Ensimmäiset päivät Helmin pois muuton jälkeen

Jotenkin otsikon muotoilu osoittautui vaikeaksi.

Pyörittelin hetken aikaa eri vaihtoehtoja,

kuten "Uusi arki yhden koiran kanssa".

Ehkä kuitenkin helpompi tuollainen suora otsikko

ilman turhaa kursailua ja hienostelua.

Viimeinen kuva Mötkiksestä ja Helmistä

Sunnuntaina ajeltiin siis koko perhe lukuunottamatta Vallua Jyväskylään Helmin uutta perhettä vastaan. Todella vähänhän Mötkis on matkustanut pitkiä matkoja autossa ja vielä harvemmin matkoja, joilla myös koira tai koirat olisivat olleet mukana. No, kuten arvata saattaa, Mötkiksen herätessä uniltaan itkien myös Helmillä oli tilanteeseen omat virtensä veisattavana. Hyvin nopeasti siis pysähdyttiin ensimmäiselle mahdolliselle levikkeelle ja Paavo hyppäsi takapenkille rauhoittelemaan Mötkis, ja Helmiä. Saatiin siis vielä oikein viimehetken varmistukset sille, että tämä on juuri oikea päätös. Ainut ja oikea.

Päästiin jatkamaan matkaa ja ajettiin Jyväskylän satamaan parkkiin ajatuksena mennä Konttiravintola Mortoniin syömään. Oltiin kuultu, että se on koiraystävällinen ravintola, mutta harmiksemme se oli aivan täynnä. Pikasen googlettelun tuloksena lähdettiinkin sitten suuntaamaan Rossoon, joka oli myös luokiteltu koiraystävälliseksi terassiksi. Viimeinen päivä Helmin kanssa siis vieteltiin Jyväskylässä kävellen ja syöden yhdessä ulkona.

Kun oltiin saatu syötyä, viestiteltiin Helmin uuden perheen kanssa ja sovittiin tapaamispaikka. Sinne kävellessä kurkkua alkoi kuristaa ja teki mieli kääntyä ympäri. Teki mieli kävellä autolle, pakata Helmi ja Mötkis autoon ja vain karata paikalta. Odotettiin piinalliset minuutit Helmin uuden perheen saapumista. Rapsuteltiin Helmiä, pidäteltiin itkua. Puhuttiin turhanpäiväisiä.

Uuden perheen saavuttua paikalle, suunnattiin heidän autolleen. Olin etukäteen kirjoittanut kotona kauppakirjan allekirjoituksia vaille valmiiksi. Käytiin kauppakirja läpi, perhe kyseli vielä viimeisiä mielessä olevia kysymyksiä. Nostin Helmin heidän autoonsa ja painoin viimeisen kerran kasvoni sen turkkiin ja itkin. Itkin vuolaasti hölmistynyttä koiraa vasten kunnes sain sanottua, että ole kiltisti. Myös Paavo rapsutti Helmille viimeiset heipat, jonka jälkeen hyvästeltiin Helmi uusine perheineen.

Käveltiin pois meille ennen niin rakkaan lemmikin luota. Koiran, joka oli ennen paras ystävä, mutta josta oli tullut pahin vihollinen. Koiran, jonka kasvu ja kehitys oltiin pienestä pennusta saakka nähty. Koiran, jonka viimeiseen kävelyyn oltiin valmistauduttu siitä asti, kun tulokset lonkkakuvista saatiin. Emme voi tietää kuinka monta hyvää vuotta Helmillä vielä edessään on, mutta olisimme toivoneet saavamme olla ne, jotka sen ikiuneen tuudittaa. Onneksi Helmille kuitenkin löytyi hyvä koti ja olemme saaneet kuulla kuulumisia Helmin ensimmäisistä päivistä uuden perheensä luona. Siellä on kaikki sujunut hyvin ja Helmi on kotiutunut nopeasti.

Myös meillä on kaikki sujunut hyvin. Päivät ovat rauhallisempia, kun Helmi ei ole ulvomassa heti Mötkiksen alkaessa vänistä tai itkeä. Tilanne on rauhoittunut huomattavasti. Nyt siltäkin osin tilanne on helpompi, että Vallun kanssa voi lähteä lenkille ilman, että tarvitsee miettiä Helmin jäävän yksin kotiin. Vallukin vaikuttaa siltä, ettei olisi moksiskaan. Tietenkään sitä ei voi tietää, mitä Vallun päässä liikkuu, mutta ei ole osoittanut mitään merkkejä siitä, että etsisi Helmiä tai muuten sitä kaipailisi.

Onneksi kaikki on sujunut hyvin ja tuntuu todellakin siltä, että tämä oli kaikkien kannalta se oikea ratkaisu. Nyt saadaan elellä rauhaisaa lapsiperhearkea, ilman ylimääräistä kuormitusta. Mötkis saa paremman mallin siitä, kuinka koiraa kohdellaan kun väsynyt äiti ei räyhää onnettomana vinkuvalle koiralle. Kun väsynyt äiti voi keskittyä vain hänen itkuunsa ilman, että myös koira tarvitsee rauhoittelua. Kun stressaantunut koira saa viettää loppuelämänsä rakastavan ja huomaavaisen perheen hoivissa.

Kun koirasta luopuminen on ainut jäljellä oleva vaihtoehto

Kun koirasta luopuminen on ainut jäljellä oleva vaihtoehto

Kuten otsikko antaa ymmärtää, meillä jouduttiin kiperän aiheen äärelle. Helmin ulina, volina ja vinkuminen Mötkiksen itkiessä ei hellittänyt erilaisista toimintatavoista ja yrityksistä huolimatta, joten päädyimme siihen, että hänelle etsitään uusi koti. Helmin oloa oli pyritty helpottamaan esimerkiksi feromonihaiduttimella, joka todettiin täysin turhaksi, kutsumalla häntä luokse rapsutettavaksi Mötkiksen itkiessä. Kuitenkin kaikki yritykset päättyivät turhina ja tuloksettomina. Pahinta Helmin ulvonta ja volina oli aamuöisin Mötkiksen herätessä. Mötkiksen itku loppuu yleensä vasta siinä vaiheessa, kun hän saa tissin suuhunsa ja tämän toteuttaminen hieman kestää, sillä tässä kohtaa käyn yleensä itse vessassa Paavon rauhotellessa Mötkistä.

Ensimmäisen kerran Paavon sylissä

Tuntuu todella oudolta luopua koirasta tällä tavalla. Oltiin nähty yhdessä sen toilailut yli viiden vuoden ajan ja ajateltiin olevamme ne, jotka myös viimeiset hoippuvat askeleet todistavat. Olin aina ajatellut, että se olen minä tai Paavo, joka Helmin vie viimeiselle kävelylle. Joka nostaa hänet eläinlääkärissä pöydälle, silittää ikiuneen. Nyt se onkin joku muu. Joudutaan hyvästelemään koira kesken sen elämän, jotta tämäkin tarina voi saada onnellisen lopun.

Onneksi Helmille löytyi hyvä perhe, jossa on ennenkin ollut kodinvaihtajia ja rescue-koiria. Heillä on omakotitalo isolla aidatulla pihalla. Heidän lapsensa odottaa innolla koiraharrastuksen aloittamista pitkään toivomansa corgin kanssa. Perfect match. Silti se tekee kipeää. Silti tuntuu pahalta sanoa Helmille heipat ja silittää sitä viimeisen kerran tämän viikon sunnuntaina. Tuntuu pahalta katsoa Helmin kuvia ja kerätä niitä uudelle perheelle tarinaksi Helmin matkalta.

Tämä on kuitenkin ainut oikea ratkaisu myös siltä osin, etten halua antaa tällaista mallia toimia koiran kanssa Mötkikselle. En halua, että hän muistaa äidin lukinneen koiran kodinhoitohuoneeseen pois silmistä ja pois mielestä pidätellen itkua riittämättömyyden tunteen puristaessa rinnassa.

Yksi lapsi ja yksi koira.

On niissäkin ihan tarpeeksi.

En olisi halunnut tämän asian suhteen luovuttaa, antaa periksi.

En kuitenkaan voi enää muutakaan.

En tiedä, mitä keinoja olisimme vielä voineet kokeilla.

Tiedän kuitenkin, että ratkaisu on paras mahdollinen meille kaikille.

Helmi saa arvoisensa loppuelämän kodin.

Me saamme rauhan siltä osin,

ettei itkuisen lapsen lisäksi rauhoiteltavana ole myös stressaantunut koira.

Tämäkin tarina päättyy hyvin.

"Vielä viimeisen kerran mä sua vilkaisen,

voisin sanoakkin jotain mutta vaikenen.

Vielä viimeisen kerran sä mua vilkaisten,

jäät odottamaan näenkö mä sua enää koskaan.

Näenkö sua enää koskaan.

Hengitä hetki hiljaa, hengitä uudelleen.

Ja suoniisi virtaa uutta voimaa.

Se sinut armahtaa."

Viimeisen kerran - Mikko Kuustonen

Hulinointia Helmin kanssa

Helmikuun loppupuolella kirjoittelin koirien suhtautumisesta Mötkikseen. Tuolloin kerroin Helmin volisevan ja ulisevan, kun Mötkis itkee. En edes muista milloin tuo ulina alkoi. Muistan vain yhden kerran kun Mötkis itki, Helmi ulisi ja volisi ja itsekin purskahdin lohduttomaan itkuu. Se oli varmaan joskus joulukuun tienoilla. Samaisen postauksen lopussa huokaisin helpotuksesta, ettei koirista luopumista ole tarvinnut miettiä. Nyt reilu kuukausi myöhemmin, tilanne on toinen.

Tuo Helmin ulina ja vinkuminen on mennyt niin pahaksi, ettei hänen kanssaan ole enää pärjätty. Riippumatta siitä käskeekö koiraa olla hiljaa, kutsuuko hänet luokse ja rauhoittelee vai jättääkö hänet täysin huomiotta, Helmin käytös on saanut valtavat mittasuhteet. Esimerkiksi öisin Mötkiksen itkiessä jos hän ei saa tissiä heti sitä halutessaan, Helmi alkaa tuon ulinan, joka taas saa Mötkiksen huutamaan entistä kovempaa kun hän havahtuu unesta täysin hereille. Melkoinen lumipalloefekti siis.

Öisin onkin tarvittu sekä minut, että Paavo nousemaan siinä vaiheessa, kun Mötkis itkee: toinen rauhoittaa lapsen ja toinen koiran. Tilanne on käynyt erittäin uuvuttavaksi ja kokeilimmekin esimerkiksi juuri öisin laittaa Helmin ja Vallun kodariin, jotta ulina ei kuuluisi sieltä. Noh, jompi kumpi koirista hyppii ovea vasten herättäen meidät sellaisiin aikoihin, kun Mötkis ei meitä tarvitse.

Tästä syystä Helmi on nyt pääsiäisen pyhistä lähtien ollut minun vanhempieni luona. Olin maaliskuun puolivälin tietämillä yhteydessä koirien kasvattajaan ja saatiin häneltä ohjeita, kuinka toimia. Lisäksi kyselin myös Facebookin corgi ryhmästä vinkkejä ja apua tilanteeseen. Noita ohjeita kokeiltiin, tuloksetta.

Toistaiseksi Helmi siis on vanhempieni luona ja nyt on tuntunut kuin lomalla olisi Helmin ollessa pois kotoa. Toivotaan, että jossain vaiheessa kun Mötkis hieman kasvaa ja etenkin nuo yöt rauhoittuvat voisi Helmikin palata takaisin kotiin. Onneksi minun vanhemmat ottivat Helmi luokseen. Kerettiin jo olla kasvattajaan yhteydessä myös Helmistä luopumisen tiimoilta ja Helmin pois muuttaminen oli aikalailla kauppakirjojen allekirjoittamista vaille loppuun käsitelty, kunnes minun äiti ilmoitti, että Helmi voi olla heidän luonaan siihen saakka, että meillä tilanne helpottaa.

Nyt siis elellään arkea yhden koiran kanssa. Sinälläänkin tuo Helmin poissaolo on helpottanut arkea, että Vallun voi ottaa mukaan vaunulenkeille, mutta kahden koiran kanssa vaunulenkillä ei yksin pärjää. Kunhan aikaa kuluu, täytyy testata Helmin palaamista kotiin. Lisäksi minun vanhempien luona käydessä näkee melko hyvin, miten Helmi suhtautuu.

Myös se täytyy todeta, että vaikka Vallu mitä ilmeisemminkin kuvastakin päätellen Helmistä tykkää, niin on myös Vallun käytös muuttunut rauhallisemmaksi Helmin ollessa poissa. Varmasti Helmin stressi heijastui myös Valluun. Lisäksi Helmi on luonteeltaan dominoiva ja Vallu taas alistuva, joten Helmi on varmasti tossuttanut Vallun aivan maan rakoon.

Toivotaan, että myös koirien välinen dynamiikka siis toimii sitten joskus, kun Helmin kotiuttamista aletaan testailla. Nyt tuon pääsiäisen jälkeenhän koiratkaan eivät ole toisiaan nähneet. Olisikin sinällään mielenkiintoista testata, kuinka koirat toisiinsa suhtautuvat näin reilun viikon tauon jälkeen. Se saa kuitenkin vielä odottaa.

Blogi on taas vietellyt hiljaiseloa.

Useampi postaus on odottanut luonnoksissa viimeistelyä tai kuvia tai jotain pientä viilausta. Yritänkin niitä saada ilmoille viimeistään ensi viikon aikana.

Perjantainahan Mötkis täyttää jo 6 kuukautta, joten silloin ainakin on hänen kuulumisiaan tiedossa.

Miten koirat todellisuudessa suhtautuivat vauvaan

Heti alusta asti koirat ovat suhtautuneet Mötkikseen juuri oikealla tavalla. Sairaalasta kotiuduttua koirat nuuhkivat ja tutkivat Mötkistä tarkkaan, jättäen hänet kuitenkin rauhaan heti kun käskettiin. Molemmat saattoivat käydä seisomassa sohvan reunaa vasten ja nuuhkutella vauvantuoksua innoissaan, kuitenkin pian väistyen muualle.

9 päivän ikäinen nuuhkuteltava

Nyt kuitenkin niin sanotusti pölyn laskeuduttua reilun neljän kuukauden jälkeen koirien käytöksiä verratessa on havaittavissa aivan selvä ero.

Useimpina päivinä Vallu pitää etäisyyttä Mötkikseen paljonkin. Vallu saattaa tulla käymään olohuoneessa, jos minäkin olen lattialla Mötkiksen kanssa, mutta ison osan päivistä hän viettää Mötkiksen huoneen nurkassa rahilla makoillen. Vallun käytös harmittaakin minua hivenen, ei hänen tarvitsisi eristäytyä muusta laumasta. Kuitenkin onneksi Vallu hakeutuu aina halutessaan rapsutuksilla ja tilanteen salliessa niitä saakin. Vallun suhtautuminen vauvaan voi toki johtua hänen aiemmasta perheestään, jossa oli pieniä lapsia.
 
Helmi taas on Vallun vastakohta. Hän on paljon enemmän kiinnostunut Mötkiksestä ja siitä, mitä me puuhaamme. Tällä on kuitenkin myös varjopuoli. Mötkiksen synnyttyä Helmin jonkun asteiset äidin vaistot heräsivät ja jos Mötkis itkee, Helmi alkaa ulista ja volista onnettomana. Pahimpina väsypäivinä minulla menee hermo Helmin käytökseen täysin ja lasken hänet pihalle, jos Mötkiksellä on esimerkiksi mahavaivaa tai hän on muuten selvästi itkuisempi kuin yleensä.

On ollut arkea helpottavaa, että koiriin voi luottaa Mötkiksen kanssa. Ei tietenkään ikinä pidä mihinkään lemmikkiin täysin luottaa ja jättää valvomatta lapsen kanssa. Kuitenkin tähän asti tilanne vaikuttaa hyvältä, eikä mitään erikoisjärjestelyjä tarvitse tehdä esimerkiksi Mötkiksen ollessa lattialla. Tottakai sillon saa olla tarkkana, ettei koirat vahingossa kävele päältä tai muuta vastaavaa. Kuitenkin molempien koirien perusluonne on niin hyvä, ettei tarvitse miettiä esimerkiksi voivatko olla samassa tilassa.

Tilanne voi tietenkin jonkun verran muuttua siinä vaiheessa, kun Mötkis alkaa liikkua. Tuolloin täytyy olla tarkkana seuraamassa koirien suhtautumista ja seurata, ettei Mötkiskään käsittele koiria liian kovakouraisesti. Vaikka se, että asuntomme on kahdessa tasossa osittain lisää Mötkiksen liikkumisen valvomisen määrää, on se kuitenkin helpottava siltä osin, että koirat pääsevät helposti toiseen tasoon karkuun innokasta mittarimatoa.

Onneksi siis koirista luopumista ei ole tarvinnut heidän Mötkikseen suhtautumisensa takia miettiä. Kuitenkin hetkittäin tulee toki niitä aikoja, kun miettii, että mitä koirien elämä tällä hetkellä on ja olisiko niiden parempi jossain toisessa perheessä. Koirat jäävät väkisin tällä hetkellä melko vähälle huomiolle ja välillä liikunnan määrä on aivan olematonta, mutta jospa se tästä kevättä kohti alkaisi helpottaa, kun Mötkiskin kasvaa ja aikaa muuhunkin kun hänestä ja kodista huolehtimiseen ehkä vapautuu enemmän. Ei tekisi pahaa sen enempää koirille, kuin itsellekään, jos tosiaan muustakin ehtisi huolehtia. Onneksi nämä ovat kuitenkin aina vain vaiheita, eikä loppuelämä tule olemaan tällaista, vaan päivä päivältä elämä muotoutuu erilaiseksi, uudeksi arjeksi.

"Mitenköhän koirat suhtautuvat vauvaan?"

Kysymys, joka meiltä on kysytty sata ja tuhat kertaa. Kysymys, joka alkaa itseasiassa tässä vaiheessa jo hivenen kyllästyttää ja ärsyttää. Vaikka emme vielä voi tietää, miten koirat tulevat Mötkikseen suhtautumaan, vastaus on varma: koirat sopeutuvat uuteen perheenjäseneen tai on enää yksi osoite, eläinlääkäri.

Minulla on melko jyrkkä kanta tähän asiaan. Jos koirat eivät jostain syystä sopeutuisi Mötkikseen, on mielestäni lähes tulkoon ainoa vaihtoehto lopettaminen. Vallu on kuitenkin tullut meille kodinvaihtajana, enkä haluaisi enää häntä kolmanteen kotiin antaa. Helmillä on E-lonkat, eikä takeita siitä, paljonko hyviä vuosia on jäljellä, joten haluaisinko häntäkään sopeutumaan uuteen kotiin mahdollisesti vain lyhyeksi aikaa. Lisäksi koirille pitäisi löytää perhe, joka on valmis ottamaan molemmat. Menisi todennäköisesti liian vaikeaksi löytää sopiva perhe, joka olisi molempiin koiriin valmis sitoutumaan.

Minun lapsuudenkodissani oli koira, joka jouduttiin viemään piikille sen tultua mustasukkaiseksi minun synnyttyä ja yritettyään purra minua. Tästä syystä asiaa on ehkä tullut hieman enemmän mietittyä jo tässä vaiheessa ja toki nuo jatkuvat kyselyt ovat ajatustyötä pitäneet käynnissä. Oletusarvoisesti kuitenkin lähdemme liikkeelle siitä, että perusluonteeltaan molemmat koiramme ovat ihmisystävällisiä ja ovat tähän asti suhtautuneet kaikkiin vastaantulleisiin lapsiin innostuneesti, ei lainkaan aggressiivisesti.

Tottakai tilanne on eri siinä vaiheessa, kun vauva rantautuukin perheeseen, jossa koirat ovat olleet tavallaan lapsia ja tuo uusi perheenjäsen varastaakin äidin ja isän ajan sekä huomion. Olemme miettineet etukäteen sairaalasta kotiutumista ja tehneet toimintasuunnitelmaa koirien ja Mötkiksen tutustumiselle. Jo ennen sairaalasta kotiutumista Paavo tuo Mötkiksen vaipan, harson tai vaatteen, jonkun tavaran, jossa on Mötkiksen tuoksu, kotiin ja antaa koirien tutustua siihen ohjaten samalla sopivaan käyttäytymiseen.

Pyrimme tuomaan Mötkiksen kotiin siten, että koirat saavat kaikessa rauhassa tulla tutustumaan häneen, omaan tahtiinsa. Koiria ei kutsuta katsomaan Mötkistä, he tulevat kun kiinnostuvat (eli todennäköisesti heti kun astumme ovesta sisään). Koiria ei tulla tönimään pois vauvan luota. Tottakai pidetään huoli, etteivät tule liian lähelle, mutta ei myöskään aiheuteta koiralle tilannetta, jossa hänet ajetaan pois vauvan luota.

Kotiutumisen jälkeiselle ajalle koirille varataan luita, jotta heille on mielekästä tekemistä. Koiria ei tarvitse tuolloin hätistellä jaloista, vaan ne tyytyväisenä mussuttavat luitaan omassa pedissään tai ulkona. Kaiken aikaahan luita ei voi tietenkään syöttää, ettei maha ole sekaisin ja tule pahimmassa tapauksessa tukoksia, mutta sellaisille ajoille, kun koiriin ei ole toisen meistä mahdollista keskittyä ja koirat jotakin hötkeltävät, on mielestäni hyvä olla varalle jotain rauhallista tekemistä.

Näillä parilla yksinkertaisella toimintatavalla pyrimme siihen, etteivät koirat koe itseään "kakkosluokan kansalaisiksi" vauvan kotiutuessa. Tottakai Mötkis tulee olemaan perhehierarkiassa koiria ylempänä, mutta mustasukkaisuuden ja aggression välttämiseksi tutustuminen on mielestämme hyvä hoitaa mahdollisimman rauhallisesti, koiria kunnioittaen. Uusi perheenjäsen tulee kuitenkin koirien näkökulmasta heidän reviirilleen, joten jonkunlaista reviirin puolustamista voi ilmaantua.

Tällä hetkellä Mötkiksen ollessa vielä yksiössään kasvamassa koirat ovat saaneet vapaasti oleskella Mötkiksen tulevassa huoneessa, haistella vaatteet ja tavarat mitä siellä on. Pinnasängyn kasaamisen jälkeen Vallu otti pesäpaikan pinniksen alta ja päivysti siellä. Veikkaan, että sama paikka saattaa olla Vallun pesäkolona Mötkiksen synnyttyä, kunhan pinnis siirretään meidän makuuhuoneeseen. Vallun aiemmassa perheessä oli pieniä lapsia, joten siltä osin Vallu on tottuneempi lapsiin, kuin Helmi. Kuitenkaan Helminkään suhteen meillä ei sen suurempia epäilyksiä ole. Helmi on ollut enemmän innokas kuin älykäs suhtautumisessaan lapsiin, enkä usko Mötkiksen kohdalla olevan poikkeusta.

Uskon, että koirien käytös tulee olemaan enemmänkin rodulle ominaista paimentamista. Koirat pyrkivät pitämään lauman kasassa ja valvovat vauvaa. Ainakin näin kävi enoni kaksostyttöjen ollessa pieniä: tytöt makasivat leikkimatolla, jonka molemmin puolin koiramme asettuivat makaamaan kyljelleen ja vain seurailivat mitä tytöt tekevät, kunnes itse nukahtivat. Korkeentaan tuo paimennuskäyttäytyminen voi aiheuttaa ongelmia näykkimisen muodossa, kunhan Mötkis lähtee liikkeelle, mutta onneksi siihen mennessä koirat ovat kerenneet tulokkaaseen jo kaikessa rauhassa tutustua.

Emme kuitenkaan aio sokeasti luottaa koiriimme, vaan koirat ja Mötkis oleskelevat samassa tilassa valvottuina. Mikä tahansa koira voi pimahtaa ja käydä lapsen kimppuun, emmekä halua niin käyvän meidän kohdallamme. Lisäksi koira voi täysin ymmärtämättömyyttään esimerkiksi tukehduttaa vauvan makaamalla tämän päällä. Tästä syystä olemme uudella kodilla opettaneet koirat siihen, ettei meidän sänkyyn ole enää asiaa. Aikaisemmin koirat nukkuivat vieressämme, mutta koska Mötkikselle on tulossa sivuvaunu meidän sänkyyn ja lisäksi mahdollisesti nukumme perhepedissä, emme halua koiria enää samaan sänkyyn. Lisäksi toki myös karvaton sänky on aikalailla miellyttävämpi, kuin aikaisempi tilanne.

Kaikkeen emme voi valmistautua etukäteen, mutta mielestäni on tärkeää, että näistä asioista on keskusteltu etukäteen ja on pyritty keksimään sopivia toimintatapoja. Mielestäni on myös erittäin tärkeää, että meillä on molemmilla samanlaiset ajatukset siitä, mitä koirille tapahtuu, jos ne eivät sopeudu Mötkikseen. Luopuminen olisi riittävän raskasta jo ilman sitäkin, että aiheesta pitäisi vielä riidellä ennen lopullista päätöstä.

Ja sinne se taas katosi...

Viikonloppu nimittäin. Tuntuu aivan uskomattomalta, miten nopeasti viikonloput vaan vilahtavat ohi. Onneks näitä lyhyitä viikonloppuja ei ole enää jäljellä, vaan ensi viikonloppua pidensin ottamalla maanantaille lomapäivän ja juhannusviikonlopun jälkeen jäänkin kesälomalle. Kesäloman jälkeen lomailu jatkuukin toistaiseksi, kunnes mötkis syntyy.

Onneks viikonloppuna kuitenkin kerettiin tehä paljon kivoja asioita. Milja oli perjantain ja lauantain välisen yön meillä ja käytiinkin perjantaina heittelemässä koripalloo ja haettiin sen jälkeen pizzaa ja ihan vaan oltiin. Koripallon heittely oli kyllä enemmän minun osalta hissukseen tössyttelyä ja pieniä heittoyrityksiä päivän aikana kipeytyneitten paikkojen kanssa, mutta Milja ja Paavon kaveri pääs pelailemaan enemmänkin.

Lauantaina käytiin Paavon ja koirien kanssa kävelemässä meidän läheinen rantalenkki ja otin pitkästä aikaa kameran mukaan pihalle. Jos minun kävely oli hidasta jo valmiiksi muutenkin niin lisäksi vielä pysähtelin vähän väliä räpsimään kuvia. Käpöttelyn lisäks käytiin uittamassa koiria ihmeenkin hyvällä menestyksellä. Vallu kävi jopa uimassa ja Helmikin kahlaili pitkän aikaa vedessä. Kumpikaan meidän koirista ei oo erityisen innokkaita uimaan, mutta jospa tänä kesänä kerettäs totuttaa ja opettaa niitä siihen enemmän, kuin aiemmin.

Koirien uittamisen jälkeen käytiin vielä Vänärillä toiveena päästä kuvaamaan sorsanpoikasia. Sorsanpoikaset jäi puuttumaan, mutta telkänpoikasia sen sijaan oli ja muutama naakkakin uskaltautu kuvausetäisyydelle. En ollut aikasemmin päässyt kuvaamaan kyseisiä lintuja ja ihan hauskaa vaihteluahan nuo oli niille iänikuisille sorsille.

Sunnuntaina käytiin aamupäivällä uittamassa koirat. Tällä kertaa käytiin Julkulan venerannassa ja mukana meillä oli raksuja koirille. Vallu kävi taas uimassa, mutta Helmillä uinti rajoittui tänäkin päivänä lähinnä kahlailuun ja ihmettelyyn. Vähän yllätyin kyllä tästä, koska yleensä Helmi on todella ahne ruualle ja oletin, että Helmi painuu järveen samantien raksujen perässä, mutta ei. Ehkä vielä jossain vaiheessa kesää uinti alkaa luistaa kuhan vesi lämpeää. Kuitenkin varsinkin Helmin E-lonkille uinti tekisi hyvää.

Uittoreissun jälkeen Paavo viritteli kotitekoisen kebabin valmiiksi uuniin iltaa varten ja minä elvyin sohvalla keräten voimia illan ajelureissuun. Käytiin nimittäin Hiltulanlahdesta hakemassa pinnasänky. Lisäksi matkaan tarttui myös turvakaukalo samalta myyjältä. Pinnasänky on pitkään himoitsemani Brion Two valkoisena. Kyseisen sängyn suurin kiinnostuksen herättäjä oli laskettava reuna. Jännityksellä nimittäin odotan, missä kunnossa selkäni on tämän raskauden jälkeen kun ajoittain se tuntuu oireilevan jo nyt (rv 22) melko voimakkaasti.

Kaukalo tuli ostettua vähän niinkuin kaupanpäällisenä. Myyjä kyseli pinnasängyn purkamisen aikana olisiko meillä tarvetta turvakaukalolle ja kunnon tarkastamisen ja pikaisen käyttöopastuksen jälkeen Brion Primo napsautettiinkin Isofixeillä kiinni bemarin takapenkille. Voin sanoa, että tuo 5-sarjalainen alkoi siinä vaiheessa tuntua melko ahtaalta ja olin jälleen kerran tyytyväinen siitä, ettei erehdytty ostamaan 3-sarjalaista kun autoa vaihdettiin joulun alla.

Tällä hetkellä sekä kaukalo, että pinnasänky odottavat kahden kuukauden päässä olevaa muuttoa minun vanhempien luona. Siellä ovat myös Brion Go Nextit odottamassa käyttäjäänsä. Olen kyllä todella tyytyväinen siihen, miten paljon ollaan saatu vauvantarvikkeita ja -vaatteita hankittua käytettynä ja kuitenkin hyväkuntoisena. Nyt isoimmat hankinnat alkaa olla tehtynä ja lopun ajan voidaankin keskittyä pienempiin hankintoihin ja siihen, että minä pidän ostohousut kaapissa muuttoon saakka.

Nurmes 15.6.2014

Nyt viimein niitä Nurmeksen ryhmänäyttelyn kuulumisia!

Sunnuntaiaamuna kun lähettiin kohti Nurmesta ajelemaan oli vielä hieman epävarmaa, kuka Helmin tällä kertaa näyttelyssä esittää. Tämän takia Paavo pukeutu varmuuden vuoks sillä tavalla, että voi tarvittaessa mennä Helmin kanssa kehään. Itehän en kovin innokas oo kehään menemään, yhessä mätsärissä oon tainnu käyä Helmin näyttämässä ja siihenpä se on jääny :D

Paikan päällä kasvattajan kanssa jutellessa selvis, että sama henkilö, joka messarissa joulukuussa 2013 esitti Helmin, menee myös tällä kertaa likan kanssa kehään. Tässä vaiheessa taidettiin molemmat Paavon kanssa huokasta helpotuksesta kun säästyttiin ite kehään menolta.

Kasvattajan kanssa oltiin tultu yhessä siihen tulokseen, että vaikka Helmi ikänsä puolesta pääsisi jo nuorten luokkaan, niin ilmoitetaan kuitenkin junnuihin. Helmi kun on vielä kohtuu villi ja rauhaton niin junioreissa saa tätä käytöstä enemmän anteeksi kuin nuorten luokassa. Helmi olikin ainut luokassaan kilpaileva narttu.

"Feminine excellent balance, low to the ground, well propostioned head with big acceptable-carried ears, good step, excellent foreface and bite, strong neck and topline, well carried tale, well angulated strong front and rear, good bones and feet, free mover, good coat." JUN-ERI JUK1 SA PN1 VSP SERT.

Kuvasaldo näyttelystä jäi vähän köykäseks kun en Helmin kehien aikana uskaltanu kovinkaan lähelle mennä, ettei neitokainen rupee riekkumaan minua kohti kehässä. Kuitenkin loppuun ROP ja VSP :)

Katellaanhan minnekkä näyttelyyn sitä seuraavaks mennään... Kuopio meiltä ainakin jää välistä mutta saa nähhä lähettäskö marraskuussa Jyväskylään tai joulukuussa Helsinkiin. Kuopioon mennään kyllä Paavon kanssa kehän reunalle seuraamaan :)

Jokohan se ois ohi?

Nimittäin tuhoaminen. Kirjottelinkin syyskuussa, että jouduttiin hankkimaan Helmille Savicin kevytmetallihäkki, koska neiti tuhos kaiken, mitä eteensä sai. Helmin hampaisiin on joutunu muun muassa tätä asuntoa varten ostetun kuuden hengen ruokaryhmän kolme tuolia, tv-taso, olohuoneen pöytä, parit kengät sekä muita pienempiä asioita, kuten lattialistaa useammasta eri kohasta, pari mattoa jajajajaja...

Kaks viikkoo sitten perjantaina tulin viimein siihen tulokseen, että nyt tuon häkissä pitämisen pitää loppua ja asiaan pitää saada joku toinen ratkasu. Mentiin sitten Paavon ja Helmin kanssa lemmikkitarvikekauppaan tarkotuksenamme ostaa koirille uudet hihnat ja Helmille joku kevytversio kuonokopasta.

Myyjää kuitenkin aikamme jututettuamme muutin mieleni kuonokopasta. Myyjä tarjosi käytettäväksi feromonihaihdutinta tai koiraa rauhoittavaa paitaa. Tähän mennessä olin kuitenkin tullut siihen tulokseen, että oltiin käytetty häkkiä jo kuitenkin yli puoli vuotta, joten koiran villiydessäkin oli varmasti jo tapahtunut muutosta ja pahin pentuinnostus olisi jo ohi. Tämän takia halusin lähtä testaamaan yksinolemista vapaana ihan "naturellina".

Viikonloppuna tarjoutukin useita mahdollisuuksia pitää Helmiä vapaana yksinollessaan ja kaikki sujui hyvin. Helmi ei tuhonnut mitään, joten sitä ei ollut tarpeen enää maanantainakaan laittaa häkkiin aamulla töihin lähtiessämme. Hiemanhan se iltapäivällä kotiin palatessa jännitti, että mitäköhän neitokainen on päivän aikana keksinyt, mutta ei, ei yhtään mitään ollut tuhottuna.

Näin jatkuikin pari päivää, kunnes muistaakseni torstaina kotiin tullessani Helmi oli melko nolona. Mietin heti, että jaahas, mitäs se on tällä kertaa syöny. Nolouden aiheena oli kuitenkin keittiön lattialle tulleet kakat, jotka olivat pientä siihen verrattuna, kun mitä odotin. Noita kakkoja lukuunottamatta kaikki onkin menny hienosti. Iltapäivällä kun palaan kotiin, koirat tulee ilosena yleensä luu suussa minua vastaan ja pikaisen tuhoustarkastuksen tehtyäni tervehin koirat ilosesti. Jospa päästäs viimein tuosta tuhoamisesta eroon ja saatas raahattua tuo meijän kodin kaunein sisustuselementti, kevytmetallihäkki, kellariin piiloon :)

Onko teillä ollu tuhoovia pentuja? Minkä ikäsenä teillä tuhoominen loppui vai loppuiko ollenkaan?

Yli kuukauden hiljaisuus

Pitkään on blogi taas viettäny hiljaiseloa... Iso syy tähän on ollu koulujen loppumiseen liittyvä hillitön kiire ja alkaneitten kesätöitten aiheuttama hillitön väsymys. Välillä on myös tuntunu siltä, ettei oikein aiheita postauksiin ole, joten on tuntunu turhalta kirjottaakaan mitään.

Nyt kuitenkin uusia ideoita on useampi kappale, kuhan vaan saan ne toteutettua ;) Oltiin viikonloppuna Miljan kanssa Tallinnassa, siitä on tulossa postaus. Lisäks tulevana viikonloppuna ollaan menossa Helmin kanssa ryhmänäyttelyyn Nurmekseen, joten sieltäkin on tulossa postaus. Kaikkein merkittävimpänä muutoksena tulossa postaus myös siitä, että Helmin ei oo tarvinnu olla enää yksinään ollessaan häkissä, vaan Helmi on ollu jo yli viikon ns. vapaalla jalalla yksin kotona ollessaan! Joten pysykäähän kuulolla :)

Kuvailuja

 Jos blogi on vähän aikaa elänyt melko hiljaiseloa kuvien suhteen niin nyt niitä sitten tulee vähän enemmänkin. Käytiin pari päivää sitten Paavon kanssa kuvailemassa Itkonniemen vanhan, hylätyn vaneritehtaan pihassa. Paavo oli käyny edellisenä päivänä kaverinsa kanssa kuvailemassa kyseisessä paikassa ja sai sitten minutkin tarttumaan pitkästä aikaa kameraan. Alla kuvausreissun saldoo...

Olipa mukava lähtä pitkästä aikaa oikeesti kameran kanssa ulos ja päästä räpsimään. Ihan hävettävän vähän on tullu viimeaikoina kuvattua, nyt pitää kyllä yrittää saada muutosta siihen. Jos saisin joskus lähiaikoina viimein hankittua sen uuden kameralaukun, josta oon haaveillu kohtuullisen pitkään, tulis varmaan kuvattuakin enemmän. Tuo nykyinen laukku on niin älyttömän pikkunen, että sitten ei oikein meinaa mahtua runko+objektiivi ja kaks lisäobjektiivia... Lisäks kun salamakin kulkee laukussa varmuuten vuoks aina mukana, on kyseessä melko ahdas yhistelmä. Oon myös tosi arka kulettamaan kameraa ja sen tarvikkeita missään muussa laukussa, kun nimenomaan siinä kameralaukussa, joten silmäkään osin kamera ei oo ikinä mukana kun sitä tarvihtis :D

Tämmöstä tällä kertaa. Löytykö kuvista myös lukijoiden silmää miellyttäviä otoksia? Mukava ois kuulla myös teidän mielipiteitä :)

Sataset paukkuu! lenkkiä ja kuvailuja

Tänään paukku sataset meijän vedossa ja päästiin jo kymmenten puolelle. Jäljellä vedon raukeamiseen siis 99 päivää, jiiia!

Käytiin eilen Miljan kanssa taas heittämässä 5,5 kilometrin lenkki. Meillä on ollu yks semmonen vakio viiden kilometrin lenkki. Tällä kertaa kuitenki käytiin kiertämässä vähän erilainen lenkki kuin aikasemmin ollaan käyty. Samalla vähän kartotettiin sitä, että miten saatas siitä meijän vakkarilenkistä muokattua vähän pitempi lenkki ja keksittiinkin kohtuu helppo tapa vähän muokkailla lenkistä pituudeltaan 6-7 kilometrin mittanen.

Sen lisäks, että käytiin eilen Miljan kanssa lenkillä, lähettiin vielä illalla Paavon kanssa ottamaan kuvia. Mulla oli toiveissa käyä Neulamäen näköalatornista ottamassa kuvia Puijon tornista, mutta keliolosuhteet pisti aika pahasti vastaan... Tuuli otti aika ilosesti korkeeseen näköalatorniin eikä kovien ottamisesta näin ollen tullu mitään. Vaikka varusteena oli mukana jalusta, ei kuvanvakauksettomalla objektiivilla tee yhtään mitään umpipimeessä jos kamera pääsee yhtään heilumaan...

Kun Puijon tornista ei saatu kuvia otettua annettiin Helmin ja Vallun juosta hetken aikaa näköalatornin ympäristössä ympyrää ja purkaa enempiä virtoja. Vaikka koirat oli ollu aamulla Paavon kanssa koirapuistossa, tuntu ylimäärästä virtaa olevan silti vaikka muille jakaa ja koirat juoksikin useamman kerran vanhan mäkihyppytornin rappusia ylös ja alas. Hyvä vaan, että purkivat enimmät virrat :)

Reissulta en kuitenkaan halunnu ilman yhtään kuvaa poistua, joten lähettiin motarille ottamaan pitkällä valotusajalla otettavia kuvia. Saldo on enemmän ja vähemmän käyttö- ja esittelykelposta mutta jaan tänne muutaman otoksen :)

Kuvat saa klikkaamalla suuremmaks

Oliko räpsyt mistään kotosin? Sääli kun tuulilasi oli kuvaushetkellä keleistä johtuen ajoittain likanen niin osaan kuvista on jääny semmosia "tipluja" :(

Only with corgis

Päästiin viikonloppuna nauramaan ihan kunnolla kun annettiin Helmille ja Vallulle tyhjä limpparipullo tutkittavaks. On se käsittämätöntä miten paljon iloa voi noin yksinkertasesta asiasta saaha irti :D Sääli kun en videoo tajunnu ottaa, oli nimittäin kyllä ilo irti koirilla :)

Koirat juoks ympäri asuntoo tuo pullo vuorotellen molempien suussa ja yrittivätpä jopa vetääkin sitä.  Kyllä pienet asiat saa näköjään kahen pöljän corgin päät aivan sekaisin :)

Sen sijaan onneks videolle on päätyny Vallun innokas säheltäminen Ikean maton sisällä olleen putken kanssa. Video ei vaan harmi kyllä toimi toivotulla tavalla mutta idea varmasti tulee selville :D

Ystävänpäivä, sanoista tekoihin

Vietin ystävänpäivää yhessä parhaan ystäväni kanssa. Oltiin suunniteltu leipovamme mokkapaloja ja juovamme teetä ja parantavamme maailmaa puhumalla. Kaikki suunniteltu toteutettiin, mitä nyt mokkapaloista meinas tulla vaan kauhea sotku :D Tein nimittäin ite ekaa kertaa yläasteen kotitalouden tuntien jälkeen mokkapaloja ja voin kertoo, että olin aika ajoin melko hukassa...

Kuitenkin mokkapalat saatiin tehtyä enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä (maukkaita kyllä olivat). Siinä jossain vaiheessa mokkapaloja mussuttaessamme nousi puheeksi perinteinen ongelma. Ruoka maistuu liian hyvältä ja sen seurauksena perse leviää ku viimestä päivää. Se on jännä miten varmaan jokainen nainen, miksei mieskin, painii tämän ongelman kanssa aina jossain vaiheessa elämäänsä, mutta siitä on niin kamalan vaikee puhua kellekkään muulle. Me kuitenkin rikottiin rajoja ja alettiin puhua siitä, että pitäs yrittää saaha se ahterisa vähän useemmin ängyttyä niihen urheilutrikoisiin ja lähettyä lenkille ja lakattava treenaamasta hauista sillä jatkuvalla ruuan suuhun vienti liikkeellä...

Tästä innoittuneena kateltiin parin blogin ennen ja jälkeen laihdutuksen kuvia ja ruvettiin miettimään elämäntapamuutosta meijän ittemme kohalla. Tämän kaiken hulluttelun seurauksena päädyttiin lyömään parhaan kaverini poikaystävän kanssa vetoa, että jos pystytään olemaan kesäkuun puoleen väliin saakka juomatta, saadaan molemmat kaks hunttia käteen. Melko houkutteleva tarjous, kun vedonlyönti lopputuloksesta huolimatta päädy meijän "tappioon". Eli siis meillä ei oo mitään hävittävää.

Tämän haasteen vastaanottamisen ja yleisen elämäntaparemontin seurauksena blogin sisältö saattaa hieman muokkautua erilaiseen suuntaan. Kuitenkin blogin sisältö on jo elänytkin melko paljon sen kirjoittamisen aloittamisen jälkeen. Kun alkuun blogi sisälsi lähinnä huomioita Helmin kasvatusta ja kehityksestä, on se nykyään enemmän minun koko elämää kuvaava päiväkirja, jonne päivittelen kuulumisia silloin kun siltä tuntuu.

Tuon ystävänpäivänä kehkeytyneen haasteen lisäksi kerrotaanhan mitä Paavo sai minulta ystävänpäivälahjaksi. En tiedä onko tämä nyt niin tarpeellinen asia hankkia, mutta nytpähän ne on olemassa, nimittäin kalvosinnapit. Ne kun on sellainen asia, mitä tarvitsee kamalan harvoin, mutta silloin kun niitä tarvitsee, ei yleensä ole aikaa eikä mielenkiintoa lähteä niitä metsästämään. Tämän vuoksi tilasin Paavolle ajattomat napit :)

Semmonen oli meidän ystävänpäivä, päätettiin siirtyä sanoista tekoihin. Mitenkäs ruudun toisella puolen ystävänpäivää vietettiin? :)

Eläinlääkäri kuulumisia

Edellisessä postauksessa lupailinkin kertovani Helmin ja Vallun eläinlääkärikäynnistä, joten nyt on tiedossa postaus meijän lekurireissusta.

Paavo soitteli lääkäriaikaa alkuviikosta ja saikin sopivasti meijän aikatauluihin natsaavan ajan. Mää pääsen harjottelusta joka päivä neljältä, joten haluttiin saada lääkäriaika illaks, että määki pääsen mukaan. Kahen koiran (varsinkin noin torvelon ku meijän koirat :D) kanssa yksinään eläinlääkärissä käyminen kun ois varmasti melko mielenkiintosta. Saatiinkin torstaille aika varttia vaille viideks, joka sopi meille paremmin ku hyvin.

Paavo tuli hakemaan minut harjottelusta ja lähettiin käymään abc:llä kahvilla (pääsin taas haukkumaan noita huoltamokahveja...) ja siitä sitten suunnistettiin lekuriin. Jännitin jonkun verran sitä, miten paljon Vallu messuaa heti kun päästään lääkäriin kun on paljon uusia ihmisiä ja hajuja ja jos odotustilassa vielä kaiken muun hyvän lisäks ois ollu toisia eläimiä vastaanottoo oottamassa. Toisin kuitenkin kävi ja Vallu tervehti varsin maltillisesti eläinlääkäriä ja pieneläinhoitajaa. Toki pienet hurinat ja purinat piti heittää, mutta se vaan kuuluu Vallun tyyliin ilmoittaa olemassaolostaan ;)

Ensimmäisenä tutkimuspöydälle pääsi Helmi. Täytyy kyllä kehua, että tyttö seiso tosi nätisti pöydällä, vaikka pöytä pikkusen heiluikin. Hirveen pitkään Helmi ei malttanu seisoo, enkä sitä siltä sen enempää ruvennu vaatimaankaan, kyseessä kun ei mikään näyttely ollut ;) Kun eläinlääkäri pisti rokotuksen Helmin niskaan, ei tyttö huomannut yhtään mitään, katseli vaan tyytyväisenä ympärilleen. Rokotuksen jälkeen lääkäri tutki Helmin mahdollisen nivustyräepäilyn ja terveen paperit saatiin siltä osin :)

Seuraavana oli Vallun vuoro nousta tutkimuspöydälle. Nätisti Vallukin antoi lääkärin tutkia itseään. Poitsu rentoutukin sen verran pöydällä, että köllähti vaan kylelleen kun sitä rapsuttelin, mamman mussu <3 Rokotuksesta ei Vallukaan välittäny mitään, tyytyväisenä otti piikin vastaan kylkiasennossa. Vallun jalassa oli pieni kovettuma, jonka lääkäri katsoi ja totesi, ettei kyseessä ole todennäköisesti mikään muu kuin kovettuma tai joku syylän kaltainen pahkura, joka ei vaadi mitään toimenpiteitä :)

Lopuksi pyysin lääkäriä vielä kuuntelemaan molempien koirien keuhkot (mikäköhän päähänpinttymä tääki mulle on...) ja kummankaan keuhkoista ei mitään ylimääräistä kuulunut. Molemmat sai siis terveen paperit, Vallun kohalla lääkäri huomautti siitä, että massaa on päässy kertymään, joten nyt on dietillä sekä koira että omistaja ;)

Eläinlääkärin itsensä toiminta jätti hieman toivomisen varaa... Itse tykkään enemmän jutustelevista ja sekä koiran että omistajan huomioon ottavista eläinlääkäreistä. Kyseinen eläinlääkäri oli melko tuppisuu eikä mitenkään hirveän oma-aloitteisesti ja innokkaasti koiria halunnut ruveta tutkimaan ja ihmettelemään. Täytyykin seuraavan kerran kun kyseiselle eläinlääkärille mennään yrittää varata aika toiselle siellä työskentelevälle lekurille, joka ainakin Helmin kakkosrokotteen annon yhteydessä oli minun makuun :)

Jos viime postaus oli kuva painotteinen, niin tällä kertaa tuli kyllä ihan puhtaasti pelkkää tekstiä, pahoittelut siitä :)

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

 Kuten otsikkokin antaa olettaa, nyt on tiedossa läjä luontokuvia parilta viime kuukaudelta. Blogi on eläny viime aikoina melko pitkälti hiljaiseloa, pahoittelut. Tuntuu, ettei tunnit vuorokaudessa riitä kaikkeen, mitä haluaisi tehdä, joten jostain on pitänyt karsia... :(

Saa nähdä, oisko viikonloppuna niin hyviä kelejä, että viittis ottaa kameran mukaan ja lähtä järven jäälle taas ihmettelemään luontoo koirien ja Paavon kanssa. Nyt vaikka täälläpäin Suomee on ollu mukavia nollan tietämillä pyöriviä kelejä, on päivät ollu kumman harmaita eikä ulkoilu oo sen takia oikein nappaillu.

Lisäks nyt kun mulla alko viikko sitten maanantaina päiväkotiharjottelu, oon saanu viettää päivässä suunnilleen sen kaks tuntia lasten kanssa ulkoillen, joten kotiin päästyä sohvalla makaaminen on tuntunu ihan hyvältä idealta :D harjottelun alkaminen on myös luonnollisesti lisänny väsymystä jonkun verran, kun tapaan töissä päivittäin uusia ihmisiä ja koko ajan täytyy olla skarppina ja yrittää omaksua uusia asioita. Jospa tästä kuitenkin toipuisin pikapuoliin ja blogikin heräilis pikkuhiljaa taas henkiin ;)

Tänään kuitenkin reipastuttiin ja lähettiin koirien kanssa koira puistoon. Puistoon tuli myös meijän kaveri kahen oman koiransa kanssa, joten vilinää ja vilskettä riitti. Lisäks puistossa oli toki muitakin koiria, joitten kanssa meijän hurtat paini riemuissaan, corgimaiseen tyyliinsä ;)

Helmi ja Vallu on menossa torstaina käymään eläinlääkärissä. Kyseessä on onneks ihan rutiinikäynti, käydään hakemassa molemmille rokotteet ja tehhään samalla ihan normaalit terveystarkastukset. Helmihän ei meillä ollessaan oo kertaakaan eläinlääkärin palveluita käyttämään, jos ei mukaan lasketa just noita rokotuskäyntejä. Helmillä on kuitenkin olemassaan tapaturma- ja sairaskuluvakuutus varmuuden vuoks, mutta tosiaan onneks ei oo sitä jouduttu käyttämään :)

Vallukin on meillä ollessaan käyny lekurissa vaan yhen ainoon kerran, joten vähällä on Vallunkin kanssa päästy. Senkin ainoon kerran kun Vallua käytettiin, oli sillä kennelyskä, jonka myös Elli sairasti yhtäaikaa. Täytyy siis koputtaa puuta ja olla erittäin tyytyväinen siihen, että meijän koirat on ollu noin terveitä :)

Kirjottelen varmaankin perjantaina tai viimestään viikonlopun aikana enemmän koirien eläinlääkärikuulumisia. Saadaanpahan sitten lääkärinkin näkemykset koirien kunnoista, painoista sun muista hommeleista :)