jokainen viimeisillään raskaana ollut tietää, on selän pyöristäminen melko vaikeaa sen ison mahan kanssa ja niinhän se oli. Kuitenkin selkä saatiin oikeaan asentoon ja sopiva nikamaväli puudutteen pistämiselle löytyi. Ensimmäisellä kerralla pisto kuitenkin meni jotenkin vinoon ja tuntui jommalla kummalla puolella selkärankaa, en enää muista kummalla. Turhautuneen oloisena anestesialääkäri alkoi pistämään uudestaan. Olin varma, että jos pistos ei tällä kertaa onnistu kolmatta kertaa ei enää yritetä. Onneks epiduraali kuitenkin saatiin paikalleen klo 20.10 ja klo 20.19 puudutus alkoi vaikuttaa. Viisi minuuttia myöhemmin supistukset tuntuivat enää vain paineen tunteena. Paavo palasi syömästä ja minä koitin levätä vähän ennen viimeistä rutistusta. Vähän ennen yhdeksää sain iltapalaksi jugurttia ja leipää ja ne kyllä maistuivat mahan ollessa ihan tyhjä oksentamisen jälkeen.

Puolen kymmenen aikaan kätilöillä oli vuoronvaihto ja klo 21.35 soitin kelloa kertoakseni, että nyt ponnistuttaa. Uusi kätilö ja hänen mukanaan ollut kätilöopiskelija tulivat tekemään tilannearvion. Tuossa vaiheessa olin 9 cm auki ja sain ohjeeksi puhallella supistukset. Makasin kyljellään ja hengittelin supistuksia. Painon tunne voimistuu koko ajan ja klo 22.10 sisätutkimuksessa olen kokonaan auki ja pää on alas laskeutuneena. Supistuksia tulee ja menee parin minuutin välein, mutta ne ovat kuitenkin liian lyhyitä, joten aletaan tiputtaa oksitosiinia.

Klo 22.40 päästiin supistusten osalta sellaiseen vaiheeseen, että pääsin alkamaan ponnistaa. Aloitan ponnistamisen kylkimakuultaan, mutta kymmenen minuutin kuluttua vaihdoin puoli-istuvaan asentoon. Ponnistamisen alkuvaiheessa kerron kätilöopiskelijalle, että en uskalla ponnistaa kunnolla kun tuntuu, että paskon alleni. Kätilöopiskelija suhtautui kertomaani juuri niin kuin kuuluu. Sanoi vaan, että ei sillä ole mitään väliä vaikka kakka tulisikin, sitten se vaan siivotaan poikkeen ja homma jatkuu. Ihana oli muutenkin tämä kätilöopiskelija ja itse hoitava kätilökin. He olivat juuri meille sopiva työpari. Kätilöopiskelija osasi kertoa asiat minulle juuri niin kuin ensisynnyttäjälle kuuluikin ja molemmat olivat sen oloisia, että olivat todellakin oikealla alalla.

Ponnistus ponnitukselta tilanne etenee, mutta en kuitenkaan saa ponnistettua ihan loppuun asti, supistukset loppuvat joka kerta hieman kesken eikä pojan pää pääse syntymään. Poika oli takaraivotarjonnassa, mutta en silti saanut ihan riittävästi potkua ponnistukseen, jotta pää pääsisi syntymään. Pojan sydänääniä seurataan koko ajan ja ne pysyvät hyvänä. Kuitenkin tilanteen edistämiseksi minun ollessa jo aikalailla lopussa unettomien öiden jälkeen klo 23.00 väliliha puudutetaan ja tehdään eppariviilto. Kaksi minuuttia epparin tekemisen jälkeen poika syntyy napanuora kerran kaulan ympäri kiertyneenä. Tuntui kestävän ikuisuus, ennen kuin poika parkaisi ensimmäisen kerran, mutta Paavon mukaan se tapahtui lähes välittömästi hänen synnyttyään. Kun poikaa oli hieman kuivailtu sain hänet rinnalleni. Tuossa vaiheessa tilanne oli jotenkin todella epätodellinen enkä meinannut ollenkaan tajuta, mitä juuri tapahtui. Siinä hän nyt viimein oli, meidän oma pieni poikamme.

Lyhyen ajan kuluttua avustamaan tullut kätilö kuitenkin lähti Paavon kanssa viemään poikaa virkistelyyn. Häneltä imettiin lapsivettä keuhkoista ja hän sai hieman lämpöhoitoa sillä aikaa, kun minua kursittiin kasaan. Kivunlievityksenä käytin tuossa vaiheessa ilokaasua, joka osaltaan aiheutti taas sen humalaisen olotilan. Synnytyssaliin palattuaan poika pääsi ihokontaktiin Paavon kanssa. Koska kohtuni ei lähtenyt supistumaan riittävän nopeasti sain Cytotecit suuhun kielen alle imeytymään klo 23.40. Pian puolen yön jälkeen minulle tuli horkkamainen olo ja sain lisäpeitteitä. Olo helpottaa hieman ja saan pojan takaisin rinnalle imemään. Kuitenkin pojan pitäminen rinnalla tuntuu äärimmäisen vaikealta kun tärisen niin voimakkaasti.

Lämpö mitataan ennen puolta yhtä ja se on 38,6. Minulle aletaan tiputtaa Perfalgania, parasetamolivalmistetta tuon lämmön mittauksen jälkeen. Klo 00.50 lämpö on jo 39,8. Kerron, että minulla on kuivunut olo enkä ole varma olenko muistanut juoda tarpeeksi, joten minua aletaan nesteyttää 1000 ml Plasmalytella. Tämän jälkeen saimme onnittelukahvit salissa, mutta en kuitenkaan saanut juuri mitään syötyä tuon järkyttävän horkan takia. Joka kerta kun kohtua piti painaa ja peittoja ottaa päältä pois, aloin täristä pahasti uudestaan. Sama kävi myös joka kerta kun sain pojan rinnalleni. Lämpöhävikki aiheutti voimakkaan tärinän ja meni pitkään ennen kuin pääsin aina takaisin sellaiseen olotilaan, etten tärissyt valtoimenaan. Klo 01.45 lämpö on lähtenyt laskemaan ollen kuitenkin vielä 39,1. Tuossa vaiheessa pääsen käymään sen verran jaloittelemassa, että menen suihkuun. Olo on kuitenkin edelleen hutera ja minua seurataan jatkuvasti suihkussa ollessani. Klo 02.10 suihkusta tulemisen jälkeen meitä lähdettiin siirtämään naisten osastolle. Siirtymän matkustin pyörätuolissa poika sylissä.

Kuvan ottamisen aikaan minulta mitataan kuumetta ja minä pilkin kuumehorkassa tajunnan rajamailla.

Vaikka synnytys itsessään oli nopea ja saamallani kivunlievityksellä kokemuksena hyvä, oli synnytyksen jälkein kuumehorkka todella ahdistava ja pelottava. Onneksi Paavo oli koko ajan läsnä ja hän pystyi ottamaan pojan ihokontaktiin aina kun minä en pystynyt. Minua harmittaa kamalasti, että pojan ensihetket menivät minulla ihan täysin ohi ollessani niin huonossa kunnossa tuon kovan kuumeen takia. Muistan välähdyksiä synnytyksen jälkeisestä ajasta, mutta ne ovat hyvin hataria ja enemmän asioita on selvinnyt Paavolta kysymällä ja hänen kertomanaan.

Kuulumiset äitipolilta 19.9.2017

Eilen minulla oli melkein kahden kuukauden tauon jälkeen käynti KYS:n äitiyspoliklinikalla. Käynnille menin yhdessä äitini kanssa, koska Paavolla oli kiireitä töissä ja hän oli ollut edellisen viikon lomalla, joten olisi ollut vaikeaa saada hänelle vapaata käynnin ajaksi. Käynnillä viikkoja oli siis kasassa 35+6.

Vastaanottohuoneessa meitä oli vastassa erikoislääkäri, kätilöopiskelija ja viereisessä huoneessa odotti kätilö. Käynnin alussa käytiin läpi keskenmenotausta sekä tässä raskaudessa käytössä olleet lääkitykset, joista onkin jo kaikista luovuttu. Enää käytössä on normaalit raskausvitamiinilisä, D-vitamiini sekä maitohappobakteerit. Kävin wc:ssä tarkastuttamassa pissan ja puhdas oli. Lääkäri tarkasteli verensokereita ja oli niihin tyytyväinen. Itse jännitin etukäteen, että tuleekohan sokereista tällä käynnillä sanomista. Vaikka raja-arvojen ylityksiä ei olekaan ollut, on verensokerit kuitenkin nousseet viimeisen parin viikon aikana aikaisempaa korkeammalle aterian jälkeisissä mittauksissa. Tämä kuitenkin on raskausdiabetekselle tyypillistä insuliiniresistenssin heiketessä. Sovittiin, että olen yhteydessä neuvolaan, jos toistuvia ylityksiä alkaisi tulemaan.

Tämän jälkeen pääsin ultrattavaksi. Ultrauksen aikana Mötkis liikkui aktiivisesti ja kuvassa näkyikin kuinka hän teki hengitysharjoituksia. Lääkäri tarkasti useita eri virtauksia, jotka olivat kaikki kunnossa. Lääkäri tarkasteli lapsiveden määrää ja totesi määrän olevan hieman vähäinen, muttei huolestuttavan alhainen. Hänen mukaansa lapsiveden uusiutuminen oli ultraushetkellä todennäköisesti juuri siinä vaiheessa, että sitä vain oli vähäisesti.

Lääkäri otti mitat pään ja vartalon ympäryksestä sekä reisiluun pituudesta painoarviota varten. Mötkiksen pään ja vartalon ympärysmitat olivat hieman keskikäyrän alapuolella, ei kuitenkaan mitenkään hälyttävästi. Pään ja vartalon ympärykset olivat toisiinsa nähden sopusuhtaiset. Reisiluu kasvoi edelleen keskikäyrän yläpuolella ja se osaltaan nostatti painoarviota. Painoarvioksi saatiin maltillinen 2833g ja kuten tähän astikin kaikissa ultrissa Mötkis viihtyy edelleen pää alaspäin.

Seuraavana lääkäri suoritti sisätutkimuksen. Kohdunkaula oli takana ja täysin kiinni. Se ei ollut enää täysin kiinteä, muttei pehmeäkään ja sitä oli jäljellä vielä 2cm. Seuraavaksi lääkäri kokeili lantion luita, eikä maininnut niistä mitään sen ihmeempää, eli ilmeisesti ovat kunnossa. Sisätutkimuksen lopuksi otettiin vielä streptokokkinäyte. Näytteen tuloksista ei ilmoitella erikseen, vaan jos lapsivedet sattuvat menemään kotona, soitetaan synnärille ja sieltä saa toimintaohjeet riippuen siitä, onko näyte positiivinen vai negatiivinen. Jos näyte on positiivinen, saavutaan sairaalaan nopeammin, jotta antibiootti keretään tiputtaa ja jos se on negatiivinen saa kotona olla vielä kohtuullisen pitkäänkin oman voinnin mukaan.

Sisätutkimuksen jälkeen siirryimme viereiseen kätilön huoneeseen, jossa pääsin vielä käyrille makailemaan. Käyrän ottamisen aikana mitattiin myös verenpaine, joka oli 117/83 sekä keskusteltiin vielä viimeisistä viikoista ja ravitsemuksesta sekä liikunnasta loppumetreillä. Kerroin kätilölle ja kätilöopiskelijalle kohtukuoleman pelon ajoittain nostavan päätään, johon he suhtautuivat todella ymmärtäväisesti. He ohjasivat olemaan yhteydessä neuvolaan sen aukioloaikoina ja muuten naisten akuuttikeskukseen, jos Mötkiksen tai omassa voinnissa tapahtuu jotain, mikä herättää huolen. Käyrillä oli kaikki kunnossa ja sykevaihtelut olivat sopivat.

Varasimme vielä seuraavan polikäynnin 13.10. Tuolloin tarkastellaan vielä Mötkiksen kasvua, virtauksia ja arvioidaan mahdollista käynnistämisen tarvetta, ellen ole jo synnyttänyt ennen kyseistä käyntiä. Seuraavalle käynnille annoin lääketieteen opiskelijoille luvan osallistua. Opiskelijat pitävät käynnin alussa jonkunlaisen haastattelun raskauden kulusta ja nykytilanteesta, harjoittelevat sf-mitan ottamista sekä raportin antamista erikoislääkärille. Tavallaan vastineeksi heidän mukaan ottamisestaan, Mötkistä ultrataan tarkemmin ja hänen rakenteitaan käydään läpi yksityiskohtaisesti, jotta opiskelijat pääsevät näkemään ja harjoittelemaan työskentelyä ultrauslaitteen kanssa.

Käynnistä jäi kokonaisuutena todella positiivinen tunnelma ja jotenkin sellainen olo, että kaikki on paremmin kuin hyvin, meillä ei ole Mötkiksen kanssa mitään hätää. Paikat ovat niin epäkypsät vielä, ettei merkkejä synnytyksestä tässä vaiheessa ole. Toki tilanne voi edetä nopeastikin, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Mötkis saa vielä kaikessa rauhassa kasvaa mahan suojissa. Kuitenkin niin valmis pakkaus hän jo on, ettei olisi mitään hätää, vaikka päättäisikin mahan tälle puolen jo tulla.

36+0

Viimeinen kolmannes on täällä

Tuntuu uskomattomalta, miten nopeasti aika on loppuen lopuksi kulunut ja muutama päivä sitten on alkanut jo viimeinen raskauskolmannes. Tänään viikkoja on 28+4 ja raskautta laskennallisesti jäljellä 80 päivää. Muuttoonkaan ei ole enää kun 16 päivää, joten melkoisen lähellä ensimmäistä yötä omassa kodissa jo ollaan.

Rakenneultran yhteydessä varattiin seuraava käynti äitipolille raskausviikolle 29. Käynti varattiin aikaisempien keskenmenojen ja raskausdiabeteksen takia tarkoituksena seurata Mötkiksen kasvua ja hyvinvointia. Oltiin molemmat sopivasti tuolloin lomalla niin päästiin taas yhdessä ultraan. Vaikka tiedän, että monet odottajat käyvät niskaturvotus- ja rakenneultrasta lähtien kaikissa ultrissa ilman isää joko vapaaehtoisesti tai olosuhteiden pakosta, en minä osaisi mennä ultrakäynneille ilman Paavoa. Naisten akuuttiin Mötkiksen liikkeiden vähyyden vuoksi jouduin menemään kuukausi sitten ilman Paavoa, mutta silloinkin isäni oli mukanani tukena ja seurana.

Ultra oli siis 28+0, ja ajatuksena oli tulla heti ultran jälkeen kirjoittelemaan kuulumiset, mutta kappaskappas ultrasta ei ihan hirveästi saatu mitään irti. Ultran suoritti sama lääkäri, kuin niskaturvotusultran ja nimenomaan voi puhua suorittamisesta. Täysin kylmän viileästi tervehti ja totesi, että ollaankin jo niskaturvotusultrassa tavattu, kysyi lyhyesti voinnin ja ohjasi tutkimuspöydälle makaamaan.

Ultrauksen aluksi katsottiin sydämen sykkivän ja sen jälkeen lääkäri siirtyi ottamaan mittoja painoarviota varten. Kolme ja puoli viikkoa sitten NAK:issa tehdyssä ultrassa Mötkiksen painoksi arvioitiin 750g ja risat päälle. Kaikki mitat olivat tuolloin viikkojaan vastaavat, symmetriset keskenään ja Mötkis kasvoi keskikäyrällä. 28+0 tehdyssä ultrassa päänympärys vastasi tasan viikkojaan, mahan mitta oli yhden tai kaksi päivää pidemmällä, mutta reisiluu vastasikin jo 28+5. Joko Mötkiksellä on nyt joku koipien kasvatuskausi ja reisiluun pituus tasoittuu raskauden ainana, tai sitten meille on tulossa pitkä jalkainen poitsu. Tuo reisiluun pituus nostatti painoarvion melkein yläkäyrälle arvion ollessa 1360g.

Pyysimme lääkäriä vilkaisemaan sukupuolen vielä varmistukseksi ja hän vahvisti Mötkiksen pojalta kovasti vaikuttavan. Lisäksi pyysimme saada kuvia mukaan käynniltä. Rakenneultrasta ei kunnollista kasvokuvaa saatu, koska Mötkis oli naama vasten istukkaa painautuneena. Tälläkään kertaa Mötkis ei ollut halukas tulemaan kuvatuksi, vaan hän imeskeli peukkua tyytyväisenä kätkien kasvonsa 3D-kuvaukselta. Sivuprofiilikuva kuitenkin saatiin ja söppänä, nökerönenähän masussa asustaa.

Näiden jälkeen lääkäri vielä tarkisti virtaukset ja kertoi niidenkin olevan kunnossa. Hänen mukaansa tuolla reisiluun pituudella ei tosiaan tässä vaiheessa ole mitään merkitystä, vaan se voi vielä raskauden aikana tasoittua tai sitten ei, mistä ei myöskään olisi mitään haittaa. Ultrailu lopetettiin ja meidät pyydettiin vielä pöydän ääreen. Lääkäri kysyi olisiko meillä jotain kysyttävää ja jos ei, voisimme siirtyä viereiseen huoneeseen varaamaan seuraavaa aikaa hoitajan kanssa raskausviikolle 36. En osannut kysyä lääkäriltä mitään, niin vähäsanainen hän oli taas ultrauksen aikana ollut eikä juurikaan huomioinut meitä, syntymättömän lapsen vanhempia mitenkään, joten siirryimme hoitajan huoneeseen mielummin.

Hoitaja alkoi katsoa aikaa seuraavalle kasvukontrollille ja aika varattiin 20.9. Hoitaja ohjeisti vielä sokereiden mittauksesta siten, että nyt olisi hyvä mittailla sokereita lähinnä aamupaaston osalta sekä aterioiden jälkeen. Arvot ovat olleet tähän asti täysin ilman ylityksiä rajojen sisäpuolella, mutta viimeisen kolmanneksen aikana insuliinin tuotannossa voi tapahtua heikkenemistä, jolloin sokerit alkavat heitellä.

Kysyin vielä lopuksi hoitajalta imetykseen valmistautumisesta saaden vastaukseksi tiedon etsimisen olevan tärkeintä. Synnärillä ohjattaisiin imuotteessa ja ensi-imetyksessä. Syntymän jälkeen hoitaja painotti ihokontaktin olevan erittäin tärkeää vielä kotiutumisenkin jälkeen, jotta imetys käynnistyy hyvin. Ihokontaktissa myös vauva tuntee olonsa turvalliseksi ja hänen ruumiinlämpönsä sekä verensokerinsa pysyvät tasaisempina.

Tämän jälkeen poistuttiin huoneesta ja vilkaistiin toisiamme heti käytävälle päästyämme. Se lääkäri. Ai että. Ennen seuraavaa aikaa täytyy muistaa soittaa ja kysyä, että kuka lääkäri ultraa on tekemässä. En ollut uskonut, että kyseinen lääkäri enää vastaan tulee enkä siksi soittanut ja varmistanut ultraavaa lääkäriä tämän käynnin osalta, mutta seuraavalla kerralla toivon toisen lääkärin. Hänen vastaanotollaan käydessä tuntuu, ettei meille vanhemmille tarvitse kertoa mitään ja tärkeintä on, että saadaan tiedot kirjattua rekisteriin ja sillä selvä. Eihän vanhempien tarvitse tietää lapsensa kasvusta ja kehityksestä mahdollisimman paljon jo sikiövaiheessa. Eihän se ole olennaista kiintymyssuhteen muodostumisen kannalta, ehei. Noh, meitä on moneksi.

Ultran lisäksi viimeisen kolmanneksen tuntua tähän viikkoon toi lauantai iltana herahtaneet ensimmäiset maitotipat. Paavo oli vesillä kavereidensa kanssa ja soitin hänelle ihmeissäni kertoen, että nyt ne ekat tipat tuli. Toivotaan, että tämä enteilee hyvin käynnistyvää imetystä ja Mötkiksen tarpeita vastaavaa maidontuotantoa. Toiveenahan minulla on täysimetys, joten siltä osin olisin erittäin tyytyväinen siihen, jos nämä ensimmäiset tipat jo tosiaan voivat ennakoida onnistuvaa imetystä. Ainakin kehoni siihen pikkuhiljaa näköjään valmistautuu.

28+1

Vauhtia alkavaan viikkoon NAKista

Tähän viikkoon haettiin vauhtia KYS:n naisten akuutista. Koko eilisen päivän mötkis oli kummallisen vaisu ja tunsin liikkeitä vain harvakseltaan ja sillonkin hennompina kun normaalisti. Lähes unettoman yön jälkeen koitin soitella aamulla neuvolaan, jonne olisi ollut meno tänään, josko heillä olisi ultraus mahdollisuutta käynnin yhteydessä. En kuitenkaan saanut terkkaria kiinni ja soitin äidille itkukurkussa. Äitini soitteli sitten puolestani tuonne akuuttiin ja sain ohjeeksi tulla käymään näytillä.

Isäni lähti mukaani akuuttiin Paavon ollessa töissä. Valmistauduin ilmoittautumisen jälkeen odottamaan pitkänkin aikaa ennen näytille pääsyä. Hyvä, että kerkesin istua alas niin hoitaja/kätilö tuli jo hakemaan ja siirryttiin tutkimushuoneeseen. Tässä vaiheessa mieleen tuli, että nyt on oikeasti tosi kyseessä kun asiat tapahtuvat näin vauhdilla.

Pääsin käyrille makailemaan ja tunnin verran käyrää seurattiin. Sain napin, jota piti painaa liikkeitä tuntiessa ja hyvin pian käyrille rauhoittumisen jälkeen liikkeitä alkoi tuntua hyvinkin. Sykkeiden seurannan jälkeen hoitaja kertoi kaiken olevan sykkeiden ja käyrillä oloaikana tehdyn liikelaskennan osalta kunnossa. Hän kuitenkin kyseli haluaisinko jutella vielä lääkärin kanssa ja todellakin halusin. Hoitaja ohjasi minut odotusaulaan, jossa odottelin puolisen tuntia lääkäriä.

Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen lääkäri kutsui minut sisään tutkimushuoneeseen. Lääkäri kyseli taustat ja ohjasi tutkimuspöydälle kertoen, että tarkistetaan vielä ultraten kaiken olevan kunnossa. Kerroin aikaisemmista keskenmenoista ja niiden lietsoneista peloista siitä, että vähintään istukka on irronnut ja mötkis kärsii hapenpuutteesta tai jotain muuta yhtä vakavaa on tapahtunut, kun liikkeet eivät kunnolla tunnu. Tässä näkee, kuinka hysteerinen ihmismieli osaa olla siinä vaiheessa, kun menettämisen pelko astuu kuvioihin.

Ultrauksen aluksi lääkäri tarkasti aivoista jonkun valtimon virtaukset sekä muutamat muut virtaukset todeten niiden olevan täysin kunnossa. Hän otti mitat pään- ja mahanympäryksestä sekä reisiluusta ja vertasi niitä viikkoihin. Mötkis kasvaa edelleen keskikäyrällä, symmetrisesti, täysin viikkojaan vastaten. Painoarvio tällä hetkellä on noin 750g. Ultrauksen aikana mötkis oli pää alaspäin, peppu oikeassa ja jalat vasemmassa kylkikaaressa.

Lääkäri tutki ultraten myös istukan todeten sen olevan ehyt eikä pelkoni istukan irtoamisesta siis ollut onneksi aiheellinen. Lopuksi lääkäri tarkisti vielä pyynnöstäni ultraten kohdunkaulan tilanteen. Kiinteää kohdunkaulaa on ainakin 3,5cm. Ihan koko kohdunkaulaa lääkäri ei saanut näkyviin, mutta vähintään tuo 3,5cm sitä on. Lääkäri kertoi, että tilastojen valossa näillä viikoilla noin pitkällä kaulakanavalla mennään täysiaikaisuuteen saakka eikä mitään pelkoa ennen aikaisuudesta ole.

Sekä sykkeiden seurannan, akuutissa tehdyn liikelaskennan että ultrauksen perusteella kaikki on siis kunnossa ja mötkiksellä on kaikki hyvin. Liikkeiden vähyys ja mötkiksen vaisuus kuitenkin säikäyttivät pahasti enkä olisi päässyt yli kokonaisvaltaisesti ahdistuksesta ja tunteesta, ettei kaikki ole hyvin, ellen olisi käynyt näytillä. Hoitohenkilökunnan suhtautuminen olikin juuri toivomani: turhaa käyntiä ei ole, vaan aina saa tarpeen tullen tulla näytille.

Keskenmenotaustamme on ajoittain varjostanut tätäkin raskautta,

mutta koskaan aikaisemmin eivät kauhukuvat kohtukuolemasta

olleet näin kirkkaina mielessäni kuin viimeisen vuorokauden aikana.

Vaikka menettämisen pelko on ollut mielessä silloin tällöin,

on minulla ollut kuitenkin vahva tunne siitä,

että tämä raskaus sujuu onnellisesti loppuun asti.

Haluan uskoa siihen,

että tämä lapsi tulee täyttämään

tähän asti tyhjät sylimme <3

Neuvolalääkäri 22+5

Fiilistelyä rantapallon kanssa <3

Tänään kävin neuvolalääkärin vastaanotolla tarkastuttamassa kohdunsuun tilanteen edellisen viikon harkkasupistusten takia. Lääkäri kyseli alkuun tämän hetkisen voinnin, johon pystyin onnekseni vastaamaan, että hyvä supistusten jäätyä pois nyt levossa. Aamulla minulla oli ollut hutera ja uivelo olo, mutta todennäköisesti vain verenpaineet olivat niin alhaalla, että teettivät heikkoa oloa. Täytyykin käydä hakemassa porukoilta mittari lainaan, niin saa seurata paineita kotioloissa. Kerroin lääkärille aikaisemmista alkuraskauden keskenmenoista ja hän ymmärsi huoleni samantien. Lisäksi mainitsin myös eilen illalla mötkiksen liikkeiden yhteydessä tulleista vihlaisuista keskellä alamahalla. Lääkäri sanoi, että voisimme tarkastaa ultralla vauvan tämän hetkisen tarjonnan, jos siitä löytyisi selitystä vihlaisuille.

Ennen tutkimuspöydälle siirtymistä lääkäri kertoi haluavansa sulkea pois erilaiset infektiot ja sukupuolitaudit pois supistuksia aiheuttamasta ja hän kirjasi lähetteen pissatesteihin. Lisäksi hän tarkasti verensokereiden omaseurannan todeten sen olevan täysin kunnossa sekä edelliset kirjaukset kohdunsuun tilanteesta. 14+5 neuvolalääkärin sisätutkimuksessa kohdunsuu oli ollut kiinteä ja kiinni, kohdunkaulaa 3 cm. Rakenneultrassa 20+2 kohdunsuun tilanteesta oli kirjattu vain sen olevan kunnossa, ei mittoja.

Tutkimuspöydälle asetuttuani lääkäri kuunteli ensin sykkeet dopplerilla. Sykkeet löytyivät heti ja lääkäri kertoi niiden olevan hyvät ja sykyvaihtelun kunnossa. Seuraavana hän mittasi minulta ensimmäisen kerran sf-mitan eli kohdunpohjan korkeuden saaden tulokseksi 22.3 cm. Sf-mitta oli hieman yläkäyrillä, joten lääkäri halusi, että minulle varataan kontrolliaika kahden viikon päähän mitan tarkistamiseksi. Hänen mukaansa näillä viikoilla mitta voi olla vielä epätarkka ja vaihdella mittaajasta riippuen jopa sentin, joten kontrolli olisi hyvä ottaa parin viikon kuluttua. Jotta sf-mitat olisivat keskenään vertailukelpoisia mittaustapojen vaihdellen niin paljon mittaajasta riippuen olisikin hyvä, jos mitat ottaisi aina sama henkilö.

Seuraavana lääkäri otti emättimestä bakteeriviljely näytteen, jonka tuloksia voisin soitella muutaman päivän kuluttua. Myös jonkun pikatestin hän teki, todeten sen olevan negatiivinen. Näytteidenoton jälkeen lääkäri tutki kohdunsuun ja -kaulan tilanteen. Tilanne oli sama kuin 8 viikkoa sitten neuvolalääkärin vastaanotolla, sormin tunnusteltuna 3 cm kiinteä, kiinni olevaa kanavaa. Lääkäri tarkasti kohdunkaulan tilanteen vielä alakautta ultraten, saaden tulokseksi 4.5 cm kiinni olevaa kanavaa, joka ei aiuennut myöskään yskiessä.

Seuraavaksi ultrattiin vatsanpeitteiden päältä ja tarkastettiin mötkiksen tämän hetkinen tarjonta. Hän oli pää alaspäin, joten jos perjantain neuvolassa hän oli ollut pää ylöspäin niin oli hän kääntynyt toisin päin. Tuo käännös saattaisi selittää vihlaisut alamahalla. Mielenkiinnolla jään odottamaan minkälainen myllertävä mötkiksestä tuleekaan.

Lääkärin vastaanotolla oli siis kaikki täysin kunnossa, harkkasupistukset eivät olleet saaneet mitään aikaiseksi, mutta koska ne olivat loppuneet levossa suositteli lääkäri pysymään poissa töistä sairasloman loppuun saakka. Näin saataisiin tilanne tasoittumaan. Lisäksi hän ohjeisti välttämään kovaa fyysistä rasitusta ja kuuntelemaan omaa vointia sekä lepäämään tarpeen mukaan riittävästi. Jos harkkasupistuksia tai muuta mieltä askarruttavaa tulisi, hän ohjeisti olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä terkkariin tai päivystysaikana KYS:n naisten akuuttikeskukseen.

Vastaanoton jälkeen kävin lääkärin työparin luona varaamassa kontrolliajan sf-mittaa varten. Lääkärin pakeilla olon aikana nykyinen terkkarini olikin laittanut viestillä uuden terkkarini nimen ja yhteystiedot, joten kontrolli varattiin suoraan hänelle. Lääkärin työpari kertoi kyseisen terkkarin olevan todella mukava ja rauhallinen, joten tyytyväisin mielin siirryn hänen seurantaansa.

Kaikenkaikkiaan olo käynnin jälkeen on hyvä ja lääkärin perusteellisuus asiaani ottautumisessa toi paljon mielenrauhaa. Tuntuu rauhoittavalta, että asiaani suhtauduttiin vakavasti kuitenkaan paniikkia lietsomatta. Nyt siis hyvillä mielin kasvattelemaan masua ja odottamaan seuraavaa käyntiä uuden terkkarin luona.

Pari tuntia lääkärikäynnin jälkeen nykyinen terkkarini soitti ja kyseli voinnin ja minkälainen fiilis oli jäänyt käynnistä. Vastailin hänelle ja hän kertoikin halunneensa soittaa minulle tuon sf-mitan yläkäyrällä olemisen takia. Hän halusi varmistaa, etten hermostu siitä, vaan muistutteli, että yleensä sf-mittaa aletaan ottaa vasta raskausviikolta 28 eteenpäin. Oli jälleen kerran ihana huomata, miten hyvin terkkarini on asioihini ottautunut. Harmittaa vain, että hoitosuhteemme katkeaa pian, mutta toisaalta on ihana tietää hänen jatkavan vastaavissa työtehtävissä toisella paikkakunnalla. 

Tämän aamun masukuva

21. raskausviikko 31.5.-6.6.2017

Katsotaan kaunko kirjoittelen vielä tällaisia ns. viikkokoosteita. Tämä viikko menkööt ainakin vielä tällä tyylillä. Ehkä kuitenkin pikkuhiljaa haluaisin luopua tällaisesta kirjoitustyylistä ja alan siirtyä tapaan, jossa kirjoittelen sitä mukaa asioita kun ne mieleen tulevat.

20+1 näimme Paavon kanssa ensimmäistä kertaa mötkiksen liikkeet vatsanpeitteiden läpi. Koetimme ottaa liikkeitä videolle, mutta heti kun sain puhelimen valmiiksi, mötkis lopetti. Ei siis mikään linssilude ainakaan ole kyseessä. Muutenkin liikkeet voimistuivat huomattavasti viikon aikana ja viikon lopulla niitä tunsin jo pitkin päivää myös töissä touhutessa enkä vain levossa ollessa.

20+2 meillä oli rakenneultra. Ennen rakenneultraa olin muutamia kertoja soittanut äitipolille ja kysellyt ultran tekijää. Halusin varmistua siitä, ettei ainakaan niskaturvoultran tehnyt lääkäri ole rakenneultraa tekemässä. Onneksemme lääkäri ei ollut sama, hän oli huomattavan paljon asiakaslähtöisempi ja asiaamme ottautuneempi kuin edellinen ultraaja.

Käynnin alussa lääkäri kyseli voinnit, mietteet ja tunsinko liikkeitä. Kerroin edellisestä ultrauskokemuksesta ja hän suhtautui asiaan rauhoittelevasti. Hän kertoi saattavansa joutua pyytämään toisen lääkärin paikalle ollessaan epävarma ja mikäli hän olisi hiljaa ultratessaan, hän keskittyisi tekemiseensä. Mielestäni nuo ns. teesit olisi jokaisen lääkärin hyvä kertoa potilaalleen ennen ultraamisen aloittamista. Vaikka ne ovatkin tavallaan kovin itsestään selviä asioita, voivat ne aiheuttaa kauhistumista kuten kohdallani niskaturvotusultrassa.

Siirryin tutkimuspöydälle ja kerroin haluavamme tietää sukupuolen, mikäli se paljastuu. Tämän jälkeen lääkäri aloitti ultraamisen. Heti alkuun hän tarkasti sykkeen ja se löytyi välittömästi. Sitten lääkäri alkoi käydä pala kerrallaan mötkistä läpi. Mötkis oli asettautunut tiukasti istukan viereen, eikä hän lähtenyt liikkeelle ultrauksesta ja mahan heilumisesta riippumatta. Aikansa lääkäri ultrasi ja kertoi kätilölle tuloksia. Kaikki oli kunnossa, kunnes alkoi se hiljaisuus ja pitkä ultraaminen niskan ja kasvojen alueella. Mötkis oli painunut niin pahasti istukan taakse piiloon, ettei kyseisiä alueita saatu kunnolla ultrattua.

Tässä vaiheessa lääkäri laski kätensä reidelleni ja sanoi, ettei ole mitään aihetta hermostua, mutta hän haluaa toisen lääkärin kaveriksi katsomaan, saataisiinko sikiö asettumaan parempaa asentoon, jotta ultraus voidaan jatkaa loppuun. Hengittelin syvään ja nyökkäilin. Hivenenhän tuossa kohtaa alkoi jännittää ja hikeä pukata.

Kätilö kutsui toisen lääkärin ja pian hän saapuikin vastaanottohuoneeseen. Hän esitteli itsensä ja kysyi kolleegaltaan mihin tämä tarvitsee apua. Aloittanut lääkäri selitti tilanteen, ojensi anturin toiselle lääkärille ja hän jatkoi ultraamista. Tunnistin lääkärin samaksi naistentautien erikoislääkäriksi, joka KYS:n synnytysvalmennusvideoilla esittelee kohdunsuunpuudutusta ja huokaisin helpotuksesta: kyseessä oli varmasti hyvä ja kokenut lääkäri. Hän yritti pitkään ultrata mötkiksen kasvoja, mutta hän vain pysyi profiili piilossa istukan takana. Minut ohjattiin kääntymään vuoroin toiselle kyljelle ja taas toiselle, mutta mötkis jatkoi sinnikkäästi uniaan. Vaikka kasvojen profiili jäi rakenneultrassa puuttumaan, ei siitä kuitenkaan ollut huolta, sillä niskaturvotusultrassa se oli nähty ja todettu normaaliksi.

Kaikki rakenteet todettiin normaaleiksi ja mötkiksen todettiin kasvavan viikkojaan vastaten keskikäyrillä. Sukupuolesta meillä oli Paavon kanssa vahva veikkaus ennen ultrausta ja se osui oikeaan. Lokakuussa meidän talouteemme saapuisi pieni prinssi, tuoden mukanaan ukkovallan.

Käynnin lopuksi varasimme kontrolliultran aikaisempien keskenmenojen ja raskausdiabeteksen takia raskausviikolle 28.

Rakenneultran jälkeen pyörähdin Leväsellä lastenvaatekirppiksellä ja mukaan tarttui kaksi bodya. Bodyt nakkasin samaan läjään edellisten vaatteiden kanssa odottamaan inventaariota ja pesua. Kyseinen operaatio suoritettiinkin seuraavana päivänä. Listasimme kaikki meillä olevat vaatteet, minkäkokoisia bodyja ja housuja oli minkäkin verran ja mitä muita kyseisen koon vaatteita oli jo hankittuna. Kaiken kaikkiaan vaatteita olikin kertynyt jo melkoinen määrä, mutta nyt kun kaikki on listattuna on helpompi alkaa hahmottelemaan, että mitä vielä puuttuu.

Pyykkiä pestiin kolme koneellista. Kuvasta puuttuvat vielä lämpöpussit kaukaloon ja rattaisiin sekä toppahaalari. Tuossa pyykkiä pestessä ja kerralla kaikki ripustaessa vaatteiden määrä alkoi tuntua aika hurjalta. Lisäksi näin kuvasta tarkastaltuna värimaailma on melko aneeminen. Eiköhän nyt sukupuolen selvittyä joukkoon ala ilmestyä myös väripilkkuja.

Kuitenkin 20+5 käydessämme kiertämässä Matkuksen lastenvaateliikkeet ei mukaan tarttunut juuri mitään: Mikki Hiiri- kuosilla oleva haalari Name It:n alesta, harsoja samasta liikkeestä sekä IKEA:n huppupyyhe. Vaikka kävimme läpi tosiaan kaikki liikkeet, ei muuta tarttunut mukaan. Olin jo täysin valmistautunut Matkukseen lähtiessämme siihen, että tavaraa lähtee mukaan hirvittävät määrät ja tuskailen kotiin päästyäni sen kanssa, että minne tungen kaiken odottamaan muuttoa. Toisin kävi.

Sinällään hyvä, että nyt tämmöinen ranttuilu vaatteiden suhteen on alkanut. Onhan noita kertynyt jo banskulaatikollisen verran. Tuntuu, että näitä varantoja on helpompi täydentää vasta sitten, kun olemme nähneet lapsemme ja alkaa hänen kokonsa ja muut ominaispiirteensä hahmottua.

Niskaturvotusultra

Käytiin perjantaina 7.4.2017 niskaturvotusultrassa KYS:n äitiyspolilla. Viikkoja tuolloin oli kasassa 12+2. Vaikka uutiset käynnillä olivat hyviä ja kaikki oli kunnossa, oli käynti itsessään aikalailla kammottava kokemus.

Meille oli varattu aika 12.20 ja muutamaa minuuttia ennen aikaa saavuimme odotusaulaan ja kävin osastonsihteerillä tarkastamassa lähiomaisten tiedot. Tähän asti äitini oli ollut ensimmäinen lähiomainen ja hänen tilalleen muutettiin Paavon tiedot. Tietojen päivityksen jälkeen asetuimme odottamaan vuoroamme ja saimmekin sitä odottaa lääkärin ollessa myöhässä puoli tuntia.

Vastaanoton alkua odottaessa jännitys kerkesi kasvaa ja olo alkoi olla jo melko tuskainen. Viimein kun vastaanottohuoneeseen pääsimme oli vastassa nuoren ja kokemattoman oloinen naislääkäri, joka ei ilmiselvästikään ollut myöhässä olemisensa vuoksi paneutua potilastietoihini. Hän kyseli pikaisesti taustat niihin kuitenkaan sen enempää huomiota kiinnittämättä ja pyysi siirtymään tutkimuspöydälle. Tutkimuspöydälle siirtyessäni kerroin plussaamisesta asti jatkuneesta flunssasta. Tähän lääkäri hyvin mauttomasti vastasi, että oletkohan allerginen raskaana olemiselle. Jo siinä kohtaa teki ensimmäisen kerran mieli kysyä, että anteeksi mitä.

Ultraaminen toteutettiin vatsanpeitteiden päältä ja heti ultrauksen alussa sikiö löytyi ja syke oli nähtävissä. Lääkäri onnitteli ja alkoi tehdä tarkempia tutkimuksia. Alkuun hän otti kaksi CRL-mittaa, toisen mukaan viikot 12+2 ja toisen 12+5. Tuossa pidemmällä olleessa sikiön jalat olivat mukana eli ei siis kovin käyttökelpoinen mitta. Tämän jälkeen lääkäri alkoi mitata niskaturvotusta. Hän otti kaksi mittaa, joiden keskiarvo oli 1,07mm. Tämän lukeman hän ilmoitti huoneessa olevalle hoitajalla, joka alkoi laskea riskilukuja seulojen perusteella.

Niskaturvotuksen lisäksi lääkäri tutki sikiötä perusteellisesti. Sikiö pyöri ja hyöri, heitti kuperkeikkaa ja näytti selkää ja takapuolta tehden lääkärin työskentelystä hidasta. Tarkasteltiin, että molemmat aivopuoliskot ovat näkyvissä, leuka- ja nenäluut, raajojen luut, sydämen kammiot sekä sukupuolestakin saatiin epävarma arvaus. Istukan hän ilmoitti olevan etuseinämässä. Istukan sijaintiin liittyen kysyin, että voiko siis olla, että liikkeet tuntuvat myöhemmin. Vastaus hyvin epämääräinen ja ympäripyöreä: saattaa olla. Kiitos tiedosta.

Tämän jälkeen lääkäri alkoi tarkastella napanuoran ja sydämen välisen suonen virtauksia. Hän kuunteli niitä useita kertoja, kunnes kertoi epäilevänsä suonessa olevan takaisinvirtausta. Takaisinvirtaus olisi näillä viikoilla kuulemma vielä normaalia, mutta hän haluaisi kutsua toisen lääkärin tarkistamaan tilanne.

Toisen lääkärin kutsuminen tarkistamaan epävarmaa tilannetta sai minun itsehillinnän pettämään täysin. Aloin itkeä hillittömänä enkä pystynyt tilanteessa käsittämään sen olevan hyvä asia, että toinen lääkäri varmistaa mahdollisen löydöksen. Muutaman minuutin kuluttua kokeneempi lääkäri tuli huoneeseen ja kysyi kolleegaltaan, miksi olemme täällä. Lääkärin vastaus oli: ööööö. Tähän taustalla pysytellyt hoitaja huikkasi, että ne toistuvat keskenmenot. Tässä kohtaa minua alkoi todella epäilyttää onko lääkäri ihan pätevä hommaansa.

Kokeempi lääkäri alkoi ultrata, etsi oikean suonen ja kuunteli virtaukset ja kertoi välittömästi niiden olevan kunnossa, ei mitään erikoista. Ultrauksen aloittanut lääkäri oli kuunnellut väärää suonta. Kokeneempi lääkäri tarkasteli sikiötä lisää ja kyseli minkälaisiä löydöksiä rakenteissa aloittanut ultraaja oli tehnyt. Hän kertoi näkemänsä ja kokeneempi lääkäri ne vahvisti. Tässä vaiheessa aloittanut ultraaja kysyi, että miten päin sinä oikein ajattelet sikiön olevan anturiin nähden. Silloin minulla loksahti leuka auki ja todella huolestuin siitä, onkohan hänen tekemiinsä tutkimuksiin mitään luottamista.

Kokeneempi lääkäri selitti ilmiselvän vaivaantuneena tilanteesta, kuinka hän sikiön suunnat ajattelee. Aloittanut ultraaja ei saanut ajatuksesta kiinni ja kokeneempi lääkäri lopetti selittämisen. Ilmeisesti hän aisti, kuinka edelleen liikuttuneessa mielentilassa minä olin, enkä todellakaan haluaisi olla mikään ihmiskoekaniini. Kokeneempi ultraaja lopetti ultrauksen ja toivotti hyvää jatkoa ja poistui huoneesta.

Aloittanut ultraaja jatkoi ultrausta vielä tarkistaen kohtuvaltimoiden virtaukset. Oikealta puolelta löytyi erittäin vahva virtaus, vasemmalta puoleltakin hyvä virtaus. Lopuksi hän jäi vielä tulostelemaan ultrakuvat muistoksi mukaan.

Noustuani tutkimuspöydältä lääkäri kysyi, oliko minulla kysyttävää. Lähinnä käytössä olevat lääkitykset mietityttivät. Folviten käyttöön en saanut mitään vastausta, Disperinin käytön jatkosta lääkäri soitti äsken poistuneen lääkärin perään, saaden vastaukseksi, että jatketaan käyttöä raskausviikolle 35 asti. Kysyin myös aristuksen tunteesta virtsatessa. En osannut siinä itkuisena eritellä onko aristus virtsarakossa vai kohdussa, joten lääkäri päätyi kirjaamaan tiedon potilaskertomuksiin ja kehoitti olemaan yhteydessä neuvolaan, josta saisin lähetteen virtsanäytteen antoon. En kuitenkaan uskonut kyseessä olevan virtsatieinfektio, lähinnä ajattelin sen olevan kasvukipua tai täyden rakon kipua.

Tämän jälkeen siirryimme vielä hoitajan huoneeseen, jossa kaksi hoitajaa keskusteli kanssamme jatkosta. Varasimme rakenneultran 20+2 ja kävimme vielä itkuisuuttani läpi. Tuntui, etteivät hoitajat oikein ymmärtäneet, miksi minulla oli niin paha mieli. Siinä hormoonihuuruissani säikähtäneenä en todellakaan ollut oma itseni ja alkuraskauden reippaus oli hetkellisesti tipotiessään.

Vaikka uutiset ultrassa olivat hyviä, ei kokemus ollut hyvä. Muutaman päivän sulattelun jälkeen olo kuitenkin rauhoittui ja aloin ymmärtää kaiken olevan kunnossa. Kuitenkin siinä hetkessä ajastus oli kaikkea muuta. Pelkäsin välittömästi takaisinvirtauksesta kuultuani, että menetämme tämänkin lapsen. Tähän asti minulla oli ollut koko alkuraskauden ajan hyvin luottavainen tunne siitä, että tämän lapsen saamme viimein kotiin. Minua harmittaa suunnattomasti, että tuo epäilty löydös romutti luottoni edes hetkellisesti täysin.