Vuosi 2018 oli ennenkaikkea onnen vuosi, mutta valitettavasti suurin mahdollinen onni tuo mukanaan myös mieltä raastavan, kalvavan pelon tämänkin raskauden kohdalla. Toissapäivänä kuitenkin rakenneultrassa meidän pahimmat pelot hälveni. Odotamme pientä, tervettä Kirppua. Palaan rakenneultran kuulumisiin tarkemmin, kun ne kerkeän kirjoittaa.
Tuleva vuosi tuokoon mukanaan vielä enemmän onnea, ja vähemmän pelkoa. Toivon vuodelta 2019 tasapainoa, vähemmän vuoristoratoja. En kuitenkaan tasapaksua, mutta vähemmän ailahtelevaa elämää.
Itseni haluan haastaa pyrkimään löytämään asioiden hopeareunus, se hyvä kaikessa. Toivon ensi vuonna päästäväni irti turhista peloista ja jossitteluista, nauttivani enemmän elämästä. Vuosi 2019, ole täynnä onnea ja kiitollisuutta.
"Tähän jää tämä taakka harteiltani.
Olen kai sitä vaalinut jo tarpeeksi pitkään.
Syleillyt niin kuin syleilen rakkainta.
Lupaillen ei en milloinkaan mä sinua hylkää.
Joutava huoli.
Mee, ole irti.
En minä huutele perääs.
Enää sinuun herää.
Osaanko olla ilman murhettani.
Kukas muu sunnuntaisin mulle pitäisi seuraa.
Jupisee kun mä jostakin innostun.
Tupakoi kengät jalassa mun sänkyni päällä.
Joutava huoli.
Mee, ole irti.
En minä huutele perääs.
Enää sinuun herää.
Mun pitää oppii sinua ilman seisomaan.
Myös sinä omin jaloin kävelet, turhaa on kantaa.
Mun pitää oppii johonkin muuhun luottamaan
Kuin siihen että minä petyn tai etten uskalla.
Joutava huoli.
Mee, ole irti.
En minä huutele perääs.
Enää sinuun herää."
Stella -Joutava huoli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti