torstai 24. elokuuta 2017

Neuvolakuulumiset 23.8.2017

Eilen oli pitkästä aikaa äitiysneuvola. Edellinen neuvola olikin 13.7.2017 eli reilu kuukausi sitten. Alunperin neuvola oli varattu olemaan 18.8. mutta muuttotohotuksen keskellä en malttanut neuvolaan lähtä vaan siirsin aikaa muutamalla päivällä. Neuvolassa käydessä viikkoja oli siis tasan 32+0.

Käynnin alussa terkkari kyseli kuulumiset ja voinnit. Tällä hetkellähän voin erittäin hyvin. Nukun hyvin öisin muuttostressin lauettua, liitoskivut ovat lähes olemattomat ja muutenkin koen olevani hyvinvoiva ainakin muutaman viikon takaiseen väsymykseen ja kipuiluun verraten. Kerroin terkkarille muutaman kerran olleen huimausta viime viikkoina, mutta epäilin niiden johtuvan lähinnä pitkästä ateriavälistä tai korkeentaan romahtaneesta hemoglobiinista.

Kuulumisten kerronnan jälkeen terkkari alkoi suorittaa mittauksia. Hemoglobiini otettiin heti alkuun ja hyvähän se oli edelleen, 132. Ensimmäisessä neuvolassa hemppari oli 131 ja matalimmillaan se on tähän astisen raskauden aikana käynyt 121 eli ei hätiä mitiä sen osalta. Verenpaine oli tyypillisesti neuvolassa korkeampi kuin kotona mitattuna, 120/79. Kuitenkin siis täysin normaalirajoissa, mutta kotona mitatessa verenpaine on yleensä about 100-110/60-70. Kotona mitatessa kuitenkin istun paikallani hiljaa jonkun viitisen minuuttia ennen mittaamista, toisin kuin neuvolassa paineet mitataan hyvä ettei jo vastaanottohuoneen ovelta. Selitystä noille huimauskohtauksille ei mittauksista löytynyt. Tulimme siihen tulokseen, että ne lienee johtuneet liian pitkistä ateriaväleistä tai riittämättömästä levosta. Aika siis hidastaa nyt tahtia muuttostressin laannuttua.

Painoa ensimmäiseen neuvolakäyntiin verrattuna on tullut vain himpun yli kaksi kiloa, joka onkin tullut vasta edellisen neuvolan jälkeen. Vähäisellä ja erittäin maltillisella painonnousulla on siis selvitty. Kuitenkin tässä vaiheessa Mötkis itsessään painaa sen about 2 kiloa ja siihen päälle istukka, lapsivesi ja ylimääräinen neste kudoksissa niin ei juurikaan ole ylimääräistä tullut. Terkkari tarkasteli myös sokeriseurannan ja totesi senkin olevan täysin kunnossa.

Tuohon vähäiseen painonnousuun olen itse erittäin tyytyväinen. Odotan kuitenkin hivenen kauhulla näitä viimeisiä viikkoja, jos painoa alkaakin kertyä nopealla tahdilla paljon. Kuitenkin mitä vähemmän ylimääräisiä kiloja olisi synnärille mennessä niin sitä parempi. Ylipainoa kun oli kuitenkin jo ennen raskautta.

Mittausten jälkeen siirryin tutkimuspöydälle ja terkkari otti sf-mitan, joka oli 29,5cm. Mitta asettui täysin keskikäyrälle, eikä sf-mitan perusteella siis mitään jättiläistä pitäisi olla tulossa. Seuraavana terkkari tunnusteli Mötkiksen tarjontaa ja veikkasi käsin tunnustellen Mötkiksen olevan pää alaspäin pää jo kohtuu alhaalla, muttei kuitenkaan kiinnittyneenä. Sydänääniä terkkari sai jonkun aikaa dopplerilla etsiä kun Mötkis pyörähti vähän väliä juuri anturin alta poikkeen eikä parasta mahdollista kohtaa meinannut löytyä. Keskimääräiseksi sykkeeksi terkkari kuitenkin ilmoitti 145.

Kaikki oli siis kunnossa ja seuraava neuvolakäynti varattiin syyskuun puoleen väliin. Tuolloin käytäisiin imetysasioita läpi. Tuon neuvolan lisäksi tiedossa on imetyksen tuki-ilta sekä perhevalmennus syyskuussa. Koska minulla on käynti äitipolille vielä syyskuun loppupuolella, ei neuvolalääkäriä ole. Tuon tiedon varmistuttua täytyy muistaa soittaa paria viikkoa ennen KYS:n aikaa ajanvaraukseen ja selvittää kenelle aika on varattu. Varsinkin kun kyseessä on viimeinen lääkärikäynti raskausaikana haluan lääkärin olevan joku muu kuin edellisen ultran ja niskaturvotusultran tehnyt sohveli.

32+0
Nyt kun muutto on saatu pakettiin, edellisen asunnon avaimet luovutettu ja uusi arki on alkanut rullata koitan saada panostettua blogin kirjoittamiseen enemmän. Luonnoksissa on odottamassa viimeistelyä vaille valmis synnytystoivepostaus sekä muutama muukin aihe siellä odottaa viimeisiä viilauksia. Uutta kotiakin pyrin vilauttamaan ainakin jossain muodossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti