Asustaisikohan meillä sittenkin sormiruokailija?

Meillähän on siltä osin sekaruokaillaan, että osan ruuista Mötkis syö itse ja osan syötän soseena. Esimerkiksi jos tarjolla on porkkanasosetta, saattaa lautasella olla myös porkkanaa keitettynä sellaisenaan. Tähän asti nuo sormiruokailtavat ruuan osiot ovat olleet Mötkiksen mielestä lähinnä ällöttäviä. Hän puistatuksen saattelemana pudottanut ne pois kädestään heti niihin koskettuaan.

Tänään soseita pakkaseen tehdessä jätin kukka- ja parsakaalia sivuun ennen soseuttamista ja niitä Mötkikselle tarjosin lounaalla. Tänään hänen reaktionsa oli täysin erilainen kuin ennen. Hän söi parsakaalin hyvällä ruokahalulla omasta kädestään. Voisi sanoa, että hän jopa hotki sen. Myös kukkakaalia hän maisteli, mutta se ei ollut Mötkiksen mielestä niin hyvää, kuin parsakaali.

Tässä vaiheessa minua hieman harmitti se, että olin juuri keitellyt yhteensä neljä parsa- ja kukkakaalia ja vetänyt ne soseeksi kolmea nuppua lukuunottamatta. Kyllä. Noista neljästä kokonaisesta parsa- ja kukkakaalista oli siis sormiruokana tarjottavaksi kolme nuppua, perkele.

Jospa nuo sosesatsit kuitenkin tulisi syötyä ja niiden jälkeen päästäisiin vaikkapa siihen tilanteeseen, että hoksaisin oikeasti ruokaa tehdessä ottaa siitä Mötkikselle sivuun. Välillä toki tulee tehtyä sellaisia ruokia, joita Mötkis ei voi syödä. Esimerkiksi tänään minä ja Paavo syödään risottoa ja liekkisiipiä, jotka eivät Mötkikselle ymmärrettävästikään sovellu. Tälläisten päivien varalle pakkasessa voisikin olla jotain valmista sormiruokaa (tai sosetta) tarjottavaksi.

Innostuin kuitenkin paljon tuosta, ettei Mötkis vain pudotellut ruokia pois käsistään, vaan ihan oikeasti niitä söi. Tältä osin meillä voitaisiin jatkossa siis alkaa painottaa enemmän sitä, että Mötkis syö itse. Oli se sitten sosetta smoothiepussista tai jotain sormin syötävää. Kaikki erilaiset tuorepalathan Mötkis tällä hetkellä saa syödä itse. Lähinnä siis nuo lämpimät ruuat voitaisiin muokata erilaiseen muotoon, niin päästäisiin eroon tuosta soseiden tekemisestä.

Meillähän ei missään vaiheessa ole minulle tai Paavolle päässyt muodostumaan mitään kammoa sormiruokailua kohtaan. Mötkis on aina ollut todella taitava käsittelemään ruokaa suussaan, eikä kakomisia ole pahemmin ollut. Syynä sormiruokailun vähyydelle ei siis ole pelko, vaan ajatusmaailman muutoksen tarve. Pitäisi siis alkaa heittämään Mötkikselle samaa ruokaa nenän eteen, kuin itsellekin.

Erään aamun aamupala