Todella usein kuulee etenkin vanhemman sukupolven suusta somen olevan pahasta ja aivan turha. Nuori sukupolvi taasen eri tavalla ymmärtää sen luomia foorumeita ja kuinka sitä voi hyödyntää.
Nniin hyvässä kuin pahassa.
Tuon vanhemman sukupolven suusta kuulee somea kritisoitavan erityisesti siksi, että siellä jokainen äiti jakaa omia kokemuksiaan ja mielipiteitään. Noiden miljoonien näkemysten viidakossa kokematon ja epävarma äiti helposti kokee entistä syvempää epävarmuutta, kuulemma. Mielipiteitä ja näkemyksiä on monia eikä kukaan enää oikeastaan tiedä, mikä on se oikea. Neuvolatädiltä pitäisi apu löytää eikä somen palstoilta.
Itse kuulun niihin, jotka somea aktiivisesti päivittäin käyttävät. Käytössä on blogin ohella myös Instragram sekä Facebook. Erityisesti Facebook on näistä somen kanavista ehkä se eniten parjattu. Onhan se toki totta, että esimerkiksi isoin lokakuisten ryhmä, johon kuulun, pitää sisällään yli 600 jäsentä. Noilla jokaisella 600 jäsenellä on omat kokemuksensa ja näkemyksensä taustalla erinäisiin keskusteluihin osallistuessaan. Joukkoon mahtuu kovaäänisesti mielipiteensä esiin tuovia äitejä, sekä niitä hiljaisia mukautujia.
Tottakai kuten missä vaan internetissä seikkaillessa, on tärkeää pitää mielessä se, että mitä sinne kerran laitat, ei sieltä ikinä poistu. Tämän takia somessa julkaistut kuvat ja tekstit kannattaa julkaista vasta ainakin jollain asteella toteutetun harkinnan jälkeen. Millaisessa valossa haluat esimerkiksi itsesi, lapsesi ja perheesi esittää somessa. Etenkin tuo lapsen näkökulma on hyvä pitää mielessä, hän kun ei vielä itse voi vaikuttaa siihen, millaista sisältöä häntä koskien julkaistaan.
Myös someraivo on yksi nykyajan termi, jonka kohteeksi itsellä ei ole minkäänlaista intressiä päätyä. Tämän vuoksi esimerkiksi helposti tunteita herättävät keskustelut käyn ennemmin kasvotusten sellaisten ihmisten kanssa, joilta uskon apua ja vertaistukea saavani. En siis lähde kirjoittamaan liian provosoivista aiheista juuri esimerkiksi tuolla isossa lokakuisten ryhmässä, ellen ole valmis myös sitä niin sanottua jälkipyykkiä läpi käymään.
Silloin kun someen jotain julkaisee, täytyy olla siis valmis kantamaan vastuu myös jälkipyykistä. Kuitenkin aina välillä käy niitä kertoja, ettei aloittaja todellakaan odota mitään someraivoa syttyvän. Aloittaja kertoo ehkäpä omassa perhepiirissä tapahtuneesta onnistumisesta innostuneena, johon saakin vastakaiuksi vain tylytystä ja lynkkaamista: "ei tuon ikäisen kuulu tehdä sitä eikä tätä eikä tuota, en ymmärrä näitä nykyajan hömpötyksiä, kun jo noin pienenä pitää sitä, tätä ja tuota aloittaa".
Tässä ehkä surullisempana piirteenä on se, että yksi nykymaailman ilmiö tuntuu olevan, ettei osata iloita toisen onnistumisesta, vaikkei itse ehkä juuri samalla tavalla toimisikaan. Ei nähdä lainkaan sitä, kuinka innostuneena ja iloisena aloittaja on tekstinsä laatinut. Kouhitaan ja lytätään hänet täysin, vaikkei hän varmasti sellaista vastaanottoa odottanut. Missä ihmisten empatia- ja sympatiakyky on? Kysympähän vaan.
Kuitenkin somea selatessa voi löytää myös vertaistukea ja luoda uusia, aitoja, ihmissuhteita. Itse olen kokenut somen käytön Mötkiksen syntymän jälkeen lähinnä hyvänä asiana. Olen tutustunut useisiin uusiin ihmisiin, joiden kanssa olemme tavanneet myös ihan kasvotusten. En kaipaa tällä hetkellä elämäämme sellaisia ihmissuhteita, joita hoidetaan vain puhelimen välityksellä. Kaipaan sitä aitoa kontaktia toisen ihmisen kanssa, keskusteluja kahvipöydän ääressä tai epätoivon vimmalla lapsia rattaisiin lenkillä nukuttaessa. Olenkin löytänyt muutamia samankaltaisen ajattelumaailman omaavia äitejä saaden tutustua heihin ja heidän perheisiinsä.
Olen löytänyt vertaistukea oman vanhemmuuden kipupisteisiin sekä esimerkiksi meidän perheessä kovastikin puhututtaneisiin uniasioihin. Vaikka se ei muuta tai poista väsymystäsi laisinkaan, on helpottavaa kuulla, että myös muut samanikäisten lasten perheet ovat samassa jamassa. Itse olen melko arka somen ryhmiin mitään julkaisemaan, juurikin tuon someraivon pelossa, vaan tyydyn ennemmin keskustelemaan mietityttävistä asioista lähipiirin kanssa.
Yksi isoimmista varjopuolista, jonka omassa somen käytössäni havaitsen on se, että se vie kamalan paljon aikaa ja aiheuttaa herkästi jonkun asteisen riippuvuuden. "Minä luen vielä äkkiä tämän viestiketjun" tai "vastaan vielä nopeasti tälle tyypille", se viekin yllättäen usemman minuutin aikaa. Silloin kun Mötkis nukkuu selaan surutta somea ja muutenkin otan niin sanotusti omaa aikaa. Kuitenkin Mötkisken hereillä ollessa pyrin käyttämään somea järkevästi. Jos Mötkis vaatii huomiotani, hän sen myös saa. Minkään Instastoryn katsominen tai Facebook langan loppuun selaaminen ei saa mennä sen edelle.
Tärkeintä mielestäni noita somen keskusteluja seuratessa on pitää mielessä kaksi asiaa:
jokainen tekee niinkuin omalle perheelleen on parasta
ja aina voi skrollata ohi, jos aihe ei itseä kiinnosta tai menee liikaa tunteisiin.
Kuten elämässä muutenkaan,
ei mustavalkoajattelulla yleensä kovin pitkälle pötki.
En siis asettaisi somea kumpaankaan ääripäähän,
vaan jotain siltä väliltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti