5. raskausviikko 2.9.-8.9.2018
3.9.2018 tein positiivisen raskaustestin. Testin tulos oli hyvin hailakka, mutta niin oli myös Mötkiksestä tehty ensimmäinen positiivinen testi. Samana päivänä soittelin terkkarille ja varattiin neuvola-aikoja. Varattiin myös ultra raskauden keston määritystä varten, sillä kiertoni ei ollut tässä vaiheessa vielä kovinkaan säännöllinen. Terkkari varasi pyynnöstäni tulevalle perjantaille konsultaatioajan neuvolalääkärille koskien mahdollisia tukilääkityksiä tässäkin raskaudessa. Edellisessä raskaudessa käytössä olivat Folvite, Disperin ja Lugesteron enkä oikein tiennyt, olisiko niitä hyvä tässäkin raskaudessa käyttää.Koko viikon olo oli aikalailla epätodellinen ja hämmentynyt. Oltiin äärettömän onnellisia, sillä raskaus sai alkunsa hyvin pian, kun toiselle lapselle lupa tulla annettiin. Plussasinkin siis jo heti ensimmäisen epäsäännöllisen kierron jälkeen. Toisaalta kuitenkin myös jännitti mitä tapahtuisi, jos kaikki ei menisikään hyvin. Nyt onneksi olisi Mötkis pitämässä minua liikkeellä ja siten myös toisi päiviin tekemistä. Nyt en myöskään ehdi analysoida ja pohtia kaikkia olojani ihan niin puhki, kuin edellisessä raskaudessa ja aika varmasti tulee kulumaan paljon nopeammin.
En malttanut odottaa perjantaihin asti neuvolääkärin ajatusta tukilääkityksistä, joten soittelin itse Kysin lapsettomuuspolille ja selvittelin asiaa. Tässä raskaudessa tultaisiin käyttämään samoja tukilääkityksiä, kuin Mötkiksen raskaudessa. Tulisin myös olemaan taas Kysin seurannassa, joten seuraava ultra varattiinkin Kysille.
6. raskausviikko 9.9.-15.9.2018
Huono olo ja väsymys vaivasivat pitkin viikkoa. Viikon lopulla kainaloihin ilmestyivät kosketusarat pallerot tissien herätessä uuteen raskauteen. Mötkiksen synnyttyähän minulla nousi nuo samanlaiset kipeät pallerot kainaloihin maidonnousun yhteydessä, joten osasin tämän oireet yhdistää heti maidontuotantoon.
Oikeastaan plussaamisesta asti olin nukkunut äärettömän huonosti, joten soittelin neuvolaan ja kyselin soittoaikaa neuvolalääkärille, jotta voitaisiin miettiä jotain lääkkeellistä apua unettomuuteen. Soittoajan sain parin päivän päähän ja tuolloin vastaukseksi sain, että tähän asti satunnaisesti käyttämäni Mirtazapin ei sovi käytettäväksi raskauden aikana, vaan käyttöön otettaisiin Opamox satunnaisesti. Opamoxia voisi käyttää vain satunnaisesti sen ollessa bentsodiatsepaami, eli vahvasti koukuttava, ja väärinkäytetty, lääke. Tähän vastaukseen tyydyin ja päätin käyttää Opamoxia vain äärimmäisessä tilanteessa.
7. raskausviikko 16.9.-22.9.2018
Väsymys ja pahoinvointi painoi edelleen. Ensimmäiset oksennukset oksensin tällä viikolla ja olotila oli väsymyksen kanssa aivan järkyttävä. Lauantaihin mennessä oltiin päästy siihen tilanteeseen, että päätin nyt olevan aika ottaa Opamoxia nukkumaan mennessä. Kohtuullisen yön sen turvin nukuinkin ja seuraavana päivänä olo oli helpompi.
8. raskausviikko 23.9.-29.9.2018
Tuo yksi Opamoxilla nukuttu yö lähes kolmen viikon unettomuuden jälkeenhän, kuten arvata saattaa, ei riittänyt mihinkään. Jäätävä väsymys ja kuvotus ja pahoinvointi painoi päälle kuin olisi seinä vastassa ja keskiviikkoon mennessä saavutettiin niin sanotusti pohja. Aamulla Paavon tehdessä lähtöä töihin herättiin Mötkiksen kanssa ja jätin Mötkiksen Paavolle mennessäni itse vessaan. Paavo kysyi minulta, sainko nukuttua edellisenä yönä. Pudistelin päätäni ja kyyneleet alkoivat valua. Paavo kysyi, että mikä on hätänä. Tähän vastasin tämän raskauden kamalimman lauseen. Menisipä tämä kesken, saisin edes nukkua. Niin. Näin toimii väsynyt mieli. Tekee tepposet ja heittää kupin täysin nurin. Paavo lähti töihin surullisena ja huolissaan. Minä jäin keräilemään itseäni. Samana päivänä oli Mötkiksen 1-vuotiskuvaus, jossa en halunnut näyttää ihan niin tuskaiselta, kuin olin.
Vähän ajan päästä soitteli äitini ja kysyi vointiani. Noh, itkuksihan se meni. Sain kuitenkin kerrottua aikovani soittaa Teratologiseen tietopalveluun, kunhan se aukeaa. Tuota aikeamista sitten odotettiinkin kuin kuuta nousevaa ja kun viimein pääsin soittamaan oli helpotus aivan valtava. Tietopalvelun työntekijä kysyi heti, miksen muka voisi käyttää Mirtazapinia, se sopii käytettäväksi raskauden aikana siinä, missä Opamoxkin. Lisäksi Mirtazapinia käytettäessä vältettäisiin bentsojen käyttö ja mahdollinen riippuvuus niihin.
Tässä kohtaa kirosin mielessäni, ja lujaa. Vittu. Vitun neuvolalääkäri. Saatana. Hänen kanssa puhuessaan minulle jäi päällimmäiseksi ajatukseksi, että raskauden aikaisen unettomuuden hoitaminen on haastavaa, koska normaalisti käytetyt lääkkeet eivät ole vaihtoehto. Niinpä niin. Ei tainnut olla kyseisen lääkärin lääketietämys ihan tätä päivää. Onneksi päädyin varmistamaan tuon asian ja Teratologisesta tietopalvelusta sain suoralta kädeltä vastauksen.
Kyseinen päivä taittuikin paljon kivuttomammin kuin aikaisemmat. Tiesin, että illalla voisin ottaa nukahtamislääkkeen ja nukkuisin tulevana yönä. Pystyin taas hengittämään. Lisäksi minusta tuntui, että pahoinvointi helpottui heti huomattavasti saadessani tietää, että ensi yöstä eteenpäin minä taas nukun. Tämä menee ohi, palaan ennalleni.
Seuraavalle päivälle minulla oli varattuna aika Ensikotiyhdistyksen työntekijälle. Aika varattiin samalla viikolla, kun plussasin sillä ajatuksella, että halusin päästä purkamaan hieman ajatuksiani uudesta raskaudesta ja siitä, mitä pelkojakin se minussa herätti. Käynti kuitenkin keskittyi melko pitkästi vallitsevan tilanteen purkamiseen. Käytiin läpi unettomuuttani ja jaksamista, tarvittaisiinko mahdollisesti jotain apua ja tukea arkeen. Mikä olisi tällä hetkellä meidän perheelle paras. Työntekijä ehdottikin heidän kauttaa saatavan vapaaehtoistyöntekijän ottamista avuksi. Vapaaehtoistyöntekijä voisi käydä ulkoilemassa Mötkisken kanssa sillä aikaa, kun itse lepäisin, hoitaisin kotia tai kävisin lenkillä. Tekisin sillä aikaa sitä, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Jäin miettimään tätä vaihtoehtoa ja lupasin ilmoittaa päätöksestäni mahdollisimman pian.
27.9. minulla oli tämän raskauden ensimmäinen ultra Kysillä. Viikkoja oli tuolloin kasassa 7+4, joten siltä osin hyvillä mielin menin ultraan: jos syke olisi näkyäkseen, se näkyisi jo varmasti tässä vaiheessa. Paavo ei ollut vielä tässä vaiheessa kertonut töihin raskaudesta, joten hän ei päässyt mukaani käynnille. Tehtiinkin sellaiset järjestelyt, että hain äitini töistään olemaan Mötkiksen kanssa ja isäni, joka on rakennuspuolen töissä Kysillä, tuli mukaani ultraan. Sinällään hyvä, etten ollut käynnillä yksin.
Käynnin alussa lääkäri kyseli perinteiset viimeiset kuukautiset, onko ollut vuotoja, minkälaisia oireita ja niin pois päin. Sitten käytiinkin läpi jo aloitetut lääkitykset ja päästiin viimein siirtymään siihen kaikkein jännittävimpään vaiheeseen, eli ultraamiseen. Ultraus tehtiin alakautta ja hyvin pian näytölle piirtyikin pieni papunen, Kirpuksi myöhemmin nimetty, jonka sydän löi vimmatusti. Kirppu vastasi viikkoja 7+0 eli muutaman päivän pienempää, kuin kuukautisista laskettuna. Tuossa vaiheessa oma sydämeni heitti volttia: meitä olisi ensi kesänä neljä.
Pitkään en kuitenkaan ehtinyt iloita ennen kuin lääkäri pudotti minut maan pinnalle. Hän onnitteli ensin hieman laimeasti elävästä pienestä ja siirtyi sitten näyttämään kohdusta aluetta, joka sai hänet kovin mietteliääksi. Kohdussa näkyi alkion vierellä lumisademaisema. Osittainen rypäleraskaus. Alkiolla oma erillinen istukka, mutta myös tuon lumisademaiseman muodostamaa rypälemäistä kudosta kohdussa näkyi. Näin sen ominkin silmin ja näky oli erilainen kuin koskaan aikaisemmin näin pienillä viikoilla ultrassa.
Sain nousta tutkimuspöydältä ja alettiin käydä lääkärin kanssa asiaa läpi. Isäni oli kalpea kuin lakana. Itse yritin olla reipas vielä tässä vaiheessa. Rypäleraskauden riskinä on pahimmillaan istukkasyöväksi kehittyvä tila, jota hoidetaan sytostaattihoidoilla. Mikäli sytostaatit eivät tepsisi, ainut hoitokeino olisi kohdun poisto. Vittu. Tässä kohtaa minulla oikeastaa sumeni ja humisi vain korvissa. Vittu, en minä voi kuolla. Minulla on pieni lapsi. En myöskään voi sanoa kohdulleni heihei, haluanhan lisää lapsia. Lääkäri näki parhaaksi tässä vaiheessa, että varataan kontrolliultra viikon päähän ja otetaan hCG-labrat heti tänään, jotta ollaan viisaampia. Lääkäri lupasi soittaa, mikäli hCG olisi poikkeavan korkea, kuten rypäleraskaudelle olisi tyypillistä. Raskauteen hän toivotti suhtautumaan varovaisen toiveikkaasti, mitä ikinä se tarkoittaisikaan.
Poistuttiin huoneesta ja oltiin molemmat isäni kanssa aivan pihalla. Ei mitään helvetin tolkkua. Löydettiin äitini käytävältä työntelemästä Mötkistä rattaissa ja lähdettiin suuntaamaan labraan. Matkalla kerrottiin mitä oltiin juuri kuultu. Labraan pääsyä odottaessani soitin Paavolle. Tässä kohdassa hanat aukesivat ja itku tuli vuolaana. Mitä helvettiä meille on taas tapahtumassa. Eikö meitä oltu koeteltu jo riittävästi lapsettomuuden saralla ennen Mötkistä. Missä on kohtuus ja tolkku. Labrojen jälkeen suuntasin autolle, pakkasin Mötkiksen kyytiin ja lähdettiin viemään äitini takaisin töihin suunnaten sen jälkeen itsekin kotiin.
Loppupäivä oli itkuinen, en todella tiennyt mitä tulisi tapahtumaan ja miten meidän käy. Mitä Mötkikselle käy, jos minä sairastun vakavasti, miten Paavo ja Mötkis pärjää kahden, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Miten tämä on mahdollista, että meille lyödään taas märkää rättiä naamaan, kun toiveena on lapsi. Vitutti, pelotti, suututti. Soitin myös Ensikotiyhdistyksen työntekijälle ja sovittiin, että meidän perheen tueksi saadaan heidän kauttaan vapaaehtoistyöntekijä, joka voisi olla esimerkiksi Mötkiksen kanssa minun ollessa lääkärissä tai hän voisi tulla myös muuten seurakseni tai mahdollistamaan esimerkiksi salille pääsemisen arkisin Paavon ollessa töissä.
Seuraavana päivänä soittelin neuvolaan ja kerroin tilanteesta. Terkkari oli ihmeissään ja kuunteli hämmästyneenä kertomaani. Pyysin häntä tarkistamaan, näkyisikö hCG-labran tulokset jo. Hän tarkisti ne ja kertoi tuloksen olevna 30666 eli viikkoihin nähden hieman yläkantissa, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Huokaisin vähän helpotuksesta. Peruttiin seuraavalle viikolle varattu ensikäynti ja sovittiin, että soittelen kontrolliultran jälkeen uutta aikaa tarpeen mukaan.
27.9. minulla oli tämän raskauden ensimmäinen ultra Kysillä. Viikkoja oli tuolloin kasassa 7+4, joten siltä osin hyvillä mielin menin ultraan: jos syke olisi näkyäkseen, se näkyisi jo varmasti tässä vaiheessa. Paavo ei ollut vielä tässä vaiheessa kertonut töihin raskaudesta, joten hän ei päässyt mukaani käynnille. Tehtiinkin sellaiset järjestelyt, että hain äitini töistään olemaan Mötkiksen kanssa ja isäni, joka on rakennuspuolen töissä Kysillä, tuli mukaani ultraan. Sinällään hyvä, etten ollut käynnillä yksin.
Käynnin alussa lääkäri kyseli perinteiset viimeiset kuukautiset, onko ollut vuotoja, minkälaisia oireita ja niin pois päin. Sitten käytiinkin läpi jo aloitetut lääkitykset ja päästiin viimein siirtymään siihen kaikkein jännittävimpään vaiheeseen, eli ultraamiseen. Ultraus tehtiin alakautta ja hyvin pian näytölle piirtyikin pieni papunen, Kirpuksi myöhemmin nimetty, jonka sydän löi vimmatusti. Kirppu vastasi viikkoja 7+0 eli muutaman päivän pienempää, kuin kuukautisista laskettuna. Tuossa vaiheessa oma sydämeni heitti volttia: meitä olisi ensi kesänä neljä.
Pitkään en kuitenkaan ehtinyt iloita ennen kuin lääkäri pudotti minut maan pinnalle. Hän onnitteli ensin hieman laimeasti elävästä pienestä ja siirtyi sitten näyttämään kohdusta aluetta, joka sai hänet kovin mietteliääksi. Kohdussa näkyi alkion vierellä lumisademaisema. Osittainen rypäleraskaus. Alkiolla oma erillinen istukka, mutta myös tuon lumisademaiseman muodostamaa rypälemäistä kudosta kohdussa näkyi. Näin sen ominkin silmin ja näky oli erilainen kuin koskaan aikaisemmin näin pienillä viikoilla ultrassa.
Sain nousta tutkimuspöydältä ja alettiin käydä lääkärin kanssa asiaa läpi. Isäni oli kalpea kuin lakana. Itse yritin olla reipas vielä tässä vaiheessa. Rypäleraskauden riskinä on pahimmillaan istukkasyöväksi kehittyvä tila, jota hoidetaan sytostaattihoidoilla. Mikäli sytostaatit eivät tepsisi, ainut hoitokeino olisi kohdun poisto. Vittu. Tässä kohtaa minulla oikeastaa sumeni ja humisi vain korvissa. Vittu, en minä voi kuolla. Minulla on pieni lapsi. En myöskään voi sanoa kohdulleni heihei, haluanhan lisää lapsia. Lääkäri näki parhaaksi tässä vaiheessa, että varataan kontrolliultra viikon päähän ja otetaan hCG-labrat heti tänään, jotta ollaan viisaampia. Lääkäri lupasi soittaa, mikäli hCG olisi poikkeavan korkea, kuten rypäleraskaudelle olisi tyypillistä. Raskauteen hän toivotti suhtautumaan varovaisen toiveikkaasti, mitä ikinä se tarkoittaisikaan.
Poistuttiin huoneesta ja oltiin molemmat isäni kanssa aivan pihalla. Ei mitään helvetin tolkkua. Löydettiin äitini käytävältä työntelemästä Mötkistä rattaissa ja lähdettiin suuntaamaan labraan. Matkalla kerrottiin mitä oltiin juuri kuultu. Labraan pääsyä odottaessani soitin Paavolle. Tässä kohdassa hanat aukesivat ja itku tuli vuolaana. Mitä helvettiä meille on taas tapahtumassa. Eikö meitä oltu koeteltu jo riittävästi lapsettomuuden saralla ennen Mötkistä. Missä on kohtuus ja tolkku. Labrojen jälkeen suuntasin autolle, pakkasin Mötkiksen kyytiin ja lähdettiin viemään äitini takaisin töihin suunnaten sen jälkeen itsekin kotiin.
Loppupäivä oli itkuinen, en todella tiennyt mitä tulisi tapahtumaan ja miten meidän käy. Mitä Mötkikselle käy, jos minä sairastun vakavasti, miten Paavo ja Mötkis pärjää kahden, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Miten tämä on mahdollista, että meille lyödään taas märkää rättiä naamaan, kun toiveena on lapsi. Vitutti, pelotti, suututti. Soitin myös Ensikotiyhdistyksen työntekijälle ja sovittiin, että meidän perheen tueksi saadaan heidän kauttaan vapaaehtoistyöntekijä, joka voisi olla esimerkiksi Mötkiksen kanssa minun ollessa lääkärissä tai hän voisi tulla myös muuten seurakseni tai mahdollistamaan esimerkiksi salille pääsemisen arkisin Paavon ollessa töissä.
Seuraavana päivänä soittelin neuvolaan ja kerroin tilanteesta. Terkkari oli ihmeissään ja kuunteli hämmästyneenä kertomaani. Pyysin häntä tarkistamaan, näkyisikö hCG-labran tulokset jo. Hän tarkisti ne ja kertoi tuloksen olevna 30666 eli viikkoihin nähden hieman yläkantissa, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Huokaisin vähän helpotuksesta. Peruttiin seuraavalle viikolle varattu ensikäynti ja sovittiin, että soittelen kontrolliultran jälkeen uutta aikaa tarpeen mukaan.
9. raskausviikko 30.9.-6.10.2018
Fyysinen oloni oli hyvä, pahoinvointi oli väistynyt, mutta pään sisällä olo oli kaikkea muuta, kuin hyvä. Päivät matelivat. Koko viikolle täytin kalenterin mahdollisimman täyteen, en halunnut olla yksin. Joka päivä näin jotakin. Viimein koitti 8+4, päivä jolle kontrolliultra oli varattuna. Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoinen tuli olemaan Mötkiksen kanssa Kysillä sen aikaa, että päästiin Paavon kanssa käymään ultrassa. Tällä kertaa en voinut mennä käynnille yksin vaan sanoin Paavolle, että hän tulee keinolla millä hyvänsä ultraan mukaan, ihan sama vaikka mitä joutuisi töihin selittämään. Ja Paavo tulikin. Niin paniikissa käynnille lähdin, että unohdin laukkuni kotiin. Siellä olisivat olleet neuvolakortti ja kukkaro. Unohduksen huomasin vasta Kysin parkkihalliin ajaessani, eikä minulla ollut enää aikaa kääntyä takaisin niitä hakemaan.
Hetkeä myöhemmin nähtiin vapaaehtoistyöntekijän kanssa Kaarisairaalan aulassa ja siirryttiin odotusaulaan odottamaan vuoroani. Myös Paavo tuli paikalle tervehtien vapaaehtoistyöntekijän ja istuttiin alas odottamaan vuoroamme. Minuutit matelivat. Joka kerta, kun vuoronumerotaulun numero muuttui, olin valmis pomppaamaan pystyyn ja juoksemaan huoneeseen. Jouduttiin kuitenkin vielä odottamaan.
Kun viimein vuoromme koitti yllätyin iloisesti. Meitä oli vastassa myös edellisen raskauden aikaan tapaamamme lääkäri, joka oli tuolloin ehkä hieman tyly, mutta äärettömän asiantunteva. Olinkin toivonut, että käynnillä olisi joku eri lääkäri, jotta saisimme toisenkin lääkärin näkemyksen asiasta. Lääkäri kertasi tilanteemme ja pyysi minua siirtymään tutkimuspöydälle. Asetuttiin tottumuksesta paikoillemme, minä pöydälle makaamaan ja Paavo viereeni istumaan, kädet etsittiin toistemme käsiin ja alettiin odottaa.
Ultraus toteutettiin jälleen alakautta ja lähes hengistystä pidättäen odotettiin mitä lääkäri sanoisi. Kirppu oli nähtävissä heti, hänen sydämensä pamppaili edelleen. Hän oli kasvanut viikossa täsmällisesti edelliseen ultraan verraten vastaten nyt viikkoja 8+0. Lääkäri jatkoi ultraamista ja tarkasteli kohtua muuten. Hän osoitti näytöltä muutamia rakkuloita, jotka itsekin näimme, mutta tilanne oli aivan toisenlainen kuin edellisessä ultrassa. Ei lumisademaisemaa. Tilanne oli huomattavasti parempi, kuin viikko sitten. Mitään selitystä tilanteelle lääkäri ei osannut antaa, mutta tulimme siihen tulokseen, että hyvä näin. Käynniltä saimme mukaamme useita kuvia Kirpusta sekä seuraavan ajan. Seuraavan kerran ultrattaisiin normaalin raskaudenseurannan mukaisesti niskaturvotusultra.
10. raskausviikko 7.10.-13.10.2018
Koko viikko meni tohistessa Mötkiksen synttäreitä ja olo olikin hyvä ja virkeä edellisen viikon hyvien uutisten jälkeen. 9+4 kävin myös neuvolassa ensikäynnillä ja melkoista sukkulointiahan se käynti olikin. Minulla oli Mötkis mukana, joten ihan täysin en käyntiin pystynyt keskittymään, mutta kuitenkin, tulipahan käytyä. Käytiin läpi raskautta ja otettiin perusmitat. Verenpaine oli 120/69 ja hemoglobini 144. Painoa nyt oli riittävästi ja siitä puhuttiinkin, ettei hirveästi tarvitsisi tulla. Koska Mötkiksen raskaudessa minulla oli ruokavaliohoitoinen raskausajan diabetes, tässäkin raskaudessa tulisin käymään sokerirasituksessa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Sain lähetteet labroihin ja varattiin seuraava neuvola varhennetusti raskausviikolle 15.
11. raskausviikko 14.10.-20.10.2018
10+5 kuunneltiin ensimmäisen kerran sydänääniä dopplerilla. Ensimmäisen kerran Mötkiksestähän sydänääniä kuunneltiin 11+1. Alkuun ei millään meinattu saada sydänääniä kuulumaan, mutta olihan niiden kuunteluyrityskin melkoinen tsembalo. Mötkis oli siis hereillä ja touhusi menemään olkkarissa samalla kun sydänääniä yritimme löytää. Varmaan puolen tunnin ajan niitä etsittiin ja aina pieneksi hetkeksi jotain saatiinkin kuulumaan, kunnes taas kadotimme kohdan. Tultiinkin siihen tulokseen Paavon kanssa, että yritetään uudestaan kunhan Mötkis menee päiväunille.
Päiväunien aikaan sydänääniä sitten alettiinkin jälleen etsiä. Tällä kertaa minulla oli rakko täynnä ja muutenkin meillä oli paremmin aikaa ja rauhaa syventyä touhuun. Pitkän aikaa jälleen etsittiin. Löydettiin jälleen vaimea syke, löydettiin syke, istukan virtaukset sekä oma sykkeeni samaan aikaan. Sitten viimein alkoi kuulua pelkkä Kirpun syke. Kyllähän siinä kohtaa olo oli väistämättäkin helpottunut. Olin ollut kovin oireeton jo pidemmän aikaa, joten olin kerennyt alkaa pelätä pahinta. Kuitenkin pieni Kirppunen on edelleen matkassa ja voitiin hyvillä mielin jäädä odottamaan seuraavalla viikolla olevaa nt-ultraa.
 |
| 10+3, melkoinen turvotus |
12. raskausviikko 21.10.-27.10.2018
26.10.2018 meillä oli niskaturvotusultra Kysillä. Käynnille mentiin yhdessä Paavon kanssa ja Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoistyöntekijä oli Mötkiksen kanssa käynnin ajan kärräilemässä pitkin Kysin käytäviä. Aika oli heti aamun ensimmäinen, mutta silti lääkäri oli myöhässä melkein 15 minuuttia. Oli taas tuskaisen pitkät minuutit odotella. Lisäksi odottelun tuskaisuutta lisäsi se, että olin pidätellyt aamupalan jälkeen pissaa varmuuden vuoksi, kun en muistanut pitäisikö rakon olla täynnä vai tyhjä ja siinä vaiheessa kun huoneeseen viimein päästiin sisään, oli rakko ainakin varmuudella täynnä.
Käynnin alussa lääkäri kyseli nopsasti kuulumiset, esitteli hänellä mukana olevan saksalaisen lääkäriopiskelijan ja kysyi suostumuksen tämän läsnäoloon ultran aikana. Suostuttiin opiskelijan mukana olemiseen ja kerroin, että minulla on täysi rakko, johon lääkäri totesi, että helpompi se on tyhjentää kun täyttää, joten käyn sitten vessassa, jos täysi rakko häiritsee näkymää. Sitten alettiin ultraamaan. Sekoilun merkeissä kävin heittämässä housut pois, johon lääkäri totesi, että laita vaan takaisin, ultrataan mahan päältä. Olisinhan minä tämän tietenkin Mötkiksen raskaudesta muistanut, mutta siinä paniikin sekaisesti heitin housut vain päästäkseni pukemaan ne heti takaisin. Kun pääsin tutkimuspöydälle lääkäri aloitti ultrauksen ja totesi, että on todellakin täysi rakko eikä sen takia saada kunnollista näkymää. Minut passitettiin siis vessaan ja sitten aloitettiin kunnolla ultraamaan.
Lääkäri tarkasteli sikiön kokonaisvaltaisesti rakenteiden osalta ja kertoi kaiken, mitä tässä vaiheessa voidaan katsoa, olevan kunnossa. Ultrauspäivänä viikkoja kuukautisista laskettuna oli 11+5 ja sikiö vastasi viikkoja 11+2. Kuitenkin ihan omalla ajallaan hän kasvaa, kun edellisissä ultrissakin sikiön CRL-mitta oli vastannut muutamaa päivää pienempää. Riskiluvut oli alhaiset.
Sikiön tarkastelun päätyttyä lääkäri ultrasi vielä kohtua ja istukkaa etsien viitteitä mahdollisesti rypäleraskaudesta. Kuitenkaan mitään sellaiseen viittaavaa hän ei löytänyt, mutta halusi kuitenkin istukan kontrolloitavaksi vielä kuukauden päästä. Tuolloin istukka olisi pidemmälle kehittynyt ja sitä saataisiin tarkemmin tarkasteltua. Lisäksi pieni epäily mahdollisesti endometrioosista heräsi ja tuotakin saadaan varmasti seuraavalla käynnillä tarkemmin selvitettyä. Kuitenkin niskaturvotusultran osalta kaikki kunnossa, sikiö näyttää voivan hyvin ja raskaus etenee normaalisti.
Käynnin alussa lääkäri kyseli nopsasti kuulumiset, esitteli hänellä mukana olevan saksalaisen lääkäriopiskelijan ja kysyi suostumuksen tämän läsnäoloon ultran aikana. Suostuttiin opiskelijan mukana olemiseen ja kerroin, että minulla on täysi rakko, johon lääkäri totesi, että helpompi se on tyhjentää kun täyttää, joten käyn sitten vessassa, jos täysi rakko häiritsee näkymää. Sitten alettiin ultraamaan. Sekoilun merkeissä kävin heittämässä housut pois, johon lääkäri totesi, että laita vaan takaisin, ultrataan mahan päältä. Olisinhan minä tämän tietenkin Mötkiksen raskaudesta muistanut, mutta siinä paniikin sekaisesti heitin housut vain päästäkseni pukemaan ne heti takaisin. Kun pääsin tutkimuspöydälle lääkäri aloitti ultrauksen ja totesi, että on todellakin täysi rakko eikä sen takia saada kunnollista näkymää. Minut passitettiin siis vessaan ja sitten aloitettiin kunnolla ultraamaan.
Lääkäri tarkasteli sikiön kokonaisvaltaisesti rakenteiden osalta ja kertoi kaiken, mitä tässä vaiheessa voidaan katsoa, olevan kunnossa. Ultrauspäivänä viikkoja kuukautisista laskettuna oli 11+5 ja sikiö vastasi viikkoja 11+2. Kuitenkin ihan omalla ajallaan hän kasvaa, kun edellisissä ultrissakin sikiön CRL-mitta oli vastannut muutamaa päivää pienempää. Riskiluvut oli alhaiset.
 |
| Kirppunen <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti