perjantai 31. toukokuuta 2013

Eläinlääkäri kuulumiset

Tänään käytiin Helmin kanssa hakemassa tytölle toinen rokote ja muutenkin tarkastuttamassa pikkunen. Edellisellä rokotuskerralla eläinlääkäri totesi nivusissa tyräepäilyn, jota päädyttiin seuraamaan ainakin seuraavaan rokotukseen saakka. Puhuin epäilystä Helmin kasvattajan kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että toista rokotuskertaa varten varan ajan toiselle eläinlääkärille niin saadaan kahden alan ammattilaisen mielipide asiasta.

Tänään koittikin se pitkään odotettu ja jännitetty toinen eläinlääkärireissu. Helmi käyttäyty eläinlääkärissä yllättävän nätisti. Oisin odottanu, että se vähintään syö eläinlääkärin ja lisäks pissaa ja kakkaa tutkimuspöydälle. Näin ei kuitenkaan käyny vaan Helmi odotteli odotushuoneessa nätisti vuoroonsa (tosin muita odottelijoita ei ollut, joten saattoi rauhoittaa tilannetta melko paljon :D ) ja kun meidän vuoro tuli niin tyttö siirty reippaasti tutkimushuoneeseen ja pöydällä tutkittavaks.

Eläinlääkäri katteli Helmin läpi perusteellisesti: kuunteli sydäntä ja keuhkoja, katteli korvat ja hampaat läpi ja tunnusteli penskan muutenkin kun mahan osalta. Helmi antoi lääkärin tutkia itteesä nätisti ja katteli vaan ympärilleen minun rapsutellessa Helmiä :)

Helmin nivusia tutkiessaan eläinlääkäri totesi, että molemmin puolin on pienet nivustyrät, jotka ei tällä hetkellä vaadi mitään toimenpiteitä vaan niitä seuraillaan ja tarkkaillaan ja tullaan tarpeen vaatiessa näyttämään. Löydös ei ollu toivotuin mahollinen, mutta kuitenkin parempi kuin se, että tyrä(t) olisivat niin isot, että ne vaatisivat toimenpiteitä nyt :)

Melko helpottunu olo valtas minut kun lääkäri kertoi, ettei hätää tällä hetkellä ole. Olin kerenny nimittäin panikoia tuota tyräasiaa viime rokotuksista kuukauden takaa asti ja nyt viimein sain vahvistuksen sille, ettei ole hätää :)

Samalla vähän viikkopäivitystä tähän postaukseen, eli Helmi oppi tällä viikolla kiipeemään oma-alotteisesti meijän olohuoneessa olevan rahin päälle. Siihen se vaan pungertaa kovalla tahdon voimalla. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui, kun Vallu oli vienyt rahin päälle aktivointipallon, joka Helmiä sitten kiinnosti niin pirusti, että pallo oli pakko saaha itelle. Aikansa Helmi ihmetteli ja pungerti rahin ääressä ja sitten raahas ittesä etutassuillaan rahin päälle :)

Kun näin Helmin pystyvän kiipeemään rahille sisälläni heräs sekä tietynlainen ylpeyden ja ilosuuden tunne, mutta taas toisaalta huoli siitä, että nykyään tuo napero osaa sitten kiivetä halutessaan myös sohvalle esimerkiksi Vallun kanssa kahestaan ollessaan ja saattaa tulla sohvalta hallitsemattomasti alas :( Pitää toivoo, että mitään pahempaa ei pääsy tapahtumaan, mutta eihän sitä ikinä voi tietää mitä nuo täällä kahestaan remutessaan saa aikaseks...

Toinen tämän viikon kova juttu on ollu se, että Helmi on oppinut melko taitavasti avamaan meidän makuuhuoneen ovella olevan vauvaportin sen ollessa raollaan. Ennen kun tämä asia minulle valkeni, kerkesi makuuhuoneen rottinkinen pyykkikori saaha melko kivasti vauhtia kun olin jättäny portin raolleen kotoa lähtiessäni... Onneks makuuhuoneessa ei ollu mitään suurempia tuhoja tehtynä kuitenkaan. Se on nimittäin ainut huone meijän asunnossa, missä sähköjohot on esillä ja muuten tavaroita on enemmän lattialla kuin muissa huoneissa.

Pissavahinkokin makuuhuoneen matolle oli päässy sattumaan, joten nykyään kun Helmillä on hätä, se pyrkii makuuhuoneeseen. Ihan hyvä sinänsä, että ilmottaa hätänsä jollain tavalla, mutta eikö ulko-oven raapiminen ois vähän loogisempaa? :D Noo, pääasia, että kertoo hädästään jotenkin.

Tällä viikolla myös yks kommellus pääs toistumaan kahteen kertaan. Helmillä ja Vallulla on ollu iso vesikuppi meijän keittiön nurkassa muovisen alustan päällä. Tällä viikolla Helmi on kuitenkin päättäny ilmeisesti vähän vilvoitella kupissa... Kaks kertaa oon tullu kotiin sillä tavalla, että vesikupin sisältö on suurelta osin pitkin lattiaa ja koiran turkkia... Tänään vaihoin koirille sitten pienemmän vesikupin, että saatas veden määrä lattioilla ees vähän vähäsemmäks. Kuitenkin näillä helteillä tuo pikkunen kuppi ei välttämättä oo riittävä, mutta pitää tässä lomaillessa tarkkailla tuota veden kulutusta ja miettiä, että pitääkö vesikupin paikka sitten mahollisesti siirtää vaikkapa vessaan. Ei nimittäin välttämättä tuo keittiön parkettilattia tykkää hirveen hyvää jos siinä useemman kerran seisoo iso vesimäärä pitkän aikaa...

Lisäks tällä viikolla on taas madotettu Helmi noita rokotuksia silmällä pitäen ja lenkkeilty helteiden periks antaessa. On melkosta rääkkiä koirille tuossa kelissä lenkkeily, joten ollaankin yritetty painottaa pitemmät lenkit aamuihin ja iltoihin, kun on vähän viilempää kun päivällä. Kuitenkin tuntuu, että aamullakin on jo niin tuskasen kuuma, että tekis mieli mennä itekkin koirien kaverina järveen kahlailemaan :D Noo, pitää nauttia näistä helteistä nyt kun niitä riittää, sitä ei tiiä minkälainen sadekesä tästä vielä kehkeytyy...
Kesäkesäkesä

Vallu ja nenään tuoksuvat grilliherkut, nam :)
Hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti