Öisin nukutaan pääsääntöisesti perhepedissä tai siten, että Mötkis nukkuu sivuvaunussa. Viime öinä on nukuttu enemmän perhepedissä Mötkiksen nukkuessa kylki kyljessä äidin kanssa. Tuolloin omat asennot ovat toki aika mielenkiintoisia ja välillä niskat ja selkä ovat tosissaan pahasti jumissa. Yösyöttöjen lisäksi öiden rikkonaisuutta lisää osaltaan se, että Mötkis piereskelee nukkuessaan ihan älyttömän paljon ja kovaäänisesti. Hän änkää pieruja jalat viuhuen ja paukuttelee menemään kuin aikuinen mies. Yleensä piereskely on aamuyöstä tai aikaisin aamusta pahimmillaan ennen kun kakka herättää Mötkiksen.
Öiden ollessa repaleisia ja päiväunien tynkiä jää äidin lepo melko vähiin. Päivisin otan päikkäreitä mahdollisuuksien mukaan, mutta päivinä jolloin Mötkis nukkuu vain miniunia, ei paljoa unille kerkeä. Vaikka kuinka sanotaan, että kun "vauva nukkuu, niin äitikin nukkuu" ei se välttämättä mene niin. Joinakin päivinä oikeasti sitä pyykkiä vain on pestävä, että vielä seuraavana päivänäkin on vaatetta päälle itse kullakin. Ettei nälkäkuolema korjaa ja tarvitse elää einesten varassa, on myös ruokaa valmistettava jollain aikaa. Lisäksi vielä ihan oma aspektinsa on se, nukuttaako äitiä juuri siihen aikaan kun vauvaa nukuttaa, ei välttämättä.
Tässä rytmien murrosvaiheessa lohduttaudun sillä, että kolmen kuukauden ikäinen vauva alkaa hahmottaa eron yön ja päivän välillä. Meillä on onneksi heti synnäriltä asti ollut hyvin selkeä ero yön ja päivän välillä. Välillä kun kuulee Mötkiksen ikäisten vauvojen nukkuvan jopa jo 8 tuntia heräämättä, kateus nousee väistämättä pintaan. Miksei meille voinut sattua hyvillä unenlahjoilla varustettua vauvaa. Tuolloin kuitenkin muistaa, että meillä on muuten kaikki hyvin. Mötkis on terve, syntyi täysiaikaisena ja kasvaa ja kehittyy ikätasonsa mukaisesti. Tämä on vain vaihe ja pidempääkin unipätkää on varmasti tiedossa jossain kohtaa.
Kursivoidun tekstin olen kirjoittanut joulukuussa, Mötkiksen ollessa parin kuukauden ikäinen. Nyt jälkeen päin kun muistelee tuota aikaa täytyy todeta, etten muista kyseistä ajasta juuri mitään. Joku aika sitten tuli Paavon kanssa puheeksi, että oliko marraskuussa lunta vai satoiko ne joulukuussa. Kumpikaan ei muista.
Kauhulla muistelen tuota aikaa. Olin, tai oikeastaan oltiin, aivan poikki. Väsymys, jonka äärimmäisen katkonainen yöuni aiheuttaa, on jotain aivan järkyttävää. Ensimmäinen unipätkä on ollut Mötkiksellä kolmen tunnin luokkaa, eli itse olen kerennyt nukkua ehkä vähän reilun kaksi tuntia. Siitä eteenpäin on nukuttu pilkkimällä. Ai luoja. Rehellisesti täytyy sanoa, etten tiedä miten on tähän päivään asti päästy. Miten Paavo on pystynyt käymään töissä ja miten minä olen säilyttänyt mielenterveyteni rippeet Mötkiksen kanssa touhutessa.
Joku aika sitten Paavo otti yhtäkkiä puheeksi nuo alkuajat ja sen, miten vähäisiä unemme silloin olivat. Minusta itsestäni tuntui hyvältä se, kun Paavo totesi, ettei hän ymmärrä eikä tiedä miten minä olen jaksanut. Tuntui hyvältä, että toinen ymmärtää, miten rikki ja poikki olin silloin. Tuntui hyvältä tavallaan saada tunnustusta siitä, että olen pärjännyt olosuhteet huomioonottaen hyvin. Edelleenkään kukaan ei ole kuollut nälkään ja kaikilla on ollut päivittäin puhtaat vaatteet päälle laitettavaksi.
Jos palataan tuohon kohtaan, jossa kerron olevani kateellinen perheille, joiden vauvat nukkuvat jopa 8 tuntia heräämättä ja ajattelevani tämän olevan vain vaihe, niin täytyy kyllä todeta, että on pirun pitkä vaihe. Meillä Mötkis on kerran tämän reilun seitsemän kuukauden aikana nukkunut 8 tunnin pätkän. Kerran. Nykyään meillä kuitenkin onneksi nukutaan ensimmäisenä pätkänä lähes joka yö jo 5-6 tuntia, johon olen todella tyytyväinen. Etenkin näin kun peilaa aikaan, jolloin ensimmäinen päivä on tosiaan ollut tuon 3 tuntia.
Koko ajan meillä onneksi yöt ovat asettumaan päin ja nyt parhaimpina öinä Mötkis syö vasta kolmen ja neljän välillä aamuyöllä ensimmäisen kerran. Toki sitä ennen hän älisee enemmän tai vähemmän hereillä joinain öinä useampaankin kertaan, mutta nuo älinöinnit eivät välttämättä edellytä mitään toimia. Niihin molemmat Paavon kanssa herätään, mutta läheskään joka yö ei kumpikaan joudu niiden takia nousemaan, vaan kuulostellaan tilannetta omasta makkarista ja mennään Mötkiksen huoneeseen vasta, jos oikeasti tarvitsee.
Nyt kun nuo ensimmäiset syömiset ovat venyneet jo tuonne kolmen ja neljän välille, alkaa tuntua ihan järkeenkäyvältä, ettei tämän ikäinen lapsi enää tarvitse tissiä keskellä yötä. Unikoulun pitäminenhän meillä on suunnitteilla Paavon jäädessä kesälomalle kesäkuun puolivälissä. Toivotaan kuitenkin, että Mötkis ennen sitä pysyisi tuossa, että aikaisintaan kolmen ja neljän väliin tissiä vaaditaan. Siitä ei kuitenkaan olisi enää kuin muutama tunti venytettävänä tavoitteena olevaan klo 6 ensimmäiseen imetykseen.
Lisäksi tuon ensimmäisen syönnin mahdollisimman pitkälle viivästyminen varmasti tekisi unikoulusta lempeämmän ja helpomman, kun ei tarvitsisi lähteä karsimaan heti puolesta yöstä lähtien tissiä. Jospa nämä yöt tästä viimein pikkuhiljaa asettuisivat ja alettaisiin pikkuhiljaa nukkua ihan oikeasti kokonaisia öitä.
Se on ihmeellistä, miten ihmiskeho sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin.
Unen ja levon ollessa kortilla sitä elää tavallaan säästöliekillä.
Kaikki ylimääräinen, energiaa turhaan vievä karsiutuu pois.
Ei ole olennaista muistaa, satoiko ensilumi marras- vai joulukuussa.
Siksi sitä ei muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti