Haywire's No One Like Me "Lempi"

Kuten oon jo pitkään lupaillu päätin nyt viimein saada itestäni niin paljon irti, että alan kirjottamaan taustaa tälle corgi-innostukselle. Eli meillähän on corgeja ollut nyt jo kolmessa sukupolvessa. Ensimmäiset meidän suvun corgit olivat äitini äidillä, minun mummollani. Ensimmäinen mummoni pemu oli Nurkkaniemen kennelistä ja hänet tunnettiin nimellä Mörkö :)

Mummoni toisen pemun kerkesin jo minäkin nähdä ja jopa hänet muistankin. Kennelnimestä en ole varma, mutta muistaakseni se oli Kritoffer Vincos, tai jotain sinne päin. Ainakin koiran kutsumanimi oli Toffe. Toffe oli perinteinen koko korttelin pemu, rakasti rapsutuksia ja päivysti mummoni omakotitalon edessä naapureiden touhuja tarkkaillen. Siitä kai tämä kaikki lähtikin...

Lempi valppaana :)

Eli minun äitini oli elänyt ison osan elämästään corgien kanssa ja kun meille tarjoutui mahdollisuus saada aikuinen, näyttelyissä hyvin pärjännyt corgi vuonna 2005, ei tarjoukseen voinut olla tarttumatta. Minä olin aikana ronkunut ja vinkunut koiraa ja nyt äidin sen hetkisen työkaverin kautta tarjoutui mahdollisuus saada corgi.

Lempsu ja Paavo

Niinpä meidän perheen ensimmäinen pemurouva muutti meille. Haywire's No One Like Me "Lempi" muutti meille kantaen titteliä kansainvälinen muotovalio noin kuusi vuotiaana säpäkkänä rouvashenkilönä. Laittoi tyttö nimittäin kuriin kaikki korttelin koirat, sen verran kovapäinen hän oli ;) Perheelleen mitä mahtavin koira, rakasti rapsutuksia ja kylkikyljessä istumista telkkarin ääressä.

Rouva poseeraa kukkien kanssa :)

Lempi oli melko perinteinen corgi ruokahalunsa suhteen. Kaikki sahanpuruista lähtien kelpasi Lempille ja aina olisi ollut lisää vaatimassa. Ei montaa kertaa miettinyt, kun jotain hänelle tarjottiin. Yhtenä jouluna saimme karun muistutuksen koiran pohjattomasti ruokahalusta. Joulukinkku oli viety talon kuistille jäähtymään paistamisen jälkeen ja koira oli otettu käymään pihalla pissillä. Nooo joko äitini tai isäni oli unohtanut koiran ulos puolustuskyvyttömän kinkun kanssa... Kinkku kerkesi saada melko paljon kyytiä, ennen kuin aloimme ihmetellä, että missäköhän Lempi on. Ison siivon oli tyttö kerennyt tulikuumaa kinkkua kitusiinsa vetää ja makasikin kipeä loppu joulun... :)

You can have whatever you like <3

Kuuttiani ette saa!

Keittiön uskollinen vartija :)

Lempi kerkesi olla perheemme ilona melkein kuusi vuotta, kunnes yhtenä viikonloppuna hän lakkasi syömästä ja muuttui muutenkin alakuloiseksi ja syrjäänvetäytyväksi. Kun seuraava arkipäivä koitti, menimme äitini kanssa Lempin kanssa eläinlääkääriin, eikä meillä ollut tuolloin mitään hajua siitä, että ilman koiraa tullaan takaisin...

Eläinlääkäri ultrasi Lempin mahan löytäen suolesta suolen lähestulkoon tukkineen kasvaimen. Kasvaimen laatua ei jääty sen enempää selvittämään, vaan Lempin rauhoitusta jatkettiin laskien hänet vehreämmille niityille. Suoli oli jo niin pahasti tukkeutunut, ettei leikkaus todennäköisesti olisi auttanut ja kyseessä oli kuitenkin jo iäkäs koira. Ikää Lempillä oli kuollessaan 11 vuotta ja 7 kuukautta...

Lempin viimeisimpiä päiviä meillä <3

Vanha rouva puputtaa :)

Vaikka kipu ja tuskan Lempin kuoltua oli valtava, on jälkeen päin helppo hymyillä tätä koiraa muistellessaan. Lempsu oli mahtava koira, eikä Lempin kuoleman jälkeen mennytkään pitkä aika kun aloimme katselemaan uutta corgia. Koti ei tuntunut kodilta ilman koiraa, joten seuraava tulokas olikin saatava... Postaukseen tuli melko paljon kuvia, vaikka postausta suunnitellessani harmittelin, ettei Lempistä ole paljon kuvia. Kuitenkin yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin myös tämän koiran kohdalla :)

Ellistä kirjoittelen kunhan joudan, ehkä tänään, ehkä huomenna, kuitenkin lähiaikoina :)