torstai 6. maaliskuuta 2014

Tukka lähti, toivottavasti kilot lähtee myös!

Tiistaina sain vapaapäivän ansiosta viimein aikaseks raahautua kampaajalle. Oon ihan armottoman laiska käymään kampaajalla, vaikka jokaikinen kerta nautin siitä mahottoman paljon. Nytkin oli edellisestä kampaajareissusta kerenny hurahtaa reilu vuos, hups... Jotenkin vaan kuvittelen aina, että ei mulla oo aikaa, en saa aikaa kampaajalle jolle haluan ja lista jatkuu loputtomiin.

Nyt päätin kuitenkin uhmata edellä mainittuja ajatuksia ja varasin extempore kampaaja ajan maanantaina kun Paavo kävi parturissa. Tiistaina se kohtalon hetki sitten koitti klo 15 kun sain taas kuulla tylyn arvion hiusten kunnossa.

Hiuksia oli leikkaamassa harjottelija ja kieltämättä hieman jännitin sitä, että minkäköhänlainen lopputulos tulee olemaan. Kuitenkin ajattelin, että jokaiselle pitää antaa se mahdollisuus harjoitella, eihän sitä muuten ikinä mitään opi eikä pääse kehittymään. Tuo ajatus takaraivossa istuin penkkiin ja sanoin kampaajalle, että leikkaan huonot latvat pois ja sen jälkeen leikataan kerroksittain. Nooo niitä huonoja latvojahan oli kerenny tässä reilun vuoden aikana kertyä kevyet 10-15 senttiä, uppista...

Sillehän kampaajaharjottelija ei voinut mitään, että mun hiukset oli huonossa kunnossa ja niitä piti leikata paljon (mikä tuli mulle hieman järkytyksenä) mutta hän toimi kyllä erittäin ammattimaisesti ja asiantuntevasti koko hiustenleikkuun ajan. Jutteli mukavia leikkuun aikana sillon tällön ja kerto hyviä vinkkejä ja neuvoja. Propsit siis harjottelijalle hyvästä asiakaspalvelutaidosta!

Kuten edellisessä postauksessa valittelin, alaselkä on tuittuillu ilosesti. Eilisen kivuttoman harjottelupäivän jälkeen kuitenkin uskaltauduin lenkille verryttelemään paikkoja ja käytiin taas Miljan kanssa heittämässä viiden kilometrin lenkki. Voin kertoo, että selkä ei ollu se joka tuittuili, sen sijaan pohkeet, penikat ja pakarat oli aivan oma lukunsa. Nyt sitten selvis syy sille alaselän kipuilulle, erittäin tiukilla olevat pakaralihakset repii tuota selkää niin ihme asentoihin että lopputuloksena ei voi olla muu kun kipee selkä. Tästä viisastuneena lisään panostusta venyttelyyn :)

Loppuun vielä kuvat uudesta ERITTÄIN lyhyestä tukasta ja hillittömistä silmäpusseista sekä eilisen lenkistä




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, itestä tuntuu että se on tosi lyhyt mutta jospa siihen tottuu :)

      Poista
  2. Ihana, ihana tukka <3 Ja mäkin haluun sun kaa lenkille, koska alkaa tulee tää herkkumättö jo korvista pihalle, mitä on tullu syötyä lomalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ kuhan kotiudut sieltä niin lähetään lenkille kuluttamaan mättöjä pois ;)

      Poista