sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kesäkesäkesä!

Himppu on laiskottanu viime aikoina tän blogin kirjottelu. Kun aina kaikkeen on pakko löytää joku syy (ja vikahan ei voi olla omassa itsessä ;) ) niin sanotaan nyt vaikka, että lätkän mm-kisat, koulujen loppuminen ja siihen liittyvä kiirus ja nää mahtavat kelit on aika paljon vähentäny koneella istumista kahen viime viikon aikana :)

Tällä viikolla on opeteltu melko paljon maahan menemistä Helmin kanssa jo hallussa olevan istumisen ohella. Hirmu nopeeta tahtia tuo pikkunen oppii ja kehittyy koko ajan. Tähän viikkoon asti Helmi oli vanhempieni luona kulkenut mielellään sisällä olevia melko jyrkkiä rappusia ylöspäin, mutta ylös päästyään alkoi itkeä kun ei osannut tulla alas. Tällä viikolla kuitenkin myös alaspäin tuleminen alkoi sujui ja nyt Helmi liikkuu jo melko ketterästi rappusia ylös ja alas :)

Koirille tuli viikolla myös hankittua uus punkka ja Helmi sai uuden hihnan ja kaulapannan.
Hihnaks valikoitu samanlainen Hurtan talutin kuin Vallullakin ja pannassakin seurailin Vallulle valikoituneita tuotteita eli valitsin Rukan pannan. Panta valikoitui voittajaksi muista malleista ja merkeistä monipuolisuutensa ja pitkäikäisyytensä puolesta. Siitä saa halutessaan normaalin kiristämättömän pannan lisäksi myös puoli- tai täysin kiristävän ja säätövaraa kyseisestä pannasta löytyy runsaat 20 senttiä eli siis hyvä valinta kasvavalle pennulle. Meillähän on kaapissa valmiina Helmin isoks kasvamista varten nahkapanta, mutta se saa oottaa vielä pitkän aikaa :)

Tää viikonloppu oli melko kameran, koirien ja auringon täyteinen. Perjantai-iltana palloiltiin Gigantin ja Prisman väliä, kun etittiin mulle järkkäriä, jota olin himoinnu jo yhen ikuisuuden. Meillä oli ollut jonkun aikaa kaverin järkkäri lainassa ja nyt kun se palautu takas omistajalleen oli mun pakko viimein saaha oma järkkäri. Mukaanhan kaupoilta sitten lähti Canon EOS 600D ja oon kyllä ollu valtavan tyytyväinen kameraan :)

Lauantaina käytiin kattomassa kv-näyttelyä Sorsasalossa ja saatiinkin ihailla monia supernättejä ja -komeita kookeja. Vallun ja Helmin kasvattajakin oli näyttelyyn tullut ja saatiin samalla ohjeistusta näyttelyissä toimimisesta :)

Kun kotiuduttiin näyttelystä lähdettiinkin aikalailla suoriltaan minun enon kyydillä porukoitten mökille Varpaisjärvelle. Helmi pääs ekaa kertaa mökille ja oli melko riemuissaan kun sai telmiä niin paljon kun vaan jaksoi pihalla.

Mökillä ei myöskään ihmiset jääny sirkushuveista ja leivästä paitsi: koirat viihdytti meitä parhaansa mukaan ja grilliruokaa siivitti meleko tuliset habanerot :D Lisäks saatiin nauttia sekä eilen että tänään runsaasta auringon paisteesta: ehkä mää vielä tänä kesänä kerkeen saaha jonkunlaiset rajat ;)

Oli pienesti lievästi tulista...



Pakkohan se oli Maken stylet kengät ikuistaa

<3



Elli ihanan ilosena mökillä :)

Loppuun tulikin sitten hirvee määrä kuvia, johtuen kenties innostuksesta tuohon kameraan. Pakko kyllä myötäillä Canonin mainoslausetta ja sanoo,  että with Canon you can :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti