Moni pariskunta miettii vauvavuoden aikana, miten tästä selvitään.
Miten voittaa vaikeudet väsymyksen keskellä.
Mistä sitä kuuluisaa omaa aikaa, kun tunnit vuorokaudessa tuntuvat loppuvan kesken.
Mistä löytää aikaa vaalia parisuhdetta ja kuinka ylipäätään vaalia parisuhdetta.
Meillä on takana ikäämme nähden pitkä parisuhde, Mötkiksen täyttäessä vuoden olemme me muutaman viikon päästä taittaneet yhteistä taivalta jo 12 vuoden ajan. Tuohon aikaan on sisältynyt hyviä, huonoja ja hyvin huonoja aikoja. Ei nuo vuodet ole aina olleet ruusuilla tanssimista, ei todellakaan. Yhdessä on pysytty välillä hammasta purren ja välillä taas saatu elää aivan ihanaa aikaa.
Välillä mielessäni olen ajatellut, että ristini olen ottanut, niin ristini kannan. Tällä en halua mitenkään tarkoittaa parisuhdettamme taakkana, vaan haen takaa periksiantamattomuutta. Yhteistä tahtotilaa, jonka avulla vaikeuksistakin selviää. Kun pappi 7.11.2015 kysyi tahdonko ottaa Paavon aviomiehekseni, rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä, vastasin tahdon. En voinut luvata mitään, muuta kuin sen, että tahdon vaalia parisuhdettamme ja tehdä parhaani, jotta molemmilla olisi hyvä olla. Tahdon rakastaa ehdoitta.
Kun Paavo muutama päivä sitten sunnuntaina toi minulle pyörälenkiltä itsepoimimiaan kukkia muistin taas, kuinka ainutlaatuisen ja ihanan ihmisen kanssa jaankaan elämäni. Kukat oli ensimmäiset Paavon poimimat ja minulle tuomat. Kuten Instagramin puolella maanantaina julkaisin, joku saattaisi ajatella, että kylläpä itsepoimittujen kukkien saaminen kesti. Itse kuitenkin näin asian niin päin, että hyvää kannatti odottaa. Paavo oli ajatuksen kanssa koostanut kimpun, asetellut kukat kauniisti ja solminut ne yhteen. Hän kertoi pysähdelleensä matkansa aikana useita kertoja, etsiessään sopivia kukkia asetelmaan, ja se näkyi.
Vauvavuoden yhdessäpitävä liima on tämän astisen kokemuksen mukaan ne pienet, mutta niin merkitykselliset teot arjen pyörteissä. Otat toisen huomioon ja pyrit ymmärtämään häntä. Meillä tämä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että Paavo on ollut äärettömän kärsivällinen sen suhteen, miten kiinni minä olen Mötkiksessä. Hän on ymmärtänyt minua tarjoten minulle omaa aikaa, minun kuitenkaan osaamatta tilaisuuksia hyväksikäyttää. Hän on silittänyt selkääni halutessani vain alkaa nukkumaan pitkän päivän päätteeksi tarkoittamatta sillä mitään muuta, kuin hyvää yötä rakas, nuku hyvin, olet minulle tärkeä.
Yksi vauvavuoden ja muutenkin parisuhteen tärkeimmistä asioista kuulin Paavon suusta. Se on, ettei pidä olettaa mitään. Älä oleta äidin saaneen päivän aikana vauvan kanssa loihdittua ruokaa ja kodin hohtavan puhtoisena töistä tullessasi. Älä oleta puolisosi jaksavan työpäivän päätteeksi tehdä mitään muuta, kuin rojahtaa sohvan nurkkaan puhelimen kanssa. Älä oleta mitään, vaan puhu.
Puhu, puhu, puhu. Ja vielä kerran puhu. Puhu siitä mikä tuntuu hyvältä ja mikä pahalta. Puhu kaikesta mahdollisesta. Puhumisen kautta ymmärrät toista ja hänen tarpeitaan paljon paremmin. Kukaan meistä ei ole ajatustenlukija, eikä voi olettaa tietävänsä, miltä toisesta tuntuu ja mitä hän ajattelee. Kysy se yksinkertainen kysymys, kuinka päiväsi sujui. Illalla nukkumaan mennessä sano ne kolme pientä sanaa.
Siinä vaiheessa itselläni herää huoli siitä, millaisissa kantimissa parisuhde on, kun tuo puhe lakkaa. Silloin ollaan harmaalla alueella. Monesti meillä puhumattomuus johtaa riitoihin, kun ei ymmärretä toista. Oletetaan asioita puhumatta niistä. Onneksemme tähän astisen parisuhteemme aikana kaikki asiat, niin hyvät kuin huonot, ovat olleet puhuttavissa.
Kuten jo aikaisemmin sanoin, ei meidän elämämme ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Se elämä on runnonut myös parisuhdetta välillä järeämmälläkin moukarilla. Vaikeuksien kautta voittoon ja entistä vahvempina on ylös noustu. Tästä syystä jaksan uskoa, että se ehkä vauvavuoden toistetuin mantra "tämä on vain vaihe", vie meidät tämänkin yli. Paljon pahempaakin on yhdessä koettu ja tästäkin selvitään yhdessä, jos vain tahdotaan.
Tiedämme molemmat, että tämä on vain väliaikaista. Mötkis on näin pieni vain niin lyhyen aikaa ja jokainen päivä vie lähemmäs niitä aikoja, kun sekä kahdenkeskistä että myös omaa aikaa on taas enemmän. Nyt kaikkien täytyy sopeutua ja mukautua vallitsevaan tilanteeseen. Nauttia tästä hetkestä muistaen, että pian Mötkis kirmaa suoraan koulupäivän päätteeksi kavereiden luokse ja kerkeämme nähdä hänestä vain kantapäät.
Tähän asti olemme eläneet hyvin pitkälti tietynlaisessa kuplassa: on vain me kolme. Toki minä ja Mötkis ollaan Paavon työpäivien aikaan nähty mammakavereita ja heidän lapsiaan, mutta työpäivien jälkeen ollaan hyvin pitkälti oltu kolmelleen ja touhuttu perheenä. Pikkuhiljaa tuota kuplaa on pyritty puhkaisemaan ja järjestetty sitä omaa aikaa molemmille. Kuitenkin vielä meidän kahdenkeskinen aika on tarkoittanut lähinnä illalla Mötkiksen nukahdettua olevia hetkiä, jonka molempien silmät vielä pysyvät auki.
Nyt kun Mötkis kasvaa koko ajan isommaksi ja kiinteitä menee päivässä jo hyvin, voisi tuota parisuhdeaikaakin ruveta pikkuhiljaa helpommin järjestämään. Emme ole valmiita mihinkään lapsivapaaseen yöhön tai päivään, mutta joku ilta tai päivä voitaisiin käydä yhdessä syömässä ja tehdä jotain ihan kahden. Tiedän, että varmasti ainakin omat ajatukseni harhailisivat vähän väliä Mötkikseen ja miettisin, miten hänellä menee. Kuitenkin pieni irtiotto ja aikuisten kahdenkeskinen aika tekisi varmasti hyvää.
Parisuhteen ja kodin yleinen ilmapiiri kuitenkin heijastuu melko vahvasti myös lapseen, joten siltä osin on myös parisuhteen vaaliminen tärkeää vauvavuoden aikana ja myös jatkossa. Mielestäni jos parisuhde aiheuttaa enemmän surua kuin onnea, ei siihen kannata jäädä. Ei edes sillä ajatuksella, että pysytään yhdessä lasten takia. Ei. Se on vihoviimeinen syy, minkä takia jäädä huonoon parisuhteeseen. Huono parisuhde heijastuu lapseen ja vaikuttaa siihen, millaisen mielikuvan hän muodostaa parisuhteesta ja siitä millaista kotona ylipäätään on. Jos tunnelma on koko ajan kireä, isä paiskii päivät pitkät töissä ja äiti on niin sanotusti nyrkin ja hellan välissä, antaa se aivan väärän viestin siitä, minkälainen normaali ja terve parisuhde on.
Tästäkin syystä haluamme vaalia parisuhdettamme.
Mielestäni meidän parisuhteemme on hyvä ja vaalimisen arvoinen.
Sen eteen kannattaa tehdä töitä ja panostaa meihin.
Mikään ihmissuhde ei säily hyvänä ilman vaalimista ja panostamista.
Parisuhde on kuitenkin mielestäni yksi elämän tärkeimmistä ihmissuhteista
ja siten vaivankin arvoinen.
On onni saada jakaa elämänsä parhaan ystävänsä kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti