Eipä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että näin elokuun viimeisenä 2017
istun aamulla Savon Sanomat syliin levitettynä sohvan nurkassa ja
mietin, että mistä kuvakulmasta saan luettua koko aukeaman niin,
ettei maha ole tiellä.
Ennen sohvalle asettumista on aamupalapöytään
ollut katettuna smoothiet ja kahvit kahdelle,
koirat ruokittu ja pissitettu omalla takapihalla.
Ei olisi myöskään uskonut,
että tämä pikkurouva on ennen kello kaheksaa aamulla
laittanut karjalanpaistin uuniin tekeytymään.
istun aamulla Savon Sanomat syliin levitettynä sohvan nurkassa ja
mietin, että mistä kuvakulmasta saan luettua koko aukeaman niin,
ettei maha ole tiellä.
Ennen sohvalle asettumista on aamupalapöytään
ollut katettuna smoothiet ja kahvit kahdelle,
koirat ruokittu ja pissitettu omalla takapihalla.
Ei olisi myöskään uskonut,
että tämä pikkurouva on ennen kello kaheksaa aamulla
laittanut karjalanpaistin uuniin tekeytymään.
Kun peilaa vuoden takaiseen elokuuhun, oli tunnelma aikalailla synkkä, jopa musta. Toivuin keskenmenon fyysisistä ja psyykkisistä seurauksista ja voisi sanoa, että olin aivan rikki aloitettuani uutta toimintakautta töissä. Ajatukset eivät pysyneet kasassa, mutta töissä oli parempi kuin kotona, ei kerennyt ajatella niin paljoa.
Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon. Lisäksi vieläpä niin isoja asioita. Ostimme ensiasunnon lokakuussa ja reilu kaksi viikkoa sitten siihen muutimme. Vaihdoimme joulukuussa isomman auton hiljaisena toiveena siitä, että koirien lisäksi peräkonttiin pitäisi saada mahtumaan myös rattaat. Auton valinnassa kriteereinä oli myös nahkasisusta helpottamaan kurajälkien siivoamista auton sisäpuolelta. Toki kriteereinä oli myös niitä ei niin lapsiperheauton valintaan yleensä vaikuttavia tekijöitä, mutta tuossa kohtaa olimme henkisesti aikalailla maassa ja ajatuksen tasolla valmistautuneet elämään kahden.
Helmikuussa maailma alkoi kirkastua. Raskaustestiin ensin hyvin hentoina piirtyneet kaksi viivaa vahvistuivat. Vahvistusta positiiviselle testille saatiin myös viikottain toteutetuista hCG-seurannoista. Odotimme jälleen. Odotimme kauhun, pelon, innostuksen ja ihastuksen vaihdellessa. Kuitenkin melko alusta asti minulla oli vahva tunne siitä, että näin tämän piti mennä. Näin oli tarkoitettu.
Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon. Lisäksi vieläpä niin isoja asioita. Ostimme ensiasunnon lokakuussa ja reilu kaksi viikkoa sitten siihen muutimme. Vaihdoimme joulukuussa isomman auton hiljaisena toiveena siitä, että koirien lisäksi peräkonttiin pitäisi saada mahtumaan myös rattaat. Auton valinnassa kriteereinä oli myös nahkasisusta helpottamaan kurajälkien siivoamista auton sisäpuolelta. Toki kriteereinä oli myös niitä ei niin lapsiperheauton valintaan yleensä vaikuttavia tekijöitä, mutta tuossa kohtaa olimme henkisesti aikalailla maassa ja ajatuksen tasolla valmistautuneet elämään kahden.
Helmikuussa maailma alkoi kirkastua. Raskaustestiin ensin hyvin hentoina piirtyneet kaksi viivaa vahvistuivat. Vahvistusta positiiviselle testille saatiin myös viikottain toteutetuista hCG-seurannoista. Odotimme jälleen. Odotimme kauhun, pelon, innostuksen ja ihastuksen vaihdellessa. Kuitenkin melko alusta asti minulla oli vahva tunne siitä, että näin tämän piti mennä. Näin oli tarkoitettu.
Nyt elokuun pimenevinä iltoina olen sytyttänyt kynttilöitä omaan kotiimme.
Kotiimme, johon saamme pian myös lapsemme tuoda.
Vaikka illat pimenevät, on tunnelma kirkas.
Aina ennen aamunsarastusta, on se pimein hetki.
Olen kiitollinen saadessani nyt raskausviikolla 34 todistaa sitä,
että asioilla on aina tapana järjestyä.
Tavalla tai toisella.
Ennemmin tai myöhemmin.
Kaikella on jokin merkitys.
Täytyy vain uskoa ja luottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti