SYNNYTYSKERTOMUS

Perjantaina 13.10.2017 minulle oli varattu aika äitipolille. Olin valvonut edeltävän yön supistusten kanssa ja miettinyt, olisiko aika olla yhteydessä synnärille. Supistukset olivat kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisiä, osa kivuliaampia kuin toiset. Kärvistelin koko yön supistusten kanssa siinä ajatuksessa, että menen polille joka tapauksessa ja aika on jo klo 9.45, joten maltan kyllä odottaa siihen.

Otin yöllä ja aamuyöllä Panadolia kahteen kertaan ilman helpotusta ja kuuden aikaa herätin Paavon. Kerroin tuntemuksistani ja pyysin Paavoa soittamaan töihin ja kertomaan tilanteen. Minunhan oli alunperin tarkoitus ajella itse polikäynnille, mutta nyt siitä ei kyllä ollut toivoakaan. Paavo sopi työnantajansa kanssa vievänsä minut polikäynnille ja tulevansa vasta sitten töihin ja käyvänsä viemässä minut kotiin käynnin jälkeen.

Syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa, tuossa kohtaa supistukset olivat hellittäneet ja mietin jo, että olikohan väärä hälytys. Pikkuhiljaa aamutoimien jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti KYSiä. Koska Paavolla oli menossa päivystysviikko, oltiin liikenteessä hänen työautollaan. Ajatus lapsivesien mahdollisesta menemisestä työautoon kuumotteli jonkun verran. Ennen KYSille lähtöä tarkastettiin vielä sairaalakassin sisältö, testattiin kameran toiminta ja otettiin viimeinen mahakuva.

39+2

Aika oli yllättäen myöhässä ja odottelu jo melko tuskaista. Lopulta kätilö kutsui minua huoneeseen ja pääsin tutkittavaksi. Käynnin oli tarkoitus olla opetuskäynti ja olisin ollut useamman kandin tutkittavana ja mittailtavana. Opiskelijoilla olikin kuitenkin joku tentti ja vastassa oli tosiaan iäkkäämpi, äärimmäisen ammattitaitoinen hoitaja.

Kätilö ohjasi minut tutkimuspöydälle, otti sf-mitan, joka oli 33 cm sekä tunnusteli kohdun kokoa. Hän antoi arvioksi käsituntumalla nelisen kiloa. Suhtauduin tuossa vaiheessa jostain syystä hieman skeptisesti painoarvioon ja hymähdin vain ääneen. Hän tunnusteli päätä, todeten sen olevan kiinnittynyt. Seuraavana otettiin sydänkäyrää ja kätilö alkoi kysellä raskauden kulusta. Keskustelimme ainakin raskausdiabeteksestä, sen aiheuttamasta kohonneesta riskistä 2. tyypin diabeteksen puhkeamiseen sekä käsillä olevasta hienosta tilaisuudesta tehdä elämäntapamuutos sekä opettaa lapselle terveelliset elämäntavat. Kaikesta tästä kätilö puhui todella sensitiviisesti ja hänen sanansa tuntuivat juuri oikeilta, rautainen ammattilainen. Käyrän ottamisen aikana mitattiin myös verenpaine, joka oli 113/80. Käyrien ottamisen jälkeen kävin vessassa ja annoin virtsanäytteen, jonka kätilö tarkasti. Virtsa oli puhdas.

Vessasta siirryin lääkärin vastaanotolle. Hän oli kohtuu nuori, mutta todella ammattitaitoisen oloinen lääkäri. Hän oli myös eri tavalla inhimillinen kuin moni tähän asti tapaamani lääkäri. Hän kyseli voinnista ja siitä, joko lähestyvä synnytys jännittää. Kerroin öisistä tuntemuksista, johon lääkäri vastasi tilanteen selviävän pian sisätutkimuksessa. 

Käynnillä tarkastettiin vielä viimeisen kerran Mötkiksen painoarvio sekä virtaukset ja istukan toiminta. Painoarvio oli 3411g. Virtaukset ja istukka olivat kunnossa. Lääkäri ultrasi vielä 4D:nä ja pyysin saada kuvan kasvoista ja sainkin mukaan kolme ultrakuvaa Mötkiksen kasvoista. Kuvat olivat äärimmäisen hyvät ja jälkeenpäin puhuttiin Paavon kanssa miten ihanaa on, että meillä on ultrakuva ja valokuva Mötkiksestä saman vuorokauden sisältä.

Seuraavana oli vuorossa sisätutkimus, jota olin odottanut. Halusin tietää olivatko irronnut limatulppa, sen jälkeiset supitukset sekä viime öiset tuntemukset saaneet mitään aikaiseksi. Sisätutkimus tehtiin noin klo 10.30. Lääkäri kertoi vauvan pään olevan jo hyvin matalalla. Olin yllätyksekseni väljästi kahelle sormelle auki. Lääkäri pyöritteli kalvoja ja vähän ronskimmin tutki. Sen jälkeen hän kertoi päivystävänsä synnärillä seuraavan yön ja uskoi meidän vielä tapaavan synnytyksen merkeissä. Hämmennyin täysin siitä, miten lähellä synnytys jo oli.

Poistuin vastaanottohuoneesta myhäillen ultrakuvat kädessäni ja pakatessani tavaroita soitin klo 10.53 Paavolle, että voisi tulla minut hakemaan. Paavolla oli juuri joku keikka meneillään, joten sovittiin hänen soittavan kun pääsee hakemaan. Odotellessani Paavoa päivittelin tilannekatsausta perheelle ja ystäville.

Kun Paavo tuli minut hakemaan, kiipesin työautoon ja jäin odottamaan, että Paavo puhuu työpuhelunsa loppuun. Emme onneksi kerenneet lähteä liikkeelle ennen kun minusta tuntui, että jotain holahti pöksyyn. Odotin, että Paavo puhui puhelun loppuun ja kerroin tuntemuksestani ja että kävisin vielä sisällä tarkistamassa tilanteen. Vessassa ei kuitenkaan mitään ihmeempää ollu havaittavissa. Onneksi olin NAKin vessassa, joten isoja siteitä oli tarjolla. Laitoin sellaisen varmuuden vuoksi housuun, olisi ollut äärimmäisen noloa ilmoittaa Paavon työnantajalle, että lapsivedet meni työautoon.

Noin klo 12, hetki sen jälkeen kun Paavo oli tuonut minut kotiin, alkoi supistukset. Kellottelin supistuksia ja soitin Paavolle 12.59, että supistuksia tulee ja kesto kasvaa koko ajan ja supistusten väli lyhenee. Varoituksena siis, että kohta täytyy lähteä töistä tulemaan kotiin päin. Makailin sohvalla ja pidin lämminvesihaudetta vatsan päällä. Seuraavana soitin Mötkiksen tulevalle kummille ja puhuimme seuraavan 40 minuuttia puhelimessa, kunnes supistusten väli oli enää 5 minuuttia, enkä pystynyt niiden aikana puhumaan. Tässä kohtaa tuleva kummi alkoi kysellä, että pitäisiköhän sille Paavolle soittaa uudestaan ja antaa käsky tulla kotiin. Lopeteltiin puhelu ja soitin Paavolle uudestaan klo 13.41. Paavo alkoi lopetella työpäivää ja lähteä kotia kohti. Klo 14.18 soitin vielä Naisten akuuttikeskukseen ja varmistelin, joko olisi aika tulla näytille. Vastaukseksi sain, että omien tuntemusten mukaan. Eli kyllä, ruvetaan lähtemään näytille heti kun vaan Paavo kotiutuu.

Paavo tuli kotiin, vaihtoi vaatteet, napattiin sairaalakassi mukaan ja lähdettiin vaappumaan autolle päin. Vaikka matkaa meidän kotiovelta autokatospaikalle on ehkä 50 metriä, tuntui matka kestävän ikuisuuden. Autossa laitettiin varmuuden vuoksi pyyhe minun penkille ja sitten lähdettiin ajelemaan KYSille. Joka ikinen töyssy teki pahaa, supistukset tekivät kipeetä ja niitä tuli tasaisin väliajoin. Enää autossa en kellottanut supistuksia, mutta alle 5 minuuttia niiden väli oli. Ikinä ei ollut autossa istuminen tuntunut noin tuskaiselta ja alle 15 minuutin matka sairaalalle tuntui ikuisuudelta. Ajettiin auto suoraan parkkihalliin ja käpöttelin hiljaksiaan kohti NAKia.

Vartin yli kolmen aikaan ilmoittauduin NAKissa ja pian kätilö tulikin hakemaan meitä käyrille. Klo 15.30 makasin käyrillä kun tunsin, että jotain lorahti housuun ihan huolella. Kerroin tuntemuksesta, kätilö tarkasti tilanteen ja totesi, että lapsivedet menevät. En muista enää kuka sen huomasi, muistaakseni Paavo, mutta lapsivedet menivät vihreänä. Paniikissa kysyin, että mitä se tarkoittaa. Kätilö vastasi hyvin rauhoittelevasti, että vauva on korkeentaan pieraissut lapsiveteen. Tiedettiinhän me Paavon kanssa, että vauvalla on silloin joku ahdinkotila päällä, jos lapsivesi on vihreää, mutta tuo kätilön tyyli käsitellä asiaa oli niin rauhoittava, että pystyin painamaan lapsiveden vihreyden taka-alalle.

Siirryin vessaan lorottelemaan lapsivesiä pönttöön, riisuin omat vaatteet ja vaihdoin tilalle sairaalavaatteet. Kätilö laitteli kanyylin valmiiksi antibioottia varten ja Paavo pääsi toimimaan avustajana kun erinäisiä verinäytteitä otettiin ja kanyylia jouduttiin laittamaan kahteen kertaan ensimmäisen suonen puhjetessa. Kun verinäytteet oli saatu otettua lähdimme siirtymään synnytyssaliin.

Synnytyssaliin päästiin klo 16.24. Kätilö saatteli meidät kiireisen oloisena saliin ja kysyi, minkälaista kivunlievitystä toivon tässä vaiheessa. Pyysin saada jumppapallon ja TENS-laitteen. Vähän ajan kuluttua kätilö toi jumppapallon ja TENSin kertoen, ettei hän kyseisen laitteen toimintaan ole perehtynyt vaan isä voi ruveta käyttöohjeiden mukaan laitetta paikalleen asettelemaan. Oltiin vähän, että täh, mutta Paavo tarttui tuumasta toimeen ja alkoi lukea käyttöohjeita ja asetteli lätkät selkään ohjekuvan mukaisesti. Hetkeä myöhemmin tehoa päästiin testaamaan kivuliaan supistuksen myötä ja kohtuullisen avun se toikin.

Puoleen seitsemään asti mentiin siis tuon jumppapallon ja TENSin voimin, kunnes enää täydet tehot TENSistä eivät riittäneet ja pyysin jotain tehokkaampaa kivunlievitystä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja tässä vaiheessa olin auki 5-6 cm. Aloitettiin ilokaasu suhteella 50/50 ja kätilö sanoi, että nyt voisi olla hyvä aika ottaa epiduraali, jos sitä kokee tarvitsevansa. Kivut olivat jo niin kovat, että halusin tuossa kohtaa epiduraalin. Taisin vielä varmistukseksi vilkaista Paavoon kuin jotenkin lupaa tai vahvistusta hakeakseni ja Paavo totesi, että se kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Epiduraalin saantia odottaessani hengittelin ilokaasua ja yritin samanaikaisesti käyttää TENSiä. Monta kertaa kävi niin, ettei käsky aivoilta mennyt enää kädelle asti, vaan jäin hengittelemään ilokaasua liian pitkäksi aikaa, mikä taas aiheutti hyperventilointia maski kasvoilla. Inhottava se humalainen olo, mikä ilokaasun käyttämisestä tulee. Onneksi se kuitenkin poistuu hyvin nopeasti, kun kaasua lakkaa hengittelemästä.

Ennen kun lupa puudutukseen saatiin, kävi aamulla äitipolilla tapaamani lääkäri tarkistamassa vauvan KTG:n ja totesi, että oikeassa oli sen suhteen, että tapaamme vielä synnytyksen merkeissä hänen päivystysvuoronsa puitteissa. Puudutusvalmisteluja alettiin tekemään ja kätilö soitti anestesialääkärille klo 19.27. Anestesialääkäri oli kiinni jossain kolaripotilaan leikkauksessa eikä pääsisi vähään aikaan tulemaan. Puudutusvalmistelujen aikana minulle tuli todella paha olo ja sain siitä juuri ajoissa Paavolle sanottua. Paavo veti esiin oksennuspussin ja sillä hetkellä mahan sisältö tyhjeni. Kyseessä oli ilmeisesti kuuluisa 7 cm oksennus kun edellisessä tilannearviossa olin ollut sen 5-6 cm auki. Tässä vaiheessa kätilö patisti Paavon lähtemään käymään syömässä. Kätilö olisi kanssani tekemässä valmisteluja epiduraalia varten enkä joutuisi jäämään yksin jos Paavo nyt tässä välissä kävisi syömässä. Vastahakoisesti Paavo lähti.

Äärimmäisen pitkältä tuntuneen ajan jälkeen anestesialääkäri saapui ja epiduraalia alettiin laittaa. Kuten varmaan jokainen viimeisillään raskaana ollut tietää, on selän pyöristäminen melko vaikeaa sen ison mahan kanssa ja niinhän se oli. Kuitenkin selkä saatiin oikeaan asentoon ja sopiva nikamaväli puudutteen pistämiselle löytyi. Ensimmäisellä kerralla pisto kuitenkin meni jotenkin vinoon ja tuntui jommalla kummalla puolella selkärankaa, en enää muista kummalla. Turhautuneen oloisena anestesialääkäri alkoi pistämään uudestaan. Olin varma, että jos pistos ei tällä kertaa onnistu kolmatta kertaa ei enää yritetä. Onneks epiduraali kuitenkin saatiin paikalleen klo 20.10 ja klo 20.19 puudutus alkoi vaikuttaa. Viisi minuuttia myöhemmin supistukset tuntuivat enää vain paineen tunteena. Paavo palasi syömästä ja minä koitin levätä vähän ennen viimeistä rutistusta. Vähän ennen yhdeksää sain iltapalaksi jugurttia ja leipää ja ne kyllä maistuivat mahan ollessa ihan tyhjä oksentamisen jälkeen.

Puolen kymmenen aikaan kätilöillä oli vuoronvaihto ja klo 21.35 soitin kelloa kertoakseni, että nyt ponnistuttaa. Uusi kätilö ja hänen mukanaan ollut kätilöopiskelija tulivat tekemään tilannearvion. Tuossa vaiheessa olin 9 cm auki ja sain ohjeeksi puhallella supistukset. Makasin kyljellään ja hengittelin supistuksia. Painon tunne voimistuu koko ajan ja klo 22.10 sisätutkimuksessa olen kokonaan auki ja pää on alas laskeutuneena. Supistuksia tulee ja menee parin minuutin välein, mutta ne ovat kuitenkin liian lyhyitä, joten aletaan tiputtaa oksitosiinia.

Klo 22.40 päästiin supistusten osalta sellaiseen vaiheeseen, että pääsin alkamaan ponnistaa. Aloitan ponnistamisen kylkimakuultaan, mutta kymmenen minuutin kuluttua vaihdoin puoli-istuvaan asentoon. Ponnistamisen alkuvaiheessa kerron kätilöopiskelijalle, että en uskalla ponnistaa kunnolla kun tuntuu, että paskon alleni. Kätilöopiskelija suhtautui kertomaani juuri niin kuin kuuluu. Sanoi vaan, että ei sillä ole mitään väliä vaikka kakka tulisikin, sitten se vaan siivotaan poikkeen ja homma jatkuu. Ihana oli muutenkin tämä kätilöopiskelija ja itse hoitava kätilökin. He olivat juuri meille sopiva työpari. Kätilöopiskelija osasi kertoa asiat minulle juuri niin kuin ensisynnyttäjälle kuuluikin ja molemmat olivat sen oloisia, että olivat todellakin oikealla alalla.

Ponnistus ponnitukselta tilanne etenee, mutta en kuitenkaan saa ponnistettua ihan loppuun asti, supistukset loppuvat joka kerta hieman kesken eikä pojan pää pääse syntymään. Poika oli takaraivotarjonnassa, mutta en silti saanut ihan riittävästi potkua ponnistukseen, jotta pää pääsisi syntymään. Pojan sydänääniä seurataan koko ajan ja ne pysyvät hyvänä. Kuitenkin tilanteen edistämiseksi minun ollessa jo aikalailla lopussa unettomien öiden jälkeen klo 23.00 väliliha puudutetaan ja tehdään eppariviilto. Kaksi minuuttia epparin tekemisen jälkeen poika syntyy napanuora kerran kaulan ympäri kiertyneenä. Tuntui kestävän ikuisuus, ennen kuin poika parkaisi ensimmäisen kerran, mutta Paavon mukaan se tapahtui lähes välittömästi hänen synnyttyään. Kun poikaa oli hieman kuivailtu sain hänet rinnalleni. Tuossa vaiheessa tilanne oli jotenkin todella epätodellinen enkä meinannut ollenkaan tajuta, mitä juuri tapahtui. Siinä hän nyt viimein oli, meidän oma pieni poikamme.

Lyhyen ajan kuluttua avustamaan tullut kätilö kuitenkin lähti Paavon kanssa viemään poikaa virkistelyyn. Häneltä imettiin lapsivettä keuhkoista ja hän sai hieman lämpöhoitoa sillä aikaa, kun minua kursittiin kasaan. Kivunlievityksenä käytin tuossa vaiheessa ilokaasua, joka osaltaan aiheutti taas sen humalaisen olotilan. Synnytyssaliin palattuaan poika pääsi ihokontaktiin Paavon kanssa. Koska kohtuni ei lähtenyt supistumaan riittävän nopeasti sain Cytotecit suuhun kielen alle imeytymään klo 23.40. Pian puolen yön jälkeen minulle tuli horkkamainen olo ja sain lisäpeitteitä. Olo helpottaa hieman ja saan pojan takaisin rinnalle imemään. Kuitenkin pojan pitäminen rinnalla tuntuu äärimmäisen vaikealta kun tärisen niin voimakkaasti.

Lämpö mitataan ennen puolta yhtä ja se on 38,6. Minulle aletaan tiputtaa Perfalgania, parasetamolivalmistetta tuon lämmön mittauksen jälkeen. Klo 00.50 lämpö on jo 39,8. Kerron, että minulla on kuivunut olo enkä ole varma olenko muistanut juoda tarpeeksi, joten minua aletaan nesteyttää 1000 ml Plasmalytella. Tämän jälkeen saimme onnittelukahvit salissa, mutta en kuitenkaan saanut juuri mitään syötyä tuon järkyttävän horkan takia. Joka kerta kun kohtua piti painaa ja peittoja ottaa päältä pois, aloin täristä pahasti uudestaan. Sama kävi myös joka kerta kun sain pojan rinnalleni. Lämpöhävikki aiheutti voimakkaan tärinän ja meni pitkään ennen kuin pääsin aina takaisin sellaiseen olotilaan, etten tärissyt valtoimenaan. Klo 01.45 lämpö on lähtenyt laskemaan ollen kuitenkin vielä 39,1. Tuossa vaiheessa pääsen käymään sen verran jaloittelemassa, että menen suihkuun. Olo on kuitenkin edelleen hutera ja minua seurataan jatkuvasti suihkussa ollessani. Klo 02.10 suihkusta tulemisen jälkeen meitä lähdettiin siirtämään naisten osastolle. Siirtymän matkustin pyörätuolissa poika sylissä.

Kuvan ottamisen aikaan minulta mitataan kuumetta ja minä pilkin kuumehorkassa tajunnan rajamailla.

Vaikka synnytys itsessään oli nopea ja saamallani kivunlievityksellä kokemuksena hyvä, oli synnytyksen jälkein kuumehorkka todella ahdistava ja pelottava. Onneksi Paavo oli koko ajan läsnä ja hän pystyi ottamaan pojan ihokontaktiin aina kun minä en pystynyt. Minua harmittaa kamalasti, että pojan ensihetket menivät minulla ihan täysin ohi ollessani niin huonossa kunnossa tuon kovan kuumeen takia. Muistan välähdyksiä synnytyksen jälkeisestä ajasta, mutta ne ovat hyvin hataria ja enemmän asioita on selvinnyt Paavolta kysymällä ja hänen kertomanaan.