Heti ensisilmäyksellä en mitään vaurioita Mötkiksestä löytänyt, mutta myöhemmin tarkemman tarkastelun tuloksena löysin hänen ohimoltaan pienen riskun. En tiedä tuliko tuo rokama esimerkiksi Vallun ponnistaessa kyljeltään pystyyn ja hänen tassunsa osuessa Mötkikseen vai ryykkäsikö Mötkis ohimonsa karvalankamattoon, jolla välikohtaus sattui. En usko Vallun hammastaneen Mötkistä, sillä otsan haava ei näyttänyt yhtään siltä, mitä koiran hampaat saavat aikaiseksi.
Mötkis oli vaippasiltaan, joten siltä osin syntyneet vauriot oli helppo tarkastaa, eikä mitään muuta ollut löydettävissä. Kuitenkin tuo vaippasiltaan olo olisi siltä osin ollut huono, jos Vallu olisi hammastanut Mötkistä. Silloin edes vaatteet eivät olisi suojanneet häntä. Mötkis rauhoittui sylissä nopeasti, eikä hän myöhemminkään lattialle päästyään reagoinut Valluun mitenkään poikkeavalla tavalla. Kuitenkaan Vallun reaktio lähestyvään Mötkikseen ei ollut se ideaalein: Vallu näytti hampaat ja poistui paikalta.
Tilanne on siltäkin osin äärettömän harmillinen, sillä Valluhan tuli meille kodinvaihtajana yli viisi vuotta sitten lapsiperheestä. Tuolloin luopumisen syyksi ilmoitettiin ajan puute, minkä ymmärrän täysin. Nyt kuitenkin alkaa hivenen epäilyttää, voisiko taustalla olla jotain muutakin. Joka tapauksessa tästä eteenpäin täytyy olla vielä tarkempi sen suhteen, etteivät Mötkis ja Vallu ole keskenään valvomatta, ollenkaan.
Tietenkään kumpaakaan, ei koiraa eikä lasta, voi välikohtauksesta mitenkään syyttää tai syyllistää. Kumpikaan ei ole millään lailla vastuussa teoistaan, vaan minun olisi pitänyt olla tilanteessa tarkempi. En vain jotenkin yhtään osannut odottaa tällaisen tapahtuvan. Tai osasin tietenkin joo, mutten ajatellut sen tapahtuvan tuossa hetkessä.
Sinällään tuntuu niin harmilliselta, että kahdesta karvaisesta ihmisen parhaasta ystävästä on tullut lapsen syntymän jälkeen taakka ja hetkittäin jopa pahin vihollinen. Helmihän on edelleen toistaiseksi minun vanhempien luona, sillä hän stressaantui kamalasti Mötkiksen syntymän jälkeen ja reagoi Mötkiksen itkuun ulvomalla. Vallusta en ikinä olisi halunnut uskoa vaaraa tai riskiä aiheutuvan ja nyt Vallu onkin yhtäkkiä jatkuvan syynin ja seurannan alla.
Tapahtuneen jälkeen ollaankin oltu Paavon kanssa molemmat erityisen tarkkoja noiden kahden kohtaamisia seuratessa. Ollaan seurattu jokaikistä Vallun liikettä ja elettä, pyrkien ennakoimaa tilanteita mahdollisimman hyvin. Välikohtauksen jälkeisinä päivinä kaikki onkin mennyt ihan mallikkaasti ja Vallu on muutaman kerran oma-aloitteisesti käynyt nuuhkimassa Mötkistä kasvoista ja tutkaillut poikaa tarkemmin.
En tiedä, mitä jatkossa tulee vastaan, mutta tuo ele sentään vaikuttaa lupaavalta. Vallun lähestyessä Mötkistä onkin kiitelty häntä ja hyvitelty, koitettu siis vahvistaa positiivista käytöstä. Tällä hetkellä eletään päivä kerrallaan tämän asian suhteen ja seurataan, ettei Vallu ja Mötkis jää kahden kesken valvomatta laisinkaan. Jatkuvassa pelossa ja jännityksessä en kuitenkaan halua alkaa elää, joten jos alkaa vaikuttaa siltä, että päivät menevät vain pojan ja koiran kyttäämiseen, täytyy muita vaihtoehtoja miettiä.
Täytyy siis jatkossa olla äärettömän tarkkana noiden
kahden ollessa lattialla ja jos mitään vastaavaa meinaa tapahtua,
on valitettavasti olemassa vain yksi vaihtoehto.
Enää Vallulle ei uutta kotia aleta etsiä,
vaan sitten sille täytyy sanoa lopulliset hyvästit.
Toivotaan, ettei siihen tilanteeseen jouduta,
mutta realiteetit täytyy kuitenkin pitää mielessä,
eikä arvaamaton koira ja pieni vauva
ole missään nimessä hyvä eikä hyväksyttävä yhdistelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti