lauantai 30. maaliskuuta 2013

Se suuri päivä

Tänään tuli viimein se päivä, kun haettiin meidän pikkunen kotiin. Mukaan kasvattajan luota lähti toisen pentueen naperoita ja pikkuset matkusti kevythäkissä takapenkillä vuorotellen minun ja Paavon valvoessa pikkusten touhuja, etteivät ala paikkoja tuhoamaan.

Vaikka ootettiin, että matka on rauhaton ja pikkuset huutaa, itkee ja pissii koko matkan, matka taittuikin hiljaisuudessa pentujen nukkuessa tyytyväisenä. Pysähdyttiin muutaman kerran ja käytiin kokeilemassa sattusku pissit tulemaan jollakin, mutta tulosta ei saatu aikaseks.

Kun oltiin saatu "ylimääräset" naperot pudotettua matkan varrelle Siilinjärvelle jatkettiin matkaa kotia kohti. Kun päästiin pihaan käytiin kokeilemassa pisseja pihalle ilman tulosta. Sisälle pissit kuitenkin irtosivat, ja toki Helmin nukkuma-alustalle, tietenkin.

Sisällä Helmiä odottivat Elli ja Vallu. Me jännitettiin Paavon kanssa vähän etukäteen sitä, että mitenköhän nämä isommat hurtat suhtautuu Helmiin, mutta molemmat ottivat pikkusen vastaan hirmu hienosti. Vallu olisi heti halunnut alkaa leikkiä pikkusen kanssa, mutta joutui toteamaan, ettei tästä tyttösen alusta ole vielä vähään aikaan leikkiseuraa.

Pissien siivoamisen ja tutustelujen jälkeen olikin aika jo syödä ja ruoka maistui pikkuiselle hyvin. Heti ruokailun jälkeen lähdimme pihalle kokeilemaan josko vaikka kakat tai pissit tulisi. Meidän molempien yllätykseksi Helmi teki kahdet kakat pihalle, mutta pissejä ei vieläkään pihalle näkynyt. Kakat palkittiin kehuilla ja lähdettiin takaisin sisälle. Suunnilleen tunnin päässä kakkareissusta Helmi teki pissat pihalle keräten kiitokseksi vuolaat kehut.

Nyt Helmi nukkuu tyytyväisenä ja itse ei voi muuta kun ihmetellä tuota pientä koiranalkua ja sen ihmeellisyyttä. Hyvää pääsiäistä kaikille!

Helmillä ikää 3 viikkoa ja yksi päivä, uusia kuvia tulee, kun keretään ottaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti