maanantai 7. tammikuuta 2019

Mitä meillä tänään syötäisiin? Viikko 1

Meillä on pitkään ollu käytössä ennakkoon suunnitellut viikkojen ruokalistat.
Tällä hetkellä meillä on käytössä kuuden viikon kiertävä ruokalista,
joka helpottaa kyllä kauppareissujen suunnittelemista huomattavasti.
Meillä sorrutaan helposti roskaruokaan tai syömään samoja ruokia viikosta toiseen,
jos ei suunnitella ennakkoon ruokia.
Tämä käytössäoleva systeemi on auttanut noihin molempiin ongelmiin.

Teemme ruokaostokset pääsääntöisesti Prismasta, täydentäviä ostoksia tehdään mistä vaan kaupasta, joka sattuu olemaan helposti saatavilla. S-ryhmän kauppoja ajatellen Foodie-sovellus on näppärä apu kauppalappujen suunnitteluun. Kyseiseen sovellukseen voi myös tallentaa ostoslistoja, jolloin viikkosuunnitelmat voisi tehdä suoraa sovellukseen ja vain täydentää kauppalappua niiden ostosten osalta, jotka eivät vakiona listalle kuulu.

Ruokalista on koostettu siten, että jokaisella viikolla on listalla on neljä ruokaa, joista vähintään yksi kasvisruoka. Itseasiassa kolme kuudesta viikosta on sellaisia, jolloin on kaksi kasvisruokaa listalla. Tämä siksi, että halutaan vähän rajoittaa lihan määrää ruokavaliossa ja opettaa myös Mötkikselle, että kasvisruuat voivat olla ihan yhtä hyviä kuin liharuuat. Myös itse on ollut kiva huomata, että kasvisruoka voi olla ihan yhtä maukasta kuin liharuoka. Itsehän olin hieman skeptinen alkuun näiden kasvisruokien suhteen, mutta nyt useampaa reseptiä testattuani, on mielipiteeni muuttunut.

Joka viikolla on listalla myös yksi niin sanotusti puolivalmisruoka. Nuo puolivalmiitruuat ovat sellaisia, jotka valmistuvat lähestulkoon itsestään, mahdollisimman pienellä vaivalla. Tällaiset ruuat ovatkin näppäriä sellaisina päivinä, kun on kiire saada ruoka valmiiksi tai ainakin uuniin valmistumaan.

Ruokalistaa suunnitellessa on otettu myös huomioon pienen taaperon ravitsemukselliset asiat. Ruoka on hänelle soveltuvaa ja esimerkiksi makkararuokia on korkeentaan yksi per viikko. Jos listalla on jotain sellaista, joka ei oikein Mötkikselle uppoa, säästetään hänelle jonkun muun ruuan tähteet syötäväksi. Esimerkiksi tomaattikeitto on koostumukseltaan vähän sellainen, ettei Mötkis sitä itse saa syötyä eikä välttämättä syöttämistäkään kelpuuta, joten silloin hän syö jotain muuta. Myös mahdolliset lisukesalaatit on erikseen ruokalistaan merkitty, jotta niidenkin ruokien kanssa, jotka eivät itsessään paljon kasviksia tai vihanneksia sisällä, tulee myös syötyä kasviksia.


Viikko 1

- broileri-kasviswokki + riisi/nuudeli
- jauhelihakeitto
- kinkkukiusaus + salaatti
- viiden aineksen pastavuoka

Ensimmäisen viikon osalta oikeastaan kaikki ruuat, paitsi jauhelihakeitto ovat melkolailla helppoja ja nopeita. Broileri-kasviswokkiin olen käyttänyt valmiita pakastewokkivihanneksia, välillä jos oikein innostun, saatan ottaa tehdä wokin alusta asti itse. Kinkkukiusauskin on äärettömän helppo: perunasipulisekoitus, kinkkusuikaleet, kerma ja mausteet sekaisin ja uuniin. Myös ensimmäisen viikon kasvisruoka on nopea ja helppo: siinä ajassa kun tortellinit kiehuvat kerkeää mozzarellapallot repiä valmiiksi ja silputa persiljan.

Tulen kerran viikkoon julkaisemaan aina seuraavan viikon ruokalistan,
joten jos ideoita lapsiperheen ruokiin kaipailette, niitä on jatkossa tarjolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti