Neuvolakuulumiset 22.1.2019

Minulla oli äitiysneuvolakäynti kun viikkoja oli kasassa 24+2. Käynnille pääsin yksin Mötkiksen jäädessä kotiin Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Tuosta yksinään käynnille pääsemisestä ei sinällään juuri valitettavasti hyötyä ollut. Olin ajatellut olevan parempi mennä käynnille yksin, sillä halusin puhua terkkarin kanssa mieltä painavista huolista, mutta ilman sen suurempaa vastakaikua jäin.

Suurimpana huolenaiheena on ollut minun jaksaminen selkäni ollessa todella, todella, todella kipeä. Kerroin terkkarille tästä kerraten samalla olleeni Mötkistä odottaessa näillä viikoilla jo melkein kuukauden sairaslomalla selän ja harkkasupistusten takia. Pohdin ääneen, mitä nyt tapahtuisi jos, ja kun, olen sairaslomakunnossa. Vastaukseksi sain voivottelua. Mitäh?! Juuri mitään muuta en kyllä meidän terkkarilta osannutkaan odottaa, hän kun ei ole mitään Florence Nightingale- ainesta.

Kuitenkin vähän jotain enemmän oisin toivonut. Toki tiedän itse ammattini puolesta, että voisimme saada Mötkikselle päivähoitapaikan järjestymään mahdollisesti nopeallakin aikataululla vointiini vedoten, tai että voisimme muutenkin hänelle hoitopaikkaa hakea. Ei kuitenkaan terkkarilla ilmeisesti käynyt pienessäkään mielessä, että tällaisesta voisi keskustella ja hän työnsä puolesta puoltaa paikan saamista, ehei, mitä sitä suotta. Tottakai häneltä sen puoltavan lausunnon tulen vaatimaan, jos selän tilanne jatkuu näin kipeänä, mutta olisin odottanut häneltä kuitenkin vähän enemmän.

Nyt olenkin pyrkinyt saamaan tuota selkää kuntoon hieronnalla sekä kehonhuollolla ja venyttelyllä. Pieniä elpymisen merkkejä on ehken havaittavissa ja toivon, että tässä raskaudessa selän tilanne etenee samalla tavalla, kuin Mötkistä odottaessa. Silloinkin toinen kolmannes oli fyysisesti se vaikein, kun taas viimeisen kolmanneksen aikana olotila alkoi hellittää. Lisäksi hankittiin esimerkiksi kodariin keittiöjakkara, jolle Mötkis voi itse kiivetä käsien ja kasvojen pesulle ja josta hänet on lyhyempi matka nostaa pyllyn pesulle, kuin ihan lattialta.

Harmittaa vain, ettei terkkarilta herunut mitään pienintäkään vinkkiä siihen, mitä voisi tehdä tai minne kannattaisi olla yhteydessä. Seuraavalla Kysin käynnillä kolmen viikon päästä pitää puhua tuosta selän kunnosta ja kysellä sieltä puolelta, olisiko jotain vinkkejä, miten asiaa lähestyä. Myös äitiysfyssarilla tai vyöhyketerapeutilla käyntiä olen harkinnut ja se onkin seuraavana to do listalla, jos ei kotikonstit ala toimia.

Neuvolakäyntiin palatakseni kaikki oli kunnossa. Painoa oli tullut edellisen neuvolan jälkeen alle kilo eikä siitä keskusteltu sen enempää. Verenpaine oli melko matala, 103/72, mikä osaltaan selittää ajoittain vaivaavaa huimausta. Tällä käynnilllä mitattiin ensimmäisen kerran kohdunpohjan korkeus, eli sf-mitta. Se oli 24cm asettuen yläkäyrälle. Tästä terkkari totesi, että on täysin normaalia, että ensimmäinen mittaustulos on yläkäyrällä ja katsottiin vertailun vuoksi myös Mötkiksen aikaiset käyrät. Silloinkin sf-mitta lähti liikkeelle yläkäyrältä laskeutuen keskikäyrälle ja loppua kohti se palasi jälleen yläkäyrälle. Nyt tottakai lähtöpaino ja toinen raskauskin vaikuttaa tuohon sf-mittaan. Hemoglobiinia ei tällä kerralla mitattu sen oltua hyvä edellisellä käynnillä. Sydänäänet kuunneltiin ja terkkari totesi keskisykkeen olevan noin 150 ja sen puolesta kaiken olevan kunnossa.

Käynnillä sain lisäksi Kelaa varten raskaustodistuksen ja kerrattiin nopeasti kuinka vanhempain vapaat ynnä muut menevät. Näpyttelinkin heti samana iltana hakemukset ja jo seuraavana päivänä oli päätökset tehtynä. Kela kyllä yllätti tässä melkoisesti. Nyt vaan siis odotellaan Kelan asioiden puolesta äitiysloman alkua 4.4.2019. Sinällään aika ihana päästä hieman taloudellisesti väljempään tilanteeseen kun äitiyspäiväraha alkaa. Onhan se huimasti parempi, kuin kotihoidon tuki.

Kirpun rakenneultra

Vuoden 2018 viimeinen päivä oli meillä erittäin odotettu päivä. Ei niinkään vuoden vaihtumisen takia, vaan Kirpun rakenneultra oli silloin. Tuolloin viikkoja oli kasassa 21+1 ja tuntuikin hieman kärvistelyltä odottaa noin pitkälle ultraa.

Käynnin ajaksi vein Mötkiksen hoitoon minun tätini luokse, josta sitten Paavo tuli minut poimimaan ja jatkettiin matkaa KYSille. Oltiin odotusaulassa perinteisesti noin 15 minuuttia ennen varattua aikaa ja oltiinkin varauduttu odottelemaan hyvän aikaa. Toisin kävi ja meidät kutsuttiin käynnille 10 minuuttia etuajassa. Vastassa oli sama lääkäri, joka Mötkiksen rakenneultrassa kävi varmistamassa kasvojen profiilia. Samainen lääkäri myös esiintyy KYSin synnytysvalmennusvideoilla.

Heti alkuun lääkäri kyseli kuulumisia ja vointeja sekä käytössä olevat lääkitykset käytiin myös läpi. Kerroin tuntevani liikkeitä päivittäin ja voinnin olevan hyvä, ei mitään ihmeempiä mainittavia. Sen jälkeen siirryttiinkin keskustelemaan mieltäni kalvaneesta pelosta, että mitä jos diagnoosi osittaisesta rypäleraskaudesta olisikin totta. Lääkäri totesi hyvin varmaan ja vakuuttavaan sävyyn, että hän on hyvin vahvasti sitä mieltä, ettei hän usko kyseessä olevan osittaisen rypäleraskauden. Todennäköisin syin raskaus olisi tuolloin mennyt kesken tai selkeästi poikkeavia löydöksiä olisi myös myöhemmissä ultrissa tehty. Hän totesi, että olemme valitettavasti olleet peloissamme aivan turhaan. Pidettiin kuitenkin vielä kiinni siitä, että synnytyksen jälkeen istukka lähtee patologille.

Kerroin lääkärille äitini kohdunkaulansyövästä ja siitä, kuinka kaikki tämän aihealueen ongelmat herättävät itselläni pelon pahimmasta. Lääkäri kysyi, minkä ikäinen äitini oli sairastuessaan ja onko hän yhä elossa. Kerroin hänen olleen 30-vuotias ja elävän yhä. Kuullessaan äitini sairastumisiän lääkäri päivitteli ääneen nuorta ikää ja vastasi ymmärtävänsä pelkojani täysin. Tämän jälkeen keskusteltiin vielä hetki HPV-rokotteesta, jonka olemmekin Paavon kanssa yläasteiässä saaneet kunnes aloitettiin ultraaminen.

Heti alkuun perinteisesti lääkäri tarkasti sykkeen ja se näkyikin heti selkeästi. Hän kertoi missä kohdin Kirpun pää on ja alkoi sen jälkeen aivoista liikkeelle lähtien käydä Kirppua läpi. Sydämen kohdalla lääkäri pysähtyi. Kirppu ei ollut optimaalisessa asennossa, joten sydämen rakenteita ei saatu heti katsottua, vaan lääkäri siirtyi ultraamaan muuten. Kerrottiin haluavamme kuulla sukupuolen, mikäli se selviää ja lääkäri jatkoi ultrausta pian kertoen meille sukupuolen. Sekä minun, että Paavon sydämet heitti volttia sukupuolen kuultuamme. Muutaman kerran lääkäri näytti Kirpun kasvoista 4D-kuvaakin.

Aina välillä lääkäri palasi tarkastelemaan sydäntä. Välillä hän pysähtyi katselemaan sydäntä pitkäksikin aikaa ultrauslaitteeseen nojaillen mitään sanomaton ilme kasvoillaan. Tuolloin oma pumppuni otti ylimääräisiä kierroksia. Lääkärin ilmeestä eikä ultrakuvasta voinut päätellä mitään. Tässä vaiheessa kätilö tuli viereisestä huoneesta, esitteli itsensä ja alkoi käydä läpi tarkistuslistaa lääkärin kanssa. Tarkistuslistan kaikki muut kohdat oli nähty, paitsi sydämen rakenteet.

Tässä vaiheessa tosissaan alkoi kurkkua kuristaa ja puristin Paavon kättä lujempaa. Ei helvetti jos sydämessä onkin jotain vikaa. Onko lapsellamme sittenkin jotain kehityspoikkeamia vaikka sikiöseulannat antoivat äärettömän hyvät tulokset. Onko kyseessä Downin syndrooma vai joku muu. Näin villisti kerkesi mieli lähteä laukkaamaan. Käännyin lääkärin pyynnöstä kyljelleni ja yritettiin vaikuttaa Kirpun asentoon. Kun ultrausta jatkettiin lääkäri palasi samantien sydämen pariin. Hän nojaili jälleen ultrauslaitteeseen, yhtä ilmeettömänä kuin aiemmin.

Kohta Kirppu kääntyikin hieman parempaan asentoon ja lääkäri pääsi tarkastelemaan sydäntä. Hän mainitsi jotain isoista ristikkäisistä suonista ja sydämen läpistä kätilön ruksiessa ne koneelle. Sitten hän huokaisi helpotuksesta: huh, on sydämenkin osalta kaikki täysin kunnossa. Lopuksi lääkäri näytti vielä sekä kasvojen profiilia, että 4D-kuvaa kasvoista todeten Kirpun söpöksi nykerönenäksi, aivan kuten isoveljensäkin.

























Sain luvan nousta ylös ja lääkäri tulosteli loputkin ultrakuvat muistoksi. Lääkäri saneli käynnin meidän vielä huoneessa ollessa kerraten käynnin asiat ja sen jälkeen hän toivotti hyvää uutta vuotta. Siirryttiin viereiseen kätilön huoneeseen vielä varaamaan seuraava kontrolli raskausviikolle 28 aikaisempien keskenmenojen takia.

Kotiin lähdettiin siis hyvillä mielin. Osittaisen rypäleraskauden osalta voitiin olla huoletta ja Kirpulla oli kaikki hyvin. Sovittiin yhdessä Paavon kanssa, että sukupuoli kerrotaan kyllä lähipiirille, mutta esimerkiksi somessa ei sitä tulla paljastamaan. Näin ollen myöskään blogin puolelle ei Kirpun sukupuoli tule selviämään ennen hänen syntymäänsä.

Muutaman unisex-henkisen vaatteen kerkesinkin Kirpulle alennusmyynneistä bongailla jo ennen rakenneultraa ja vaatevarantoja täydennetään sitä mukaa, kun kerkeän käydä läpi Mötkiksen vanhoja vaatteita. Osan Mötkiksen pienistä vaatteista kerkesin myydä hänen ollessaan hyvin pieni siinä ajatuksessa, ettei meille toista lasta tule. Sinällään nyt vähän harmittaa, että osa vaatteista on jo myyty, mutta onneksi varsinkin ihan pikkuvauvakoista suurin osa meni Mötkiksen kummin nuorimmaiselle ja sieltä meille takaisin kotiutuivat.

Raskauspäiväkirja vol 2: toinen kolmannes

13. raskausviikko 28.10.-3.11.2018

Kuluneen viikon aikana aloin tuntea pieniä hipaisuja vatsassa, jotka pikkuhiljaa alkoivat voimistua. Vointi oli hyvä ja jaksavainen ja pikkuhiljaa pääsin palailemaan taas liikunnankin pariin.

14. raskausviikko 4.11.-10.11.2018

Viikon aikana Paavo näki ensimmäisen kerran liikkeitä vatsan läpi ja tunsi niitä myös.

15. raskausviikko 11.11.-17.11.2018

Meidän isänpäivä lähti hieman toivottua vauhdikkaammin käyntiin, kun heräsin aikaisin aamulla vessahätään. Olin herännyt useamman kerran yön aikana käymään pissillä, mutten kuitenkaan vielä siinä vaiheessa ollut osannut ajatella jotain outoa olevan tekeillä. Kuitenkin aamulla herätessäni ja vessassa käydessäni huomasin, ettei rakko tyhjeni täysin ja virtsaaminen kirvelee hieman. Ajattelin, että hienoa, VTI. Menin kuitenkin vielä takaisin sänkyyn köllimään vain todetakseni hetken päästä, että pakko lähteä uudestaan vessaan.

Tuolla käynnillä laitoin valot päälle ja pöntöltä noustessani näky veti tunnelman kaikkea muuta kuin juhlavaksi. Virtsa oli veristä. Odottelin hetken, että Mötkis heräisi syömään ja pienen hetken kuluttua hän heräsikin. Annoin hänelle rintaa ja kun varmistuin Mötkiksen painuneen takaisin unille, hiippailin pois makkarista poikien jäädessä tuhisemaan vierekkäin.

Yritin soittaa äidilleni ja isälleni, sillä Paavolla oli päivystysviikko, enkä siltä osin voinut jättää poikia kahdelleen kotiin, vaan oli pakko saada joku tulemaan meille varmistukseksi, jos Paavo joutuisikin töihin. En saanut vanhempiani kiinni, joten aloin laitella aamupalaa ja soittelin Kysin päivystykseen. Kuten arvelinkin, käsky tulla näytille kävi. Siinä aikani tuskailin ja mietin, että miten saan vanhempani melkein 15 kilometrin päässä hereille, en ainakaan huutamalla. Sitten suuri lamppu syttyi, ja muistin, että minulla on heidän naapurinsa numero. Laitoin naapurille viestin, että jos on kotona, voisiko käydä herättämässä vanhempani. Pian naapuri vastasikin, että joo hän käy, mukavaa isänpäivää. Kiittelin ja toivotin heille myös mukavaa isänpäivää.

Pian äitini soitteli takaisin, että mikä hätänä. Selitin tilanteen ja pyysin heitä tulemaan meille mahdollisimman pian. Vanhempani lähtivätkin tulemaan ja minä jatkoin aamupalan valmistelua. Söin siinä vielä aamupalan itse, ennen kuin Paavo ja Mötkis heräsi. Kun pojat nousivat sanoin Paavolle, että ei nyt saa saada mitään paskahalvausta, mutta minun pissa on veristä ja minun täytyy lähtä näytille Kysille. Varmistukseksi kuuntelimme vielä sydänäänet kotona ennen lähtöäni ja sitten suunta kohti Kysiä yhdessä isäni kanssa Paavon ja minun äitini jäädessä meille Mötkiksen kanssa.

Kysillä homma eteni tyypillisen verkkaisesti. Ensin ilmoittaudutaan päivystykseen ja odotetaan pääsyä hoidon tarpeen arviointiin. Sitten odotetaan pääsyä lääkärille, jonka jälkeen odotetaan pääsyä hoitajalle, joka ottaisi verikokeet ja vastaanottaisi virtsanäytteen. Sitten odotetaan tunti, että labrojen tulokset valmistuu ja siihen vielä hetki päälle, että lääkäri kerkeää ne katsoa ja ottaa taas vastaan. Kokonaisuudessaan tuo reissu ei kuitenkaan onneksi kestänyt kuin kolme tuntia, mutta oli siinäkin tarpeeksi. Tuon tunnin odottelun aikana käytiin viereisellä huoltsikalla kahvilla ja välipalalla, sillä Kysin kahviot aukeavat sunnuntaisin vasta klo 11.

Diagnoosiksi sain akuutin virtsarakon tulehduksen virtsanäytteessä olleen infektion kuvan vuoksi. CRP oli hieman koholla, mutta se voi liittyä itsessään pelkästään raskauteen. Pientä lämpöilyä minulla kuitenkin myös oli. Sain antibioottikuurin ja ohjeet tiedustella bakteeriviljelyn tuloksia muutaman päivän päästä omalta terveysasemalta. Lisäksi noin viikon kuluttua kuurin päättymisestä olisi hyvä käydä antamassa kontrollivirtsanäyte, jotta varmistuu taudin olevan varmasti ohi. Näillä ohjein lähdettiin apteekin kautta kotiin ja isänpäivän viettoon.

Isänpäivä iltana käytiin vielä minun vanhempien luona päivällisellä ja touhusteltiin yhdessä perheen kesken Paavon päivystyksen puitteissa. Olo alkoi helpottaa nopeasti kuurin aloituksen jälkeen ja jo muutaman tunnin päästä ensimmäisen tabletin ottamisesta virtsan väri normalisoitui.

Parin päivän päästä soittelinkin terveysasemalle ja kyselin bakteeriviljelyn tuloksia. Hieman hämmästyneenä kuuntelin, kun hoitaja kertoi viljelyn olevan negatiivinen. Kerroin virtsan olleen veristäkin, josta hoitajakin hieman hämmentyi. Hän kuitenkin tarkasti tulokset vielä uudelleen todeten, ettei viljelyssä kyllä mitään ole, mutta ohjasi kuitenkin käymään antamassa kontrollinäyte vielä viikon kuluttua kuurin päättymisestä.

Samaisella viikolla kävin vielä sokerirasituksessa viikoilla 14+5. Paavo oli kotona Mötkiksen kanssa sen aikaa, että sain labroissa käytyä ja lähti vasta minun kotiuduttua töihin. Muutaman tunnin päästä kotiutumisesta soittelin neuvolan soittoajan puitteissa labrojen tuloksista kuullen iloisia uutisia. Kaikki arvot olivat alle raja-arvojen, joten raskausdiabetesta ei ainakaan tässä vaiheessa diagnosoitu. Paastoarvo oli hieman koholla, mutta kuitenkin alle raja-arvon, joten yöpaaston pituuteen ja iltapalan laatuun terkkari suositteli kiinnittämään huomiota. Muuten mennään näillä mitä nyt on. Seuraava rasitus toteutetaan joskus puolivälin jälkeen ja siitä kuulen tarkemmin seuraavassa neuvolassa.

16. raskausviikko 18.11.-24.11.2018

Käytiin neuvolakäynnillä yhdessä koko perhe Paavon ollessa lomalla viikoilla 15+3. Käytiin läpi kuulumisia ja vointia sekä Paavo otti influenssarokotuksen. Mittauksien osalta kaikki oli kunnossa, painoa oli raskauden alusta tullut pari, kolme kiloa. Enemmän siis kun Mötkiksen raskaudesta tähän mennessä, mutta toki elämäntilanne on kokonaisuudessaan täysin erilainen. Verenpaine ole hyvä, 118/77. Hemoglobiini oli edellisestä mittauskerrasta laskenut 20 yksikköä ollen nyt 124. Kuitenkaan mitään tarvetta rautalisän aloitukselle terkkari ei nähnyt. Täytyy seuraavassa neuvolassa taas mittauttaa hemppari ja miettiä olisiko kuitenkin hyvä lisää aloittaa. Mittausten lisäksi kuunneltiin Kirpun sydänääniä ja Mötkiskin pääsi ensimmäisen kerran kuulemaan pikkusisaruksensa sydänäänet.

17. raskausviikko 25.11.-1.12.2018

16+3 minulle oli varattuna seuraava kontrolliaika Kysille ja käynnille menin yhdessä äitini kanssa. Käynnillä oli vastassa Mötkiksen niskaturvotusultrassa minua itkettämään onnistunut lääkäri ja odotukset käynnin suhteen romahtivat kyllä melkoisesti. Olin käyntiä varatessa kysellyt kelle lääkärille se on ja silloin oli tietona, että lääkärinä olisi sama mukava ja asiantunteva lääkäri, kuin Mötkiksen viimeisessä ultrassa ja synnytyksessä. Noh, toisin kävi.

Lääkäri oli kuitenkin yllättävän asiallinen ja syy tähän selvisikin myöhemmin. Lisäksi hänellä oli opiskelija mukana, jonka läsnäoloon tietenkin annoin suostumuksen. Lääkäri kyseli kuulumiset ja voinnin eikä niissä mitään ihmeempää ollut. Kerroin isänpäivänä olleessa VTI-epäilystä ja lääkäri tarkisti muutama päivä sitten antamani virtsanäytteen tulokset koneelta, todeten niiden olevan puhtaat. Edelleen siis hieman mysteeriksi jäi, että mistä virtsan verisyys aiheutui. 

Seuraavana siirryttiin ultraamaan. Lääkäri tarkasteli sikiön varhaisten rakenteiden osalta todeten kaiken, mikä on näkyvissä olevna kunnossa. Kirppu oli koko ajan selkä anturiin päin, joten kädet ja vatsanpeitteet jäivät näkemättä. Myöskään sydäntä lääkäri ei saanut tarkemmin tarkasteltua. Sikiön tarkastelun jälkeen alettiin tarkastelemaan tarkemmin kohtua ja lähinnä istukkaa. Istukka onkin etuseinämässä ja napanuora kiinnittyy keskelle sitä. Istukan ylä- ja alareunoilla on kuitenkin kalvojen sisällä tyhjiä kohtia, joita lääkäri nimitti laguunoiksi. Verenkiertoa niissä ei näyttänyt olevan.

Näkymä oli lääkärin mukaan kuitenkin melko tavallinen eikä mitään syytä huoleen olisi. Jatkona olisi seuraavana rakenneultraääni, jonka jälkeen päätettäisiin loppuraskauden osalta seurannan tarve. Kuten jo ensimmäisessä ultrassa lääkärin kanssa puhuttiin, istukka tulisi lähtemään synnytyksen jälkeen patologille tarkasteltavaksi. Tässä vaiheessa siis kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, eikä mitään huolta sikiön osalta ole. Painoarvioksi Kirpulle saatiin 151 grammaa.

18. raskausviikko 2.12.-8.12.2018

Liitoskivut alkoivat nostaa päätään ja vaivata lähes päivittäin. Kuitenkin ne pysyivät vielä siedettävinä, mutta osittain fyysinen rasitus sekä kelien liukkaus niitä ärryttivät entisestään.

17+2, masukin alkoi tosissaan jo ilmestyä

19. raskausviikko 9.12.-15.12.2018

Liitoskivut jatkuivat ja olivat välillä jo melko voimakkaitakin. Ei kuitenkaan ihan vielä mitään lamauttavia, mutta sen verran kovia, että välillä joutui tahtia ihan tosissaan hidastamaan.

20. raskausviikko 16.12.-22.12.2018

19+1 minulla oli neuvolakäynti. Käytiin läpi kuulumiset ja edellinen Kysin käynti. Mitään ihmeempää kantaa terkkari ei Kysin käyntiin ottanut, totesi vaan, että hänellekin nuo laguunat olivat täysin vieraita. Kerroin vaivanneista liitoskivuista ja väsymyksestä, sekä esitin toiveen hemoglobiinin mittaamisen. Mittailtiin paino, verenpaineet ja se hemppari. Painoa oli tullut kilo kuukauden takaiseen neuvolaan nähden, joten ihan maltillisissa lukemissa edelleen pysytään. Verenpainekin oli hyvä 116/81 ja hemoglobiinistakaan ei selitystä väsymykselle löytynyt. Se oli 135 ja noussut edellisestä käynnistä yli kymmenen yksikköä. Lisäksi kuunneltiin vauvan sykkeet, varailtiin seuraava neuvola ja sain kotiin voimavarakyselyt täytettäväksi. Seuraava käynti neuvolassa olisikin se niin sanottu KELA-käynti, jolla saa raskaustodistuksen ja pääsee hakemaan KELAsta äitiysavustuksen, äitiyspäivärahan sekä lapsilisän.

22.12. viikkoja ollessa kasassa 19+6 julkaistiin raskausuutinen somessa ja saatiin melko monelta kuulla heidän aavistelleenkin jotain tällaista olevan meneillään. Sinällään raskauden julkistamisesta lähtien on ollut tietyllä tavalla helpompi olla, kun ei tarvitse enää miettiä, että kuka tietää ja kuka ei, vaan automaattisesti voi kaikille kertoa odotuksesta.

Tästä eteenpäin raskauskuulumisia julkaisen sitä mukaan,

kun on kerrottavaa ja aikaa kirjoittaa.

Rakenneultran kuulumiset ovatkin seuraavana tiedossa

ultran häämöttäessä jo parin päivän päässä.

Raskauspäiväkirja vol 2: ensimmäinen kolmannes

5. raskausviikko 2.9.-8.9.2018

3.9.2018 tein positiivisen raskaustestin. Testin tulos oli hyvin hailakka, mutta niin oli myös Mötkiksestä tehty ensimmäinen positiivinen testi. Samana päivänä soittelin terkkarille ja varattiin neuvola-aikoja. Varattiin myös ultra raskauden keston määritystä varten, sillä kiertoni ei ollut tässä vaiheessa vielä kovinkaan säännöllinen. Terkkari varasi pyynnöstäni tulevalle perjantaille konsultaatioajan neuvolalääkärille koskien mahdollisia tukilääkityksiä tässäkin raskaudessa. Edellisessä raskaudessa käytössä olivat Folvite, Disperin ja Lugesteron enkä oikein tiennyt, olisiko niitä hyvä tässäkin raskaudessa käyttää.

Koko viikon olo oli aikalailla epätodellinen ja hämmentynyt. Oltiin äärettömän onnellisia, sillä raskaus sai alkunsa hyvin pian, kun toiselle lapselle lupa tulla annettiin. Plussasinkin siis jo heti ensimmäisen epäsäännöllisen kierron jälkeen. Toisaalta kuitenkin myös jännitti mitä tapahtuisi, jos kaikki ei menisikään hyvin. Nyt onneksi olisi Mötkis pitämässä minua liikkeellä ja siten myös toisi päiviin tekemistä. Nyt en myöskään ehdi analysoida ja pohtia kaikkia olojani ihan niin puhki, kuin edellisessä raskaudessa ja aika varmasti tulee kulumaan paljon nopeammin.

En malttanut odottaa perjantaihin asti neuvolääkärin ajatusta tukilääkityksistä, joten soittelin itse Kysin lapsettomuuspolille ja selvittelin asiaa. Tässä raskaudessa tultaisiin käyttämään samoja tukilääkityksiä, kuin Mötkiksen raskaudessa. Tulisin myös olemaan taas Kysin seurannassa, joten seuraava ultra varattiinkin Kysille.

6. raskausviikko 9.9.-15.9.2018

Huono olo ja väsymys vaivasivat pitkin viikkoa. Viikon lopulla kainaloihin ilmestyivät kosketusarat pallerot tissien herätessä uuteen raskauteen. Mötkiksen synnyttyähän minulla nousi nuo samanlaiset kipeät pallerot kainaloihin maidonnousun yhteydessä, joten osasin tämän oireet yhdistää heti maidontuotantoon.

Oikeastaan plussaamisesta asti olin nukkunut äärettömän huonosti, joten soittelin neuvolaan ja kyselin soittoaikaa neuvolalääkärille, jotta voitaisiin miettiä jotain lääkkeellistä apua unettomuuteen. Soittoajan sain parin päivän päähän ja tuolloin vastaukseksi sain, että tähän asti satunnaisesti käyttämäni Mirtazapin ei sovi käytettäväksi raskauden aikana, vaan käyttöön otettaisiin Opamox satunnaisesti. Opamoxia voisi käyttää vain satunnaisesti sen ollessa bentsodiatsepaami, eli vahvasti koukuttava, ja väärinkäytetty, lääke. Tähän vastaukseen tyydyin ja päätin käyttää Opamoxia vain äärimmäisessä tilanteessa.

7. raskausviikko 16.9.-22.9.2018

Väsymys ja pahoinvointi painoi edelleen. Ensimmäiset oksennukset oksensin tällä viikolla ja olotila oli väsymyksen kanssa aivan järkyttävä. Lauantaihin mennessä oltiin päästy siihen tilanteeseen, että päätin nyt olevan aika ottaa Opamoxia nukkumaan mennessä. Kohtuullisen yön sen turvin nukuinkin ja seuraavana päivänä olo oli helpompi.

8. raskausviikko 23.9.-29.9.2018

Tuo yksi Opamoxilla nukuttu yö lähes kolmen viikon unettomuuden jälkeenhän, kuten arvata saattaa, ei riittänyt mihinkään. Jäätävä väsymys ja kuvotus ja pahoinvointi painoi päälle kuin olisi seinä vastassa ja keskiviikkoon mennessä saavutettiin niin sanotusti pohja. Aamulla Paavon tehdessä lähtöä töihin herättiin Mötkiksen kanssa ja jätin Mötkiksen Paavolle mennessäni itse vessaan. Paavo kysyi minulta, sainko nukuttua edellisenä yönä. Pudistelin päätäni ja kyyneleet alkoivat valua. Paavo kysyi, että mikä on hätänä. Tähän vastasin tämän raskauden kamalimman lauseen. Menisipä tämä kesken, saisin edes nukkua. Niin. Näin toimii väsynyt mieli. Tekee tepposet ja heittää kupin täysin nurin. Paavo lähti töihin surullisena ja huolissaan. Minä jäin keräilemään itseäni. Samana päivänä oli Mötkiksen 1-vuotiskuvaus, jossa en halunnut näyttää ihan niin tuskaiselta, kuin olin.

Vähän ajan päästä soitteli äitini ja kysyi vointiani. Noh, itkuksihan se meni. Sain kuitenkin kerrottua aikovani soittaa Teratologiseen tietopalveluun, kunhan se aukeaa. Tuota aikeamista sitten odotettiinkin kuin kuuta nousevaa ja kun viimein pääsin soittamaan oli helpotus aivan valtava. Tietopalvelun työntekijä kysyi heti, miksen muka voisi käyttää Mirtazapinia, se sopii käytettäväksi raskauden aikana siinä, missä Opamoxkin. Lisäksi Mirtazapinia käytettäessä vältettäisiin bentsojen käyttö ja mahdollinen riippuvuus niihin.

Tässä kohtaa kirosin mielessäni, ja lujaa. Vittu. Vitun neuvolalääkäri. Saatana. Hänen kanssa puhuessaan minulle jäi päällimmäiseksi ajatukseksi, että raskauden aikaisen unettomuuden hoitaminen on haastavaa, koska normaalisti käytetyt lääkkeet eivät ole vaihtoehto. Niinpä niin. Ei tainnut olla kyseisen lääkärin lääketietämys ihan tätä päivää. Onneksi päädyin varmistamaan tuon asian ja Teratologisesta tietopalvelusta sain suoralta kädeltä vastauksen.

Kyseinen päivä taittuikin paljon kivuttomammin kuin aikaisemmat. Tiesin, että illalla voisin ottaa nukahtamislääkkeen ja nukkuisin tulevana yönä. Pystyin taas hengittämään. Lisäksi minusta tuntui, että pahoinvointi helpottui heti huomattavasti saadessani tietää, että ensi yöstä eteenpäin minä taas nukun. Tämä menee ohi, palaan ennalleni.

Seuraavalle päivälle minulla oli varattuna aika Ensikotiyhdistyksen työntekijälle. Aika varattiin samalla viikolla, kun plussasin sillä ajatuksella, että halusin päästä purkamaan hieman ajatuksiani uudesta raskaudesta ja siitä, mitä pelkojakin se minussa herätti. Käynti kuitenkin keskittyi melko pitkästi vallitsevan tilanteen purkamiseen. Käytiin läpi unettomuuttani ja jaksamista, tarvittaisiinko mahdollisesti jotain apua ja tukea arkeen. Mikä olisi tällä hetkellä meidän perheelle paras. Työntekijä ehdottikin heidän kauttaa saatavan vapaaehtoistyöntekijän ottamista avuksi. Vapaaehtoistyöntekijä voisi käydä ulkoilemassa Mötkisken kanssa sillä aikaa, kun itse lepäisin, hoitaisin kotia tai kävisin lenkillä. Tekisin sillä aikaa sitä, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Jäin miettimään tätä vaihtoehtoa ja lupasin ilmoittaa päätöksestäni mahdollisimman pian.

27.9. minulla oli tämän raskauden ensimmäinen ultra Kysillä. Viikkoja oli tuolloin kasassa 7+4, joten siltä osin hyvillä mielin menin ultraan: jos syke olisi näkyäkseen, se näkyisi jo varmasti tässä vaiheessa. Paavo ei ollut vielä tässä vaiheessa kertonut töihin raskaudesta, joten hän ei päässyt mukaani käynnille. Tehtiinkin sellaiset järjestelyt, että hain äitini töistään olemaan Mötkiksen kanssa ja isäni, joka on rakennuspuolen töissä Kysillä, tuli mukaani ultraan. Sinällään hyvä, etten ollut käynnillä yksin.

Käynnin alussa lääkäri kyseli perinteiset viimeiset kuukautiset, onko ollut vuotoja, minkälaisia oireita ja niin pois päin. Sitten käytiinkin läpi jo aloitetut lääkitykset ja päästiin viimein siirtymään siihen kaikkein jännittävimpään vaiheeseen, eli ultraamiseen. Ultraus tehtiin alakautta ja hyvin pian näytölle piirtyikin pieni papunen, Kirpuksi myöhemmin nimetty, jonka sydän löi vimmatusti. Kirppu vastasi viikkoja 7+0 eli muutaman päivän pienempää, kuin kuukautisista laskettuna. Tuossa vaiheessa oma sydämeni heitti volttia: meitä olisi ensi kesänä neljä.

Pitkään en kuitenkaan ehtinyt iloita ennen kuin lääkäri pudotti minut maan pinnalle. Hän onnitteli ensin hieman laimeasti elävästä pienestä ja siirtyi sitten näyttämään kohdusta aluetta, joka sai hänet kovin mietteliääksi. Kohdussa näkyi alkion vierellä lumisademaisema. Osittainen rypäleraskaus. Alkiolla oma erillinen istukka, mutta myös tuon lumisademaiseman muodostamaa rypälemäistä kudosta kohdussa näkyi. Näin sen ominkin silmin ja näky oli erilainen kuin koskaan aikaisemmin näin pienillä viikoilla ultrassa.

Sain nousta tutkimuspöydältä ja alettiin käydä lääkärin kanssa asiaa läpi. Isäni oli kalpea kuin lakana. Itse yritin olla reipas vielä tässä vaiheessa. Rypäleraskauden riskinä on pahimmillaan istukkasyöväksi kehittyvä tila, jota hoidetaan sytostaattihoidoilla. Mikäli sytostaatit eivät tepsisi, ainut hoitokeino olisi kohdun poisto. Vittu. Tässä kohtaa minulla oikeastaa sumeni ja humisi vain korvissa. Vittu, en minä voi kuolla. Minulla on pieni lapsi. En myöskään voi sanoa kohdulleni heihei, haluanhan lisää lapsia. Lääkäri näki parhaaksi tässä vaiheessa, että varataan kontrolliultra viikon päähän ja otetaan hCG-labrat heti tänään, jotta ollaan viisaampia. Lääkäri lupasi soittaa, mikäli hCG olisi poikkeavan korkea, kuten rypäleraskaudelle olisi tyypillistä. Raskauteen hän toivotti suhtautumaan varovaisen toiveikkaasti, mitä ikinä se tarkoittaisikaan.

Poistuttiin huoneesta ja oltiin molemmat isäni kanssa aivan pihalla. Ei mitään helvetin tolkkua. Löydettiin äitini käytävältä työntelemästä Mötkistä rattaissa ja lähdettiin suuntaamaan labraan. Matkalla kerrottiin mitä oltiin juuri kuultu. Labraan pääsyä odottaessani soitin Paavolle. Tässä kohdassa hanat aukesivat ja itku tuli vuolaana. Mitä helvettiä meille on taas tapahtumassa. Eikö meitä oltu koeteltu jo riittävästi lapsettomuuden saralla ennen Mötkistä. Missä on kohtuus ja tolkku. Labrojen jälkeen suuntasin autolle, pakkasin Mötkiksen kyytiin ja lähdettiin viemään äitini takaisin töihin suunnaten sen jälkeen itsekin kotiin.

Loppupäivä oli itkuinen, en todella tiennyt mitä tulisi tapahtumaan ja miten meidän käy. Mitä Mötkikselle käy, jos minä sairastun vakavasti, miten Paavo ja Mötkis pärjää kahden, jos pahin mahdollinen tapahtuu. Miten tämä on mahdollista, että meille lyödään taas märkää rättiä naamaan, kun toiveena on lapsi. Vitutti, pelotti, suututti. Soitin myös Ensikotiyhdistyksen työntekijälle ja sovittiin, että meidän perheen tueksi saadaan heidän kauttaan vapaaehtoistyöntekijä, joka voisi olla esimerkiksi Mötkiksen kanssa minun ollessa lääkärissä tai hän voisi tulla myös muuten seurakseni tai mahdollistamaan esimerkiksi salille pääsemisen arkisin Paavon ollessa töissä.

Seuraavana päivänä soittelin neuvolaan ja kerroin tilanteesta. Terkkari oli ihmeissään ja kuunteli hämmästyneenä kertomaani. Pyysin häntä tarkistamaan, näkyisikö hCG-labran tulokset jo. Hän tarkisti ne ja kertoi tuloksen olevna 30666 eli viikkoihin nähden hieman yläkantissa, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Huokaisin vähän helpotuksesta. Peruttiin seuraavalle viikolle varattu ensikäynti ja sovittiin, että soittelen kontrolliultran jälkeen uutta aikaa tarpeen mukaan.

9. raskausviikko 30.9.-6.10.2018

Fyysinen oloni oli hyvä, pahoinvointi oli väistynyt, mutta pään sisällä olo oli kaikkea muuta, kuin hyvä. Päivät matelivat. Koko viikolle täytin kalenterin mahdollisimman täyteen, en halunnut olla yksin. Joka päivä näin jotakin. Viimein koitti 8+4, päivä jolle kontrolliultra oli varattuna. Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoinen tuli olemaan Mötkiksen kanssa Kysillä sen aikaa, että päästiin Paavon kanssa käymään ultrassa. Tällä kertaa en voinut mennä käynnille yksin vaan sanoin Paavolle, että hän tulee keinolla millä hyvänsä ultraan mukaan, ihan sama vaikka mitä joutuisi töihin selittämään. Ja Paavo tulikin. Niin paniikissa käynnille lähdin, että unohdin laukkuni kotiin. Siellä olisivat olleet neuvolakortti ja kukkaro. Unohduksen huomasin vasta Kysin parkkihalliin ajaessani, eikä minulla ollut enää aikaa kääntyä takaisin niitä hakemaan.

Hetkeä myöhemmin nähtiin vapaaehtoistyöntekijän kanssa Kaarisairaalan aulassa ja siirryttiin odotusaulaan odottamaan vuoroani. Myös Paavo tuli paikalle tervehtien vapaaehtoistyöntekijän ja istuttiin alas odottamaan vuoroamme. Minuutit matelivat. Joka kerta, kun vuoronumerotaulun numero muuttui, olin valmis pomppaamaan pystyyn ja juoksemaan huoneeseen. Jouduttiin kuitenkin vielä odottamaan.

Kun viimein vuoromme koitti yllätyin iloisesti. Meitä oli vastassa myös edellisen raskauden aikaan tapaamamme lääkäri, joka oli tuolloin ehkä hieman tyly, mutta äärettömän asiantunteva. Olinkin toivonut, että käynnillä olisi joku eri lääkäri, jotta saisimme toisenkin lääkärin näkemyksen asiasta. Lääkäri kertasi tilanteemme ja pyysi minua siirtymään tutkimuspöydälle. Asetuttiin tottumuksesta paikoillemme, minä pöydälle makaamaan ja Paavo viereeni istumaan, kädet etsittiin toistemme käsiin ja alettiin odottaa.

Ultraus toteutettiin jälleen alakautta ja lähes hengistystä pidättäen odotettiin mitä lääkäri sanoisi. Kirppu oli nähtävissä heti, hänen sydämensä pamppaili edelleen. Hän oli kasvanut viikossa täsmällisesti edelliseen ultraan verraten vastaten nyt viikkoja 8+0. Lääkäri jatkoi ultraamista ja tarkasteli kohtua muuten. Hän osoitti näytöltä muutamia rakkuloita, jotka itsekin näimme, mutta tilanne oli aivan toisenlainen kuin edellisessä ultrassa. Ei lumisademaisemaa. Tilanne oli huomattavasti parempi, kuin viikko sitten. Mitään selitystä tilanteelle lääkäri ei osannut antaa, mutta tulimme siihen tulokseen, että hyvä näin. Käynniltä saimme mukaamme useita kuvia Kirpusta sekä seuraavan ajan. Seuraavan kerran ultrattaisiin normaalin raskaudenseurannan mukaisesti niskaturvotusultra.

10. raskausviikko 7.10.-13.10.2018

Koko viikko meni tohistessa Mötkiksen synttäreitä ja olo olikin hyvä ja virkeä edellisen viikon hyvien uutisten jälkeen. 9+4 kävin myös neuvolassa ensikäynnillä ja melkoista sukkulointiahan se käynti olikin. Minulla oli Mötkis mukana, joten ihan täysin en käyntiin pystynyt keskittymään, mutta kuitenkin, tulipahan käytyä. Käytiin läpi raskautta ja otettiin perusmitat. Verenpaine oli 120/69 ja hemoglobini 144. Painoa nyt oli riittävästi ja siitä puhuttiinkin, ettei hirveästi tarvitsisi tulla. Koska Mötkiksen raskaudessa minulla oli ruokavaliohoitoinen raskausajan diabetes, tässäkin raskaudessa tulisin käymään sokerirasituksessa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Sain lähetteet labroihin ja varattiin seuraava neuvola varhennetusti raskausviikolle 15.

11. raskausviikko 14.10.-20.10.2018

10+5 kuunneltiin ensimmäisen kerran sydänääniä dopplerilla. Ensimmäisen kerran Mötkiksestähän sydänääniä kuunneltiin 11+1. Alkuun ei millään meinattu saada sydänääniä kuulumaan, mutta olihan niiden kuunteluyrityskin melkoinen tsembalo. Mötkis oli siis hereillä ja touhusi menemään olkkarissa samalla kun sydänääniä yritimme löytää. Varmaan puolen tunnin ajan niitä etsittiin ja aina pieneksi hetkeksi jotain saatiinkin kuulumaan, kunnes taas kadotimme kohdan. Tultiinkin siihen tulokseen Paavon kanssa, että yritetään uudestaan kunhan Mötkis menee päiväunille.

Päiväunien aikaan sydänääniä sitten alettiinkin jälleen etsiä. Tällä kertaa minulla oli rakko täynnä ja muutenkin meillä oli paremmin aikaa ja rauhaa syventyä touhuun. Pitkän aikaa jälleen etsittiin. Löydettiin jälleen vaimea syke, löydettiin syke, istukan virtaukset sekä oma sykkeeni samaan aikaan. Sitten viimein alkoi kuulua pelkkä Kirpun syke. Kyllähän siinä kohtaa olo oli väistämättäkin helpottunut. Olin ollut kovin oireeton jo pidemmän aikaa, joten olin kerennyt alkaa pelätä pahinta. Kuitenkin pieni Kirppunen on edelleen matkassa ja voitiin hyvillä mielin jäädä odottamaan seuraavalla viikolla olevaa nt-ultraa.

10+3, melkoinen turvotus

12. raskausviikko 21.10.-27.10.2018

26.10.2018 meillä oli niskaturvotusultra Kysillä. Käynnille mentiin yhdessä Paavon kanssa ja Ensikotiyhdistyksen vapaaehtoistyöntekijä oli Mötkiksen kanssa käynnin ajan kärräilemässä pitkin Kysin käytäviä. Aika oli heti aamun ensimmäinen, mutta silti lääkäri oli myöhässä melkein 15 minuuttia. Oli taas tuskaisen pitkät minuutit odotella. Lisäksi odottelun tuskaisuutta lisäsi se, että olin pidätellyt aamupalan jälkeen pissaa varmuuden vuoksi, kun en muistanut pitäisikö rakon olla täynnä vai tyhjä ja siinä vaiheessa kun huoneeseen viimein päästiin sisään, oli rakko ainakin varmuudella täynnä.

Käynnin alussa lääkäri kyseli nopsasti kuulumiset, esitteli hänellä mukana olevan saksalaisen lääkäriopiskelijan ja kysyi suostumuksen tämän läsnäoloon ultran aikana. Suostuttiin opiskelijan mukana olemiseen ja kerroin, että minulla on täysi rakko, johon lääkäri totesi, että helpompi se on tyhjentää kun täyttää, joten käyn sitten vessassa, jos täysi rakko häiritsee näkymää. Sitten alettiin ultraamaan. Sekoilun merkeissä kävin heittämässä housut pois, johon lääkäri totesi, että laita vaan takaisin, ultrataan mahan päältä. Olisinhan minä tämän tietenkin Mötkiksen raskaudesta muistanut, mutta siinä paniikin sekaisesti heitin housut vain päästäkseni pukemaan ne heti takaisin. Kun pääsin tutkimuspöydälle lääkäri aloitti ultrauksen ja totesi, että on todellakin täysi rakko eikä sen takia saada kunnollista näkymää. Minut passitettiin siis vessaan ja sitten aloitettiin kunnolla ultraamaan.

Lääkäri tarkasteli sikiön kokonaisvaltaisesti rakenteiden osalta ja kertoi kaiken, mitä tässä vaiheessa voidaan katsoa, olevan kunnossa. Ultrauspäivänä viikkoja kuukautisista laskettuna oli 11+5 ja sikiö vastasi viikkoja 11+2. Kuitenkin ihan omalla ajallaan hän kasvaa, kun edellisissä ultrissakin sikiön CRL-mitta oli vastannut muutamaa päivää pienempää. Riskiluvut oli alhaiset.

Kirppunen <3

Sikiön tarkastelun päätyttyä lääkäri ultrasi vielä kohtua ja istukkaa etsien viitteitä mahdollisesti rypäleraskaudesta. Kuitenkaan mitään sellaiseen viittaavaa hän ei löytänyt, mutta halusi kuitenkin istukan kontrolloitavaksi vielä kuukauden päästä. Tuolloin istukka olisi pidemmälle kehittynyt ja sitä saataisiin tarkemmin tarkasteltua. Lisäksi pieni epäily mahdollisesti endometrioosista heräsi ja tuotakin saadaan varmasti seuraavalla käynnillä tarkemmin selvitettyä. Kuitenkin niskaturvotusultran osalta kaikki kunnossa, sikiö näyttää voivan hyvin ja raskaus etenee normaalisti.

Synnytystoiveeni

Nyt kun raskaus on täysiaikainen ajattelin olevan sopiva aika julkaista

pitkään luonnoksissa ollut postaus synnytystoiveistani.

Lisäksi ilmassa alkaa pikkuhiljaa olla lähdön tunnelmaa kipeiden supistusten

ja limatulpan irtoamisen merkeissä.

Kyseessä on siis todellakin toiveet,

käytäntö saattaa osoittautua täysin erilaiseksi.

Alusta asti, kun synnytystä olen kohdallani miettinyt, olen ajatellut haluavani mahdollisimman lääkkeettömän, luonnonmukaisen synnytyksen, johon puututtaisiin mahdollisimman vähän. Saisin synnytyksessä ohjausta tarpeen mukaan enkä kokisi olevani yksin, vaan kätilö olisi tukena ja neuvomassa. Toiveenani on, että mahdollisista toimenpiteistä keskustellaan joko minun tai Paavon kanssa, tai molempien mikäli se on mahdollista.

Ennen synnytystä minulla on tavoitteena pysyä kotona niin pitkään, kuin kivut ja vointi sen sallivat. Koen sairaalaympäristön ahdistavaksi ja edellinen kokemus sairaalassa vietetystä yöstä on se, kun jouduin keskenmenon jälkeisten komplikaatioiden vuoksi seurattavaksi yöksi naisten akuuttikeskukseen. Kotona ollessani pystyn varmasti olemaan rauhallisempi ja rentoutumaan paremmin, mikä taas edistää synnytystä. Lisäksi meillä on vain noin 15 minuutin ajomatka KYS:lle, joten nopeastikin sairaalaan päästään kun aika on.

Jos synnytys täytyy käynnistää, toivon, ettei Cytotecejä käytetä. Niitä käytettiin keskenmenon hoidossa ja supistukset olivat tuolloin todella kivuliaita. Nyt kuitenkin kyseessä on huomattavasti isomman lapsen synnyttäminen, joten en koe Cytotecejä kohdallani oikeaksi käynnistysmenetelmäksi. Haluaisin ennemmin kokeilla luonnonmukaisia käynnistysmenetelmiä mahdollisimman pitkään.

Toivon synnytysrauhaa, himmeää valaistusta, omaa musiikkia sekä kiireettömän ilmapiirin. Haluan liikkua mahdollisimman vapaasti synnytyksen aikana ja toivon, että kätilö myös tässä kannustaa. Avautusmisvaiheen apuvälineinä haluaisin kokeilla liikkumisen lisäksi jumppapalloa sekä ammetta tai suihkua.

Ensisijaisina kivunlievitysmenetelminä haluan käyttää lääkkeettömiä keinoja: ammetta, suihkua, hierontaa, rentoutumista, hengitysmenetelmiä, kuuma- ja kylmähoitoja sekä TENSiä. Toiveenani on, että puolisoani ohjataan aktiiviseen rooliin tarpeen mukaan. Jos koen tarvitsevani lääkkeellistä kivunlievitystä haluaisin aloittaa ilokaasulla. Sen ollessa riittämätön, seuraavana vaihtoehtona olisi pudentaalipuudutus, jonka jälkeen selkäydinpuudutteet.

Haluan kokeilla vaihtoehtoisia ponnistusasentoja puoli-istuvan sijaan ja pyrkiä löytämään keholleni sopivan asennon ponnistaa. Vaihtoehtoisiksi asennoiksi olen ajatellut kylkimakuullaan olemista sekä kyykkyä. Tärkeintä olisi kuitenkin löytää luonnollisen tuntuinen asento sekä saada vaihtaa asentoa tarpeen mukaan.

Kuten varmasti jokaisella, myös minulla on toiveena välttää välilihan repeytymät ja haluankin, että välilihaa tuetaan mahdollisimman paljon repeytymien välttämiseksi. Haluan, että minua ohjataan ponnistusvaiheessa hellittämään ponnistamista tarpeen mukaan, jotta väliliha kerkeää venyä tarpeeksi. Toivon, että episiotomialta vältytään, mutta koen sen kuitenkin paremmaksi vaihtoehdoksi, kuin hallitsemattoman repeytymisen.

Mötkiksen synnyttyä toivon, että hänet nostetaan ihokontaktiin heti syntymänsä jälkeen ja napanuoran annetaan sykkiä rauhassa loppuun. Tämän jälkeen Paavo haluaa katkaista napanuoran. Jos minun ja Mötkiksen vointi sallii, toivon saavamme olla rauhassa ihokontaktissa mahdollisimman pitkään ja kokeilla ensi-imetystä. Lisäksi toivon saavani imetykseen mahdollisimman paljon ohjausta, sillä toiveenani on täysimetys.

Mikäli sektio on syystä tai toisesta tehtävä, toivon, että siitä keskustellaan kanssani. Haluan Paavon olevan mukana sektiossa ja mikäli Mötkiksen vointi sen mahdollistaa, hän pääsee ihokontaktiin joko minun tai Paavon kanssa sektion jälkeen. Toivon myös, mikäli Mötkis tarvitsee lääketieteellistä hoitoa pysyy Paavo hänen mukanaan kokoajan.

Kotiin toivon meidän pääsevän mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Raskausdiabeteksen takia Mötkisen verensokereita tullaan seuraamaan syntymän jälkeen muistaakseni yhteensä 36 tunnin ajan. Toivon, että tuon ajan jälkeen meidän molempien vointi on niin hyvä ja imetys on alkanut käynnistyä ja pääsemme lähtemään kotiin. Ymmärrän kuitenkin täysin myös sen, jos jomman kumman ja ennenkaikkea Mötkiksen vointi vaatii pidempää aikaa sairaalassa.

Kirjoitin tämän postauksen Bebesinfon synnytystoivelistan pohjalta. Täyttelin synnytystoivelistan kyseisellä sivulla ja tulostin sen odottamaan synnytystä. Kun Paavo näki listan, hän totesi, ettei kätilö ehdi lukea listaa läpi ennen kuin Mötkis on jo maailmassa. Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Ymmärrän, että nämä ovat vain toiveita, jotka saattavat joutua taka-alalle Mötkiksen tai oman vointini vuoksi. Koen kuitenkin tärkeänä synnytyksen pohtimisen sekä erilaisiin vaihtoehtoihin tutustumisen etukäteen.

Jotta synnytys voisi olla kokemuksena mahdollisimman hyvä,

koen äärimmäisen tärkeänä minun ja Paavon osallisuuden kaikissa synnytyksen vaiheissa.

Toivon, että löydämme toisistamme mahdollisimman paljon tukea

ja yhdessä koettu synnytys lujittaa parisuhdettamme entisestään.

Synnytys on tietyllä tavalla yhden taipaleemme päätepysäkki,

mutta pysäkki, jolta matka jatkuu uuden matkustajan kanssa <3

Baby showerit ja neuvolakuulumiset 27.9.2017

Tänään napsahti täyteen 37+0 ja raskaus on nyt täysiaikainen. Juuri sopivasti täysiaikaisuuden kynnyksellä eilen sain viettää ihanan illan baby showereideni merkeissä yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa. Sai taas todeta kuinka ihania ihmisiä ympärillämme onkaan ja kuinka Mötkiksellä tulee olemaan paljon välittäviä ihmisiä hänen elämässään. Baby showerit olivat juuri sellaiset, kuin olin toivonut: minulle tärkeät ihmiset kokoontuneena yhteen hyvän ruuan ja höpöttelyn äärelle.

Saimme valtavan vauvatarvikkeilla höystetyn vaippakakun lisäksi Pentikin pupun sekä norsun, pikkusukkia, tuttipullon sekä kahdet villasukat Mötkiksen tulevilta kummeilta. Lisäksi sain lahjakortin hierontaan, mikä oli mielestäni aivan ihana lahja. Pääsen rentoutumaan vauva-arjen keskellä ja saan omaa aikaa. Ihaninta illassa oli saada nähdä vielä raskausaikana itselle rakkaita ihmisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa, sekä todellakin huomata, kuinka onnekkaita olemmekaan.

Täysiaikaista raskautta kävin myös "juhlistamassa" neuvolassa tekemässä synnytyssuunnitelma sekä normaalit mittaukset. Käynnin alussa kävimme läpi perinteisesti kuulumisia, sekä edellisen viikon äitipolikäynnin. Painon osalta pientä nousua on turvotuksien muodossa tapahtunut, muttei edelleenkään mitään hälyttävää tai suurta. Raskauden alusta painoa on tähän mennessä tullut lisää himpun vajaa viisi kiloa, eli erittäin maltillisesti edelleen. Turvotusta tosiaan on jonkun verran, mutta edelleen olen esimerkiski pystynyt käyttämään sormuksia. Pian kuitenkin niistä on todennäköisesti luovuttava, ettei käy siten, että herään jonakin aamuna umpiturvoksissa eivätkä sormukset enää yksinkertaisesti lähde sormesta.

Verenpaine oli 124/79, virtsa puhdas ja kohdunpohjan korkeus 34,5 cm. Tuo sf-mitta kulkee keski- ja yläkäyrän välillä, kuten oikeastaan koko raskauden ajan. Terkkari tunnusteli pään olevan edelleen alaspäin, kuten itsekin tiesin asian olevan. Lisäksi hän tunnusteli lapsiveden määrää, joka äitipolikäynnillä oli ollut hivenen vähäinen todeten, että ainakin käsikopelolla vettä tuntuu olevan normaalimäärä. Sykkeiksi saatiin 140-145 pitkän metsästyksen jälkeen: Mötkis siis menee edelleen dopplerin anturia karkuun vaikka tila alkaakin käydä ahtaaksi.

Synnytyssuunnitelmaan kirjattiin toiveeni mahdollisimman lääkkeettömästä ja luonnonmukaisesta synnytyksestä sekä tavoitteena oleva täysimetys, johon toivon ohjausta heti synnärillä. Kirjattiin edelliset keskenmenot sekä niiden mahdollinen näkyminen minun herkistymisessä synnytyksen aikana, jos jotain poikkeavaa tapahtuu. Uskon pysyväni synnytyksen henkisesti muuten melko hyvin kasassa, mutta jos Mötkiksen voinnissa tapahtuu jotain, niin todennäköisesti joudun täysin shokkiin ja tuossa vaiheessa tarvitsen hoitohenkilökunnan tukea ja todenmukaista kerrontaa siitä, missä mennään. Neuvolassa tehdyn synnytyssuunnitelman lisäksi olen itse kirjannut PikkuHaikaraan pitkän kirjauksen synnytystoiveistani sekä otan siitä tiivistelmän ja paperisen version mukaan synnytykseen lähtiessämme.

Näiden jälkeen puhuttiin terkkarin kanssa vielä siitä, että kannattaa pyrkiä elämään nämä viimeiset viikot mahdollisimman normaalia elämää eikä jäädä vain odottelemaan merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Kerroin terkkarille siitä, ettei minulla ole tällä hetkellä mikään kiire synnyttämään. Suurimmat vaivat tällä hetkellä ovat liitoskivut ja niiden takia huonosti nukutut yöt, muttei mitään sellaista, minkä takia olisin alkamassa häätää Mötkistä pois yksiöstään. Sanoinkin terkkarille, että voisin olla tässä tilassa vielä vaikka kuinka kauan ja vain hautoa Mötkistä. Vaikka kovin malttamattomina häntä jo odotamme, on kuitenkin Mötkiksen etu kasvaa vielä masun suojissa.

37+0

Illalla oltiin vielä Paavon kanssa Kuopion ensi- ja turvakotiyhdistyksen perhevalmennuksessa. Käsiteltävinä aiheina oli miksi mieli herkistyy ja miten vauva nukkuu. Vetäjät olivat aivan ihania ja tuli kyllä sellainen fiilis, että jos jotain kysyttävää tulee niin heihin voi olla yhteydessä. Todella paljon tuli hyvää tietoa molemmista aiheista ja todellakin kynnys olla esimerkiksi baby blues työntekijään tarpeen tullen yhteydessä hävisi täysin, kun hänet kohtasi perhevalmennuksessa. Lisäksi oli ihana huomata, kuinka monet odottajat tulivat kyseiseen perhevalmennukseen yhdessä puolisoidensa kanssa. Kuitenkin lähipiiri on varmasti monesti se ensimmäinen äidin ohella, joka huomaa mahdollisen alavireisyyden ja masennuksen. Siksi on mielestäni tärkeää, että puoliso osaa tunnistaa esimerkiksi juuri synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnusomaiset piirteet ja tietää, mistä hakea apua tilanteeseen.

Nyt tosiaan kun viikot raskaudesta alkavat käydä vähiin, on aika panostaa vielä oikein erityisen paljon parisuhteeseen: istua yhdessä pöydän ääreen ja keskustella asioista, painautua toisen kainaloon sohvalla ja yöllä hakeutua lusikkaan. Olla läsnä toista varten. Viimeisten viikkojen aikana on tavoitteena käyttää asuntolainan ottamisen yhteydessä saadut korruptio elokuvaliput ja nautiskella arkisista hetkistä kahden <3

Menettämisen pelko

 Täytyy antaa kaikkensa, jos haluu kylpee onnessa.

Tämä on aihe, mitä olen melko vähän kenenkään kanssa käsitellyt. Aiheen käsittelemisestä on tehnyt haastavaa se, että herkistyn joka kerta siitä puhuessani enkä oikein mitenkään järkevästi osaa aihetta lähestyä. Neuvolassa asiasta puhuttiin aikaisemman terkkarin kanssa lähes joka käynnillä, mutta uuden terkkarin luona käydessäni en ole saanut asiaa tarkemmin avattua.

Vaikka kuluva raskaus on sujunut todella hyvin, jäytää menettämisen pelko ajoittain mieltä. Huoli Mötkiksen hyvinvoinnista herää todella herkästi eikä huoli poistu helpolla. Kun jouduin käymään naisten akuutissa Mötkiksen liikkeiden vähäisyyden takia, olivat tuntemukseni erittäin synkät ja osaston ovista sisään kävellessä pelkäsin suunnattoman paljon. Pelkäsin kuulevani vauvan kuolleen kohtuuni ja joutuvani synnyttämään hänet kuolleena, kuten edellisen keskenmenon kohdalla. Nyt vain viikkoja olisi ollut tuplasti enemmän, joten vauva olisi ollut jo kohtuullisen iso ja vauvan näköinen. Onneksi kuitenkin pelkoni osoittautuivat turhiksi.

Aikaisempien keskenmenojen takia koen syyllisyyttä valittaessani raskausoireista tai kivuista. Tuntuu, että minun tulisi vain olla kiitollinen jokaisesta hetkestä riippumatta siitä, kuinka paljon minuun koskee tai miten pahalta tuntuu. Raskaus on ollut tähän astisen elämäni ihaninta aikaa monella tavalla, mutta on siihen liittynyt myös varjopuolia juuri esimerkiksi noiden kipujen sekä pelkojen muodossa. Kuitenkaan niistä puhuminen ja varsinkaan valittaminen eivät tunnu sopivalta.

Menettämisen pelon vuoksi olen itse ajoittain sekä lähipiirini on ollut huolissaan jaksamisestani synnytyksen jälkeen. Miten mieleni tulee reagoimaan hormoonimuutoksiin ja uuteen elämäntilanteeseen. Sairastunko synnytyksen jälkeiseen masennukseen tai järkkyykö psyykeni muuten. Nämä ovat asioita, joihin ei vastausta ole etukäteen olemassa, mutta toivon, että osaan tarvittaessa hakea apua itselleni. Jos en itse osaa, niin toivon lähipiirini minua siinä auttavan.

Minulla on tapana monta kertaa päivässä esimerkiksi nukkumaan mennessäni tai sohvalla telkkaria katsellessa liikkeita tuntiessani pysähtyä asian äärelle. Nostan paidan pois mahan päältä rajoittamasta liikkeiden näkemistä ja katselen mahaa, hiljaa hymyillen. Laitan käden kohtaan, jossa liikkeitä tunnen ja näin kerron Mötkikselle huomaavani hänet. Silittelen mahaa ja hakeudun asentoihin, joissa tunnen liikkeet parhaiten. Nämä on minulle itselle ollut todella merkityksellisiä hetkiä. Silloin tiedän, että Mötkiksellä on kaikki hyvin, hän liikkuu aktiivisesti. Lisäksi noina hetkinä erityisesti luon suhdetta tähän syntymättömään lapseen, johon toivottavasti pääsemme tutustumaan syksyn pimentyessä perinpohjaisesti.

Mul on taskus pari unelmaa, mutta matkalla myös pari muuttujaa.

Juuri kun on kaikki kaunista, joku vetää maton mun alta.

Elämäs kaks vaihtoehtoa, taistele tai kaadu taistellessa.

Luovuttaa ei löydy sanakirjasta, jonka pienenä sain faijalta.

Täytyy antaa kaikkensa, jos haluu kylpee onnessa.

Taivas ei oo rajana, tanssin avaruudessa.

Vaik kaikki loppuis huomenna, mä omenapuun istutan.

Taivas ei oo rajana, tanssin avaruudessa.

Mikko Harju - Taivas ei oo rajana

Äitiysloma

Virallisestihan äitiyslomani alkoi 13.9. Kuitenkin töistä jäin pois jo juhannusta edeltävällä viikolla yli 10 viikkoa ennen kuin äitiysloma olisi alkanut. Työsopimukseni oli voimassa heinäkuun loppuun, jota ennen pidin neljä viikkoa kertyneitä vuosilomia sekä kaksi viikkoa jouduin olemaan sairaslomalla voimakkaiden harkkasupistusten takia. Täytyy kyllä todeta, että nostan hattua niille naisille, jotka pystyvät olemaan äitiysloman alkamiseen asti töissä. Viimeiset viikot kotonakin ollessa ovat olleet aika ajoin melkoisen tuskaisia ja pitkin päivää joutuu lepäilemään, vaikka saakin touhuta omaan tahtiin. Lisäksi tämä kasvava maha olisi kyllä töissä aiheuttanut omat haasteensa.

Sinällään vähän jännityksellä odottaa, että mitä äitiysloman jälkeinen aika tuo tullessaan. Tarkoituksenahan minun on jäädä kotiin Mötkiksen kanssa vanhempainvapaan jälkeen hoitovapaalle, joten aikaa on reilusti pohtia tulevia työkuvioita. Ennen töistä pois jäämistä toimin lastentarhanopettajana alle 3-vuotiaiden ryhmässä. Vakituisessa työsuhteessa en ollut, joten kun aika palata työelämään koittaa etenee Mötkiksen päivähoitoon meneminen oikeastaan minun työllistymisen kautta. Kuitenkin haaveena ja toiveena olisi, että Mötkis aloittaisi päivähoidon aikaisintaan syksyllä 2019 uuden toimintakauden alkaessa päiväkodeissa.

Tavallaan olisi ollut helpompaa, jos olisin ollut vakituisessa työsuhteessa ennen lapsen saamista. Elämässä kuitenkaan kaikki asiat eivät etene kuten haluaisi tai olisi helpointa. Tällä hetkellä tärkeintä on se, että odotamme Mötkistä. Työasiat kerkeää järjestymään myöhemminkin. Lisäksi hivenen uskallan epäillä onko minusta työskentelemään päiväkodissa ja palaamaan iltaisin kotiin oman lapsen luokse. Minkälaisen panoksen pystyisin töissä, saatika kotona antamaan.

Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt koko työssäolon ajan lastentarhanopettajan tehtävissä lukuunottamatta muutamaan lyhyempää lastenhoitajan sijaisuutta. Päivähoidossa kuitenkin koko ajan. Olisinkin halukas kokeilemaan myös muita koulutustani vastaavia työtehtäviä tulevaisuudessa. Suurimpana intohimon kohteena siintää työskentely lastensuojelussa, mutta sitäkin täytyy punnita töiden haun alkaessa, kestääkö minulla pää ekanakaan pääsääntöisesti kolmivuorotyötä saati sitten niitä tapauksia, joita lastensuojelussa kohtaisi.

Kuten todettua, onneksi aikaa töihin paluuseen on vielä runsaasti eikä mitään ratkaisuja todellakaan tarvitse tehdä tässä vaiheessa. Lisäksi täysin kysymysmerkkihän on, että mitä sosiaalialan työpaikkoja on tuolloin auki. Uusia alan työpaikkoja saattaa ilmaantua siihen mennessä Kuopioon vaikka kuinka. Tai sitten ei. Mutta silloin mennään sen hetkisen tilanteen mukaan, turha sitä on vielä alkaa kamalasti jossittelemaan.

Nyt kuitenkin keskitytään siihen, että laskettuun aikaan on enää alle viisi viikkoa. Äitiysloman lähdin aloittamaan metsästysmaille, minne Paavo oli painunut jo edeltävänä viikonloppuna viettämään viimeistä kesälomaviikkoaan. Aletaan hidastaa tahtia ja valmistautua tulevaan synnytykseen.

Neuvolakuulumiset 11.9.2017

Eilen oli neuvolakäynti viikkoja ollessa kasassa 34+5. Meillähän Mötkiksen kanssa menee muuten tällä hetkellä varsin mukavasti, mitä nyt yöt alkaa olla rikkonaisia. Hyvää asentoa ei löydy, lonkat kipeytyy kyljellään nukkuessa ja kylkeä kääntäessä liitoskivut ovat melko riipiviä. Lisäksi öitä on nyt verottanut menkkajomotukset. Maha kovettelee pitkin päivää, mutta kuitenkaan kipeästi ei supistele. Ajoittain kohdunsuulla tuntuu juilintaa ja viiltämistä, ilmeisesti sukkapuikkosupistuksia.

Terkkari suoritti taas tavanomaiset mittaukset. Painoa edelliseen neuvolaan verraten 600g lisää, eli edelleen ensimmäisestä neuvolasta alle 3 kiloa kerättynä ja hyvä näin. Verenpaine 113/89. Alapaine on lähtenyt hivenen kiipeämään, joten sitä mittailen nyt kotona parin päivän välein. Lisäksi minua on nyt hieman mietityttänyt mahdollinen turvotus. Nesteitä ei ole varsinaisesti alkanut kertyä käsiin tai jalkoihin, mutta tuntuu, että on semmonen yleisturvonnut olo. Seurailen nyt siis vointia tarkastikin raskausmyrkytyksen varalta. Hemoglobiinia ei mitattu ollenkaan tällä kerralla.

Verensokerit terkkari tarkisti vihkosta ja totesi niiden olevan edelleen täysin kunnossa. Hivenen minulla on alkanut aterioiden jälkeiset sokerit nousemaan, mutta kirkkaasti ne ovat vielä raja-arvojen puitteissa. Lähinnä nousun huomaa esimerkiksi jos on syönyt mysliä, mikä nyt luonnollisestikin on melkoinen sokeripommi. Sokerin sieto alkaa siis hieman heikentyä, mutta ei kuitenkaan mitenkään radikaalisti tai niin, että siitä pitäisi olla huolissaan. Lisäksi ruokavaliomuutoksia on vara tehdä vielä paljon ja vaihtaa välipalana esimerkiksi juuri tuo mysli johonkin muuhun, vaikka ruisleipään.

Tutkimuspöydällä otettiin taas sf-mitta. Edellisellä käynnillä mitta oli 29,5cm ja nyt 32cm. Keskikäyrän tuntumaan mitta taas asettui ja käyrä nousee tasaisesti. Terkkari tunnusteli Mötkiksen tarjontaa ja käsikopelolla veikkaus on, että edelleen pää alaspäin hän viihtyy. Samaa mieltä olen itsekin, sillä napakimmat liikkeet tuntuvat nimenomaan kyljissä. Taas kerran sydänääniä kuunnellessä Mötkis pakeni (edelleenkin) anturin alta ja pitkän aikaa terkkari sai etsiä, että sai äänet kuulumaan terävästi. Sykkeet olivat keskimäärin 155 Mötkiksen myllätessä vähän väliä.

Tämän jälkeen keskusteltiin imetyksestä. Toiveena ja tavoitteenahan minulla on täysimetys, joten jonkun verran imetysasioista on tullut otettua jo itsenäisestikin selvää. Käytiin kuitenkin terkkarin kanssa vielä imuotetta, imetysasentoja sekä imetyksen turvamerkkejä läpi. Oli huojentavaa kuulla, että KYSillä pyrkiivät panostamaan mahdollisimman paljon imetyksen onnistumiseen ensipäivinä ja ohjausta on saatavilla runsaasti. Lisäksi mikäli neuvolasta ei saisi tarpeeksi apua ja neuvoja imetykseen, on KYSillä vielä erillinen imetyspoli, jossa voi käydä saamassa ohjausta imetyksen ollessa ongelmallista.

Seuraavan kerran Mötkiksen kuulumisia päästään kurkkaamaan viikon päästä äitipolilla ja seuraava neuvola varattiin kahden viikon päähän. Niin ne vaan alkaa viikot vähentyä ja synnytys lähestyy kovaa vauhtia. Nyt ei ole enää pitkä aika siihen, että saamme viimein Mötkiksen syliin ja pääsemme häneen tutustumaan. Eletään jänniä aikoja.

34+5

Kotiutumisvaatteet

Lasketun ajan pikkuhiljaa (tai itseasiassa todella vauhdilla) lähestyessä ollaan alettu suunnata katseita sairaalalaukkuun. Vielä mitään konkreettista ei ole pakattuna enkä omien tavaroideni osalta ole mitään vielä kerännyt kasaankaan, mutta Mötkiksen kotiutumisvaatteet on valittuna.

Varmuuden vuoksi valittiin kolme erilaista kokonaisuutta. Pandasetti on koossa 50 ja kaksi muuta 56. Vimman Fisut body on kokoa 60, mutta lähtee mukaan synnärille ihan puhtaasti söpöytensä vuoksi. Saatiin kyseinen body Mötkiksen tulevalta kummilta lahjaksi ja en voi vastustaa ajatusta ottaa sitä synnärille mukaan kotiutumisvaate-ehdokkaaksi.

Bodyjen ja housujen lisäksi mukaan lähtee parit sukat, tumput, villasukat ja lapaset sekä Popin velourhaalarit koossa 50 ja 56 sekä myssyt. Turvakaukalossa meillä on lämpöpussi, joten kaiken järjen mukaan lokakuisella kelillä pitäisi tareta tulla kotiin noissa vaatteissa. Toki jos säät ovatkin yllättävän kylmät niin mukaan napataan vielä sukkikset ja on varalla 56 nallehaalarikin jos oikein kylmä sattuisi olemaan. Lisäksi mukaan lähtee tuttinauha ja toki tutti.

Uskomatonta, että laskettuun aikaan on enää kuutisen viikkoa. Viimeisille viikoille on vielä muutamia hankintoja tehtäväksi, mutta jos niitä ei keretä tehdä ennen Mötkiksen syntymää niin ehtii ne hankkia vielä kotiutumisen jälkeenkin. Hankintalistalla on enää lähinnä sitteri, leikkimatto, harja ja nenäfriida.

Varmasti kotiutumisen jälkeen tulee yllätyksiä sen suhteen, mitä vielä tarvitaan, mutta onneksi kaupat on kuitenkin olemassa vielä synnytyksen jälkeenkin. Paavo on isyyslomalla kolme viikkoa kotiutumisen jälkeen, joten Paavo saa sitten tarpeen mukaan hakea täydennystä jos jotakin vielä puuttuu.

Kukapa olisi uskonut

Eipä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että näin elokuun viimeisenä 2017
istun aamulla Savon Sanomat syliin levitettynä sohvan nurkassa ja 
mietin, että mistä kuvakulmasta saan luettua koko aukeaman niin,
ettei maha ole tiellä.
Ennen sohvalle asettumista on aamupalapöytään
ollut katettuna smoothiet ja kahvit kahdelle,
koirat ruokittu ja pissitettu omalla takapihalla.
Ei olisi myöskään uskonut,
että tämä pikkurouva on ennen kello kaheksaa aamulla
laittanut karjalanpaistin uuniin tekeytymään.

Kun peilaa vuoden takaiseen elokuuhun, oli tunnelma aikalailla synkkä, jopa musta. Toivuin keskenmenon fyysisistä ja psyykkisistä seurauksista ja voisi sanoa, että olin aivan rikki aloitettuani uutta toimintakautta töissä. Ajatukset eivät pysyneet kasassa, mutta töissä oli parempi kuin kotona, ei kerennyt ajatella niin paljoa.

Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon. Lisäksi vieläpä niin isoja asioita. Ostimme ensiasunnon lokakuussa ja reilu kaksi viikkoa sitten siihen muutimme. Vaihdoimme joulukuussa isomman auton hiljaisena toiveena siitä, että koirien lisäksi peräkonttiin pitäisi saada mahtumaan myös rattaat. Auton valinnassa kriteereinä oli myös nahkasisusta helpottamaan kurajälkien siivoamista auton sisäpuolelta. Toki kriteereinä oli myös niitä ei niin lapsiperheauton valintaan yleensä vaikuttavia tekijöitä, mutta tuossa kohtaa olimme henkisesti aikalailla maassa ja ajatuksen tasolla valmistautuneet elämään kahden.

Helmikuussa maailma alkoi kirkastua. Raskaustestiin ensin hyvin hentoina piirtyneet kaksi viivaa vahvistuivat. Vahvistusta positiiviselle testille saatiin myös viikottain toteutetuista hCG-seurannoista. Odotimme jälleen. Odotimme kauhun, pelon, innostuksen ja ihastuksen vaihdellessa. Kuitenkin melko alusta asti minulla oli vahva tunne siitä, että näin tämän piti mennä. Näin oli tarkoitettu.

Nyt elokuun pimenevinä iltoina olen sytyttänyt kynttilöitä omaan kotiimme.

Kotiimme, johon saamme pian myös lapsemme tuoda.

Vaikka illat pimenevät, on tunnelma kirkas.

Aina ennen aamunsarastusta, on se pimein hetki.

Olen kiitollinen saadessani nyt raskausviikolla 34 todistaa sitä,

että asioilla on aina tapana järjestyä.

Tavalla tai toisella.

Ennemmin tai myöhemmin.

Kaikella on jokin merkitys.

Täytyy vain uskoa ja luottaa.

Raskauden tuomat muutokset

Raskaus on tuonut mukanaan monia erilaisia muutoksia.

Osaa ehkä osasinkin odottaa jo ennen raskautta, mutta osa on ollut täysin uusia.

Tällaisia vastaavankaltaisia postauksia ovat lukuisat bloggaajat kirjoittaneet,

mutten aio peilata niitä omaani.

Kehonkuva. Raskauden aikana kehonkuvani on ollut positiivisempi kuin koskaan aikaisemmin. Tuntuu, että kehoni pääsee viimein toteuttamaan sen, mihin se on tarkoitettu. Ihastelen pyöristyvää mahaani ja kasvavia rintoja päivittäin. Saatan pöljänä kävellä koirien kanssa ulkona ja tuijottaa ees taas heiluvia rintoja, joita ei ole ennen raskautta ollut. Koen olevani aidosti nainen raskauden myötä. Kehoni tähän astiset virheet eivät pistä silmään peilikuvaani katsellessani, vaan niistä on tullut osa prosessia, jonka läpikäymisen jälkeen meistä tulee viimein äiti ja isä.

Mielenkiinnonkohteet. Kun ennen kaupassa käynnin pystyi suorittamaan jäämättä ihmettelemään vastaantulevien perheiden rattaita ja turvakaukaloita, on nykyisin kauppareissusta lähes mahdoton selvitä ilman, että vähintään yhden, erityisesti BRIOn, travel systemin nähdessään jää tarkastelemaan mikä turvakaukalo, mitkä rattaat, onko välissä adaptereita. Tämä on tietenkin täysin luonnollista käytöstä, johon on törmännyt jo ennenkin muissakin elämäntilanteissa. Jokainen varmasti voi myöntää, että esimerkiksi auton vaihtoa miettiessään kiinnittää kyseisen merkin ja mallin autoihin aikaisempaa enemmän huomiota. Lisäksi myös erilaisissa tiloissa kulkiessa miettii ja kiroilee jo valmiiksi sitä, että miten sinne voi ikinä tulla rattaiden kanssa kun esteettömyyttä ei ole huomioitu laisinkaan. Sama koskee tietenkin myös esimerkiksi pyörätuoleja ja rollaattoreja.

Maailmankatsomus. Raskaus on tottakai vaikuttanut myös maailmankatsomuksellisiin asioihin. Maailmaa katselee erilaisista näkökulmista kuin ennen ja asioita on alkanut pohtia entistä enemmän vanhemmuuden näkökulmasta. Joitakin tähän asti tärkeitä arvoja on alkanut kyseenalaistaa ja uusia perhekeskeisempiä arvoja on muodostunut tilalle. Ollaan Paavon kanssa käyty monia arvokeskusteluja siitä, kuinka toivomme vanhempina toimivamme. Toivon, että noita arvokeskusteluja käydään matkan varrella paljon lisää ja löydämme yhteisen kasvatuksellisen linjan, jonka takana molemmat varmoina seisovat.

Kaverisuhteet. Osittain kahden edellä mainitun raskauden mukanaan tuoman muutoksen seurauksena kaverisuhteet ovat osaltaan muovautuneet melko paljon. Joidenkin vanhojen, hyvienkin kavereiden kanssa yhteydenpito on jäänyt todella vähälle erilaisten elämäntilanteiden takia. Minä elän jonkun asteisessa vauvakuplassa jo nyt ja välillä tuntuu, etten osaa puhua muusta kuin raskaudesta tai Mötkiksestä. En tietenkään voi olettaa, että erilaisissa elämäntilanteissa olevia nämä asiat pohjattomasti kiinnostaisivat. Kaveripiirini onkin supistunut entisestään, mutta onneksi ne, jotka olen saanut vierelläni pitää, ovat tulleet entistä läheisemmiksi.

Mielialavaihtelut. Ison osan tähän astisesta raskaudesta olen ainakin omasta mielestäni ollut yllättävänkin rauhallinen ja seesteinen. Olen luonteeltani melko temperamenttinen, mutta raskauden ajan olen pääasion ollut ihmeen tyyni ja zen. Toki sitten kun kiehahtaa, niin kiehahtaa varmasti vähintään yhtä pahasti yli kuin ennen raskautta, mutta ei ole kiehahtanut kovinkaan usein. Rauhallisuuden vastapainona puheisiini on tullut aikaisemmin minulle epätyypillistä aggressiota ja ääriajattelua. Toivon tämän johtuvan Mötkiksen testosteroonista kehossani ja piirteen poistuvan raskauden myötä. Piirre on kuitenkin pääosin lähinnä erittäin huvittava ja se ilmenee lähinnä Paavon kanssa kahdestaan ollessamme kun kehotan häntä ajaman mummon yli suojatiellä jos meno on liian hidasta...

Muisti. Se on olematon, jos sitä on olemassa enää ollenkaan. Kaikki sovitut tapaamiset on kirjattava kalenteriin ylös tai muuten en niitä muista. Tuntuu, että on niin monia asioita mielessä yhtäaikaa, ettei oikein mikään tunnu siellä pysyvän.

Seksi. Ajoittain on aivan sula mahdottomuus keskittyä itse aktiin kun Mötkis potkii sisältäpäin. Tottakai osittain myös kasvava maha vaikuttaa siihen, ettei kaikki asennot ole mahdollisia, mutta mielestäni laatu ja määrä eivät ole raskauden myötä kärsineet, päin vastoin. Toki raskauden aikana on ollut vaiheita, jolloin peittoa ei ole huvittanut heiluttaa kipujen tai muuten huonovointisuuden takia, mutta erityisesti keskiraskaus oli kulta-aikaa tällä osa-alueella.

Avoimuus. Edeltävää aihetta olisin tuskin ennen raskautta sivunnut pienelläkään sanalla esimerkiksi näin julkisesti. Lisäksi myös muistakin asioista, etenkin seksuaalisuuteen liittyvistä, on ollut raskauden myötä paljon helpompi puhua kuin ennen. Kuten kehonkuvan kohdalla kirjoitin, ihastelen rintojani päivittäin ja olen sen myös kertonut avoimesti muillekin.

Tällaisia raskauden tuomia muutoksia olen itsessäni havainnut.

Toki niitä varmasti tulee vielä lisää raskauden loppua kohti,

mutta tällä hetkellä nämä ovat päällimmäisenä mielessä.

Neuvolakuulumiset 23.8.2017

Eilen oli pitkästä aikaa äitiysneuvola. Edellinen neuvola olikin 13.7.2017 eli reilu kuukausi sitten. Alunperin neuvola oli varattu olemaan 18.8. mutta muuttotohotuksen keskellä en malttanut neuvolaan lähtä vaan siirsin aikaa muutamalla päivällä. Neuvolassa käydessä viikkoja oli siis tasan 32+0.

Käynnin alussa terkkari kyseli kuulumiset ja voinnit. Tällä hetkellähän voin erittäin hyvin. Nukun hyvin öisin muuttostressin lauettua, liitoskivut ovat lähes olemattomat ja muutenkin koen olevani hyvinvoiva ainakin muutaman viikon takaiseen väsymykseen ja kipuiluun verraten. Kerroin terkkarille muutaman kerran olleen huimausta viime viikkoina, mutta epäilin niiden johtuvan lähinnä pitkästä ateriavälistä tai korkeentaan romahtaneesta hemoglobiinista.

Kuulumisten kerronnan jälkeen terkkari alkoi suorittaa mittauksia. Hemoglobiini otettiin heti alkuun ja hyvähän se oli edelleen, 132. Ensimmäisessä neuvolassa hemppari oli 131 ja matalimmillaan se on tähän astisen raskauden aikana käynyt 121 eli ei hätiä mitiä sen osalta. Verenpaine oli tyypillisesti neuvolassa korkeampi kuin kotona mitattuna, 120/79. Kuitenkin siis täysin normaalirajoissa, mutta kotona mitatessa verenpaine on yleensä about 100-110/60-70. Kotona mitatessa kuitenkin istun paikallani hiljaa jonkun viitisen minuuttia ennen mittaamista, toisin kuin neuvolassa paineet mitataan hyvä ettei jo vastaanottohuoneen ovelta. Selitystä noille huimauskohtauksille ei mittauksista löytynyt. Tulimme siihen tulokseen, että ne lienee johtuneet liian pitkistä ateriaväleistä tai riittämättömästä levosta. Aika siis hidastaa nyt tahtia muuttostressin laannuttua.

Painoa ensimmäiseen neuvolakäyntiin verrattuna on tullut vain himpun yli kaksi kiloa, joka onkin tullut vasta edellisen neuvolan jälkeen. Vähäisellä ja erittäin maltillisella painonnousulla on siis selvitty. Kuitenkin tässä vaiheessa Mötkis itsessään painaa sen about 2 kiloa ja siihen päälle istukka, lapsivesi ja ylimääräinen neste kudoksissa niin ei juurikaan ole ylimääräistä tullut. Terkkari tarkasteli myös sokeriseurannan ja totesi senkin olevan täysin kunnossa.

Tuohon vähäiseen painonnousuun olen itse erittäin tyytyväinen. Odotan kuitenkin hivenen kauhulla näitä viimeisiä viikkoja, jos painoa alkaakin kertyä nopealla tahdilla paljon. Kuitenkin mitä vähemmän ylimääräisiä kiloja olisi synnärille mennessä niin sitä parempi. Ylipainoa kun oli kuitenkin jo ennen raskautta.

Mittausten jälkeen siirryin tutkimuspöydälle ja terkkari otti sf-mitan, joka oli 29,5cm. Mitta asettui täysin keskikäyrälle, eikä sf-mitan perusteella siis mitään jättiläistä pitäisi olla tulossa. Seuraavana terkkari tunnusteli Mötkiksen tarjontaa ja veikkasi käsin tunnustellen Mötkiksen olevan pää alaspäin pää jo kohtuu alhaalla, muttei kuitenkaan kiinnittyneenä. Sydänääniä terkkari sai jonkun aikaa dopplerilla etsiä kun Mötkis pyörähti vähän väliä juuri anturin alta poikkeen eikä parasta mahdollista kohtaa meinannut löytyä. Keskimääräiseksi sykkeeksi terkkari kuitenkin ilmoitti 145.

Kaikki oli siis kunnossa ja seuraava neuvolakäynti varattiin syyskuun puoleen väliin. Tuolloin käytäisiin imetysasioita läpi. Tuon neuvolan lisäksi tiedossa on imetyksen tuki-ilta sekä perhevalmennus syyskuussa. Koska minulla on käynti äitipolille vielä syyskuun loppupuolella, ei neuvolalääkäriä ole. Tuon tiedon varmistuttua täytyy muistaa soittaa paria viikkoa ennen KYS:n aikaa ajanvaraukseen ja selvittää kenelle aika on varattu. Varsinkin kun kyseessä on viimeinen lääkärikäynti raskausaikana haluan lääkärin olevan joku muu kuin edellisen ultran ja niskaturvotusultran tehnyt sohveli.

32+0

Nyt kun muutto on saatu pakettiin, edellisen asunnon avaimet luovutettu ja uusi arki on alkanut rullata koitan saada panostettua blogin kirjoittamiseen enemmän. Luonnoksissa on odottamassa viimeistelyä vaille valmis synnytystoivepostaus sekä muutama muukin aihe siellä odottaa viimeisiä viilauksia. Uutta kotiakin pyrin vilauttamaan ainakin jossain muodossa.

10 viikkoa laskettuun aikaan

Eilen oli tasan 10 viikkoa laskettuun aikaan. Tokihan tuo laskettu aika on viitteellinen eikä todellakaan mikään "lapsi saapuu tänä päivänä"- päivämäärä, mutta konkretisoi se kuitenkin vielä jäljellä olevan odotuksen määrää. Hurjaa, miten aika kuluu välillä äärettömän nopeasti ja välillä taas matelee. Edelliset kolme viikkoa, kun olimme yhdessä Paavon kanssa kotona hurahtivat ohi ihan hetkessä. Nyt taas kun olen yksin kotona päivät tuntuu aika matelevan.

Tällä hetkellä raskaus ei todellakaan ole oireeton, vaan joka päivä on ainakin jotakin oiretta. Uusimpana kehiin ovat astuneet liitoskivut ja sukkapuikkosupistukset. Onneksi kuitenkin nuo uudet oireet ilmenivät vasta nyt ja pysyvät kuitenkin vielä kohtuudella kurissa. Lähinnä tällä hetkellä jaksamiseen eniten vaikuttava tekijä ovat katkonaiset yöunet. Nukahdan pääsääntöisesti illalla helposti, ellei nukkumaan mennessä närästä. Kuitenkin heräilen pitkin yötä vaihtamaan asentoa tai johonkin naapureiden ääniin. Minusta on tullut todella herkkäuninen ja lisäksi tuo monen lisätyynyn kanssa hakemalla haettava nukkumisasento ei helpota öitä. Selällään nukun vieläkin osan yöstä. Kyljellään nukkuessa lonkat kipeytyvät niin paljon, että välillä on pakko nukkua myös selällään. Lisäksi kylkiluut ovat alkaneet kipeytyä huomattavasti Mötkiksen kasvaessa ja potkiessa niitä päivittäin.

Raskausdiabetes on pysynyt edelleen täysin kurissa ilman sen suurempia ruokavaliomuutoksia. Edellisessä kasvukontrollissa lääkäri mainitsi siitä, että nyt alkaa juuri ne kriittisimmät viikot, jolloin insuliinin tuotanto voi muuttua riittämättömäksi kahdelle. Ainakin toistaiseksi arvot ovat kuitenkin olleet hyviä ja hyvä niin. Jos arvoissa alkaisi olla ylityksiä, olisi ruokavaliossa kuitenkin paljon parantamisen varaa, joten siltä osin uskon, että ruokavaliomuutoksella vielä ainakin jonkun aikaa pärjäisi, eikä tabletti- tai pistoshoitoa tarvitsisi aloittaa. Onneks myös paino on pysyny edelleen hyvin kurissa, eikä plussaa oo tullu kun 2-3 kiloa.

Muuten yleisvointi on ollut hyvä. Verenpaineet ovat pysyneet matalina ja tosiaan nuo sokeritkin kurissa. Tänään koin kuitenkin kauhunhetkiä, kun entisen työkaverin luota Mötkikselle vaatteita hakiessani nojailin sohvan selkänojaan ja yhtäkkiä silmissä alkoi mustua ja korvat tinnittää, kylmä hiki nousi pintaan ja olin ihan varma, että pyörryn siihen paikkaan. Entinen työkaveri kuitenkin lähihoitajana hoiti tilanteen hyvin, antoi tuolin, lasin vettä ja avasi ikkunoita. Siinä aikani istuskelin ja pikkuhiljaa olo alkoi tokeentua. Entinen työkaverini sanoikin, että valahdin ihan kalpeaksi ja nuo omat tuntemukset siihen lisättynä, niin ei varmaan tajunnan menetys ollut erityisen kaukana. Tänään oli todella painostava ilma ja lisäksi olin syönyt huonosti. Nämä tekijät varmaan osaltaan selittivät tuota heikkoa vointia.

Nyt on enää jäljellä muutama päivä ja yö nykyisellä asunnolla ja sitten pääsemme omaan, uuteen kotiin. Eniten odotan innolla Mötkiksen tavaroiden purkamista ja paikalleen laittamista. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun ensimmäisenä pakattuja Mötkiksen vaatteita olen viimeksi hipelöinyt ja nyt en enää oikeestaan oikein muistakkaan, että mitä vaatteita on tullut hankittua. Tätä helpottamassa on onneksi listaukset siitä, mitä on ostettuna ja minkä verran, mutta kuosit ja värit ovat kyllä täysin unohtuneet. Vaikka Mötkiksen tavarat ehken himottavatkin eniten purkamisen osalta, täytyy kuitenkin aloittaa tylsästi ihan vaan minun ja Paavon vaatteista ja keittiön käyttötavaroista. Mötkiksen vaatteiden purkamiseen on vielä toivottavasti paljon aikaa ja ne kerkeää katsoa paikalleen sitten, kun kaikki muu on valmiina.

Hivenen kauhistuttaa se, etten voi itse olla tekemässä kaikkea ja purkamassa tavaroita paikalleen, vaan paljon joudun delegoimaan tekemistä muille. Onneksi kuitenkin muuttoon avuksi tulee minun vanhempien lisäksi meidän hyviä kavereita, joiden omaan harkintakykyyn luotan. Lisäksi tärkeintä varsinaisena muuttopäivänä on nykyisen asunnon tyhjäksi saaminen ja kaikkien tavaroiden siirtäminen uuteen kotiin. Kerkeän niitä siellä pikkuhiljaa purkaa muuton jälkeenkin. Oman haasteensa toki tuo tämä kasvava maha, mutta eiköhän tästä muutostakin selvitä. Täytyy vaan pyytää riittävästi apua ystäviltä ja sukulaisilta.

30+0

Kunhan muutosta selvitään, kirjoittelen ainakin synnytystoiveistani sekä

raskauden mukanaan tuomista muutoksista. Varmasti myös jonkunlainen

uuden kodin esittelysarja on  tulossa.

Nyt kuitenkin varmaan koittaa pitempi tauko blogin osalta,

mutta palailen kunhan aika ja energia taas riittää.

Viimeinen kolmannes on täällä

Tuntuu uskomattomalta, miten nopeasti aika on loppuen lopuksi kulunut ja muutama päivä sitten on alkanut jo viimeinen raskauskolmannes. Tänään viikkoja on 28+4 ja raskautta laskennallisesti jäljellä 80 päivää. Muuttoonkaan ei ole enää kun 16 päivää, joten melkoisen lähellä ensimmäistä yötä omassa kodissa jo ollaan.

Rakenneultran yhteydessä varattiin seuraava käynti äitipolille raskausviikolle 29. Käynti varattiin aikaisempien keskenmenojen ja raskausdiabeteksen takia tarkoituksena seurata Mötkiksen kasvua ja hyvinvointia. Oltiin molemmat sopivasti tuolloin lomalla niin päästiin taas yhdessä ultraan. Vaikka tiedän, että monet odottajat käyvät niskaturvotus- ja rakenneultrasta lähtien kaikissa ultrissa ilman isää joko vapaaehtoisesti tai olosuhteiden pakosta, en minä osaisi mennä ultrakäynneille ilman Paavoa. Naisten akuuttiin Mötkiksen liikkeiden vähyyden vuoksi jouduin menemään kuukausi sitten ilman Paavoa, mutta silloinkin isäni oli mukanani tukena ja seurana.

Ultra oli siis 28+0, ja ajatuksena oli tulla heti ultran jälkeen kirjoittelemaan kuulumiset, mutta kappaskappas ultrasta ei ihan hirveästi saatu mitään irti. Ultran suoritti sama lääkäri, kuin niskaturvotusultran ja nimenomaan voi puhua suorittamisesta. Täysin kylmän viileästi tervehti ja totesi, että ollaankin jo niskaturvotusultrassa tavattu, kysyi lyhyesti voinnin ja ohjasi tutkimuspöydälle makaamaan.

Ultrauksen aluksi katsottiin sydämen sykkivän ja sen jälkeen lääkäri siirtyi ottamaan mittoja painoarviota varten. Kolme ja puoli viikkoa sitten NAK:issa tehdyssä ultrassa Mötkiksen painoksi arvioitiin 750g ja risat päälle. Kaikki mitat olivat tuolloin viikkojaan vastaavat, symmetriset keskenään ja Mötkis kasvoi keskikäyrällä. 28+0 tehdyssä ultrassa päänympärys vastasi tasan viikkojaan, mahan mitta oli yhden tai kaksi päivää pidemmällä, mutta reisiluu vastasikin jo 28+5. Joko Mötkiksellä on nyt joku koipien kasvatuskausi ja reisiluun pituus tasoittuu raskauden ainana, tai sitten meille on tulossa pitkä jalkainen poitsu. Tuo reisiluun pituus nostatti painoarvion melkein yläkäyrälle arvion ollessa 1360g.

Pyysimme lääkäriä vilkaisemaan sukupuolen vielä varmistukseksi ja hän vahvisti Mötkiksen pojalta kovasti vaikuttavan. Lisäksi pyysimme saada kuvia mukaan käynniltä. Rakenneultrasta ei kunnollista kasvokuvaa saatu, koska Mötkis oli naama vasten istukkaa painautuneena. Tälläkään kertaa Mötkis ei ollut halukas tulemaan kuvatuksi, vaan hän imeskeli peukkua tyytyväisenä kätkien kasvonsa 3D-kuvaukselta. Sivuprofiilikuva kuitenkin saatiin ja söppänä, nökerönenähän masussa asustaa.

Näiden jälkeen lääkäri vielä tarkisti virtaukset ja kertoi niidenkin olevan kunnossa. Hänen mukaansa tuolla reisiluun pituudella ei tosiaan tässä vaiheessa ole mitään merkitystä, vaan se voi vielä raskauden aikana tasoittua tai sitten ei, mistä ei myöskään olisi mitään haittaa. Ultrailu lopetettiin ja meidät pyydettiin vielä pöydän ääreen. Lääkäri kysyi olisiko meillä jotain kysyttävää ja jos ei, voisimme siirtyä viereiseen huoneeseen varaamaan seuraavaa aikaa hoitajan kanssa raskausviikolle 36. En osannut kysyä lääkäriltä mitään, niin vähäsanainen hän oli taas ultrauksen aikana ollut eikä juurikaan huomioinut meitä, syntymättömän lapsen vanhempia mitenkään, joten siirryimme hoitajan huoneeseen mielummin.

Hoitaja alkoi katsoa aikaa seuraavalle kasvukontrollille ja aika varattiin 20.9. Hoitaja ohjeisti vielä sokereiden mittauksesta siten, että nyt olisi hyvä mittailla sokereita lähinnä aamupaaston osalta sekä aterioiden jälkeen. Arvot ovat olleet tähän asti täysin ilman ylityksiä rajojen sisäpuolella, mutta viimeisen kolmanneksen aikana insuliinin tuotannossa voi tapahtua heikkenemistä, jolloin sokerit alkavat heitellä.

Kysyin vielä lopuksi hoitajalta imetykseen valmistautumisesta saaden vastaukseksi tiedon etsimisen olevan tärkeintä. Synnärillä ohjattaisiin imuotteessa ja ensi-imetyksessä. Syntymän jälkeen hoitaja painotti ihokontaktin olevan erittäin tärkeää vielä kotiutumisenkin jälkeen, jotta imetys käynnistyy hyvin. Ihokontaktissa myös vauva tuntee olonsa turvalliseksi ja hänen ruumiinlämpönsä sekä verensokerinsa pysyvät tasaisempina.

Tämän jälkeen poistuttiin huoneesta ja vilkaistiin toisiamme heti käytävälle päästyämme. Se lääkäri. Ai että. Ennen seuraavaa aikaa täytyy muistaa soittaa ja kysyä, että kuka lääkäri ultraa on tekemässä. En ollut uskonut, että kyseinen lääkäri enää vastaan tulee enkä siksi soittanut ja varmistanut ultraavaa lääkäriä tämän käynnin osalta, mutta seuraavalla kerralla toivon toisen lääkärin. Hänen vastaanotollaan käydessä tuntuu, ettei meille vanhemmille tarvitse kertoa mitään ja tärkeintä on, että saadaan tiedot kirjattua rekisteriin ja sillä selvä. Eihän vanhempien tarvitse tietää lapsensa kasvusta ja kehityksestä mahdollisimman paljon jo sikiövaiheessa. Eihän se ole olennaista kiintymyssuhteen muodostumisen kannalta, ehei. Noh, meitä on moneksi.

Ultran lisäksi viimeisen kolmanneksen tuntua tähän viikkoon toi lauantai iltana herahtaneet ensimmäiset maitotipat. Paavo oli vesillä kavereidensa kanssa ja soitin hänelle ihmeissäni kertoen, että nyt ne ekat tipat tuli. Toivotaan, että tämä enteilee hyvin käynnistyvää imetystä ja Mötkiksen tarpeita vastaavaa maidontuotantoa. Toiveenahan minulla on täysimetys, joten siltä osin olisin erittäin tyytyväinen siihen, jos nämä ensimmäiset tipat jo tosiaan voivat ennakoida onnistuvaa imetystä. Ainakin kehoni siihen pikkuhiljaa näköjään valmistautuu.

28+1